Kyllä, ja sitä mieltä oli - vasemmistolaiset.
Hesarille RKP:n entinen puheenjohtaja ja pitkäaikainen ministeri Wallin kertoo joutuneensa teini-ikäisenä Suomi-Neuvostoliitto-seuran kantelun kohteeksi 1980-luvun alussa. Vaasassa yläastetta käyvä Wallin oli kirjoittanut paikallislehteen Neuvostoliittoa arvostelevia mielipidekirjoituksia, joissa hän muun muassa totesi Neuvostoliiton aikoinaan aloittaneen talvisodan.
Kun kahdeksasluokkalaiselle Wallinille lukuvuoden päätteeksi vielä myönnettiin kymmenen markan stipendin historiasta ja yhteiskuntaopista, puuttui Suomi–Neuvostoliitto-seura asiaan. Seura teki ”neuvostovastaisesta” Wallinista ja hänen koulustaan kantelun Opetushallitukseen.
Opetushallituksen pääjohtaja ratkaisi tapauksen Wallinin eduksi.
"Vielä 1980-luvulla osa suomalaisista piti puna-armeijaa rauhan armeijana"
75
368
Vastaukset
- Anonyymi
Vielä 1980-luvulla osa suomalaisista piti Neuvostoliiton Puna-armeijaa ”rauhan armeijana”, toteaa Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Ilkka Oksala.
Tottahan tuo, muistan hyvin.- Anonyymi
Aloittaja Persulla ei ajatus kulje noin pitkälle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja Persulla ei ajatus kulje noin pitkälle.
Kas kun en satu oleen persu, mutta oliko sulla mitään oikeaa asiaa, vai eikö järki riitä?
Avaaja. - Anonyymi
Ei kai sentään Jari Tervo?
Ilkka Oksala kai piti heimosotureita rauhantuojina? - Anonyymi
Aloittajalta jäi linkki laittamatta.
Luulin tuota ihan kalajutuksi , koska eihän jou seura voi alkaa koululaista tai ketään ahdistella. Posketon ajatuksenakin.
Itsekin kirjoittelin 70-luvulla neuvostovastaista tekstiä esim. Ilkkaan tai Vaasa-lehteen, no ei joutunut ajojahdin kohteeksi.
https://www.verkkouutiset.fi/a/viela-1980-luvulla-osa-suomalaista-piti-puna-armeijaa-rauhan-armeijana/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittajalta jäi linkki laittamatta.
Luulin tuota ihan kalajutuksi , koska eihän jou seura voi alkaa koululaista tai ketään ahdistella. Posketon ajatuksenakin.
Itsekin kirjoittelin 70-luvulla neuvostovastaista tekstiä esim. Ilkkaan tai Vaasa-lehteen, no ei joutunut ajojahdin kohteeksi.
https://www.verkkouutiset.fi/a/viela-1980-luvulla-osa-suomalaista-piti-puna-armeijaa-rauhan-armeijana/Kyllä neukkulan ihailijat pystyi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kas kun en satu oleen persu, mutta oliko sulla mitään oikeaa asiaa, vai eikö järki riitä?
Avaaja.Et Persu, mutta sujuva valehtelu kyllä sujuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä neukkulan ihailijat pystyi.
Muistetaan kyllä 80-luvun Neuvostoliiton rauhanpommi-rauhanpuolustajat
Joista moni kylläkin säärtä pitkin noustessaan on kääntänyt poliittista kantaansa 180 astetta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittajalta jäi linkki laittamatta.
Luulin tuota ihan kalajutuksi , koska eihän jou seura voi alkaa koululaista tai ketään ahdistella. Posketon ajatuksenakin.
Itsekin kirjoittelin 70-luvulla neuvostovastaista tekstiä esim. Ilkkaan tai Vaasa-lehteen, no ei joutunut ajojahdin kohteeksi.
https://www.verkkouutiset.fi/a/viela-1980-luvulla-osa-suomalaista-piti-puna-armeijaa-rauhan-armeijana/Kyllä neukkuseura suuttui ja otti ärsyttäjät hampaisiinsa. Neukkuseuralla oli erityisasema YYA-Suomessa ja kyllä he sensurointia saivat aikaan vaikka tuskin ketään syytteeseen kuitenkaan saivat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et Persu, mutta sujuva valehtelu kyllä sujuu.
Mene lääkäriin vassu, pääsi tarvitsee hoitoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et Persu, mutta sujuva valehtelu kyllä sujuu.
Se on meillä demarwilla luontainen ominaisuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et Persu, mutta sujuva valehtelu kyllä sujuu.
Missä valehdellaan, kerro?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on meillä demarwilla luontainen ominaisuus.
Osui....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et Persu, mutta sujuva valehtelu kyllä sujuu.
Sulla ei siis järki riittänyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja Persulla ei ajatus kulje noin pitkälle.
Mikä vika sulla on päässä.
- Anonyymi
Nyt vanhat taistolaisänkyrät ovat persuja.
- Anonyymi
Sinä olet selvästi mielenterveysongelmainen.
- Anonyymi
Suomi-Neuvostoliito seura, missä mainitaan puolue suuntaus.
Niinistökin oli vielä rähmällään itään enne, ryssien hyökkäystä Ukrainaan.
Kuten myös suurinosa Suomen kansalaisista.- Anonyymi
Toista se oli Ukrainassa, siellä oli vahva armeija rajalla pysäyttämässä Venäjän hyökkäyksen ja USA oli sijoittanut joukkoja torjumaan Venäjän aggressiot niin, ettei Venäjä päässyt yllättämään niitä ollenkaan. Viro alkoi heti Natoon liityttyään varustamaan vahvaa armeijaa, josta se sijoitti jämäköitä sotilasosastoja Ukrainaan torjumaan hyökkäys.
Kyllä tässä taas saa suomalaisuuttaan hävetä. - Anonyymi
Lähinnä vasemmisto oli rähmällään, muisten hyvin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähinnä vasemmisto oli rähmällään, muisten hyvin.
Näin se oli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähinnä vasemmisto oli rähmällään, muisten hyvin.
Osin vieläkin.
- Anonyymi
Neuvostoarmeija ei hyökännyt Suomeen. Oikeistoryssä sen sijaan saattaa hyökätä.
- Anonyymi
Neuvostoliitto aloitti sodan 1939 pommittamalla hesan keskustaa.
- Anonyymi
Elä ota enää yhtään votkaa.
- Anonyymi
Mikäs sieltä tuli -39?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elä ota enää yhtään votkaa.
Taitaa olla tyyppi tolisnajoissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa olla tyyppi tolisnajoissa.
Joku pilleristi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neuvostoliitto aloitti sodan 1939 pommittamalla hesan keskustaa.
Nyt muistat väärin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt muistat väärin.
Neuvostoliitto aloitti myös v.1941 Helsingin pommitukset
- Anonyymi
Puna-armeija oli olemassa vain toisen maailmansodan loppuun. Se kävi selvästi enemmän sotia kuin esim Wehrmacht tai Reichsheer. Puna-armeija oli niitä kumpaakin vanhempi ja aina vuoteen 1922 erittäin hyökkäävä, tosin suurimman osan taisteluista se kävi Neuvosto-Venäjän maaperällä, joskin hyökkäsi myös lukuisiin itsenäisiksi jääneisiin naapurimaihin kuten Puolaan, Latviaan, Liettuaan ja Viroon.
Sen jälkeen Puna-armeija osallistui vain satunnaisesti kapinoiden tukahduttamiseen Neuvostoliitossa. Vuonna 1938 ja 1939 se auttoi Mongolian Neuvostotasavaltaa torjumaan japanilaisten hyökkäyksen, tuottaen japanilaisille Halhin-Gol-joella niin pahan tappion, että Japani jätti suuren itäisen naapurinsa kokonaan rauhaan Toisessa Maailmansodassa.
Toisen maailmansodan aikana Puna-armeija hyökkäsi Suomeen Talvisodassa 1939-40 ja miehitti taisteluitta lukuisia alueita kuten Viron, Latvian, Liettuan, Puolan itäosat (läntinen osa nykyistä Valko-Venäjää) ja Romaniaan kuuluvia alueita. 22.6.1941 lähtien Puna-armeija taisteli pääosin Saksaa vastaan ja voitti sen edeten kauas länteen aina Itävaltaan saakka (josta se sitten perääntyi, kun sekä idän että lännen joukot järjestäytyivät Liittoutuneiden keskinäisissä konferensseissä sovitun etupiirijaon mukaisesti. Kauko-idässä Neuvostoliitto julisti sodan Japanille ja Puna-armeija valtasi Venäjän itäisimmät osat.
Puna-armeija lakkautettiin 25.2.1946. Sen joukoista muodostettiin samalla Neuvostoliiton asevoimat.
Oliko Puna-armeija sotaisa vai rauhan armeija? Vastaus vaihtelee riippuen siitä, keneltä sitä kysyy. Puna-armeijan suorittama Itä-Euroopan valloistus johti väestönsiirtoihin, jotka rauhoittivat aluetta merkittävästi. Toisaalta Balkanilla se vain jäädytti kansalliskiistat, jotka räjähtivät taas veriseksi teurastukseksi 1990-luvulla Jugoslavian hajotessa, mutta siellä ei suoritettukaan sellaisia väestönsiirtoja kuin esim Puolassa, vaan palautettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeinen monikulttuurinen kuningaskunta sosialistiseksi tasavallaksi muutettuna.
Aluksi Puna-armeija oli selvästi aggressiivisempi, mutta välillä 1922-1939 se osallistui käsittääkseni vähemmän sotiin ja miehitysoperaatioihin Neuvostoliiton rajojen ulkopuolella kuin USA:n merijalkaväki. Toisessa maailmansodassa Puna-armeijan panos oli massiivinen ja täysin ratkaiseva.
Mitä lie sitten Wallin asiasta nuorena koululaisena asiasta kirjoitellut, en tiedä.- Anonyymi
Puna-armeija se on edelleen.
- Anonyymi
Reichsheer viittaa Reichswehriin, yleisempi muoto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puna-armeija se on edelleen.
Ihan täysin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Reichsheer viittaa Reichswehriin, yleisempi muoto.
Kyllä. Kiitos tarkennuksesta.
- Anonyymi
Voi herranen aika noita punikkeja. Kuka hullu äänestää vihervassuja
- Anonyymi
Jokainen, joka ei halua Venäjän vallan leviävän persujen ja kokoomuksen avustuksella länteen.
- Anonyymi
No hullut.
- Anonyymi
Kuinka hullu pitää olla, että äänestää Persuja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen, joka ei halua Venäjän vallan leviävän persujen ja kokoomuksen avustuksella länteen.
Vaikka todellisuudessa vasliitto on se venäjämielinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka hullu pitää olla, että äänestää Persuja.
Kuinka hullu pitää olla, että äänestää sosseja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka todellisuudessa vasliitto on se venäjämielinen.
Nimenomaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka hullu pitää olla, että äänestää sosseja?
No tyhmä ja persaukinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka todellisuudessa vasliitto on se venäjämielinen.
Kokoomus on ja seuraavaksi eniten persut. Haisevat mahorkalle jo kaukaa.
- Anonyymi
Vielä 1980-luvuolla oli Neuvostoliitto ja YYA ja Suomi rankasti rähmällään. Suomettumisen ankeat vuodet ovat mennyttä aikaa, jota vain kourallinen vanhoja kommariänkyröitä haikailee.
- Anonyymi
Persut ei kukaan vielä silloin tiennyt mitään, ovat lyhyessä ajassa pystyneet paljastamaan karvansa.
