Heipähei, piirakat paistettu. lohilaatikko uunissa.
Sunnuntaiaamua karjalaisittain, anoppini kertomaa, pyhäaamuna lämmitettiin leivinuuni, ehkä lämmön saamiseksi, mutta samalla päiväruoka uunissa tehtiin, piirakat ensin ja paistikuppi jälkilämpöön.
Kirkosta tultua päästiin paistin ja piirakoiden kimppuun, kai jotain muutakin oli.
Näin minäkin nyt toimin, kun into oli päällä, kohta pääsen laatikkoa nauttimaan.
Asiaan, aloitan uuden ketjun alustaksi tulevalle, en toivo mitään, uskoni sen suhteen on mennyt.
Kaunis kirkas pakkaspäivä, elämä hymyilee, huonosti nukutun yönkin jälkeen mieli on kevyt.
Kauniit huurteiset koivut kimaltelevin oksin hyvää mieltä lisää.
Joulun siirsin eilen laatikoihin vain valot huomisen yli vielä palaa, sitten alkaa kevään tulon seuraus, pieni hetki talvea ja pakkasta, mutta pian aurinko nousee korkeammalle ja näin lupailee kevään tuloa.
Katselin eilen Areenalta Lehmän vuosi sarjaa, yllättävän hyvä mielestäni suomalaiseksi sarjaksi.
Kuuntelin radiosta luontosarjaa, kuukkelin elämästä kertoivat, muistan Lapin matkalla tähän lintuun tutustuin, olivat hyviin kesyjä, tottuneet ihmisiin.
Kaunis lintu, tutkija väitti linnuilla olevan tunteet, varmaan onkin, ainakin joutsenet sen ilmentää.
Tunteista puheenollen, näkisin ihmisissäkin niitä olevan, vaikka täällä palstalla ne ei esiin tule, on vain kiusaajia ja joutavan huutajia, muutama kirjautunut antaa kuitenkin uskoa siitä, että empatiaa on täälläkin, kun se vain pääsisi toteuttamaan kirjoittajien kautta.
Myös anoja on sydämen sivistystä omaavia, ikävä vaan, että kaikki anot samaan pakettiin joutuu
Kirjotellaan vaan rohkeasti, ei haittaa jos tivataan aina asioita, joita ei kukaan ole tehnyt, syytetyn penkillä jokainen joutuu vuorollaan.
Minulle on turha arvailuja laatia, jos asia on sen väärti, että vastauksen vaivan näen, sen teen.
Vääryyttä en usko kenenkään tahallaan tekevän, on vain jostain syystä tuskaantuneet elämiseen.
Ei jokainen väärin kirjoitettu sana tai asia ole aihe riitelyyn.
Näin ajattelen, jokainen toimikoon omantuntonsa mukaisesti.
Iloista ja kaunista sunnuntaipäivää.
Uusivuosi, uudet kujeet, Nojatuoli 2025 !
18
270
Vastaukset
- Anonyymi
katsoin eilen Areenasta dokumentin, joka kertoi Pepe Willbergistä. Tuli myös näiltä muiltakin kanavilta. Olipa hyvä. Olen aina tykännyt Pepestä. On semmonen ujonpuoleinen ihminen. Hyvä, monipuolinen laulaja. Hänkin jo 78 vuotias, mutta jotenkin tosi nuorekas. Kiva oli kuunnella niitä 60-70 luvun hyviä lauluja.
Suosittelen!- Anonyymi
Minä katsoin elokuvan amerikkalaisesta soul-legenda Aretha Franklinista. Muistan hänet 60-70-luvuilta. Siihen aikaan oli kasettisoittimia, ja minulla oli yksi kasetti hänen musiikkiaan.
Kovia ovat tummaihoiset artistit joutuneet elämässään kokemaan, sen olen todennut näistä elämäkertafilmeistä ja -sarjoista. Varsinkin naisartistit joutuivat taistelemaan asemastaan niin valkoisten kuin omienkin musiikkivaikuttajien kanssa.
Ääni on upea. Aretha aloitti laulajan uransa gospelmusiikilla, eikä hän sitä jättänyt menestyksenkään vuosina.
Tänään on Loppiainen. Joulu on takana. Viimeiset kinkun viipaleet nyt pöytään!
Talvikin tuli voimalla, pakkasta ja lunta. Pitäisikö panna jäälyhty kehittymään! Viime vuonna lopsautin veteen punajuuripurkista punaista lientä, ja lyhty sai kivan värin. Taitaa olla vielä jääkaapissa avattu purkki.
Led-kynttilät ovat syrjäyttäneet aidot, mutta ulkolyhtyyn kynttilän hirvaa panna palamaan. Sisätiloissa on meikäläisen helpompi luotta lediin, sillä hajamielisenä unohdan kynttilät palamaan ilman valvontaa, ja sitten harmittaa, jos steariinia on valunut pöydälle. Monet tulipalotkin ovat syttyneet joulukynttilästä. Ei tosin meillä. Muistan vuosikymmenet sitten, kuinka huolissamme seurasimme joulukuusen kynttilöiden palamista. Jouluaaton jännitysnäytelmä.
Kaupunkitorilta ostetut kuuset kun olivat usein karisevia jo sisään tuotaessa.
Monena vuonna mukava sukulaisperhe kesämökkipitäjästä tuli meille "kuusenpolttajaisiin" Loppiaisena. Oli se aika hulinaa, kun 6 alamittaista joulunviettäjää vilisti ympärillä. Tytär muistaa, että sukulaissetä karjahti jossakin vaiheessa: "Heretkää pelloomasta!" Tytär ei ymmärtänyt sanoja, mutta äänensävystä päätteli, että nyt oli paras hiljentää vauhtia. Illalla sitten kutsuimme naapurista pari perhettä jälkikasvuineen, käärimme matot ja humppasimme
"Tulipunaruusujen" tahtiin.
Oivoi, niistäkin ajoista on jo puoli vuosisataa kulunut!
Mkr.
Tuli mieleen Hillan kertomasta lapsuuskodin lauantait, kun kotiin koulusta tullessa tulvahti vastaan vastapaistetun pullan ja suolamuikkuperunalaatikon tuoksut, karjalanpaisti sunnuntaita varten myös uuninlämmössä. Samaa tunnelmaa olen tavoittanut, kun sittemmin oman perheen kanssa ja nyt kahdestaan on sunnuntain aamupäivät pyhitetty ulkoiluun, uunissa on sillä aikaa muhinut herkullinen ateria paistopussissa , padassa tai laatikkona.matalalla lämmöllä. Pyhäpäivän kunniaksi olen yleensälaittanut myös jälkkäriä ja jopa pukeutunut nättiin kotiasuun.
Tänään on täälläkin saatu nauttia aurinoisen pakkaspäivän raikkaudesta ja huurteen kimalluksesta, merenlahti jääpeitteissään hohtavana. Viipyilen vielä joulun tunnelmissa huomisenkin, kuusikaan ei karise ja sain vielä tuliaisena kukkakorin, johon oli istutettu vanhan ajan malliin punainen atsalea, valkea annansilmä ja pieni kirjavalehtinen viherkasvi.
PepevWillbergin konserttia katselin minäkin, ja vaikka hänen musiikkinsa ei ihan makuni mukaista ole, ihailen hänen ammattitaitoaan ja rauhallista eleetöntä tyyliään, tietysti nostalgia herää ikätoverin kappaleissa . Joulun aikaan tuli myös yhden suuren ” rakkauteni” eli Tapani Kansan vanha joulukonsertti lastensa kanssa. Hänen keikoillaan tuli monasti käytyä, läheisiksi tunsin myös esimerkiksi Cumuluksen Ankin ja Hectorin laulut ja jossain vaiheessa Riki Sorsan. Danny on rautaa, vieläkin tempaudun niihin tunnelmiin, ja kyllähän Beatlesitkin…luetteloa riittää eikä tenho vanhene.
Reippain mielin eespäin, nyt kun vuosi on saatu alkuun taas!- Anonyymi
Kyl maar sitä taas kuohuviinä elitistiseen tyyliin pitää ryypiskellä, kun on loppiainen.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyl maar sitä taas kuohuviinä elitistiseen tyyliin pitää ryypiskellä, kun on loppiainen.
Ihanaa, että palstallamme on myös teitä elistisiä ryypiskelijöitä.
Hyvää Uutta Vuotta vaan.
Kateellisin mielin tässä levittää sinappia harmaantuneen kinkunviipaleen reunalle ja juo Huberia palan painikkeeksi.
Mkr.
- Anonyymi
Nostan vain ketjun ylös.
- Anonyymi
Olisit nyt jotain muutakin voinut kirjoittaa samalla.
Huomenta, Loppiainen on joulun päättävä päivä,, joskus myös Nuutin päivää joulun lopusta on käytetty.
Alkaa härkäviikot, ennen niin pitkältä tammikuu ne aloittaa, nykyisin tämäkin kuu hujahtaa nopsaan.
Kiitos ketjun nostosta, missähän kirjoittajat piileksii, vai viimeiset vieraatko ilahduttaa. mikä syy hiljaisuuteen?
Myönnettävä on, että palstalla on nyt kovaa kiistaa siitä, kuka mistäkin vastaa, miten keskustelupalstalla on tähän jouduttu.
Kaikki nuo ikävät nimittelyt esiin kaivetaan, kuka sanoi ja mitä, kuitenkin ilman arvailua soisi kirjoittelun sujuvan.
Olenhan saanut lukea aika uskomattomia nimittelyjä, itse ne muista koskaan ketään nimitellyt, miksi olisinkaan, mielipiteistä eri asioiden suhteen täällä olisi tarkoitus viestitellä, ei henkilökohtaisuuksista.
Henkilöönikin kohdistettuja ikäviä viestejä on tullut, mutta yritän karistaa moiset mielestäni,
ajatellen, että tällä viestin lähettäjällä ei kaikki ole hyvin.
Vertaistukea kirjoittajaystäviltä toivon ja sitä olen myös saanut, olenko liian sinisilmäinen, kun näin uskon.
On aina mukava lukea viestiä, missä oman elämän rinnalle voi toisten kokemuksista oppia ja tietoa saada.
Ystävällisyys kantaa tuiki tuntemattomien kanssa, kun yhteinen taso tavoitetaan ja se onnistuu näin kirjoittelunkin tasolla.
Epäily, arvailu ja pahan puhuminen ei auta ystävällisten viestien lähettämisessä, vilpitön sanoma aistitaan ja se saa vastakaikua. näin olen halunnut uskoa.
Aivan uskomattomalta tuntuu jonkun kahden kesken sovitun asian paljastuksesta näillä palstoilla, jos tuntemus on niinkin pitkälle mennyt.
No tätäpä riittäisi, mutta jääköön, onhan palstalla nyt ketju, mikä voi asiat selventää.
Katsoin myös tuon Pepeä käsittelevän dokumentin, totuudellinen varmaan ja vaatimattomasti mies esiintyi, kuten koko elonsa aikana näin on tehnyt.
Laulajan tyylinsä pitänyt ja vieläkin viihdyttää kuulijoita, hyvää esitystä vaatimattomuus kirkastaa.
Tapani Kansa on myös yksi suosikkini, ollut nuoresta alkaen mieleen jäänyt laulaja, Hopeinen kuu lempparini hänen laulamana.
Miten tuntuukin, että nykylaulajista ei kukaan samoille yllä, tai varmaan pystyykin, mutta tyyli on huutamisen puolelle kääntynyt ja sitähän en minä ihastele.
Noin oli minunkin kotona, aina lauantaisin äidillä leivonta ja ruuanlaitto päivä, oli ruisleipää, joku laatikko ja pullaa.
Muistan tanssista tultua, miten siihen aikaan olevaan ruokakomeroon menin ja nautin näitä herkkuja.
Pakastimia ei ollut, viileämpänä pysyvä ruokakomero oli silloinen ruuan säilytys paikka.
Äitini leipomaruisleipä oli maan parasta, minusta ainakin, kuumana voi suli päälle ja kuoret rapsivia.
Niihin aikoihin, sodan jälkeiset ajat olivat tiukkaa aikaa ja kotona emäntien oli taitureina toimittava, saadakseen ruokaa mikä maistui.
Nuo muistot kantavat, kaikissa elämän vaiheissa.
Ramoonan sanoin, reippaasti eteenpäin, tuntematon vuosi edessä, jospa rauha säilyisi ja asiat hoituisivat maassamme paremmin, kuin menneenä vuona, palstalle kirjoitus rauha saataisiin.- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Olisit nyt jotain muutakin voinut kirjoittaa samalla.
Mitä tänne uskaltaa kirjoittaa, kunhan lueskelen toisten kirjoituksia. Kovin pahojakin kommentteja niihinkin tulee, saati sitten minun, jos uskaltaisin tänne kuulumiseni kirjoittaa.
Ethän itsekkään kummoisia kertoillut, mutta kertoillaan siten, jos todellakin tämä ketju saisi olla rauhassa "kettuiluilta".
Hillaa lähinnä odottelen. Hil-la kirjoitti:
Huomenta, Loppiainen on joulun päättävä päivä,, joskus myös Nuutin päivää joulun lopusta on käytetty.
Alkaa härkäviikot, ennen niin pitkältä tammikuu ne aloittaa, nykyisin tämäkin kuu hujahtaa nopsaan.
Kiitos ketjun nostosta, missähän kirjoittajat piileksii, vai viimeiset vieraatko ilahduttaa. mikä syy hiljaisuuteen?
Myönnettävä on, että palstalla on nyt kovaa kiistaa siitä, kuka mistäkin vastaa, miten keskustelupalstalla on tähän jouduttu.
Kaikki nuo ikävät nimittelyt esiin kaivetaan, kuka sanoi ja mitä, kuitenkin ilman arvailua soisi kirjoittelun sujuvan.
Olenhan saanut lukea aika uskomattomia nimittelyjä, itse ne muista koskaan ketään nimitellyt, miksi olisinkaan, mielipiteistä eri asioiden suhteen täällä olisi tarkoitus viestitellä, ei henkilökohtaisuuksista.
Henkilöönikin kohdistettuja ikäviä viestejä on tullut, mutta yritän karistaa moiset mielestäni,
ajatellen, että tällä viestin lähettäjällä ei kaikki ole hyvin.
Vertaistukea kirjoittajaystäviltä toivon ja sitä olen myös saanut, olenko liian sinisilmäinen, kun näin uskon.
On aina mukava lukea viestiä, missä oman elämän rinnalle voi toisten kokemuksista oppia ja tietoa saada.
Ystävällisyys kantaa tuiki tuntemattomien kanssa, kun yhteinen taso tavoitetaan ja se onnistuu näin kirjoittelunkin tasolla.
Epäily, arvailu ja pahan puhuminen ei auta ystävällisten viestien lähettämisessä, vilpitön sanoma aistitaan ja se saa vastakaikua. näin olen halunnut uskoa.
Aivan uskomattomalta tuntuu jonkun kahden kesken sovitun asian paljastuksesta näillä palstoilla, jos tuntemus on niinkin pitkälle mennyt.
No tätäpä riittäisi, mutta jääköön, onhan palstalla nyt ketju, mikä voi asiat selventää.
Katsoin myös tuon Pepeä käsittelevän dokumentin, totuudellinen varmaan ja vaatimattomasti mies esiintyi, kuten koko elonsa aikana näin on tehnyt.
Laulajan tyylinsä pitänyt ja vieläkin viihdyttää kuulijoita, hyvää esitystä vaatimattomuus kirkastaa.
Tapani Kansa on myös yksi suosikkini, ollut nuoresta alkaen mieleen jäänyt laulaja, Hopeinen kuu lempparini hänen laulamana.
