Onko teidän tilanteessa

No ei oo.

En usko. Omat tunteet on viilentynyt miehen käytöksen takia. Yhtä punaista lippua koko mies!

Kaikki on vasta alussa.

Mwidän tilanne on sen verran haastava, että jos nämä tunteet kestää tämän, niin sit ne kestää varmaan lähes kaiken. Sit jos ne ei kestä tätä tän hetkistä painetta, ei niitä oltu tehtykään kestämään.

En osaa sanoa. On vaikea pitää toivoa yllä, mutta en haluaisi luovuttaakaan. Jotenkin tyhjän päällä mennään nyt, ollaan menty jo kuukausia.

Tämä jotenkin tuntuu omassa päässäni ainakin aika vahvalta, vaikka ongelmia ollutkin kiitos allekirjoittaneen. Mutta sinä mies ❤️ edelleen.

Meidän juttu on vasta lähtötelineissä.

Tuskin. Jumala loi Trumann showksi.

Ei.

Aina on toivoa niin kauan kuin on elämää.

Minä haluaisin uskoa että se nainen odottaa ja rakastaa minua jossain. Mutta kyseenalaistan kaikki toiveeni, enkä syyttä. En ole kovin tärkeä ihminen kun en pidä itseäni esillä enkä paljoa ääntä, enkä ole koskaan osannut ilmaista rakkautta. Kuitenkin toivon että joskus saisin katsoa häntä silmiin ja yhdessä itketään kun niin paljon rakastetaan. Mutta elämä ei ole ihmisen omissa käsissä. Jumala on ainoa kuka voi auttaa. Mieheltä.

On. ❤️

Ei ole. MiesTä ei enää kiinnosta 🥹

Toivoa on yhtä paljon kuin joutsenten joka keväisessä paluussa.

Jos kasvu, kehitys, tunneälykkyys, keskustelukyky, itsensäilmaisu ja entiset taakat hyväksytty ja käsitelty niin meillä on pienen pieni mahdollisuus.

Toivo on murhattu ja kukaan ei ole tullut tutkimaan rikospaikkaa.
Kaksi syyllistä juoksee minkä ehtii, eri suuntiin.
-nukke

No, ei. Keskityn itseni kehittämiseen fyysisesti ja henkisesti..

Ei tuollaisesta ole paluuta vaikka ikävä joskus saattaa tullakin, niitä hyviä hetkiä.

Toivoa voi ehkä olla. Järkeä tuskin on ollut missään vaiheessa. Itsekseni en tule heti päätymään mihinkään ratkaisuun. Kaikkein paras olisi tietysti puhua.

Uskon edelleenkin, että on toivoa vaikka erostamme on kulunut vuosi.
Täällä vahvaa itsetutkiskelua ja kasvamista. Uskon myös, että siellä suunnalla sama juttu.
Me kohdataan vielä, siitä olen varma.

Tietenkin on

Ajattelen häntä kolmella eri tasolla - järki yrittää selittää, että yhteenpaluun mahdollisuus on varmaankin aika pieni, mitkään merkit ei siihen viittaa. Emme ole nähneet kohta kolmeen kuukauteen, viestit on satunnaisia ja nekin kevyitä, mistään ikävästä tai muistakaan tunteista ei ole ollut mitään puhetta eikä niitä saa viesteistä edes rivien välistä puserrettua. Tunteet taas ovat vielä kovastikin kiinni ja myönnän, että niin kauan kuin yhteenpalaamisesta haaveilen en tästä suhteesta vielä ole yli päässyt. Toisaalta se järki tietää, että jos meille tulee joskus toinen mahdollisuus siihen tulee menemään aikaa, että toinen osapuoli saa oman elämänsä taas raiteilleen, eikä hän voi olettaa, että minä pysäytän elämäni täällä sen vuoksi (vaikka käytännössä olen niin tehnyt, en voi vielä kuvitellakaan rakastuvani kehenkään toiseen) Pahin on tämä fyysinen ikävä, sillä piinaan itseäni muistelemalla meidän hetkiä....

Näen jotenkin miten se saattaa mennä, niin että meidän käy hyvin. Huomaatko miten luotan vaikka voisin hyvin olla maani myynyt ja etääntynyt?

Ainoa mahdollisuus on vain olla ystäviä toisillemme. Ei muuta koskaan!

Toivotontahan tämä on. Mutta silti ikioma kriisini. Lohdutukseni.
Rohkeuteni ja pelkuruuteni. Uhkani. Kiroukseni. Vastaukseni. Parannukseni. Itse valitsemani kadotus.

Toivoa on, paitsi meille.