Velan takaisin periminen poliisin kautta

Anonyymi-ap

https://yle.fi/a/74-20135774
"Petosvyyhti tuli ilmi, kun yksi rahaa lainanneista alkoi epäillä, ettei saa rahojaan takaisin. Hän oli lainannut vuoden aikana 1970-luvulla syntyneelle tuttavalleen yhteensä kymmeniä tuhansia euroja, mutta saanut takaisin vain pikkusummia. Mies kertoi epäilyksistään poliisille, joka aloitti esitutkinnan.
Tiedotteen mukaan kyseessä on hyvin yleinen petosrikollisuuden toimintatapa, jossa rahaa lainataan ilman aikomusta, halua tai kykyä maksaa niitä takaisin.
– Vetoaminen ihmisen auttamishaluun ja myötätuntoon on tämänkaltaisissa tapauksissa tyypillistä. Mutta ei poliisi tietenkään halua suitsia ihmisten halukkuutta auttaa kanssaihmisiä."

Vähän alkaa tuntumaan samalta, ettei rahoja enää kuulu, kun serkku pyysi rahaa lainaksi ja totesi, että menee muuten talo alta ja velkakirjassa oli vuosi lainan takaisinmaksu aika.
Hyvää hyvyyttäni lainasin.
Takaisin maksupäivä on mennyt jo yli 5 vuotta sitten umpeen ja on talonsakin myynyt ja muuttanut halvempaan, mutta velkaa ei vaan ole takaisin maksanut, ei edes lyhentänyt velkaa.
Jos itse lainaisin rahaa, niin kyllä maksaisin velkani takaisin lainaa lyhentämällä.
Vähän kyllä alkaa petokselta haiskahtamaan.

2

320

Äänestä

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Useimmiten velka-asiat lasketaan ainoastaan yksityisoikeudellisiksi riita-asioiksi, eikä ne kuulu poliisille. Sinun olisi ajat sitten pitänyt laittaa saatavasi perintään. Käden puristelu nyrkkiin taskussa ja keskustelupalstalla purnaaminen eivät auta asiassa millään tavalla. Oletko edes itse karhunnut velkaasi?

      Vain jos voit jotenkin osoittaa, että lainanottajalla ei ollut alunperinkään minkäänlaista tarkoitusta maksaa lainaa takaisin, asiassa voisi olla syytä pohtia, onko lainanottaja toiminut petostarkoituksessa. Muuten kyse on vain siitä, että lainanottajaa ei huvita maksaa eikä lainanantaja vaivaudu hoitamaan saatavaansa.

    • Anonyymi

      Mikä tekee ihmisestä noin tyhmän, että lainaa toiselle tuollaisia summia. Jos viisikymppisellä ihmisellä ei ole rahaa, eikä tietoja saada sitä pankista, niin hänellä
      ei tule koskaan olemaankaan rahaa eli ei tarvitse lainaa.

      Jotain tuosta uutisesta puuttuu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1580
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      104
      793
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe