Mikä etu on suhteessa, jossa ikäeroa on 26 vuotta

Eräässä naisten lehdessä kerrotaan Anna-Maija Tuokon kertovan, mikä etu on suhteessa, jossa ikäeroa on 26 vuotta.
Yleensä suhde on silloin sellainen jossa mies on se vanhempi. Syitä siihen miksi nainen menee niin paljon vanhemman miehen kanssa naimisiin, on kerrottu olevan esim. Että naieloa on takana isäsuhde, ehkä vain se, että isä, vanhempi mies, oli turvallinen.
On myös muita teorioita (en ole lukenut Tuokon kertomusta, tämä ei siis liity häneen, uskon että siinä on kysessä esim. rakkaus, eikä se minulle kuulu), osa naisista hakee taloudellista turvaa itselleen ja lapsilleen, osa jopa laskelmoi perinnön suhteen, kun puolisosta jättää aika, hän itse on vielä aika nuori ja voi nauttia saamastaan varallisuudesta. Kuitenkin aika pian tulee aika jolloin esim. sukupuolielämä ei enää ole kovin täydellistä, se on vain huomioon otettava seikka, ei kaikille, koskaa korvaavaa toimintaa on olemassa.
Sitten on naisia (miehiäkin), jotka alunperinkin ovat asialla, voisiko sanoa huijausmielessä. Koko avioliitto ei kuitankaan ole ruusuilla tanssimista. Tiedän kokemuksesta, minulla oli 15 vuotta nuorempi vaimo lähes 15 vuotta.
Sitten kevennys, aikoja sitten ajelin pohjoisesta autolla työmatkalla etelää kohti. Oli synkkä ja pimeä yö, kello yli puolenyön. Kääntelin aseman valintaa Kuopion korkeudella, löysin kanavan jossa soitettiin ihan hyvää musiikkia, välillä juontaja jutteli mukavia, ei oikeastaan savoksi. Sitten aiheeksi tuli suuri ikäero pariskunnalla, ja siitä meneekö nuorempi rakkaudesta naimisiin. Silloin oli eräs Tanskalainen hyvinkin rikas vanha mies ja parikymppinen tyttö. Joku kuulija soitti ja uskoi että rakkaudesta nainen on mennyt naimisiin. Toimittaja oli kai toista mieltä, kun sanoi, "oletko koskaan kuullut että nuori nainen on mennyt naimisiin 80 vuotiaan, mopolla ajavan köyhän miehen kanssa naimisiin"
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eräässä naisten lehdessä kerrotaan Anna-Maija Tuokon kertovan, mikä etu on suhteessa, jossa ikäeroa on 26 vuotta.
Yleensä suhde on silloin sellainen jossa mies on se vanhempi. Syitä siihen miksi nainen menee niin paljon vanhemman miehen kanssa naimisiin, on kerrottu olevan esim. Että naieloa on takana isäsuhde, ehkä vain se, että isä, vanhempi mies, oli turvallinen.
On myös muita teorioita (en ole lukenut Tuokon kertomusta, tämä ei siis liity häneen, uskon että siinä on kysessä esim. rakkaus, eikä se minulle kuulu), osa naisista hakee taloudellista turvaa itselleen ja lapsilleen, osa jopa laskelmoi perinnön suhteen, kun puolisosta jättää aika, hän itse on vielä aika nuori ja voi nauttia saamastaan varallisuudesta. Kuitenkin aika pian tulee aika jolloin esim. sukupuolielämä ei enää ole kovin täydellistä, se on vain huomioon otettava seikka, ei kaikille, koskaa korvaavaa toimintaa on olemassa.
Sitten on naisia (miehiäkin), jotka alunperinkin ovat asialla, voisiko sanoa huijausmielessä. Koko avioliitto ei kuitankaan ole ruusuilla tanssimista. Tiedän kokemuksesta, minulla oli 15 vuotta nuorempi vaimo lähes 15 vuotta.
Sitten kevennys, aikoja sitten ajelin pohjoisesta autolla työmatkalla etelää kohti. Oli synkkä ja pimeä yö, kello yli puolenyön. Kääntelin aseman valintaa Kuopion korkeudella, löysin kanavan jossa soitettiin ihan hyvää musiikkia, välillä juontaja jutteli mukavia, ei oikeastaan savoksi. Sitten aiheeksi tuli suuri ikäero pariskunnalla, ja siitä meneekö nuorempi rakkaudesta naimisiin. Silloin oli eräs Tanskalainen hyvinkin rikas vanha mies ja parikymppinen tyttö. Joku kuulija soitti ja uskoi että rakkaudesta nainen on mennyt naimisiin. Toimittaja oli kai toista mieltä, kun sanoi, "oletko koskaan kuullut että nuori nainen on mennyt naimisiin 80 vuotiaan, mopolla ajavan köyhän miehen kanssa naimisiin"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu