Mestari on kultaakin tärkeämpi.
Tuusniemi onnekas
53
1318
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvää ja rauhaisaa Joulua mestarille.
- Anonyymi
Mistäs mestarista nyt puhutaan?mestarinimitykselle on tietyt osaamisvaatimukset!ensin ollaan kisälli mestarin opissa ja joistain voi vuosien päästä tulla mestari,pois lukien maailmanmestarit joissain lajeissa.
- Anonyymi
Ei ainakaan puhuta lahomäen päällä asuvasta vajaasta.
- Anonyymi
Sinun kohdallasi ei taideta puhua vielä edes kisällistä mahdetaanko koskaan.
- Anonyymi
Puhutaanko jälkeenjääneestä peräkammaripojusta
- Anonyymi
Ei sinun kannata tähän nostaa omaa persoonallisuuttasi, vaikka se kyllä paistaa kommenteistasikin jo muutenkin.
- Anonyymi
Kunnan keulakuva ja tunnetuin asukas.
- Anonyymi
MMediassa on hyvin tehnyt kuntaa tunnetuksi.
- Anonyymi
joooooooooo
- Anonyymi
No nythän tuli jo pitkä kommentti, vaikka ei kyllä valaise yhtään, mutta tunkiolla istujalta ei kyllä voi vatiakaan selvempää puhetta.
- Anonyymi
Loppuun palanut vanhus on. Kahelkaa joulupäkitsien aukaisua, kuinka ulalla on. Murukin tulee jo näytille, kun Marski hävötetty välinpitämättömyyttään.
- Anonyymi
Paskakyläksi sanoo kotikyläänsä. Ei ole hyvää mainosta sellainen.
- Anonyymi
"Paskakyläksi sanoo kotikyläänsä. Ei ole hyvää mainosta sellainen."
Niin minäkin sanoisin mikäli minua olisi koko ikäni vähätelty siellä. Ja tuo että sanoi niin, osoittaa kuinka liuskaotsaista ja typerää väkeä siellä asuu.
Hyvät Joulut MetsaManille, olet hyvä tyyppi! - Anonyymi
Se täytyy kyläläisten ansaita oma arvostuksensa.
- Anonyymi
Jos sen on toiset asukkaat käytöksellään tehneet sellaiseksi niin paskakylä mikä paskakylä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Paskakyläksi sanoo kotikyläänsä. Ei ole hyvää mainosta sellainen."
Niin minäkin sanoisin mikäli minua olisi koko ikäni vähätelty siellä. Ja tuo että sanoi niin, osoittaa kuinka liuskaotsaista ja typerää väkeä siellä asuu.
Hyvät Joulut MetsaManille, olet hyvä tyyppi!Jos ny edes pikkuisen ymmärtäisi tutkia karttaa niin Paskakylä löytyy Tuusniemeltä.
- Anonyymi
"Puhutaanko jälkeenjääneestä peräkammaripojusta"
Puhutaan ihmisestä jonka ainut elämän tehtävä on ollut itsensä viihdyttäminen.
"Enkö minä sua hankkia hupia itellein?" - Anonyymi
Hyvää joulua sinne kateellisten kämppäänkin.
- Anonyymi
Kiitos ja niin myös.
- Anonyymi
Niitä pytinkejä taitaa olla useimpiakin. Tosin koirat haukkuu ja karavaani kulkee.
- Anonyymi
Onko aloittajalla tapana kadehtia kaikkia niitä jotka ovat onnekkaimpia kuin itse on?
Surkeaa on elämäsi- Anonyymi
Mitä kadehtimista aloituksessa on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä kadehtimista aloituksessa on?
Ei yhtikäs mitään. Mutta aloittaja kadehtii. Opettele sisäistämään lukemasi hönö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei yhtikäs mitään. Mutta aloittaja kadehtii. Opettele sisäistämään lukemasi hönö.
Miksi aloittaja kadehtii?
- Anonyymi
Joo hyvää ja rauhallista joulua minunkin puolesta rakkaille palstaveljille
tulee niin jouluinen tunnelma kun teidän turinointia seuraa - Anonyymi
Olivatko metsämannilaiset parempaa sukua kuin muut Kosulan kyläläiset?
Omallakin kotikylällä 60-luvulla Popeda henkilöauto oli vain kylän taksilla.
Harmittaa konemanin tubetuksen lopetus, hän vei Kosulan kylän totuuden mukanaan "hautaan".- Anonyymi
Ei vie. Kyllä konemamista vielä kuullaan ja kohistaan. Kosula-eepos on kypsymässä....maltetaan oottaa.
- Anonyymi
Konemanin koettelee kykyjään hieman toisella kulttuurin sektorilla kuin juutuupivideoilla. Metsäman pilasi ahneudessaan leimaamalla tuusniemeläiset juutuupilaiset jollain lailla hulluiksi kuten itse on.