Äärioikeistolaisia. - Anonyymi
Oli se ihan mukavaa aikaa. Oikeistotolliskot eivät uskaltaneet kiusata köyhiä kun aika meni Neuvostoliiton hyökkäystä ja kommunistien vallankumousta pelätessä. Ihan hyvä, että taistolaiset niitä pelotteli.
- Anonyymi
Ainut puolue, jossa järki on vielä tallella. Luojalle kiitos, että on PS.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainut puolue, jossa järki on vielä tallella. Luojalle kiitos, että on PS.
Olet kyllä aika hyvä humoristi.
- Anonyymi
Venäjä on aina olu imperialistinen. Kommunismi oli vain savuverho, jolla pahnan pohjimmaisia huijattiin - täälläkin.
- Anonyymi
Fasistit hiljaa!
- Anonyymi
Eli ei tapahtunut mitään.
- Anonyymi
Sen verran tehokasta suomettuminen oli 1970-1980-luvuilla, että itsekin menin siihen lankaan.
Katsoin yle-areenasta joitain "dokumentteja" tuolta ajalta ja oikeastaan vasta nyt särähtää aika pahasti korvaan kun dokumenteissa käsitellään Venäjän "menestystä" ja "yleviä pyrkimyksiä"
Niin se propaganda toimii ja yle oli propagannan päätoimittaja tuohon aikaan Suomessa.
Ei ole riippumatonta tiedonvälitystä, tietysti olisi hyvä jos YLE nykyään pyrkisi siihen, mutta onnistumisen aste tuskin voi olla 100%- Anonyymi
Kertoisitko esimerkin jostain sellaisesta dokumentista?
- Anonyymi
Venäläisissä tietosanakirjoissa kerrottiin jo 70-luvulla että he aloitti talvisodan (toki omasta mielestään aiheellisesti kun piti torjua Saksaa). Ei se mikään salaisuus ollut.
- Anonyymi
Ei se mikään sota ollut, vaan pieni rajakahakka.
- Anonyymi
Puna-armeija oli päävoima jolla Natsi-Saksan hirmuhallinto murskattiin. Se on historiantutkijoiden yksimielinen näkemys ja myös saksalaisten oma näkemys. Nimittäin Saksassa jos missä tiedetään kuka Saksan sotavoiman lainasi matalaksi. Se ei ollut Tom Hanks eikä Brad Pitt.
- Anonyymi
Saksan sotilaskuolemista lähes 85% tuli itärintamalla.
- Anonyymi
Neuvostoliiton sotilaskuolemista lähes 100%. Loput tuli pääasiassa vielä idempänä.
- Anonyymi
Vuonna 2010 useat Nato-maat osallistui voiton päivän paraatiin Moskovassa. Ei siis pelkästään katsomossa vaan ihan marssivat paraatissa. Jenkit, britit, Ranska, Puola. Katsomon puolella lisää maita, esim Ukraina.
- Anonyymi
Neukkujen nuolijat, taistolaiset stalinistit, halusivat 1970-luvulla aikaan "rauhanlait", jotka kieltäisivät Neuvostoliiton arvostelun.
Nykyisin näitä samanlaatuisia viideskolonnalaisia löytyy kommareista ja demareista naapuriseurasta, joka on avoimesti Kremlin natsismin lipijä. - Anonyymi
Puna armeijan kuoro ja Leningrad Cowboys.
Kaikki olivat ihastuneita - Anonyymi
Nythän sitä ei ole. Neukkula hajosi ja vallan otti imperialistinen ja kolonialistinen fasisti.
Jakoi kansan omaisuuden kavereilleen ja perusti väkivaltaisen oligarkian. Tai no, jatkoi toveri Stalinin mallia.
Meillä on , valitettavasti, naapurina sotarikollinen, joka ei puhu vaan tappaa. Voima on se, joka puhuu! Jos joku puhuu, se putoaa ikkunasta! - Anonyymi
Näin oli vuosikymmenniä sitten. Viisastuuko ihminen? Eipä viisastu. Vuonna 2025 vieläkin osa suomalaisista pitää Yhdysvaltain armeijaa rauhan armeijana. Tämä jälkimmäinen porukka on jopa perustuslakimme vastaisesti jakanut maatamme vieraan vallan armeijan vapaaseen käyttöön.
Aina se on joku, jota nuoleskellaan, niinhän. Sitten jälkikäteen hävettää.
Katsokaapa, millaista kritiikkiä tällainen mielipide nykyään saa. Tunkkainen tuulahdus menneestä.- Anonyymi
Ihmiset on aivopesty uskomaan usan armeijasta näin.
- Anonyymi
Vasemmistolaiset nyt vaan on tyhmiä.
- Anonyymi
Käytännössä tuo isänmaallisuus ei kyllä ilmennyt.
- Anonyymi
Hyvänen aika , Neuvostoliiton apu piti Suomen itsenäisenä valtiona turvassa nykyisestä jatkuvasta sodan uhasta, mustien miesten Suomea miehittäessä.
- Anonyymi
Se on kyllä historiallinen tosiasia, että suomalaisten hyvinvointi ja kulttuurinen asema on vahvistunut vain aikoina, jolloin venäläisten maa on ollut riittävän vahva pelottaakseen lännen luikut muualle.
Autonomian aika on edelleen ainoa ajanjakso kansakuntamme kirjoitetun historian aikana, jolloin maahanmuutto on ollut selvästi positiivista taloudellisesti ja sen ajan teolliset investoinnit näkyvät edelleen tänäänkin kauppojemme hyllyillä, osa myös muiden maiden kauppojen hyllyillä.
Aivan kuten Ruotsin vallan aikana suomalaiset ovat taas vajoamassa torppareiksi omassa maassaan, suomenkielen asema heikkenee ja vieraat vaikutteet alkaneet muuttaa kulttuuriamme. Niin on tapahtunut aina, kun olemme "kuuluneet länteen".
- Anonyymi
putinistit / stallarit pitävät sitä vieläkin
- Anonyymi
Eiköhän kotimainen änkyrä äärivasemmisto ajattele vieläkin näin?
- Anonyymi
Neuvostoliiton Puna-armeija oli Suomen turva ja Suomen talouden kehittäjä, kansalaisten turva , toista tekee musta makkata NATO maasta.
- Anonyymi
Osa vasureista pitää vieläkin venäjää rauhan maana.
- Anonyymi
Rohkea veto Wallinilta siihen aikaan.
- Anonyymi
-- se entinen puna armeija valloitti Berliinin ja puolet Euroopasta. Oli siis siinä aikana tehokas ja tuhoisa.
- Suomenkin sota hoopot sai koulutusta kesällä 1944. Ja Suomeen tehtiin rauha.
Tämä puna-armeijan Suomen ohjaus jatkui 1944- 1990.
Jona aikana Suomi kehittyi ja tasa-arvoistui.
Se öykkäävä "valkoinen suomi", se oli piilossa 1944-1990 välin.
Sitten 1990 jälkeen Suomessa aloitettiin eri-arvoistumis- ja massa-työttömyys kehitys.
Myöhemmässä vaiheessa alasajoa vauhditettiin, keinoina myös väestön vaihto, joka etenee kiihtyvästi, matemaattisesti.
Lisäksi liityttiin eu ja nato netto-maksajiksi.
Itse politikoiden Suomea on purettu. Nykyinen Suomi on yli-velka maa, turvaton lasten silvonta ja raiskaus valtio.
Sekasortoa Suomeen ovat pakolla luoneet idealistit. Siis markkina liberalisti uskovaiset oikealla ja viher vas naivi idealismi hörhöt ja kulttuuri marxistis vasemmalla.
Itsenäinen ja kehittyvä Suomi on käännetty selvään taloudelliseen ja kulttuuriseen alas ajoon ! Ja itsenäisyys on myyty halvalla.
Suomi on edelleen ulkoa ohjattu. Ongelma nykyään on rähmällään olo,
länteen suomettuminen.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k354353- 552995
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut462898- 302693
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3402641Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82595- 382259
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t542015Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461683- 21563