Armon vuonna kivi ja keppi

Anonyymi-ap

Syntyi Sastamalan kylään poikalapsi. Jo nuorena oli hyvin aikaansaapa ja ulkohuussin takana pyöritteli lannasta palloja, kuin lumipalloja konsanaan. Tuo poika oli omasta ja äitinsä mielestä hyvin etevä ja ihmeellisesti sai hyviä arvosanoja koulusta, vaikka oli muuten aivan tohelo. Liekö ollut asian kanssa tekemistä, että äitinsä oli tunnettu paikkakunnalla ja hyvissä väleissä kansakoulun opettajattaren kanssa?
Aikanaan äidin suositusten ansiosta poika pääsi myös lukioon, jonka ahkeran tukiopetuksen avulla selvitti. Tämän jälkeen kansalaisopiston kirjekurssin käytyään haki Saarijärveltä virkaa jonka myös sai, sillä muita hakijoita ei ollut. Aikansa Saarijärven raiteilla tallailtuaan hän alkoi tuumailla, että olisi mukava nähdä maailmaa. Olipa korvaus tuosta virkatyöstä kohtalainen ja oli varaa matkustaa ulkomaille asti lomamatkalle. Kaukaiseen itämaahan hän suuntasi ja hurmaantui väenpaljoudesta ja katuvaloista, joita ei kotikylässä vielä liiemmin ollut. Olipa tässä ihmeellisessä itämaassa jopa morsiamia tarjolla koko pääkadun verran, jopa näyteikkunoissa häntä odottamassa. Mieleisensä eräästä näyteikkunasta löysi ja muodollisesta myötäjäisrahasta sovittuaan sai tuon neitsyen yöksi majatalohuoneeseensa. Seuraavan aamun koittaessa oli tuosta pojasta tullut mies, eipä hän ollut aiemmin näin lähelle naista päässyt. Tulisesti rakastuttuaan tuohon itämaan prinsessaan joka häneltä poikuuden vei, hän päätti tuoda tuoda tämän emännäksi Saarijärvelle. Hetken aikaa avioelämästä huumaantuneena mieleen tuli ajatus jos pääsisi Helsingin herraksi. Seuraavaksi oli vuorossa etsiä sopiva toimi pääkaupungista, mutta ainoa toimi joka oli saatavilla noilla puoliksi kehnoilla papereilla oli erään hyvin pienen Hämäläiskunnan kansakoulunopettajan esimiehen paikka. Viran hän ottikin ilomielin vastaan ja muutti tuohon pieneen kylään virkaansa hoitamaanainoa mikä oli saatavilla olipa tuo siippa käynyt niin kalliiksi ylläpitää että matkakassa oli aivan loppu kun Hämeeseen saavuttiin. Hetken isolla kirko

6

627

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hetken isolla kirkolla aikaansa viettäneenä hän oli huomannut että lähiseudulla oli useita muitakin miehiä jotka olivat tuolta kaukaiselta itämaan kadulta näyteikkunasta emännän löytäneet. Hyvin ahkeria ja uutteria nämä itämaiset vaimot olivat. Aviomiesten työssä ollessa jaksoivat kotitöiden päälle käydä hyvää hyvyyttään hieromassa Hämäläismiesten kovettuneet lihakset rennoiksi. Hyvin vähävaraisia nämä itämaassa tulleet morsiamet olivat ja nyt uudesta toimestaan kohtalaista palkkiota saava mies päätti heitä ryhtyä auttamaan. Rahaa hän näille kaukaisen itämaan neitsyille syyti kuin heinää lampaille, mutta pihinä ja viisaana miehenä antoikin roposet vain lainaksi ja päättipä näistä lainoista periä vielä hirmuista korkoa. Nämä ahkerat itämaan neitsyet muuttuivat vain entistä köyhemmiksi ja joutuivat hieromaan Hämläismiesten kovettuneita lihaksia entistä enemmän, suorastaan henkensä edestä. Kaiken tulonsa joutuivat miehelle antamaan ja sekin hädintuskin riitti korkoihin. Paikkakunnan wallesmanni Richard Hiihtilä kävi kansalaisten vaatimuksesta tutkimassa näitä lainasta perittäviä kymmenyksiä, mutta sunnuntaina kirkonmenojen jälkeen pappilan pihalla ilmoitti että lähtökohtaisesti omien rahojen lainaamisessa ei ole mitään rikollista. Kului vuosia ja mies kerrytti omaisuuttaan. Osteli maita ja mantuja ja jopa uudet kiesit joissa ei ollut kattoa. Näinä vuosina wallesmannikin ehti vaihtua ja uusi wallesmanni kiinnostui miehen liiketoimista. Yllätys oli suuri kun uusi wallesmanni ilmoitti että roposten lainaksi antaminen niin julmalla korolla onkin vastoin lakia. Paikallisten käräjien tuomarikin oli wallesmannin kanssa yhtä mieltä ja määräsi miehen omaisuuden takavarikoiduksi lukkojen taakse tuomionlukuun asti.

      Mitä tästä opimme?
      Älä osta vaimoa näyteikkunasta pattayalta!

    • Anonyymi

      Olipa hauska tarina, onko wc eli toiletti kirjoitettu ennen vain tawallisella v:llä?

      • Anonyymi

        WC taisi tuohon aikaan wilpoinen paikka


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Hupaisa tarina. Onko kirjoittaja paikallisia?
      Tuli aivan Veikko Huovinen mieleen!

    • Anonyymi

      Miten tämä liittyy Sastamalaan?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1462
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      923
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      892
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      57
      883
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      806
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      255
      693
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      690
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      334
      664
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      654
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      626
    Aihe