Pää

Vihreät Saksassa julistautuivat Vasemmisto puolueeksi, seuraakohan Suomen vastaavat perässä

Tohtiiko Pasifisti vastata, tai oman näkemyksensä antaa(ei ole vielä vihreitten sivuilla)
30863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

vasiten "oikeisto" vihreitä, ollaan myö!

Äänestä

Belgian ulkomaalaisvirasto hylkäsi tammikuun 16. päivänä suomalaisen totaalikieltäytyjä ........ ...... turvapaikkahakemuksen. ...... jätti turvapaikkahakemuksensa Brysselin pakolaisasiainvirastoon lokakuussa 2001. Syynä hakemuksen jättämiselle oli se, että kieltäydyttyään siviilipalveluksesta Suomessa Hermaja oli tuomittu 197 päivän ehdottomaan vankeuteen.

Heidi Hautala ja Matti Wuori korostavat, että tapaus on tuonut suomalaisia aseistakieltäytyjiä koskevan epäkohdan kansainväliseen tietoisuuteen. Hautala ja Wuori katsovat, että Suomen siviilipalvelusajan pituus on rangaistusluontoinen ja toivovat, että aseistakieltäytyjien vangitsemisesta luovuttaisiin. Myös Amnesty International on kampanjoinut suomalaisten totaalikieltäytyjien puolesta

Äänestä
  • Maailma muuttuu ja niin sen pitääkin,ennen tuo oli huomattavasti helpompaa ja vietiin vain "saunantaakse".

    En suinkaan tarkoita että nykymaailmassa asian pitäisi olla samoin,kaikki tuo vain kuvastaa sitä vääristynyttä todellisuutta joka vihreillä on asiasta kuin asiasta.

    Siispä täysin turha puolue ainakin Suomessa.

    Noillakin verovaroilla saisi jotain parempaakin aikaan,ja verovaroilla en tarkoita lukuja jotka tyhmille kansalaisille annetaan vaan aivan todellisia kustannuksia.
    Tekstissäsi mainittu henkilö on yksi suurimmista varojen kuluttajista,ja mitä on noilla varoilla saatu,ei mitään ei siis yksinkertaisesti mitään.
    Huomattavasti edullisempaa olisi laittaa työttömyyskortistoon nuokin pellet niin näkisivät mitä se elämä todellisuudessa on.

    Äänestä

  • Vapaa lappi kirjoitti:

    Maailma muuttuu ja niin sen pitääkin,ennen tuo oli huomattavasti helpompaa ja vietiin vain "saunantaakse".

    Löyhäpäitä luonnon tuhoojia ja paskaajia, vihreitä tarvitaan. Olen sen nähnyt jo 70-luvulta asti - ennenkuin vihreää liikettä edes oli perustettu.

    Saksaan tulee(tuli)yksi vasemmistopuolue lisää, kun vihreät muutti nimensä

    Suomessa onko tilaa, vai täytyykö yhdistyä Vasemmistoliittoon, kuin jo puheenjohtajakin toivotti Vihreät tervetulleeksi puolueeseensa

    Useampi vasemmistolainenhan jo on vihreissä, ettei siinä mielessä liene hankala yhdistyminen

    Äänestä

  • Suomessa löytyy kirjoitti:

    Löyhäpäitä luonnon tuhoojia ja paskaajia, vihreitä tarvitaan. Olen sen nähnyt jo 70-luvulta asti - ennenkuin vihreää liikettä edes oli perustettu.

    Itse aloin seurata näitä asioita jo 60 luvulta,silloin kun vihreät ensimmäisen kerran aloittivat joukkoesiintymisensä niin olivat todellakin noita mainitsemiasi "löyhäpäitä",eikä tilanne sitten näitten päivien ole juurikaan muuttunut.

    Luonnon tuhoajia ja saastuttajia vastaan pitää tehdäkkin todella paljon työtä,vihreitä siihen ei kuitenkaan kaivata.

