Pekka Siitoimen näköispatsas Naantaliin!

Anonyymi-ap

Naantaliin on syytä rakentaa valtakunnanjohtaja Pekka Siitoimen näköispatsas, koska hän on ollut merkittävä ja värikäs hahmo suomalaisessa yhteiskunnassa. Naantalilaisen Siitoimen elämäntyö on ollut poikkeuksellista monella tapaa. Hänen sitoutumisensa ja omistautumisensa suomalaiselle kansalliselle ja yhteiskunnalliselle kehitykselle on jäänyt elämään erityisesti niiden muistissa, jotka ovat seuranneet hänen toimintaa.

Pekka Siitoimen elämäntyö ei ole jäänyt huomaamatta, vaan se on herättänyt keskustelua ja vaikuttanut moniin eri tahoihin. Patsas olisi kunnianosoitus hänen panokselleen, ja samalla se muistuttaisi siitä, kuinka tärkeää on tunnistaa yksilöiden vaikutus ja rooli kansakunnan historiassa. Patsas Naantalissa voisi toimia symbolina, joka korostaa Siitoimen omistautumista Suomen edistämiselle ja kansan hyväksi työskentelylle.

32

1351

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Erinomainen keskustelun avaus!

      Juuri tällaista innovatiivista henkeä Naantalin kaupunki tarvitsee noustakseen. Katsotaan rohkeasti tulevaan ja tehdään uutta, mutta samalla kunnioitetaan kaupungin historiaa. Hyvä!

      • Anonyymi

        Noustakseen mistä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noustakseen mistä?

        Ei mene kovin hyvin nykyään. Jotain uutta pitää keksiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mene kovin hyvin nykyään. Jotain uutta pitää keksiä.

        Millä mittareilla ei mene hyvin. Kerro tarkemmin…

        Tuo on tyhjää suun soittoa


    • Anonyymi

      Vuoden 2025 ykköshanke Naantalissa.

    • Anonyymi

      Puhetta on riittänyt patsaasta vuosikausia, jos ei jo vuosikymmeniä.

      • Anonyymi

        Valtuustossa on liian vähän persuja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtuustossa on liian vähän persuja

        Patsaan tulisi olla kaupungin yhteinen hanke.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Patsaan tulisi olla kaupungin yhteinen hanke.

        Eiköhän tulevien vaalien jälkeen meitä perussuomalaisia on valtuustossa enemmän.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän tulevien vaalien jälkeen meitä perussuomalaisia on valtuustossa enemmän.

        Ja sitten lähtee patsashanke etenemään?


    • Anonyymi

      Linnunpelätin jolle nazivaatetus ja maalisuti nenän alustaan. Ei oo paha toteuttaa, onnistuu jopa persuilta ja kuvastaa koko porukkaa.

      • Anonyymi

        Isänmaallinen patsas suunnitteilla, kommarit voivat tehdä omat herjapatsaat sosiaaliasuntojensa takapihalle.


    • Anonyymi

      Patsas on sijoitus tulevaisuuteen. Tuo turisteja ja rahaa Naantaliin.

    • Anonyymi

      Tunkkaisella 80-luvulla ja vielä pahemmalla 70-luvulla Pekka Siitoimen työtä ei osattu arvostaa vaan häntä kohdeltiin niin kuin toisinajattelijoita usein kohdellaan.

      Tästäkin syystä patsas Naantaliin on perusteltu hanke.

      • Anonyymi

        Valtio saa maksaa patsaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtio saa maksaa patsaan.

        Tämä on hyvä huomio. Syyttömänä istui linnassa.


    • Anonyymi

      Siitoin-patsas olisi iso ja hieno juttu. Ei vain Naantalin kaupungille vaan koko Suomelle.

    • Anonyymi

      Ketä kannattaa äänestää jos haluaa patsaan Naantaliin?

    • Anonyymi

      Ei pitäisi enää keskustella siitä tehdäänkö patsas vai ei.

      Nyt on aika päättää mihin ja millainen patsas tulee.

    • Anonyymi

      Suomen valtiojohtokin on siirtynyt Pekka Siitoimen linjalle Venäjä-asiassa. Pekka Siitoin oli kuin olikin oikeassa.

      • Anonyymi

        Niin teki. Nykyaikana jokainen järkevä ihminen arvostaa Pekka Siitoimen elämäntyötä.


    • Anonyymi

      Niin pitää rakentaa. Mutta kaikki maksaa.

    • Anonyymi

      Siitoin oli kovin ristiriitainen hahmo mutta ehkä juuri siksi niin kuuluisa. Suuria persoonallisuuksia ei ole koskaan liikaa.

    • Anonyymi

      Paljon turhempaankin on tässä kylässä verorahaa haaskattu eli miksipä ei.

    • Anonyymi

      Joo! Viereen voisi pystyttää patsaan pelle Hermannille niin siinähän olisi sitten kaksi pelleä vierekkäin.

      • Anonyymi

        Millä tapaa pellehermanni liittyy Naantaliin?


    • Anonyymi

      Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin oli Naantalin mahtimies. Ansaitsee ehdottomasti patsaan kotikaupungin keskeiselle paikalle.

      • Anonyymi

        Näin on marjat!


    • Anonyymi

      Vois kai sen patsaan tehdä Naantaliin. Ainakin saisi pikkukaupunki mainetta!

    • Anonyymi

      Pekan kaltaisia suurmiehiä ei asu Naantalissa kuin hyvä jos kerran sadassa vuodessa.

    • Anonyymi

      Siitoinin valtakaudella Naantalissa meni aika hyvin ja oli turvallista.

    • Anonyymi00036

      Patsas olisi upea joululahja kaupunkilaisille.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1367
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      72
      1160
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      78
      822
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      23
      635
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      29
      608
    Aihe