Meinasin kirjoittaa kaivatustani vähän mutta aloin itkemään.
Koitan siis kääntää aiheen vähän toiseen suuntaan.
Se ei välttämättä ole totta, että minua ei kaipaisi kukaan. Mutta kallistun ajattelemaan niin.
Minusta ei välitä kukaan, ja on pärjättävä yksin.
Ja oikeastaan, käytännössä, kun on yksin itsensä kanssa eniten, tämä pitää paikkansa.
Kunnes joku ihminen sanoo ettei halua mulle tapahtuvan mitään.
Arvostan sitä nyt enemmän kuin aiemmin. Sekin saa minut itkemään, mutta myönteisessä mielessä.
Silti... on jotenkin totuttava omavaraisuuteen.
Jos joku tekee jonkun eleen, joka hyödyttää minua, sillä on sitten arvoa. Ja sitä pitää arvostaa eikä ottaa vastaan itsestäänselvyytenä. Ehkä siihen voi vastata. Voi olla, että toinen kokee antamisen sellaisena mitä haluaa tehdä toisen takia.
Se kuulostaa minulle tutulta...
Olisin tehnyt mitä vaan hänelle. Ehkä jos...
...antaa olla.
Pitää tottua että olen omillani.
Aiemmin olin avoin ja vaivaksi. Nyt koitan piilottaa murheeni, ja pikkuhiljaa toivonikin.
En jaksa toivoa, kun se on turhaa.
Toiselta ei voi ehkä sittenkään toivoa mitään.
Voihan sitä yrittää. Mutta ei kannata odottaa mitään myönteistä tapahtuvan.
...vaikka hän välttelisikin minua.
Voisin silti nauttia ajastani toisten kanssa.
Voin silti tavoitella omia tavoitteitani.
Voin silti pitää hauskaa, vaikka emme tekisi yhteistyötä millään tasolla.
Sitten... se olisi varmaankin häneltä pois.
Ja ehkä se on nytkin niin.
Minä... olen ollut huono arvostamaan itseäni. Todella huono. Annoin hänelle liian paljon painoarvoa. Kun hän ei vain välitä. Ja siitä tuli maailmani määrittävä laki: en merkitse hänelle mitään ja siksi minulla ei ole väliä.
Hän on yksi niistä syistä miksi nytkin kallistun ajattelemaan ettei kukaan välitä minusta, ja kuolemaani ei huomaisi kukaan.
Kun se ei oikeastaan pidä paikkaansa.
Mulle on moni sanonut välittävänsä. Moni on tarjonnut olkapäätä. Silti en halua olla vaivaksi, en enää.
Mutta kun olen ollut niin näkökulmani on voinut vähän laajentua.
Silti... miksi turhaan.
Mulla on ollut vaikeaa pitkään ja suurin osa siitä on kärsitty yksin. En halua tehdä ketään surulliseksi murheillani tai huonovointisuudellani ja silti niin voi käydä koska en osaa pitää sitä piilossa kovin hyvin vaikka yritän... ja jokseenkin onnistunut siinä kuitenkin edes läheisten puolesta.
Mulle ei ole ihan sama, vaikka hänelle olisi.
Mun pitää siirtää tämä hänestä pois kokonaan vaikka itseeni. Ehkä sitten parantuminen voisi jatkua.
Mulle ei ole ihan sama miten hän on kohdellut mua. Ehkä siksi olen ollut hänen riesanaan.
Ja mulle ei ole ihan sama miten käytän aikani...
Koko tämän ajan...
Vaikka aikani ei mennyt hukkaan koska kehitystä itsessäni tapahtui...
Et osaa arvostaa minua.
Et ole ollut aikani arvoinen.
-nukke
Koitan siis kääntää aiheen vähän toiseen suuntaan.
Se ei välttämättä ole totta, että minua ei kaipaisi kukaan. Mutta kallistun ajattelemaan niin.
Minusta ei välitä kukaan, ja on pärjättävä yksin.
Ja oikeastaan, käytännössä, kun on yksin itsensä kanssa eniten, tämä pitää paikkansa.
Kunnes joku ihminen sanoo ettei halua mulle tapahtuvan mitään.
Arvostan sitä nyt enemmän kuin aiemmin. Sekin saa minut itkemään, mutta myönteisessä mielessä.
Silti... on jotenkin totuttava omavaraisuuteen.
Jos joku tekee jonkun eleen, joka hyödyttää minua, sillä on sitten arvoa. Ja sitä pitää arvostaa eikä ottaa vastaan itsestäänselvyytenä. Ehkä siihen voi vastata. Voi olla, että toinen kokee antamisen sellaisena mitä haluaa tehdä toisen takia.
Se kuulostaa minulle tutulta...
Olisin tehnyt mitä vaan hänelle. Ehkä jos...
...antaa olla.
Pitää tottua että olen omillani.
Aiemmin olin avoin ja vaivaksi. Nyt koitan piilottaa murheeni, ja pikkuhiljaa toivonikin.
En jaksa toivoa, kun se on turhaa.
Toiselta ei voi ehkä sittenkään toivoa mitään.
Voihan sitä yrittää. Mutta ei kannata odottaa mitään myönteistä tapahtuvan.
...vaikka hän välttelisikin minua.
Voisin silti nauttia ajastani toisten kanssa.
Voin silti tavoitella omia tavoitteitani.
Voin silti pitää hauskaa, vaikka emme tekisi yhteistyötä millään tasolla.
Sitten... se olisi varmaankin häneltä pois.
Ja ehkä se on nytkin niin.
Minä... olen ollut huono arvostamaan itseäni. Todella huono. Annoin hänelle liian paljon painoarvoa. Kun hän ei vain välitä. Ja siitä tuli maailmani määrittävä laki: en merkitse hänelle mitään ja siksi minulla ei ole väliä.
Hän on yksi niistä syistä miksi nytkin kallistun ajattelemaan ettei kukaan välitä minusta, ja kuolemaani ei huomaisi kukaan.
Kun se ei oikeastaan pidä paikkaansa.
Mulle on moni sanonut välittävänsä. Moni on tarjonnut olkapäätä. Silti en halua olla vaivaksi, en enää.
Mutta kun olen ollut niin näkökulmani on voinut vähän laajentua.
Silti... miksi turhaan.
Mulla on ollut vaikeaa pitkään ja suurin osa siitä on kärsitty yksin. En halua tehdä ketään surulliseksi murheillani tai huonovointisuudellani ja silti niin voi käydä koska en osaa pitää sitä piilossa kovin hyvin vaikka yritän... ja jokseenkin onnistunut siinä kuitenkin edes läheisten puolesta.
Mulle ei ole ihan sama, vaikka hänelle olisi.
Mun pitää siirtää tämä hänestä pois kokonaan vaikka itseeni. Ehkä sitten parantuminen voisi jatkua.
Mulle ei ole ihan sama miten hän on kohdellut mua. Ehkä siksi olen ollut hänen riesanaan.
Ja mulle ei ole ihan sama miten käytän aikani...
Koko tämän ajan...
Vaikka aikani ei mennyt hukkaan koska kehitystä itsessäni tapahtui...
Et osaa arvostaa minua.
Et ole ollut aikani arvoinen.
-nukke
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jokaisella on oikeus murheisiin. Eikä niiden käsittely ole vaivaksi. Usko ja luota enemmän itseesi ja anna itsellesi oikeus olla oma itsesi. Suomalaiset ovat huonoja puhumaan tunteistaan ja siksi olen varma, että moni jäisi harmittelemaan puhumamiuttaan
puhumattomuuttaan
Juttelet iso mies itseksesi tunne-asioista miksi on näin?
Vaikutat empatiakykyiseltä ja ajattelevalta ihmiseltä,älä ajattele pahaa itestäs. Varma, että joku sun tykästyy viel ja antaa sulle sen rakkauden mitä oot hakenut ihmiseltä joka kohdellut sua huonosti :) <3
Mut pystyn hyvin samaistuun tohon tekstiin. Munkin arvostus itseäni kohtaan riippuu tosi paljon siitä miten hän näkee mut.. koska koen että mun pitäis "todistaa arvoni" ja jos en sitä pysty tekeen, en oo mitään :c
Nyt holdit your horses, molemmat.
Sinä ja aloittaja olette arvokkaita,
älkää arvottako itseänne muiden mielipiteillä.
Sama kuin some/ julkkis elämä, huomion ruinaus,
ei voi mitenkään miellyttää kaikkia.
Eikä tarvitse.
Tärkeintä on, että arvostaa itseään terveesti
ja jos huomaa, että toinen dissaa,
onko se seura silloin sen arvoista?
Se nimittäin imeytyy.
Mitä tähän lohduttaa?
Asioilla on aikansa.
Joku käy elämässä ja sitten poistuu.
Vaiheista oppii.
Tämä aloitus on hienosti kirjoitettu. Kertoo tuskasta josta pyristellään irti. Monesti me kaikki ajattelemme olevamme yksin murheiden kanssa, mutta se ei pidä paikkansa. Aina on hyviä ihmisiä, jotka kulkevat rinnallasi vaikkei aina ole läsnä, hiljaisina tai puhuen.
On myös niitä ihmisiä jotka saavat epävarmaksi ja horjuttavat jo valmiiksi haurasta itsetuntoa. Näille on hyvä kääntää selkä ja voimistua. Elämässä on onnea ja iloa joka päivälle kun rakastaa itse elämää.
Kirjota hänelle 😆 hän osaa lohduttaa sua kun on sun kaivattu.
Miten joku jaksaa valittaa koko ajan
Voimia! Kyllä sinusta välitetään. Varmasti vielä löydät mielitietyn. Jos jo on, sinun tätyisi varmaan hänelle puhua asiasta. Jos molemmat vapaat ja normaalit ihmiset.