    60-luvulla vihreitä? ???

    Onkohan sedällä jäänyt dementialääke nyt ottamatta??

    Ei ollut vihreitä 60-luvulla, ei - vaikka silloin niitä olisi tarvittu kun järvet paskattiin, joet padottiin ja metsät revittiin tuhannen paskaksi, Kekkosen ja apupoikiensa myötavaikutuksella.

    Äänestä

  • mjaa kirjoitti:

    Olenko minä väittänyt että 60 luvulla oli vihreitä (siis puolueena tai liittona/yhdistyjksenä,EN.

    Kun nuo vihreät sitten alkoivat esiinmarssinsa niin olivat juuri noita mainittuja "löyhäpäitä",ja meno on jatkunut näihin päiviin asti.

    Mitä tulee noihin järvien paskomisiin ynm.asioihin niin siinä olet oikeassa että kamalia asioita tehtiin tuolloin.

    Kuitenkin kunnia siitä että nyt ollaan päästy huomattavan pitkälle noista murheellisimmista päivistä kuuluu joillekkin täysin muille kuin vihreille,heidän tapansa kun on vain sotkea asioita.

    Joten kenenkähän lääkkeet taas jäi ja minne.

    Äänestä

  • vihreät kirjoitti:

    Saksaan tulee(tuli)yksi vasemmistopuolue lisää, kun vihreät muutti nimensä

    Suomessa onko tilaa, vai täytyykö yhdistyä Vasemmistoliittoon, kuin jo puheenjohtajakin toivotti Vihreät tervetulleeksi puolueeseensa

    Useampi vasemmistolainenhan jo on vihreissä, ettei siinä mielessä liene hankala yhdistyminen

    Koska tuosta yhdistymisestä alkoi tihkua huhuja jo ennen kun ne vuotivat julkisuuteen niin pitipä tehdä hieman tunnusteluja.

    Jo viime vuoden puolella kun pidin pojille saunailtoja niin oli hyvä hieman haistella ilmapiiriä.
    Ja aihe oli tuo yhdistyminen,ainoastaan osastojen luottamusmiehet olivat hieman lämmenneitä tuon yhdistymisen puolesta mutta rivijäsenet tyrmäsivät tuon jyrkästi.

    Siispä väitän että jos Suvi-Anne tuota yrittää niin se on hänen poliittisen uransa loppu,vasemmistoliittolaisilla on sentään jotain ideologiaa ja periaatteita eivätkä he ole kuten sossut,sossu on kuin tuuliviiri ja tuulen loppuessa se pysähtyy minne nyt milloinkin sattuu pysähtymään.

    "Siispä väitän että jos Suvi-Anne tuota yrittää niin se on hänen poliittisen uransa loppu,"
    -Yrittihän jo, kosiskeli Vihreitä puolueeseensa, ihan julkisesti oli televisiossa ja sanoi sanoi haluavansa Vihreät liittyvän Vasemmistoliittoon

    Olihan jo Tenniläkin Vuotos-suodussa Vihreitten mukana. Luullut aina Tennilän ajattelevan lapin parasta, mutta meni silloin usko häneen, suuri suu vain, edelleen hänellä päällä suuryhtiöt ja kuinka ne syövät lappia, asiahan ihan päinvastoin, tyätähän tuovat, Vasemmistoliitto ei ole kykenevä järjestämään työtä, kunhan vain muiden töitä arvostellaan, siinä mieleessä onkin hyvä kumppani Vihreille

    Äänestä

  • sanottu jo kirjoitti:

    Kerroin että jos Suvi-Anne tuota yrittää niin se on hänen poliittisen uransa loppu,tätä mieltä olen yhä edelleen.
    Tiedän kyllä että hän on tuota ehdottanut mutta se ei ole hänen yksin päätettävissään.
    Myöskin "tallitonttu" on lämmennyt ajatukselle,no hän ei ole edes puhenjohtaja enää nykyisin eivätkä nuo ole yksin puheenjohtajien valintoja kuten mainitsin.

    Tuota Tennilää kyllä suuresti hämmästelen itsekkin ja miehessä ei tainutkaan olla muuta suurta kuin saappaat,samoin hämmästelen "telakkasenaattori" Uotilaa ja onhan näitä.

    Mielipiteeni kuitenkin on yhä edelleen että jos nuo kaksi puoluetta yhdistyvät niin siinä menee kaksi kerralla,muussatapauksessa välitön meno uhkaisi vain yhtä.

    Äänestä

Siksi ettei Vihreällä liitolla ole takanaan mitään etujärjestöä, mikä tekee siitä itsenäisemmän päätöksentekijä. Toiseksi puolue asettuu ideologisen oikeisto-vasemmisto kinastelun ulkopuolelle ja pyrkii tarkastelemaan asioita objektiivisesti. Kolmanneksi Vihreä liitto on uskottavin ympäristöasoita ajava puolue. Neljänneksi Vihreä liitto katsoo kauemmas tulevaisuuteen kuin mitä vaalikausi on. Mietimme sitä, minkälaisen maailman jätämme tuleville sukupolville. Viidenneksi puolueella ei ole ryhmäkuria, joten asioista käydään aitoa keskustelua ja jokaisella on mahdollisuus saada esittää mielipiteensä.

Vihreäliitto on ympäristö ja ihmisoikeusasioita painottava yleispuolue, joka on jatkuvassa liikkeessä eteenpäin ja katsoo kohti tulevaisuutta. Vihreä liitto ei ole oikealla eikä vasemmalla, vaan muita puolueita edellä. Mikä puolueista otti ensimmäisenä esiin vanhemmuuden kustannusten jakamisen ja tilapäistön eli pätkätyöläisten aseman?

Äänestä
  • >>Vihreäliitto on ympäristö ja ihmisoikeusasioita painottava yleispuolue, joka on jatkuvassa liikkeessä eteenpäin ja katsoo kohti tulevaisuutta. Vihreä liitto ei ole oikealla eikä vasemmalla, vaan muita puolueita edellä. Mikä puolueista otti ensimmäisenä esiin vanhemmuuden kustannusten jakamisen ja tilapäistön eli pätkätyöläisten aseman?

    Äänestä

  • Eiköhän opit Saksasta, sieltä tuli tieto, että Vihreät jatkaa Vasemmistopuolueena, meni nyt ohi sen virallinen nimi, alkoin kuitenkin nimi: Vasemmistolainen..., joka jatkaa Vihreitten toimintaa puolueena

    Kun etsi yhteyksiä, niin kyllä Vasemmistonuorilla on yhteityöjärjestönä mm. Maan Ystävät, tämä joka hoitelee ilmastoa 10% edestä, jonka Vihreät antaa rahana lentolipun hinnasta, jota taas Meppi rahastaa 20000€ edestä vuodessa, laskuttamalla kalliimman paikan mukaan, mitä käyttänyt, nyt se metka kohta: "ihan laillisesti"

    Vasemmistonuorten linkit

    Läheiset järjestöt
    Vasemmistoliitto
    Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä
    Suomen Demokratian Pioneerien Liitto SDPL
    Kansan Sivistystyön Liitto KSL

    Lehtiä
    Libero
    Kansan Uutiset
    Kansan Tahto
    Satakunnan Työ
    Ny Tid

