Miksi opetetaan väärin lapsia

Anonyymi-ap

Kun jo usein uutisoitu 12 vuotiaaksia asti ei lapsella ole rikosvastuuta? Eikö se silloin tarkoita sitä, että he saavat tehdä rikoksia joutummatta siitä vastuuseen?
Tällä ei tarkoita sitä, että tappaisivat. Vaan sitä ettei pirnistä asioista tarvitsisi vanhempien huolestua.

Tässä esimerkki
Seurustelin joskus naisen kanssa joka oli työssä Nokian yrityksessä managerina kuten hän sanoi. Tuolloin hänellä ei ollut lapsia mutta piti tärkeänä että lapset tekee lapsena rikoksia, pakenevat, eivät tunnusta mitään mitä tehneet (joku muu tehnyt tarkentamatta). Tuohon manageri sanoi:"tuollaisista lapsesta tulee aikuisena hyviä johtajia."
(Vanhempien pitää tajuta, ettei lasten tekemisiä tuomita mitä kodin ulkopuolella tehnyt, ei kielletä, arvostella, eikä muuta). Tärkeä toteaminen managerilla oli että pyrkii aina pakenemaan paikalta jos tietää tehneensä jotain sellaista josta kiinni jääminen ei ole hyvä asia. Kiinni jäänneellä lapsella ilmeisesti paras tuki jo alkuun on kotona, kotiin mennessä sanoa lapselle: "olipa huono säkä kun jäit kiinni." Ja olla kaveri lapselle, ehkä tarjota jotain hyvää syötävää (kodin tuki palkinto). Kuitenki ensin kysyä lapselta onko nälkä, mitä haluaisit syödä juoda?

3

340

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      15v

    • Anonyymi

      😍😍😍

    • Anonyymi

      Raahessa on ok yhtyä 12-vuotiaaseen poikaan tai tyttöön.
      Aisha ja Lars Levi ovat molemmat samaa mieltä, joten pulinat pois.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      808
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe