Hyvää Joulua, toivotan myös teille viekkaille kavaltajille. Edunsaajana ja Edunvalvoja valtuutettuna veit isältäsi, isällesi kuuluvan hänen äitinsä perinnön , yli miljoona euroa. Vainajan todistettavasti kertoman mukaan, poltit hänen isällesi tehdyn testamentin. Valehtelit isällesi , yhdessä avio puolisosi kanssa ja moitit isääsi todistettavasti hänen enollensa useissa, eri tapauksissa , väittäen isääsi mm juopoksi ja epä uskottavaksi. Sait hänet (89 vuotiaan sairaan vanhuksen uskomaan valheellisia väitteitäsi). Sp virkailija (lenkkikaveri) oli laatinut sairas vuoteella, täysin oikeustoimikelvottomalle vanhukselle, vakuutuksen, josta uupui lääkärin lausunto, omaisten kuuleminen ja ulkopuoliset todistajat. Olit halunnut itsesi edunsaajaksi. Kyllä puolisosi ja kolme lastasi tietää asioiden oikean laidan. Toivon, että Jumala hoitaa asiat, oikeaksi katsomallaan tavalla.
Isäsi (ilman DNA todistusta).
Isäsi (ilman DNA todistusta).
Vastaukset 19
Vanhimmat
Sopii epäillä, että näin epäoikeuden mukaista tekoa ei aiemmin ole meillä Kiuruvedellä tapahtunut.
On dramatiikkaa, on.
Jos on puoletkaan totta.
Kaikki on totta! Tarvittaessa M-S Vainio ja hänen isänsä, sekä Viljo Feodorin kuolinpesän osakkaat voivat todistaa asia kokonaisuuden,aina Pankin toimintoja myöten.
Melko paljon näitä testamentteja on kadonnut, koska ihmiset toimita niitä valtiokonttoriin.
Asunto ei ole testamentin säilöpaikka eikä pankki.
Joko edunsaaja tuntee huonoa omaa tuntoa , ottamalla kantaa keskusteluun.
Viljo Röppäsen perukirja todistaa tapahtumat, joka on jokaisen saatavissa.
Testamentti voi olla vaikka alushousuissa, jos se on oikein ja todistetusti tehty.
Yhdyssanat ;))
"Yli miljoonan" on paljon rahaa.
Tai sitten ei.
Jos miljoona tulee Kenosta, se on paljon, jos Lotosta, melko paljon,
jos Euro Jackpotista, jossa päävoitto on enimmillään 120 miljoonaa, yksi milli ei tunnu juuri miltään.
Kaikki on suhteellista.
Jos itselle tulee vaikka satanen,
sekin on jo paljon.
Riippuu siitä, paljollako on pelannut.
Eurolla voitto on 100-kertainen!
Vanhukselta huijattu 1076.300 euroa ei ole suhteellista, eikä pelivoittoihin verrattavaa, Opettajien pitäisi tämä myös ymmärtää..
Isyyden toteamiseksi olisi varminta teettää DNA-testi.
Ettei käy niin kuin vanhassa iskelmässä:
"Ei sun isäs ole isäs, vaikka luulee niin..."
Kyllä, Itäsuomen Hovioikeuden päätös todistaa, että nussijoita, oli Jookon lisäksi useita, ainakin kaksi, jotka myönsivät olleensa sukupuoliyhteydessä, mahdollisen lapsen siintymisaika huomioon otettuna. Päätös todistaa sen. Näin DNA tutkimus lienee edottoman tärkeä. Ko asiaa tutkitaan nyt hyvin laaja-alaisesti. On jo täysin selvinnyt se, että sairaalle vanhukselle, joka ei ole kahteen päivään päässyt omin voimin sängystä ylös, meni Säästöpankki Optian sijoitusneuvoja, joka on edunsaajan lenkkikaveri, tekemään vakuutuksen, johon hän laittoi edunsaajaksi lenkkikaverinsa Vainion. Saman päivä aamuna oli Vainio oli soittanut sairaalaan, että potilaan terveystietoja ei saa antaa kenellään muille, kuin hänelle. Millä oikeudella? Omaisilla on oikeus saada potilastiedot. M-S vainio ei ole omainen. Vanhus joutui seuraavana yönä 7 viikkoa kestäneelle sairaala reissulle. On täysin varmaa, että hän ei ole ollut oikeustoimikelpoinen, tilanteessa 38,9 kuumetta tulehdusarvot 135-185., Ikä 89 vuotta. Ensihoitohenkilökunta oli kirjannut raporttiin, että potilas potee kuoleman pelkoa. Vakuutuksen teko hetkellä ei ole ollut allekirjoituksen aikana todistajia, eikä vakuutuksen tekoon oikeuttavia lääkärin lausuntoja, eikä myöskään ole kuultu hänen omaisiaan ( 7 Henkilöä). On siis täysi syy, epäillä, että tilanteessa käytettiin, hyötymistarkoituksessa hyväksi, vanhuksen ( 89) korkeaa ikää, sen hetkistä terveyden tilaa ja hänen ymmärtämättömyyttään. Lisäksi vanhus kertoi eläessään, että tyttösi on hävittänyyt kaikki hänen tekemänsä testamentit. Varaedunvalvoja edunsaajan aviopuoliso kertoi omaisille, että heille on syntynyt suhde. Vuorsiko hän aviovaimoaan tietoisesti? Jos vainajan tilillä olisi ollut vain 50 euroa, suhdetta ei varmasti olisi syntynyt. Tällaistako on Säästöpankki Optian sijoitus neuvonta? Sijoitus neuvojalle ei saa omaiset varattua aikaa, väistää kaikki ajanvaraus vaihtoehdot. Sijoitus neuvojaa on syytä epäillä avunannosta viekaudella saatuuun törkeään kavallukseen, kuten eräs syytäjä totesi, tutkittuaan huolella kahteen kertaan kaikki paperit. Tutkinta jatkuu ja laajaalinen media seuraa!
Menee yli hilseen, vaikka tukkani ja samalla päänahkani pesen säännöllisesti.
Vanhoja juttuja
yleisön pyynnöstä?
Joulua
Kansa haluaa tietää totuuden, eikä totuus pala tulessa. Mielenkiintoiselta vaikuttaa tuo, että joku muukin haluaa olla lapsen isä?
Halunneeko päästä osingoille, lieneekö yhtä ahne rahalle, kuin tyttärensä?