    Historiaa
    Kansan Arkisto
    Lenin-museo

    Yhteistyöjärjestöjä
    Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
    Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK
    Suomen Ammattiin Opiskelevien Keskusliitto SAKKI
    Suomen Työväen Urheiluliitto TUL
    Kehitysyhteistyön Palvelukeskus KEPA
    Suomen Pakolaisapu
    Suomen YK-liitto
    Reilun kaupan edistämisyhdistys
    Reilun kaupan puolesta
    Suomen Nuorisoyhteistyö ALLIANSSI
    Nuorisoasuntoliitto NAL
    Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto
    Suomi-Venäjä-seura
    Suomen Retkeilymajajärjestö SRM
    Seksuaalinen tasavertaisuus SETA
    Elämäntapaliitto
    Attac
    Sosialistiliitto
    Greenpeace
    Luonto-liitto
    Maan ystävät
    Suomen Rauhanpuolustajat
    Suomen Sadankomitealiitto

    Äänestä

  • ojasta alikkoon kirjoitti:

    Eiköhän opit Saksasta, sieltä tuli tieto, että Vihreät jatkaa Vasemmistopuolueena, meni nyt ohi sen virallinen nimi, alkoin kuitenkin nimi: Vasemmistolainen..., joka jatkaa Vihreitten toimintaa puolueena

    Kun etsi yhteyksiä, niin kyllä Vasemmistonuorilla on yhteityöjärjestönä mm. Maan Ystävät, tämä joka hoitelee ilmastoa 10% edestä, jonka Vihreät antaa rahana lentolipun hinnasta, jota taas Meppi rahastaa 20000€ edestä vuodessa, laskuttamalla kalliimman paikan mukaan, mitä käyttänyt, nyt se metka kohta: "ihan laillisesti"

    Vasemmistonuorten linkit

    Läheiset järjestöt
    Vasemmistoliitto
    Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä
    Suomen Demokratian Pioneerien Liitto SDPL
    Kansan Sivistystyön Liitto KSL

    Lehtiä
    Libero
    Kansan Uutiset
    Kansan Tahto
    Satakunnan Työ
    Ny Tid

    Historiaa
    Kansan Arkisto
    Lenin-museo

    Yhteistyöjärjestöjä
    Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK
    Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK
    Suomen Ammattiin Opiskelevien Keskusliitto SAKKI
    Suomen Työväen Urheiluliitto TUL
    Kehitysyhteistyön Palvelukeskus KEPA
    Suomen Pakolaisapu
    Suomen YK-liitto
    Reilun kaupan edistämisyhdistys
    Reilun kaupan puolesta
    Suomen Nuorisoyhteistyö ALLIANSSI
    Nuorisoasuntoliitto NAL
    Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto
    Suomi-Venäjä-seura
    Suomen Retkeilymajajärjestö SRM
    Seksuaalinen tasavertaisuus SETA
    Elämäntapaliitto
    Attac
    Sosialistiliitto
    Greenpeace
    Luonto-liitto
    Maan ystävät
    Suomen Rauhanpuolustajat
    Suomen Sadankomitealiitto

    Tuo tieto on Suomessakin jo melko vanha.

    Ainoa mitä tuossa ihmettelen on se että hyväksyykö vasemmistoliitto tuon,jos näin on niin samalla soivat myös vasemmistoliiton kuolinkellot,vihreillä ne soivat jo.

    Äänestä

  • Vapaa lappi kirjoitti:

    Tuo tieto on Suomessakin jo melko vanha.

    Ainoa mitä tuossa ihmettelen on se että hyväksyykö vasemmistoliitto tuon,jos näin on niin samalla soivat myös vasemmistoliiton kuolinkellot,vihreillä ne soivat jo.

    Tuosta ydinvoimahaihattelusta ja Vuotoksesta ja kaikesta Lapin salametsästyksestä. Minulla ainakin aate eikun kirkastuu, kun Vuotos uunot hihhuloi - ja se on ylenen suunta täällä etelässä. Teitähän on jo melko vähän siellä Lapissa - noin niinkuin äänestäjinä!!!!

    Äänestä

  • Lisää pontta kirjoitti:

    Miksi sinun pitää valehdella ja vääristellä faktatietoja,vihreiden vähäinenkin kannatus on kääntynyt laskuun,siihen en tälläkertaa halua ottaa kantaa onko se hyvä vai huono asia mutta se on kuitenkin totuus.
    Oma kirkastumisesi ei tuohon kannatukseen liiemmin vaikuta.

    Ps.Ydinvoiman ja Vuotoksen kannattajien nimi ei taatusti ole kaikilla "Uuno" mikä myös sinulle tiedoksi saatettakoon.

    Äänestä

  • Miksi et sano suoraan LEX SOININVAA`RAN temppuilusta jolla vanhusten ja veteraanien eläkkeistä on jatkuva leikkuri päällä, 1000 euron vauhdilla /vuosi (+korko9,5% siihen lisää takaisinmaksun yhteydessä?)

    >>>--->>Mikä puolueista otti ensimmäisenä esiin vanhemmuuden kustannusten jakamisen ....

    Äänestä

  • Ministerin kyydissä olet! kirjoitti:

    Miksi et sano suoraan LEX SOININVAA`RAN temppuilusta jolla vanhusten ja veteraanien eläkkeistä on jatkuva leikkuri päällä, 1000 euron vauhdilla /vuosi (+korko9,5% siihen lisää takaisinmaksun yhteydessä?)

    >>>--->>Mikä puolueista otti ensimmäisenä esiin vanhemmuuden kustannusten jakamisen ....

    Ensiksi sinulle hiukan suomenkieltä: vanhemmuus ja vanhuus ovat mielestäni kaksi merkitykseltään eri sanaa.

    Soininvaaran aloitteesta eläkkeitä leikattiin noin 10 euroa. Siitä mikä oli tämän vaikutus myöhempiin eläkeratkaisuihin voisit kysellä silloiselta sosiaali ja terveysministeri Mönkäreeltä ja ministeriön virkamiehiltä. He tekivät myöhemmät aloitteet. Muutoin puheesi myöhemmästä vaikutuksesta ovat pelkän arvailun varassa. Luulisi tuohon ikään ehtineen ihmisen oppineen sellaisen viisauden kuin ettei luulo ole tiedon väärti.

    Eläkeleikkauksesta olen kirjoittanut tarkemmin täällä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000109&posting=22000000008164928

    Jää äänestäjien päätettäväksi oliko vihreiden tulevaisuuden kannalta tehty päätös hyväksyttävä ratkaisu.

    Onko sinulla jotain sanottavaa itse ketjun aiheeseen, eli Vihreän liiton poliittiseen linjaan?

    Äänestä

  • "Vihreäliitto on ympäristö ja ihmisoikeusasioita painottava yleispuolue, joka on jatkuvassa liikkeessä eteenpäin"

    Tosiaan, Meppi ajelee lentokoneella ja tienaa, jo siitä, aika hyvin sanottu "liikkeessä eteenpäin", ja 10% lipun hinnasta "ympäristötekoon" eli mielenosoitukseen
    http://www.vino.fi/tiedote_280305.html

    "ViNOn kautta voi liittyä myös Vihreään liittoon. Tällöin jäsenmaksu on 11 €. Maksu sisältää joka perjantai ilmestyvän "planeetan paikallislehti" Vihreän Langan tilauksen. ViNOn edustajamäärä Vihreän liiton puoluekokouksissa määräytyy sen mukaan, montako puolueen jäsenmaksun maksanutta jäsenistössämme on"
    http://www.vino.fi/liity.html

    Äänestä

  • Pasifisti kirjoitti:

    Ensiksi sinulle hiukan suomenkieltä: vanhemmuus ja vanhuus ovat mielestäni kaksi merkitykseltään eri sanaa.

    Soininvaaran aloitteesta eläkkeitä leikattiin noin 10 euroa. Siitä mikä oli tämän vaikutus myöhempiin eläkeratkaisuihin voisit kysellä silloiselta sosiaali ja terveysministeri Mönkäreeltä ja ministeriön virkamiehiltä. He tekivät myöhemmät aloitteet. Muutoin puheesi myöhemmästä vaikutuksesta ovat pelkän arvailun varassa. Luulisi tuohon ikään ehtineen ihmisen oppineen sellaisen viisauden kuin ettei luulo ole tiedon väärti.

    Eläkeleikkauksesta olen kirjoittanut tarkemmin täällä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000109&posting=22000000008164928

    Jää äänestäjien päätettäväksi oliko vihreiden tulevaisuuden kannalta tehty päätös hyväksyttävä ratkaisu.

    Onko sinulla jotain sanottavaa itse ketjun aiheeseen, eli Vihreän liiton poliittiseen linjaan?

    Laki mielletään LEX SOININVAARAKSI,tuolle sinä et jankkauksistasi huolimatta voi mitään,ilman tuota aloitetta noita leikkauksia ei olisi edes tehty.

    Ja taas sinä sorrut johonkin kielioppiin,mielestäni sinulla ei ole tuohon varaa kun et kaikinajoin itse tunne edes numeroita.

    Se mitä sinä kirjoitat eläkeleikkauksista on sama kuin "hevonen veteen kakkisi" PLOTS PLOTS.

    Ja äänestäjät ovat tuon jo ajat sitten päättäneet ja lopputulos pitäisi olla sinunkin tiedossasi.

    Joten yritäppäs nyt vain muistaa,"luulo ei ole tiedon väärtti".

    Äänestä

  • Vapaa lappi kirjoitti:

    >>Vihreäliitto on ympäristö ja ihmisoikeusasioita painottava yleispuolue, joka on jatkuvassa liikkeessä eteenpäin ja katsoo kohti tulevaisuutta. Vihreä liitto ei ole oikealla eikä vasemmalla, vaan muita puolueita edellä. Mikä puolueista otti ensimmäisenä esiin vanhemmuuden kustannusten jakamisen ja tilapäistön eli pätkätyöläisten aseman?

    hienoa tekstiä Pasifistilta..sinä sen sijaan olet varsinainen ääliö jolle nauravat seipäätkin

    Äänestä

  • Vapaa lappi kirjoitti:

    Miksi sinun pitää valehdella ja vääristellä faktatietoja,vihreiden vähäinenkin kannatus on kääntynyt laskuun,siihen en tälläkertaa halua ottaa kantaa onko se hyvä vai huono asia mutta se on kuitenkin totuus.
    Oma kirkastumisesi ei tuohon kannatukseen liiemmin vaikuta.

    Ps.Ydinvoiman ja Vuotoksen kannattajien nimi ei taatusti ole kaikilla "Uuno" mikä myös sinulle tiedoksi saatettakoon.

    vihreän puolueen ylivoimaisesti parhaita äänenhankkijoita on nämä älyn jättiläiset vuotoshörhöilyineen ja tolkuttoman sekopäisine ilmeisesti kännissä kirjoitettuine sepustuksineen.

    Pankaas lappivapaaksi ynnä muut uunot lisää tekstiä tulemaan, kipikapi!

    Äänestä

  • greenman kirjoitti:

    Hik...hik..täälhä tulhaän hik.hik...hik

    Ei tosiaan ole noin, ei edes hörhöilyä, vaan ihan totisinta totta, ei edes sekopää, ihan parhaassa iässä, ja terveys A1

    Mutta sähköä tarvitsemme kaikki, tavalla tai toisella, ja se tulee vain noistakin vesigeneraattoreista, vaikka niitä vähätelläänkin, mutta ne pyörivät jatkuvasti

    mm. Vuotos olisi ja on, "vesiakku" josta nyt kohtapuoliin alettaisiin liruutteleen enemmän vihreää ainetta sähköntekoon

    mm. Ounasjoen allas myös tärkeä, kuin muutama voimalaitoskin, nehän tuleekin, kun alkaa öljyn hinta nouseen, sekin jo yksi peruste, mutta tärkein ilmaisuus , on todella vihreää sähköä sitten

