Leikkaukset söisivät luottamuksen eläkejärjestelmään. Moni on koko elämänsä työskennellyt ja näin oikeutettu elämään tietyllä tasolla taloudellisesti. Ei saa pukata ikääntyneitä talousahdinkoon!
Vastaukset 6
- Anonyymi
Miten valtiontaloutta auttaa,jos ykstyisten eläkeyhtiöitten maksamaa eläkettä leikataan? Ainakin verotuotto pienennee.
- Anonyymi
Eihän eläkkeitä olla pienentämässä, mistä moinen tieto?
- Anonyymi
Liitty inflaatiokorotukseen. Jotenkin?Vasta suunnitteilla. Ehkä?
- Anonyymi
Maksussa oleviin työeläkkeisiin voidaan käytännössä puuttua vain indeksikorotuksiin tai verotukseen puuttumalla.
Eläkepäätöksen yhteydessä sovelletaan kertaluontoisesti eläkeikäkerrointa, joka niinikään pienentää maksettavaa eläkettä, jos elinikä ko ikäluokalle on tilastollisesti pidentynyt siihen verrattuna, kun ko laki elinaikakertoimessa tulinvoimaan. Siinäkin kyse on oikeastaan vain otetaan huomioon se, että työeläkettä maksetaan pidempään kuin on laskelmissa oletettu eli kun eliniän pidentymiseen vuoksi ollaankin eläkkeellä kauemmin. Tämän on juuri niitä ’automaattisia vakauttajia’ , joista nyt on puhuttu.
Ansaittu eläkepääoma kuuluu perustuslain omaisuuden suojan piiriin, joten siihen puuttuminen on yhtä vaikeaa kuin ihmisten muuhunkin omaisuuteen.
- Anonyymi
Eläke on työssä ansaittua, siihen ei saa puuttua. Täytyyhän eläkkeelläkin syödä ja maksaa laskut.
- Anonyymi
Työeläkkeet eivät ole valtion kustantamia eikä maksamia, joten puuttuminen voi tapahtua verotuksen kautta.
Tai indeksikorotuksiin puuttumalla. Jos indeksikorotuksia keinotekoisesti pienennetään, niin se pienentää myös yhteiskunnan saamaa verotuloa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371473- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69926- 68733
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi247714PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713- 37609
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33561Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7551- 39537