Ongelma ei olekaan työvoimapula tai korkea verotus. Mitä hallitus tuumaa tähän?
- Korkojen lasku ja verohelpotukset ovat toissijaisia, sillä sääntely on suuryritysten suurin murhe, paljastuu OP:n suuryritystutkimuksesta.
Suuryritysten mielestä tärkein toimi kasvun ja kilpailukyvyn edistämiseksi olisi virastojen ja viranomaisprosessien sujuvoittaminen Suomessa.
Jopa 85 prosenttia yrityksistä sanoo, että sääntelyn purkamisesta olisi paljon tai kohtalaisesti apua kansainvälisessä kilpailussa. Kaikkiaan suuryritykset arvioivat, että viiden suurimman kilpailukykyesteen joukossa neljä liittyy sääntelyyn.
Tieto selvää OP:n suuryritystutkimuksesta, josta toimitus on nähnyt osan. Pankki julkaisee laajan tutkimuksen kokonaisuudessaan tammikuussa. Vuosittain tehtävään tutkimukseen vastasi tällä kertaa lähes 140 suuryritystä.
Sääntelyä arvostelevien yritysten suurta määrää voi pitää yllätyksenä, sillä Suomessa on totuttu ajattelemaan, että byrokratia ei ole ongelma ja että suomalaisviranomaiset toimivat hyvinkin tehokkaasti.
– Tulos oli yllätys, koska sääntely nousi tutkimuksessa niin voimakkaasti esiin, sanoo OP Yrityspankin toimitusjohtaja Katja Keitaanniemi tutkimustuloksesta.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e78b9798-36fa-4f7a-aff3-44a231541e5c

Vastaukset 1
Vanhimmat
Arkadianmäen ongelmajäteöaitos