- Anonyymi
Metsämanin jouluaatto oli irvokkuudessaan pohjanoteeraus, näytelmä keskellä roinan ja rojun paljoutta oli ihmisen ahneuden huipentuma.
Kuinka suuren tavara määrän yksinäinen maaseudun mies tarvitsee ympärilleen ollakseen onnellinen ja lisääntyykö onni tavara määrän lisääntyessä?
Mikä on metsämanin seuraava hankinta ja lähteekö puutukkuri uudelle kiertueelle levittämään lisää tavaraa maakuntiin? - Anonyymi
Nyt taas jossain hypitään seinille, kun on katsottu joulupaketti avajaisia ja niellään kateuden katkeraa kalkkia ja katsomalla ohjelmaa ruokitaan tahtoisesti omaa perversiota.
- Anonyymi
Kyllä lahollamäellä kustaa housuun katkeruudesta.
- Anonyymi
Vanhan äijänkin ääni kuului änisevän pakettirallin taustalla. Yrittikö suaha pojan lahjalamppua. Ei antana vaan sano että pittää laata ja sano ukkova että se on joteki vajjaa. Vae mittee se kiertelj sen assein kans?
- Anonyymi
Paskoo Joulua Paskakylälle...
- Anonyymi
PS lahollemälle.
- Anonyymi
Samaa mieltä. Haistelkoot paskaansa vaan metsämanin seurakunta.
Ps. Käviköhän sormeilemassa peehoota. Onkoha joulun jälkeen kaula mustana?- Anonyymi
Taitaa katkera ex olla edellä.
- Anonyymi
Mestarin mainosarvo on korvaamaton.
- Anonyymi
Kunnan keulakuva
- Anonyymi
"Niin minäkin sanoisin mikäli minua olisi koko ikäni vähätelty siellä. Ja tuo että sanoi niin, osoittaa kuinka liuskaotsaista ja typerää väkeä siellä asuu."
Kiroilijaa, persesilmän ja lisvapillun huutaaja pitääkin vähätellä.
Kehua ja kiitelläkö pitää, kyllä tuo alkaa näkymään mihin vittuilijoiden seuraaminen johtaa, koko kansa pian itsekkäitä mullikoita. - Anonyymi
Melko varma olen, että ylpeän itsekkään leuhkan seuraaminen johtuu pelkästä odottamisesta, odotetaan sitä päivää joka tulee.
- Anonyymi
"Tiijättäkö työ ketä myö ollaan?"
- Anonyymi
Tuusniemen kunta ja eritoten Kosulan kylä on saanut ikävän varjon tämän peräkamaripojan temppujen takia.
Tuusniemeläisen odotetaan kiroilevan hirveällä tyylillä varsinkin naissukupuolta pilkaten. Samaten Kosulalaisen odotetaan esittelevän persvakoaan ja vääntelevän naamaansa.- Anonyymi
On siinä kulttuuria kerrakseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On siinä kulttuuria kerrakseen.
On
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On
No on. Oonn oon oooonnn sano mouttorsahakii.
- Anonyymi
Tuo pikkisen ukkelin kuvitushan näkyy olevan umpihullua touhua. Miten voi Tuusniemen kunta ylistää ja paaperoida tollaista jämää, no, savolaisethan on..
- Anonyymi
Näin se on. Kuntalaiset ja kyläläiset voisivat konjakkipullolla muistaa.
- Anonyymi
On tämä Mestari ihan toista luokkaa kuin ressikka ja Väinö
- Anonyymi
VÄINÖ LIKI 90 V JA PAREMMASSA KUNNOSSA KUN RASVAMAKSA JA HÄNEN ISÄNSÄ
- Anonyymi
Hyvä veronmaksaja.
- Anonyymi
Pakolaisia kuntaan...? niin peräkammarin "pojillekkin" tulisi elämään jotain sisältöä...
- Anonyymi
Kulttuuripalkinto metsä- ja konemanille...Avustuksia kokoillan elokuvalle.
- Anonyymi
Voi kuule metsa man ja kone man eivä ole enää tekemisissä
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jäätävä epävarmuus
Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu? Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko851817- 431439
En malta odottaa mies että tulet minuun
Sykkivänä ja intohimon palossa ujutat hitaasti upean rakkauden miekkasi minuun, ja antaudutaan kiihkeään rakasteluun. Hu1191260Vanhemmalle naiselle
Ihastuin sinuun kauan sitten. Luonteeseen, ulkonäköön ja iloisuuteen. Olen haaveillut sinusta sen jälkeen monet kerrat.871202- 671007
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!42954- 57954
Pitsaa selliiä
Onko uudet pitsat hyviä, kannatteooko käyvä vai suosiollako pittää hilipasta sotkamoon20920- 35877
- 47856