Miten tuntuukin, että nykylaulajista ei kukaan samoille yllä, tai varmaan pystyykin, mutta tyyli on huutamisen puolelle kääntynyt ja sitähän en minä ihastele.
Noin oli minunkin kotona, aina lauantaisin äidillä leivonta ja ruuanlaitto päivä, oli ruisleipää, joku laatikko ja pullaa.
Muistan tanssista tultua, miten siihen aikaan olevaan ruokakomeroon menin ja nautin näitä herkkuja.
Pakastimia ei ollut, viileämpänä pysyvä ruokakomero oli silloinen ruuan säilytys paikka.
Äitini leipomaruisleipä oli maan parasta, minusta ainakin, kuumana voi suli päälle ja kuoret rapsivia.
Niihin aikoihin, sodan jälkeiset ajat olivat tiukkaa aikaa ja kotona emäntien oli taitureina toimittava, saadakseen ruokaa mikä maistui.
Nuo muistot kantavat, kaikissa elämän vaiheissa.
Ramoonan sanoin, reippaasti eteenpäin, tuntematon vuosi edessä, jospa rauha säilyisi ja asiat hoituisivat maassamme paremmin, kuin menneenä vuona, palstalle kirjoitus rauha saataisiin.Tulihan Hilla samaan aikaan kanssani ja vieläpä samoin aatoksin, joten kiitos sinnekin päin.
ps. rohkeasti nikilläni.
- AnonyymiUUSI
Huojennus kävi minunkin mielessäni kun huomasin Hil-lan kotoisen viestin ja tietysti muidenkin loppiaisen muistelut ja -terveiset.
Oma uusi vuoteni on alkanut arkisissa merkeissä, mutta sitä olen oikeastaan odotellutkin: arkea. Ottivatko pyhät sittenkin voimille kun olen nukkunut tavallista paremmin - ja pitkään. Näillä vuosin unen laatu ja määrä tuntuu määrittävan jaksamista ja yleistä oloa enemmän kuin ennen.
Lapsia ja lastenlapsia on vieraillut eri kokoonpanoissa ja onhan se tämän ajan parhautta, tavata heitä ja tuntea tuota erityislaatuista yhteyttä mitä vain omiensa kesken voi tuntea.
Olen todella onnellinen tuosta lumesta..)) Ihana katsoa aamuisin ikkunasta ulos ja viipyillä siinä levollisessa tunnelmassa, minkä talvimaisema ainakin minulle aina antaa.
Ilmat ovat olleet myös suosiolliset, lenkkeily on onnistunut ja uuden vuoden kunniaksi olen myös aloittanut tasapaino- ja lihaskuntoharjoitukset. Yläkaappeihin kiipeillessä huomasin, miten huono tasapainoni oli.
Lintujen ruokinta kuuluu edelleen aamurutiineihini ja pitkin päivää minulla on linnuista ja oravasta seuraa..)) "Katsokaa taivaan lintuja"...))
Pyhäpäivä tänäänkin. Onneksi saimme ostokset tehtyä jo eilen. Harrastusmielessä saatan käydä kaupassa tänäänkin: puolentoista kilometrin lenkki tulee sivutuotteena ja matkalla on myös pieni ylämäki, mistä avautuu näkymä "uuden ajan asuinalueelle": 500 neliön tonteille rakennetut, kaksikerroksiset rivarit ovat tätä uutta rakennuskantaa...
Mukavaa loppiaista kaikille ja erityiskiitos taas Hil-lalle, että jaksat pitää Nojatuolia pystyssä, sen lämpöön on mukava istahtaa jos/kun muualla myrsky myllertää..))
demeter1 - AnonyymiUUSI
Helsingissä on maa paksusti valkoisena, pakkaslukemista en tiedä, jotakin 0:n molemmin puolin, luulisin.
Tänään on Loppiainen, huomenna korjailen sitten taas joitain joulukoristeita pois. "Beetlehemin tähti" ikkunalla sammuu tänä iltana: "Itämaantietäjät ovat saapuneet Seimelle".
Suomalainen joulu kestää Nuutin päivään (13. tammikuuta) asti, joten kuusta en vielä pura, saa tuo olla koristuksena nurkassa, mutta muutoin poistelen huomenna monia koristeita, laitan laatikoihin ja vaatehuoneeseen. - AnonyymiUUSI
Hyvää loppiaista ja vuoden jatkoa!
Pikaisesti ilmoitan elossa olevani, täytetyt paprikat ja uunijuurekset kohta valmiit ja kutsuvat syöjää.
Pitkä viikonloppu työssäkäyville ja tytär perheineen on antanut aikaansa minullekin. Olemme tehneet pari reissua kauempana oleville retkeilyalueille. Lapsenlapset patikoinnissa mukana. Nuotiolla poksahtivat makkarat ja keittyi pannukahvit tikkupulliwn kanssa.
Muun ajan on vienyt kirjoneuleet, huh ja huh. Työlästä ja tarkkaa, ei voi tv:täkatsoa samalla, onneksi on äänikirjat ja radio.
Uuni piippaa valmista, onneksi on nuo hälyt, muutoin saattaisi karrelle palanut ruoka odottaa.
Aurinkoinen ja luminen sää/keli kutsuu myöhemmin.
Voikaa hyvin!
/ex-brinkkala
P.S. Pekka Simojokea ja gospelia kuuntelin minä Loppiaista!
Eilen oli jo aamulla 17 astetta pakkasta ja illalla 22. Siitä se sitten yön aikana hupeni.
Pari yötä tullut nukuttua pitkään. En muista koska tätä ennen.
Varmaankin, kun touhut rauhoittuu, niin keho ja mieli rentoutuu.
Eilen illalla riisuin kuusenkoristeet ja vein kuusen autoon.
Ennen se vietiin roska-auton mukana määräpäivään mennessä ilmaiseksi.
Viime vuonna rupesivat taloyhtiöltä ottamaan maksun, joka kuusesta.
Niin sitten vienkin kuuseni, sinne mistä otinkin.
Ikkunavaloja vielä illalla laitan päälle, sitten kerään pois.
Jouluna tuli Tapani K:n konserttia telkusta, kyllä upeasti veti jouluyön.
Joskus jotain 15-20v sitten olin hänen konsertissaan kirkossa.
Kävi niin, että kesken kaiken jonkun kännykkä alkoi soida, hän keskeytti laulun.
En muista enää mitä hän sanoi, kesti tovin, ennenkuin pääsi jatkoon kiinni.
Upeaääninen hän on.
Minullekin tuli mieleen, kuinka äiti aina kerran viikossa leipoi pullaa ja ohrarievää. Jälkilämmöllä jotain ruokia.
Oli se rieväkin hyvää, Kirnuvoita päälle ja meijeristä tilattua punakuorista juustoa.
Ei niin hyvää juustoa enää saa.
Aika kiva ohjelma tuo toivelauja, joka juuri nyt menee. Nuoruusaikamme tunnettuja esiintyjiä.- AnonyymiUUSI
Olen Mkr:n kanssa samoilla linjoilla.
Vesijohtoliike Huber toimi jo 1800-luvulla.
Kraanavettä sanottiinkin jossain vaiheessa huuberin kaljaksi.- AnonyymiUUSI
Aina en muista kiitollisuutta tuntea, puhdas vesijohtovesi on niin itsestäänselvyys.
Malja Huberille, unohtamatta porakaivoja ja lähdevesiä.
Isäni, opetti tekemään tuohilipon. Kuoritun kepin pää halkaistiin pituussuunnassa ja tuohesta tehty suppilo kiinnitettiin siihen. Työkaluna ainoastaan puukko, Mora. Sillä lähteestä suoraan lipottiin vettä.
Jossain ketjussa kerrottiin kateellisuudesta.
En ole kateellinen kun on kaikkea mitä tarvitsen.
