Olen syvästi

Anonyymi-ap

ahdistunut, yöllä herään painajaisiin ja seinät tuntuvat kaatuvan päälle! Minun hätääni ei ole koskaan ymmärretty. Minut heitettiin kylmästi sellaiseen projektiin, jonka tarkoitus selvisi vasta vuosia myöhemmin. Monia vuosia kautta rantain kertomista mitään siitä ymmärtämättä ja vaikka ymmärsin kaiken, elämääni häirittiin päivittäin liikuinpa missä tahansa. Ihan kuin ei olisi ollenkaan hyväksytty sitä, että minäkin voin voida todella huonosti! Olin jo jokin aika sitten iloinen että pääsisin taas töitä tekemään ilman kautta rantain kertomista, mikä on ollut minulle suuri ahdistuksen aiheuttaja jo aivan liian kauan! Minusta se on tuntunut aina kiusaamiselta siksikin, että työrauhaa ei koskaan olisi saanut häiritä yksityisasioihin liittyen! Ja vielä pahempaa oli, etten projektin takia saanut vakituista työpaikkaa! Nyt tuntuu todella siltä, koska jos en vieläkään saa tehdä töitä rauhassa, että joku tai jotkut vihaavat minua, koska jos kautta rantain kertominen yhä jatkuu siitä huolimatta, että hiljaisuutta on vuosien ajan haluttu, siksi että sisin on aivan riekaleina. Minusta se tuntuu kiristämiseltä ja olen äärettömän pettynyt siitä kuinka huonosti minua yhä kohdellaan. Elämänhalu alkaa olla todella vähissä! Kunpa joku voisi kertoa minulle mistä minua yhä rangaistaan etten saa tehdä töitä rauhassa! Rahallisen korvauksen saamatta jättämisellä kiristetään yhä. Kunpa projektia ei olisi koskaan aloitettu. En pysty ymmärtämään sitä, että ihmiset joilla olisi velvollisuus korvata, aloitettuaan kaiken ilman lupaa, vähät välittävät köyhän ihmisen ahdingosta vaikka itse ovat olleet sitä aiheuttamassa! Miten kukaan voi edes olettaa, että haluaisin auttaa niin toimivaa ihmistä? Minulle työn tekeminen on tärkeää monesta syystä johtuen ja jos sitä häiritään yhä häiritään kautta rantain kertomisella on varmaa, että auttamishalut loppuvat kokonaan!

10

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Bravo bravo trollille👏

      • Anonyymi

        Tuskaista oli. Mies on ilmeisesti systeemin uhri


    • Anonyymi

      Opetelkaa ihmiset jäsentelemään tekstinne. En lukisi tuota vaikka olisi puolet lyhempi.

      • Anonyymi

        ” Rahallisen korvauksen saamatta jättämisellä kiristetään yhä. ” Puhuukohan hän mies esim julkisesta sektorista?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Rahallisen korvauksen saamatta jättämisellä kiristetään yhä. ” Puhuukohan hän mies esim julkisesta sektorista?

        Varmasti mm sinisten velanperintäbisneksestä, uusi sidehustle


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti mm sinisten velanperintäbisneksestä, uusi sidehustle

        Keskustelupalstalla on hyvä olla herkkä eri nyansseille


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ” Rahallisen korvauksen saamatta jättämisellä kiristetään yhä. ” Puhuukohan hän mies esim julkisesta sektorista?

        Tuskin vaan trolli pitkäaikainen.


    • Anonyymi

      Aina on keski-ikäinen mies netissä ikeen alla jollain tavalla- voimia työkkärin kurssiin, skeidaahan ne lähtökohtaisesti on

    • Anonyymi

      Kappalejako helpottaa lukemista.

      Ja varmistaa että teksti myös luetaan.

      • Anonyymi

        Sä kirjoitit jo tämän saman tähän palstaäijän palstajulistukseen jo


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksköhän mä oon tuolla

      Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup
      Ikävä
      31
      2818
    2. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      148
      2173
    3. Aamu on aina iltaa viisaampi.

      Hyvää huomenta rakas. Ajattelen sinua taas ja yritän keksiä keinoja luoksesi. Satuttaa, kun unohdan sinua joka päivä ene
      Ikävä
      12
      1617
    4. Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA

      Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR
      Hindulaisuus
      388
      1210
    5. Tiedätkö miten pahalta tuntui

      Kun vetäydyit? Ei kuukausiksi vaan vuosiksi.
      Ikävä
      67
      1185
    6. J miehestä oikeaa

      Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen
      Ikävä
      101
      1145
    7. Se meidän sydänyhteys

      Oli ihanaa. Oltiin samankaltaisia sieluja ja tunnettiin voimakasta vetovoimaa ja yhteenkuuluvuutta. Voisiko se löytyä vi
      Ikävä
      57
      1057
    8. Vanhemmalle naiselle

      Juhannussauna on lämpiämässä. 🌿🥵💦
      Ikävä
      61
      1030
    9. Epäiletkö että kaivattusi

      On tai on ollut ihastunut sinuun?
      Ikävä
      73
      1020
    10. Onko Lahdessa juhannuskokkoa?

      Entä vähän kauempana?
      Lahti
      2
      841
    Aihe