    Hyvinkin sitten vastaa ydinvoimalaa teholtaan, jo yksin Kemi ja Ounasjoen voimalat, ja muita etuja runsaasti

    Äänestä

  • tulee vielä kirjoitti:

    Vais siitä olis hyötyä Vuotos altaasta,ompas kummallista allas täynnä vettä misä työpaikat?? altaan pohjalla,jos katsotaan auringo energiaa niin sitä ontääl pohjolassakin kesällä 24tuntia,jos vilkaistaan täs Aurinko kennojen tehoa 150W 7,5 Amper et kyl kotitalouksiin niisä riittä tehoa se mikä kesällä säästetään niin siitä jää talveksi kuluttaa muuta voimaa sehän on vaan 3kk pimeintä aikaa tääl pohjolassa..

    Äänestä

  • Lisää pontta kirjoitti:

    Tuosta ydinvoimahaihattelusta ja Vuotoksesta ja kaikesta Lapin salametsästyksestä. Minulla ainakin aate eikun kirkastuu, kun Vuotos uunot hihhuloi - ja se on ylenen suunta täällä etelässä. Teitähän on jo melko vähän siellä Lapissa - noin niinkuin äänestäjinä!!!!

    Kyllä vihreiden omat edustajat pitävät huolen että ihmisten ajatukset kirkastuvat,tuo lisättynä täällä esiintyviin nöböluusereihin ja pasifisteihin takaa vieläkin paremman lopputuloksen.
    Tuo lopputulos itse puolueen kannalta on vain sikäli ikävä että kannatus laskee kuin "lehmänhäntä",tuosta lehmänhännästä muistuikin mieleen että sehän on myös yksi vihreiden vaaliteema.
    Taannoin kun vihreät tekivät kokoomuksen kanssa "lehmäkauppoja" niin kokoomus talutti ja vihreät pitivät häntää.

    Mutta pääasiaan,oma kirkastumisesi tuskin paljon auttaa kokonaisuuteen,kokonaisuuteen ei auta vaikka kaikki tätä palstaa lukevat äänestäisivät vihreitä.
    Gallupin mukaan tämän palstan lukijoistakin vain 1.11% äänestää vihreitä.

    Äänestä

  • nekku kirjoitti:

    hienoa tekstiä Pasifistilta..sinä sen sijaan olet varsinainen ääliö jolle nauravat seipäätkin

    Alkoi ulkona hämärtämään ja oli pakko tulla sisälle,vaikka vaimoni kanssa yhdessä tarkkailimme niin emme kyllä havainneet yhdenkään seipään nauravan.

    Ai niin ne pilleririvit,no en jaksa nyt mutta huomenna voin laittaa viisimetriä.

    Äänestä

  • greenman kirjoitti:

    vihreän puolueen ylivoimaisesti parhaita äänenhankkijoita on nämä älyn jättiläiset vuotoshörhöilyineen ja tolkuttoman sekopäisine ilmeisesti kännissä kirjoitettuine sepustuksineen.

    Pankaas lappivapaaksi ynnä muut uunot lisää tekstiä tulemaan, kipikapi!

    ... niin , kerropa minulle missä olen kommentoinut vuotosta ?

    Äänestä

Vihreät on populistijärjästö joka vetää puoleensa kaikkia ideologisesti- ja älyllisesti laiskoja ihmisiä.

Äänestä
  • Ja aatteen ja tiedon etulinjassa - ei mitään kalkkiksia eikä fossiileja!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

häämöttää kirjoitti:

Vihreät Saksassa julistautuivat Vasemmisto puolueeksi, seuraakohan Suomen vastaavat perässä

Tohtiiko Pasifisti vastata, tai oman näkemyksensä antaa(ei ole vielä vihreitten sivuilla)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu