että samaan aikaan kun minä elin jotain vuosituhannen rakkaustarinaa ja celinedionit soi päässä, niin sinä hädin tuskin siedit minua, tiuskit jne. Siinä on jotain todella sarjakuvamaista, toisella sydämiä silmissä ja toisella kulmat kurtussa.
Mutta niin ne taitaa olla aina, ties mistä sisäisistä dialogeista johtuen. Se on se ensimmäinen asia mihin kiinnitin sinussa huomiota, mutta jonkin mutkan kautta sitten kuitenkin unelmoin. Olenko jotenkin psykopaattinen kun kaikki tämä huvittaa? Tai ehkä arvet eivät kutise enää, en tiedä.
Koska ei olla enää nuoria, on helppo päätellä kaikenlaista. Olet naapurin kissanaisen esiaste, katsot murhaavasti jne. Ja älä ymmärrä väärin! Tiedät mitä merkitsit minulle, en hauku. Eli olet siis naapurin kissanaisesta sellainen nuorehko versio, joka vasta harjoittelee pysyvää vetäytymistä. (Ja kun ikkunasi lasi on huurussa tai oven alta livahtaa nimetön viesti, tiedät kuka se on. <3) Vanhimmiten kerrot aina vain huikentelevaisemmin siitä, minkälaisia konnia kaikki elämäsi miehet olivat – paitsi ne pari kolme, jotka sait ruotuun ja noudattamaan tahtoasi. Heille palkkioksi olit ihana. Aamiasta et sentäs tehnyt, mutta jätit tiuskimatta. Heitä et sittemmin nähnyt, mutta ei siitä yöunet menneet.
Jaat monen naisen kanssa arkisen dilemman: rakastat lapsia muttet jaksa miehiä. Miten ratkoa tämä pulma, tuumit nämä viimeiset vuodet aina kiivaammin. Sitten mielesi kiertää vaahtoista kehää kun käyt läpi kaikki edes jonkinlaisesta kandidaatista käyvät, muistelet tottelevaisia kilttejä poikia, mutta äh, ei sellaisista miehiä tule... kunnes ping! muistat yhden, joka oli päästä varpaisiin sinun eli sen lyhyen hetken käyn taas mielessäsi kun muistelet ihmisiä, jotka joko todistettavasti ovat olleet sinusta hullaantuneita tai edes jotain sinne päin, mutta sitten käyt kahdessa kolmessa sekunnissa läpi viime vuoden pettymykset, ja toteat taas kerran että ei ei ei, ei sellaisia mahdottomia jääräpäitä, ja näin olen taas pois mielestäsi.
Ehkä adoptio, ehkä kissat; päädyt jälkimmäiseen. Haaveilit itsestäsi, haaveilet itsestäsi. Lasta olisit luultavasti osannut rakastaa sillä omalla erityisellä tavallasi, jolla on pitkät perinteet. Siihen kuuluu lukittuja piironkeja, kääntyneitä katseita, kurottelua, vatsakipua, sen kuumeista pohtimista että mitä tein väärin kun tuo noin.
Mutta niin ne taitaa olla aina, ties mistä sisäisistä dialogeista johtuen. Se on se ensimmäinen asia mihin kiinnitin sinussa huomiota, mutta jonkin mutkan kautta sitten kuitenkin unelmoin. Olenko jotenkin psykopaattinen kun kaikki tämä huvittaa? Tai ehkä arvet eivät kutise enää, en tiedä.
Koska ei olla enää nuoria, on helppo päätellä kaikenlaista. Olet naapurin kissanaisen esiaste, katsot murhaavasti jne. Ja älä ymmärrä väärin! Tiedät mitä merkitsit minulle, en hauku. Eli olet siis naapurin kissanaisesta sellainen nuorehko versio, joka vasta harjoittelee pysyvää vetäytymistä. (Ja kun ikkunasi lasi on huurussa tai oven alta livahtaa nimetön viesti, tiedät kuka se on. <3) Vanhimmiten kerrot aina vain huikentelevaisemmin siitä, minkälaisia konnia kaikki elämäsi miehet olivat – paitsi ne pari kolme, jotka sait ruotuun ja noudattamaan tahtoasi. Heille palkkioksi olit ihana. Aamiasta et sentäs tehnyt, mutta jätit tiuskimatta. Heitä et sittemmin nähnyt, mutta ei siitä yöunet menneet.
Jaat monen naisen kanssa arkisen dilemman: rakastat lapsia muttet jaksa miehiä. Miten ratkoa tämä pulma, tuumit nämä viimeiset vuodet aina kiivaammin. Sitten mielesi kiertää vaahtoista kehää kun käyt läpi kaikki edes jonkinlaisesta kandidaatista käyvät, muistelet tottelevaisia kilttejä poikia, mutta äh, ei sellaisista miehiä tule... kunnes ping! muistat yhden, joka oli päästä varpaisiin sinun eli sen lyhyen hetken käyn taas mielessäsi kun muistelet ihmisiä, jotka joko todistettavasti ovat olleet sinusta hullaantuneita tai edes jotain sinne päin, mutta sitten käyt kahdessa kolmessa sekunnissa läpi viime vuoden pettymykset, ja toteat taas kerran että ei ei ei, ei sellaisia mahdottomia jääräpäitä, ja näin olen taas pois mielestäsi.
Ehkä adoptio, ehkä kissat; päädyt jälkimmäiseen. Haaveilit itsestäsi, haaveilet itsestäsi. Lasta olisit luultavasti osannut rakastaa sillä omalla erityisellä tavallasi, jolla on pitkät perinteet. Siihen kuuluu lukittuja piironkeja, kääntyneitä katseita, kurottelua, vatsakipua, sen kuumeista pohtimista että mitä tein väärin kun tuo noin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Et tainnut kertoa hänelle että edes pidät hänestä ja nyt elät kummalista haavemaailmaa.
Kerrottu monesti ja suoraan. Ja että pidän?! Ei pitäminen tee aikuisesta miehestä sentimentaalista nettikirjoittelijaa.
Eli vannoit rakastavasi.