Mutta nyt iski pieni kateus kun luin Hillan aloitusta, en ole pystynyt tekemään juuri mitään koko Joulunaikaan.
En tiedä olisinko noin aikaansaapa edes terveellä jalallla.
Pelottaa että kunto romahtaa kun aika menee makaillessa ja äänikirjoja kuunnellessa.
Sain harjoitusohjeita akillesjänteeseen, niitä olen noudattanut uskollisesti, varovasti on aloitettava.
Mikään ei kiinnosta eikä huvita, olisi edes kesä ja saisi olla ulkona istuskelemassa.
Kunpa voisi kesää odotellessa nukkua talviunta kuten karhut.
Saan jo kävellä lyhyitä matkoja, ajattelin huomenna viedä rollaattorin kanssa roskat, Niitä on useampi pussi parvekkeella odottamassa.
Lähikauppaan on noin 300m jos sinnekin löntystelisi kunhan vähän pakkanen hellittää. Näkyvät ihmiset kulkevan pyörätiellä rollaattorin kanssa, kyllä siitä iso apu on. Autolla en saa ajaa se kyllä ottaa päähän.
Olenko muuttunut jalan myötä, en ole sosiaalinen ja tykkään olla yksin, mutta nyt olen huomannut että kyllä tuttavien vierailu virkistää.
Ai niin, teinhän minä eilen valimistaikinasta lihapiirakan, ihan hyvää tuli, mutta liikaa yksin syötäväksi.
Pitää pakastaa jos kaverikin vielä velvollisuuksiltaan pääsisi tulemaan.- AnonyymiUUSI
Huomenta alkavaan arkkiseen elämään, pyhiä saamme odottaa, mutta yhtä pyhää tämä elämä on näin työurakan lopettaneille.
Aika kuluu, päivä pitenee, ei kovin nopsaan, mutta eipä aikaa kuitenkaan kauaa vie kun isompi ero päivän jatkumisessa huomataan.
Sitä odotusta jostain, siksihän elämä näillä viimeisillä vuosilla menee, kun ei mitään suurempia hankkeita ei toiveita enää ole.
Soittelin eilen kälylleni ja hän kertoi päivän sujuvan hyvin vaikka ei mitään teekään, ei katso telkkaria, ei lue, ei ulkoile, on vaan, muistikin on huonontunut, nyt hoitajat lääkkeet käyvät antamassa.
Surullista katsoa, miten niin kovasti touhuja rakastava ihminen unohtaa elämisen taitoja, suuret määrät porsliinia maalasi, isoja käsitöitä teki, jopa kansallispuvun alusta loppuun tyttärelleen valmisti, kaikkine koruineen, moni osainen vaate oli, en muista minkä maakunnan puku se oli.
Koruillekin oman sametilla päällystetyn rasian teki, ihastelin hänen taitojaan, samalla totesin ja tunnistin oman taidottomuuteni.
Näin eläminen muuttuu, toisilla enemmän, toisilla vähemmän, omasta muististani olen kiitollinen.
Olen todella surullinen kohtalostasi liekko, olet ollut niin vähään tyytyväinen ,kertonut noista virkkauksista ja muustakin yksin viihtymisistä.
Varmaan tuo rajoitus jalkasi kanssa vie masennuksen puolelle vahvastikin ja kaipaat ihmisiä virkistämään, ota kaikki apu mitä tarjolla on vastaan.
Paraneminen on varmaan hidasta, kun kysymys on jalasta mikä on vaikeasti hoidettava kaiken kaikkiaan, voin kuvitella miten kivulias onkaan kävelyä yrittää.
Kunhan kevät alkaa kurkistella alkaa varmasti elämäsikin virkistymään ja jospa ystäväsi pääsisi luoksesi useammin.
Tyhjältä tuntuu tämä piristys yritys, kun en tunne sinua paremmin, mutta toivon kovasti kuntosi kohentuvan ja kesän tullen jo tavoitat entisen olosi.
Onpa käväissyt mielessä tuo vesiasiakin monta kertaa, pohtinut olen ajatusta, että jos puhdasta vettä olisikaan elämä ei pitkään sujuisi.
Harvoin tulee siitäkin asiasta onnea tuntea, on niin luonnollinen asia täällä järvien ympäröimässä maassamme.
Poikani kertomana myös näihin mahdollisiin vesiongelmiin varaudutaan toden teolla., kaikkea mahdollista voi tapahtua tämän ajan maailmassa.
Olipa harmi, että en huomannut Tapani Kansan konserttia, hän aika vähän näkyvyyttä on antanut.
Vieläkin ääni varmaan kantaa hänellä, kuten Pepelläkin ja ne vanhat kappaleet muistoja herättää, olihan musiikki musiikkia nykyiseen verrattuna, mutta on vaan yritettävä sopeutua näihin uusiinkin menoihin.
Ainahan vanhat entisiä parempina muistavat ja joka aikakausi hyvänsä valitsee.
Kiva kuulla sinunkin elosta brinkkala, te retkiä jaksatte kulkea ja nuotiolla istua, minulle tasainen katukin tiukkaa tekee.
Kyllä se kirjoneulekin sujuu, kun aikansa opettelee, tosin purkamaankin väliin joutuu, kun liiaksi tuijottaa telkkarin antia,
Vähän kärsii kyllä ohjelman katsominen, kun aina vilkuilee käsissä olevaa tekelettä, mutta senkin kestää, kun halu aina vaan jotain on tehdä.
Kiva harrastus se neulominen on, minulla nyt vaikeaa, kun ei kohteita ole kelle neuloisi, onneksi laatikot tyhjentyi joulun aikaan entisitä.
On se jotain saatava tekeille, muuten alan kokea tyhjyyttä elooni.
Demeter,mukava kuulla, että nukkuminen sujuu, minulta on pätkäuniksi muuttunut, tunti ja herätys ja näin tehden yö sujuu.
Harmia hieman tunnen, kun olen hyvän nukkumiseen tottunut.
Tuo lihaskunto ja tasapaino mistä kerroit, minulla jo huomattavasti taantunut, katselin käsivarsianikin, yhtä velttoa nahkaa joka puolen, aivan kuin olen vanhoilla naisilla nähnyt, eipä meinaa uskoa , että se vanha nainen jo minäkin.
Ihanaa ajatella, että lenkkisi onnistuu, minulla ei sekään enää hyvin mene, kauppamatka 400 metriä ja huilata pitää välillä, tuo henki ei meinaa kulkea.
Koko ajan etsitään sopivaa lääkitystä testien avulla, mikä astmaani helpottaisi, sukuvika, isäni kuoli astma kohtaukseen., ei minulla vielä niin pahana ole, onko lääkkeet parantuneet tämänkin taudin kohdalla.
Elääi sujuu hyvin ikääni nähden, ruoka maistuu ja unikin kertomallani tavalla.
Onpa mukavaa, että lunta Helsingissäkin, kyllä sen valoisuus elämän uskoa antaa ja pakkasen kohdalle sattuessa kimalteleva hanki iloa antaa.
Nyt kerään jouluvalot talteen, voisihan pitää vielä Nuutin päivään, mutta malttamaton olen ja haluan kotini arkiseen kuntoon saattaa.
Joulu on ihanaa aikaa, mutta en pidempään sitäkään jaksa.
Voikaa hyvin, ulkoilkaa kykenevät, syökää hyvin ja nukkukaa, voimia kevään odotukseen tarvitaan.
Kirjautuminen karkasi, hidas olen taas, näin hil-la
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2133171
Tiedäthän että
Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il172921Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!
Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee3801677Klaukkalan onnettomuus
Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess271528- 961362
Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat
Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie531279- 991257
Martinan uudet tuulet
Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik1871168Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee
Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO1881162Nurmijärven Tulvatie jätetty hoitamatta jonka ansiosta turma sattui?
Käykö nyt niin että tienhoidosta vastaavat tahot laitetaan maksamaan turma? Miksi tietä ei ollut hoidettu, onko syy pihe1451010