Israelilaiset ovat kuin natseja

Murhaavat, hankkivat elintilaa itselleen, alistavat ja tekevät lopullista ratkaisua tuhoamalla palestiinalaisten kansaa. Vain kaasukammiot taitavat puuttua.
4265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ihmeelliseksi on touhu mennyt. Tekevät muille nyt samoja kauheuksia mitä natsit tekivät juutalaisille toisessa maailmansodassa. Miksi?

Äänestä

Vain sillä on väliä mitä Israel tekee puolustuksekseen samalla kun Hamasin terroristit valtaa koko Euroopan ja kiduttaa kohta kaikki verille, ja edelleen olet vääräuskoinen jos pidät sillon puoliasi. Myös sinä ap.

Äänestä

Kun yrität kritisoida israelia niin usein sensuroidaan. Kuka käskee. Mossad? Jumalan valittua herrakansaa ei saisi kritisoida? Vaikka murhaavat ja tuhoavat ja ottavat omaksi elintilakseen..

Äänestä

Höpö höpö, ei Israel mitään kansanmurhaa suorita. Israelin kansalaisista on noin 2 miljoonaa Arabeja, ja hehän eivät missään nimessä olisi halukkaita asumaan Arabien johtamassa Palestiinan valtiossa vaan ovat paljon mielummin Israelin hyvinvointivaltion kansalaisia. Voivat olla vapaasti seksuaalivähemmistön edustajia jos haluavat (vaikka tietysti vain oman arabikylänsä ulkopuolella, muutenhan suku tappaisi heidät), opiskella Israelin yliopistoissa, työskennellä hyväpalkkaisissa duuneissa eikä edes tarvitse osallistua maanpuolustukseen kuten Juutalaiset ja Druusit tekevät. Tosin on useita Beduiineja jotka palvelevat vapaaehtoisesti Israelin puolustusvoimissa.

Sitten on tietysti nämä Gazan ja Länsirannan Arabit. Kun Egypti, Syyria ja Jordania aloittivat sodan Israelia vastaan 1967, niin Israel miehitti nämä alueet. Myöhemmin kun Israel solmi rauhan Egyptin ja Jordanian kanssa, niin molemmat maat kieltäytyivät ottamaan miehitettyjä alueita takaisin...
Jos ajatellaan vaikka Gazaa. 2005 Israel veti kaikki juutalaiset pois Gazasta, ja Gazalaiset saivat itse hallita aluettaan. Oli rajat auki Israeliin ja Egyptiin, Gazalaiset kävivät töissä ja sukuloimassa Israelissa, Gazaan rakennettiin lentokenttä, ja suurta satamaakin alettiin suunnitella. Rahaa virtasi Gazaan. Ja mitä Gazalaiset tekivät? Äänestivät valtaan Hamas järjestön jonka peruskirjelmän johtoajatus on Israelin tuhoaminen. Sitten alkoi jo 20 vuotta kestänyt rakettituli, terrori - iskut ja itsemurhapommitukset Israelin puolelle, huippuna 07.10.23 jolloin yli 1200 Israelilaista siviiliä, naisia, lapsia ja vanhuksia, raiskattiin, murhattiin, poltettiin elävältä, ja yli 200 raahattiin Gazaan panttivangeiuksi Gazan asukkaidetn tanssiessa kaduilla ja julistaen ” Allahu Akbar!"
Joten mitä odotitte Israelin tekevän? Suomen malliin vaativan tiukasti panttivankien palautusta ja sitten mupisten kenkiä tuijotellen ettei voi tehdä mitään kun ne kansainväliset sopimukset...? Turha luulo - Israel on suuri sotilasmahti joka kyllä tappaa kaikki Gazalaiset jos panttivankeja ei palauteta, ja jos joku muu maa yrittää liittyä sotimiseen niin käy kuten Hizbollahin kävi...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Murhaavat, hankkivat elintilaa itselleen, alistavat ja tekevät lopullista ratkaisua tuhoamalla palestiinalaisten kansaa. Vain kaasukammiot taitavat puuttua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu