Kuulemisessani perusteltiin työnantajani taholta minun väitettyjä kirjoituksia Suomi 24 sivustoilla. Sain asiasta kirjallisen huomautuksen.
Viimeksi minut irtisanottiin Parkanon kaupungin palveluksesta
22
1654
Vastaukset
- Anonyymi
Se on puuttinin syy ja vika. Muuten ei tällaasia tulisi tehtyä.
- Anonyymi
Kirjallinen huomautus oli paikallaan sen korostamiseksi, että tämä oli kaupungille ja vuokrataloyhtiölle erittäin hankala ja negatiivinen asia, joka piti saada loppumaan.
- Anonyymi
Jossain vaiheessa kaupunki harkitsi rikosilmoituksen tekoa Jampea vastaan.
- Anonyymi
Kuulemistilaisuudessa oli Jampen lisäksi Jampen kutsumana avustajana Jaana Haavanlammi, työsuojeluvaltuutettu Tiina Marjamäki sekä kehitysjohtaja Erkki Hirsimäki.
- Anonyymi
Kirjoituksieni ansiosta minusta syntyi guru Suomi -palstoille. Parkanon kehitysjohtaja ei ymmärtänyt kirjoitusteni valtavaa merkitystä koko Parkanon kaupungille. Kaikki Parkanon palstalle kirjoittamani asiat olivat tosia ja Parkanon kaupungin etuja ajavia asioita. En aio lopettaa kirjoitusharrastustani koskaan.
- Anonyymi
Hirsimäen ratkaisussa oli outoa se, että Jampelle annettiin asiassa huomautus, vaikka missään vaiheessa ei todettu hänen itsensä kirjoittaneen Parkanon sivuille yhtään mitään. Suomen lain mukaan Jampen kirjoittamat kirjoitukset olisi pitänyt todistaa Jampen kirjoittamiksi. Tärkeintä ja parasta kuitenkin oli se, että hänet irtisanottiin kokonaan isännöitsijän toimesta.
- Anonyymi
Suomi ei taida olla mikään oikeusvaltio vaan DDR:n kaltainen unrechtstaat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi ei taida olla mikään oikeusvaltio vaan DDR:n kaltainen unrechtstaat
Itseäkin syytettiin jostain kirjoituksesta kun Facebookissa oli meikän naamakuvalla jotain kirjoitettu mutta kun ei ole todistettu oliko se meikäläinen. Näinkö helposti ihmisiä tuomitaan Suomessa ilman mitään perusteita? Ihme meininkiä kuin Pohjois-Koreassa.
- Anonyymi
Sitten tiku ja taku hyppivät oksalta oksalle ja lemmen löyhkä oli ilmassa.
- Anonyymi
Kehitysjohtaja ei pitänyt Jampen päänkuvilla varustettujen hahmojen tavasta keskustella kaupungin asioista avoimella foorumilla. Parhaat kirjoitukset saatiin nimimerkeiltä Jarmon Vaalisivu ja Jarmo Kakkasuu.
- Anonyymi
Tonttu joukko hyppii varpaisillaan puuroa on monellaista joku on ihan kaista.
- Anonyymi
Ehkä kehitysjohtaja ei tykänny nimi merk. jarmo kakkasuu? Ohan se aika outo ,eikö. Ei ainakaan herätä luottamusta jos joku on kakkasuu.
- Anonyymi
Ikaalisten sivustolla mainittiin että olet hyvä imemään.
Kai sekin vaikutti jotenkin kaupungin päätökseen? - Anonyymi
Tonttujoukko hiipi varpasillaan kaupunginviraston kokoushuone neljään maanantaina 21.10.2019 klo 9.00.
- Anonyymi
Tää oli kyllä hieno tapahtuma sarja
- Anonyymi
kuka oli pukkitonttu ja kuka luikkain kööl tonttu.
- Anonyymi
Myllis oli molemmat
- Anonyymi
Ktalon saunalla yleensä luikas tunnelma
- Anonyymi
Paljonko Kaupunki maksaa etten kerro kaikkea mitä tiedän?
- Anonyymi
jupi japi jumpijampi kokonainen tunti pantiin ranttamurimu ramu rallala lei.
- Anonyymi
just sillai, mutta pystyykö pelkkä pää kirjottaan ?
- Anonyymi
Parkanon kaupunki teki lopulta asiasta rikosilmoituksen.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14913178Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729621Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h959113Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k207756Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386734Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1486158Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri153134En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3921215Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71154YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl841000