"Idioluutio (engl. Idiocracy) on vuonna 2006 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen komediallinen tieteiselokuva, jonka on ohjannut Mike Judge. Elokuva kertoo dystopisesta tulevaisuuden yhteiskunnasta, jossa on vallalla konsumerismi ja anti-intellektualismi. Elokuva ei saanut laajaa teatterijulkaisua, mutta siitä on myöhemmin tullut kultti-ilmiö.
Vuonna 2016 republikaanisen puolueen esivaalien ollessa käynnissä käsikirjoittaja Etan Cohen sanoi elokuvan olevan pelottavan lähellä vallitsevaa tilannetta."
"Elokuvassa tavallinen sotilas Joe Bauers valitaan huippusalaiseen hallituksen projektiin. Hänet syväjäädytetään yhdessä prostituoitu Ritan kanssa. Kun he heräävät 500 vuotta myöhemmin, he ovat yhtäkkiä radikaalisti tyhmentyneen yhteiskunnan viisaimpia ihmisiä."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Idioluutio
Tieteellisyyttä, tutkimusta ja koulutusta väheksyvän äärikonservatiivisen pölhöoikeistolaisuuden perimmäisin tavoite? Käsikirjoittajan lausunto on paljon puhuva?
"Yhdistyneistä Kansakunnista, YK:sta, puhutaan ja kirjoitetaan vähän, mikä johtunee siitä, ettei yhdistyneitä kansakuntia oikeastaan ole muuta kuin käytännön virkamiestasolla askartelemassa sinänsä ehkä hyvien, mutta maailmanmenoon vain vähän vaikuttavien asioiden parissa.
Ihmiskunta taitaa jo sanana olla valmis tallennettavaksi museoon ennenkuin ihmiskunta on päässyt edes vaipoistaan eroon ja oppinut konttaamaan.
Onneksi meillä ovat valtiot ja yhteiskunnat! Vai onko niitä todella? Ainakin pienessä valtiossa Suomessa voisi olla yhteiskunta. Ei näytä, että ainakaan kovin vaikuttavasti olisi.
Miten on mahdollista, että valtiot ja yhteiskunnat valitsevat johtajikseen taantumuksellisia öykkäreitä, kuten vaikkapa Kim Yong Un, Maduro, Erdogan, Putin, Trump, Orban, Johnsson? Miksi sivistys- ja oikeusvaltiot ovat vähenemässä, vaikka muka haluamme kehitystä ja edistystä?
Samanaikaisesti edistymme Telluksella valtavasti mitä erilaisimpien vimpainten ja vempeleiden keksimisessä, mihin vaaditaan sukupolvien aikana kertynyttä tietoa ja älykkyyttä. Miksei kertynyt tieto ja älykkyys riitä hyvään, yksinkertaiseen peruselämiseen?"
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/taistolainen/279033-onko-ihminen-lajina-taantumassa-ja-tyhmenemassa/
Suosittelen takapajuisuutta tavoitteleville persuille katsottavaksi elokuvan Idioluutio!
12
220
Vastaukset
- Anonyymi
Maailman tyhmin Jani olisi sopinut täydellisesti näyttelemään kyseiseen elokuvaan.
https://pbs.twimg.com/media/F-FpfJoWgAAPgxm?format=jpg&name=small - Anonyymi
ja minä suosittelen sinulle antipersuKOPIOKONE sitä, että sinä hankit elämän itsellesi ettei sinun tarvitse kopioida lehtijuttuja tms. avauksiesi aiheeksi jotta sinulla on jotain mistä jauhaa pskaa itsesi kanssa 24/7-365vrk vuodessa?
- Anonyymi
Voi harmi, Kopiopersua kiukuttaa, kun ei päässyt näyttämään "kykyjään" kyseiseen elokuvaan?
- Anonyymi
Tuskin ihmiskunta on tyhmentynyt. Dunner-Kruger efekti kertoo,
että jokaisesta kansasta noin 15 % on niin tyhmiä, etteivät he edes
tajua tyhmiä olevansa eivätkä he muuta käsityksiään mistään,
vaikka asian oikean laidan kuinka yrittäisi osoittaa heille.
Tulee mieleen PS:n kannattajat.- Anonyymi
Mikä on Dunning-Kruger-ilmiö?
Kyseessä on Dunning-Kruger-efekti, jonka psykologian tutkijat David Dunning ja Justin Kruger löysivät tutkimuksessaan vuosituhannen vaihteessa. Suomeksi Dunning-Kruger-efektin sisällön voisi tiivistää, että henkilö luulee tietävänsä, mutta ei tiedä luulevansa. Siitä käytetään myös termiä ylivertaisuusvinouma. Mitä tyhmempi on sen viisaampi luulee olevansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on Dunning-Kruger-ilmiö?
Kyseessä on Dunning-Kruger-efekti, jonka psykologian tutkijat David Dunning ja Justin Kruger löysivät tutkimuksessaan vuosituhannen vaihteessa. Suomeksi Dunning-Kruger-efektin sisällön voisi tiivistää, että henkilö luulee tietävänsä, mutta ei tiedä luulevansa. Siitä käytetään myös termiä ylivertaisuusvinouma. Mitä tyhmempi on sen viisaampi luulee olevansa.Alkuperäisessä tutkimuksessa Dunning ja Kruger pyysivät koehenkilöitä ensin arvioimaan kykyjään kieliopissa, loogisessa päättelyssä ja huumorissa. Sen jälkeen heidän osaamisensa testattiin kyseisissä aihepiireissä. Kävi ilmi, että heikoimmille pisteille testissä päässeet olivat järjestään arvioineet omat kykynsä keskivertoa paremmiksi. Osa piti itseään jopa huippuosaajina.
Jos tietoa ja ymmärrystä asiasta ei ole, henkilö pysyy myös autuaan tietämättömänä omista puutteistaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alkuperäisessä tutkimuksessa Dunning ja Kruger pyysivät koehenkilöitä ensin arvioimaan kykyjään kieliopissa, loogisessa päättelyssä ja huumorissa. Sen jälkeen heidän osaamisensa testattiin kyseisissä aihepiireissä. Kävi ilmi, että heikoimmille pisteille testissä päässeet olivat järjestään arvioineet omat kykynsä keskivertoa paremmiksi. Osa piti itseään jopa huippuosaajina.
Jos tietoa ja ymmärrystä asiasta ei ole, henkilö pysyy myös autuaan tietämättömänä omista puutteistaan.- "henkilö luulee tietävänsä, mutta ei tiedä luulevansa"
- "Jos tietoa ja ymmärrystä asiasta ei ole, henkilö pysyy myös autuaan tietämättömänä omista puutteistaan."
- Vaikka huonoiten pärjänneet näkivät parempia koevastauksia kuin mihin olivat itse pystyneet, silti he pitäytyivät aiemmassa käsityksessään, että heidän oma osaamisensa on keskivertoa parempaa ! (persu-ilmiö)
Näistä syistä johtuu, ettei PS:n kannatus laske paljokaan ja että persuja äänestetään seuraavissakin vaaleissa yhtä ahkerasti. Valitettavasti.
- Anonyymi
Dunningin ja Krugerin tutkimuksessa oli myös osa, jossa testeissä huonoimmin ja parhaiten pärjänneille koehenkilöille näytettiin muiden sekä hyviä että huonoja koevastauksia ja pyydettiin heitä arvioimaan niitä. Sen jälkeen heitä pyydettiin vielä arvioimaan omia vastauksiaan uudestaan.
Vaikka huonoiten pärjänneet näkivät parempia koevastauksia kuin mihin olivat itse pystyneet, silti he pitäytyivät aiemmassa käsityksessään, että heidän oma osaamisensa on keskivertoa parempaa ! (persu-ilmiö)
Ylivertaisuusvinouma toimii myös käänteisesti:
Dunning-Kruger-efekti toimii myös toiseen suuntaan. Kun ihmiselle on kertynyt jostain asiasta paljon tietoa ja osaamista, hän ymmärtää, että on todennäköisesti vielä paljon, mitä hän ei tiedä. Tämä saa varovaiseksi esittämään vahvoja argumentteja asioista, joista ei vielä tiedä tarpeeksi. - Anonyymi
Ja onhan Suomessa jo laitaoikeisto hallitus.Seuraavaksi voi kärrätä hallitukseksi läjittäin paskaa.Niin alas on vajottu.
- Anonyymi
Liikanimi perskokkare kertoo kaiken oleellisen.
- AnonyymiUUSI
Takapajuisuus ei ole yhtä, kuin idioluutio.
Jos ainoastaan saamattomat viherhipsterinarkkarit lisääntyisivät, olisimme hyvin lähellä elokuvan tulevaisuutta.- AnonyymiUUSI
Impivaarassa elää suuri viisaus?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 224024
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu313457Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543274Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu93265Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222889Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod232641Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162340Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122215MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142155Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281747