YLE-vero ?

Miksi se joillekin on niin kauhistus?
Sen tiedän eräästä persusta, että hänelle piti ensinnäkin oikein piirtämällä piirtää sekin asia, että vasta tietyn tulotason ylittävästä osasta tuota veroa peritään. Hän kun oli siinä luulossa, että kun joku tietty tulotaso ylittyy, sitten menee yhtäkkiä kaikesta tulosta se vero. No niin tietysti hän luuli ja se akkahallitus oli syyllinen hänen mielestään siihenkin, kuinkapa muuten.
Toinen asia, joka tuolle tollakkeelle piti myös oikein piirtämällä piirtää, oli hänen ihmettelemänsä sähkölaskun suuruuden syy. Persutollakkeella oli ollut vuosikausia sähkösopimus, jonka kuukausihinta oli suhteettoman korkea kulutukseen nähden, eli kWh-hinta oli matala, mutta kuukausimaksu vastaavasti suurempi, eli pienellä kulutuksella epäedullinen sopimus.

Noista tollakkeista persujen kannattajat löytyy. Ne ei tajua edes perusasioita ja sekin vissiin on edellisen hallituksen syy, kun persukannattaja ei tajua yksinkertaisimpiakaan asioita eikä hevin usko edes järkipuhetta?
Siksi niille pitääkin kaikki niinsanotusti piirtää, sillä harhaluuloistahan on vaikea luopua, kun niihin on mahdollisesti koko ikänsä uskonut.
19244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

YLE vero mahtaa olla kauhistus ainakin niille, jotka aikoinaan katselivat televisiota maksamatta lupamaksua? Luuseriporukka, muiden siivellä eläjät siinäkin asiassa.

Äänestä
  • YLE vero otettiin käyttöön juurikin ''lupamaksupinnareiden'' takia. Määrä lisääntyi jatkuvasti.

    Nykyinen YLE vero on enintään163€/vuosi eli 45 senttiä päivässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    YLE vero otettiin käyttöön juurikin ''lupamaksupinnareiden'' takia. Määrä lisääntyi jatkuvasti.

    Nykyinen YLE vero on enintään163€/vuosi eli 45 senttiä päivässä.

    Hyvin on kommariopit perille mennyt. Eihän se noin ole. KAikilta peritään jos samassa talossa asuu tuleeko halvaksi kun kaikilta peritään ?

    Äänestä

  • Kolme koputusta=lupatarkastaja liikkeellä, älä avaa.
    Kaksi koputusta=pimeän viinan ostaja liikkeellä, avaa.
    Yksi kova koputus= pakene ikkunasta, oven takana on se, joka tulee sisälle joka tapauksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Hyvin on kommariopit perille mennyt. Eihän se noin ole. KAikilta peritään jos samassa talossa asuu tuleeko halvaksi kun kaikilta peritään ?

    Persu haluaa siis siivestää muiden maksaessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Hyvin on kommariopit perille mennyt. Eihän se noin ole. KAikilta peritään jos samassa talossa asuu tuleeko halvaksi kun kaikilta peritään ?

    Maksu on per aikuinen henkilö. Useimmissa talouksissa on kaksi aikuista.
    Maksua ei peritä aikuiselta jos vuosiansio on vähemmän kuin 15 150 €

    Äänestä

Eiköhän jokaisella tulisi olla oikeus, määrätä omalta osaltaan mihin ja kuka aivopesuun pakkokerätyt rahat saavat.

Äänestä
  • "Eiköhän jokaisella tulisi olla oikeus, määrätä omalta osaltaan mihin ja kuka aivopesuun pakkokerätyt rahat saavat."
    ******

    Minä en käytä kirjastopalveluja. Miksi minun verojani käytetään niiden tukemiseen, vaikka siellä on minun mielestäni sellaista materiaalia tarjolla, joka minun mielestäni on aivopesua?
    Miksi minun täytyy maksaa veroja myös siitä, että autojen ajoradat hiekoitetaan, vaikka minä käytän vain pyöräteitä? Sillä periaatteellako mentäisiin?

    Mitähän siitä tulisi, jos jokainen veronmaksaja määrittelisi itse, mihin hänen veroeuronsa käytetään?
    Vaikka eipä siitäkään muuta tule kuin sanomista, kun Purra sen määrittää hullun kiilto silmissään himoverottajana. Ja kuinka Purra huusikaan sama hullunkiillto samoissa silmissään, että oppositio on himoverottaja.

    Onneksi persut on kuoleva puolue.

    PS. Sauli Niinistö muuten ehdotti kirjastopalveluille "pääsymaksua", josta joutuikin tilille 2006 pressanvaaleissa. Niinistö selitteli asiaa parhain päin, mutta sitähän se oli, ettei köyhät pääsisi edes kirjastosta lainaamaan mitään. Tuossa kohtaa tuli esiin myös se, että opiskelijoidenkin pitäisi sitten maksaa erikseen, jos haluaa hankkia taustatietoja kirjastopalveluista. Sitä se on, persuuSS ja ja kokoomuslaisuus, köyhät kyykkyyn.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    "Eiköhän jokaisella tulisi olla oikeus, määrätä omalta osaltaan mihin ja kuka aivopesuun pakkokerätyt rahat saavat."

    Onko kirjasto sinusta "aivopesula" ? Sulla taisi hiukan taas kerran hukkua se ajatus.

    Huomaa hyvin, että et kirjastoa ole käyttänyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Onko kirjasto sinusta "aivopesula" ? Sulla taisi hiukan taas kerran hukkua se ajatus.

    "Onko kirjasto sinusta "aivopesula" ?"

    Totta kai. Ihan siinä missä määrin jonkun mielestä YLE on sitä.

    Siinäpä se taas sinun kanssasi, kun et mistään mitään ymmärrä.
    Ja sarkasmikaan ei ole lajiasi.
    Oletko muuten lukenut Jack Kerouacin kirjan Matkalla? Minusta se oli tylsä kirja.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Huomaa hyvin, että et kirjastoa ole käyttänyt.

    Sinullapa on hyvä huomiokyky. Kaisa Juuson tasoa.

    Äänestä

Kuvastaa tarinasi hyvin älykkyyttäsi. Ei siis mitään mainittavaa auringon alla edelleenkään.

Äänestä
  • Kuvastaa tarinasi hyvin älykkyyttäsi. Ehkä. Mutta tämä tarina on kuitenkin tosi. Riv här.

    Äänestä

Outoojuu . Kyllä Suomen kansa joutus maksamaan Pravdankin ja mieluummin YLE kun se on parempi .

Äänestä

pim pom tee vee tarkastaja täällä 🤣 ei tarvinnut avata ovea eikä maksaa
yle voisi ottaa ihan mainoksilla toimita rahansa 😠

Äänestä

Mutta Putin antais ilmatteeks TV kanavassa Suomeen .

Äänestä

Huvittavaa, että yle- veron purnaajat eivät tajua, että ns. ilmaiset kanavat eivät ole ilmaisia. Aina kun ostat jotain töllöttimessä mainostettaava tuotetta, maksat tuotteen hinnassa osan näille kanaville.
Mutta ei nämä ns. vähäjärkiset ymmärrä näinkään yksinkertaista asiaa.

Äänestä
  • Et pääse vaikuttamaan mitenkään näihin kaupallisten ohjelmavalintoihin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi se joillekin on niin kauhistus?
Sen tiedän eräästä persusta, että hänelle piti ensinnäkin oikein piirtämällä piirtää sekin asia, että vasta tietyn tulotason ylittävästä osasta tuota veroa peritään. Hän kun oli siinä luulossa, että kun joku tietty tulotaso ylittyy, sitten menee yhtäkkiä kaikesta tulosta se vero. No niin tietysti hän luuli ja se akkahallitus oli syyllinen hänen mielestään siihenkin, kuinkapa muuten.
Toinen asia, joka tuolle tollakkeelle piti myös oikein piirtämällä piirtää, oli hänen ihmettelemänsä sähkölaskun suuruuden syy. Persutollakkeella oli ollut vuosikausia sähkösopimus, jonka kuukausihinta oli suhteettoman korkea kulutukseen nähden, eli kWh-hinta oli matala, mutta kuukausimaksu vastaavasti suurempi, eli pienellä kulutuksella epäedullinen sopimus.

Noista tollakkeista persujen kannattajat löytyy. Ne ei tajua edes perusasioita ja sekin vissiin on edellisen hallituksen syy, kun persukannattaja ei tajua yksinkertaisimpiakaan asioita eikä hevin usko edes järkipuhetta?
Siksi niille pitääkin kaikki niinsanotusti piirtää, sillä harhaluuloistahan on vaikea luopua, kun niihin on mahdollisesti koko ikänsä uskonut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu