Puolan-Ukrainan sota v. 1918-1919

Syy oli Puolan pyrkimys laajentua niin paljon kuin mahdollista muiden maiden kustannuksella. Ukrainalais-joukot, jotka olisivat pystyneet torjumaan Neuvostoliiton invaasion, olivatkin sidottuja torjumaan Puolan etenemistä Galitsiassa.

-Vertigo

Anonyymi kirjoitti:

Syy oli Puolan pyrkimys laajentua niin paljon kuin mahdollista muiden maiden kustannuksella. Ukrainalais-joukot, jotka olisivat pystyneet torjumaan Neuvostoliiton invaasion, olivatkin sidottuja torjumaan Puolan etenemistä Galitsiassa.

-Vertigo

Lue lisää

V.1917 Ukraina itsenäistyneenä ryhtyi luomaan Suur-Ukrainaa (Велика Україна) piirtämällä kartalleen yli kaksinkertaisen pinta-alan verrattuna Venäjän valtakunnassa olleeseen Ukrainaan (Malorossijaan), jolle kuului 5 lääniä.
Suur-Ukrainan oppi-isä ja johtaja oli Hruševsky.

Ja v.1918 Saksan valtakunta ryhtyi luomaan suur-Ukrainasta nukkevaltiota ja määritteli sen rajat ryöstäen Puolaa ja Venäjää.
Puola palautti itsenäisyytensä v.1918 ja pyrki keräämään omia osia 1700-luvulta.

Anonyymi kirjoitti:

V.1917 Ukraina itsenäistyneenä ryhtyi luomaan Suur-Ukrainaa (Велика Україна) piirtämällä kartalleen yli kaksinkertaisen pinta-alan verrattuna Venäjän valtakunnassa olleeseen Ukrainaan (Malorossijaan), jolle kuului 5 lääniä.
Suur-Ukrainan oppi-isä ja johtaja oli Hruševsky.

Ja v.1918 Saksan valtakunta ryhtyi luomaan suur-Ukrainasta nukkevaltiota ja määritteli sen rajat ryöstäen Puolaa ja Venäjää.
Puola palautti itsenäisyytensä v.1918 ja pyrki keräämään omia osia 1700-luvulta.

Lue lisää

Ukraina-Neuvostovenäjän sota alkoi jo 8. marraskuuta 1917 ja päättyi 17. marraskuuta 1921.

Puola-Ukrainan sota oli marraskuusta 1918 heinäkuuhun 1919. (eli alkoi vuosi myöhemmin kuin Ukraina-Neuvostovenäjän sota)

Puola-Tsekkoslovakian sota oli aikavälillä 23–30 tammikuuta 1919.

Puola-Neuvostovenäjän sodalla alkusoitto oli myöhäissyksystä 1918. Puolan voimien ja bolsevikkien välillä oli kahnausta mm. Vilnan suhteen tammikuussa 1919. Puola-Neuvostovenäjän sota alkoi varsinaisesti, kun Jozef Pilsudski ja Ukrainan kansallismielisten johtaja Simon Petliura löivät hynttyyt yhteen 21. huhtikuuta 1920 ja päättyi Riikan Rauhansopimukseen 18. maaliskuuta 1921.

Liettua-Neuvostovenäjän sota alkoi 12. joulukuuta 1918 ja päättyi 31. elokuuta 1919.

Puola-Liettuan sota oli osa Liettuan Itsenäisyyssotia, jotka alkoivat toukokuussa 1919. Puola-Liettuan sodan piti päättyä 7. lokakuuta 1920 Suwalki-sopimukseen, mutta Żeligowski (osana Pilsudskin kulissien takana junailemaa juonta) meni sitten kusemaan sen päälle, joten tottakai liettualaiset taistelivat vastaan. Żeligowskin johtamat "kapinalliset" kaappasivat Vilnan ja aikoivat ottaa haltuunsa myös Kaunaksen. Liettualaiset pysäyttivät hyökkäyksen Ukmergėn kaupunkiin Širvintosin kaupungin lähellä marraskuussa 1920. Vastahyökkäyksessä liettualaiset saivat Giedraičiain pikkukaupungin takaisin 21. marraskuuta, samana päivänä kun Kansainliiton painostuksesta sovittiin uusi tulitauko. Liettua halusi rauhanneuvottelut takaisin Suwalki-sopimuksen merkeissä eivätkä suostuneet kohtelemaan Żeligowskia legitiiminä neuvotteluosapuolena, mutta Puola ei suostunut vetämään Żeligowskin joukkoja pois.

Liettua sanoi irti kaikki diplomaattisuhteet Puolaan. Puolan ja Liettuan välit olivat pitkään jäiset. 17. maaliskuuta 1938 Puola laittoi Liettualle Natsi-Saksan tukeman uhkavaatimuksen, jolla painosti tätä diplomaattisuhteisiin.

Suomenkielinen Wikipedia

Puolan offensiivi


Taustaa

Idea Intermarium-liittoumasta ja miksi se ei toteutunut

Monen historioitsijan mukaan Puolan päämiehen marsalkka Józef Piłsudskin tavoittelema Międzymorze- eli Intermarium-liittouma olisi ollut tehokas vastapaino sekä Saksalle että Neuvostoliitolle ja että tällaisen yhteisliittouman puute tuomitsi monet maat kärsimään toisessa maailmansodassa sellaiset kohtalot kuin kärsivät.[1][2][3][4] Intermarium-liittoumaan [5][6][7][8][9] olisi teoriassa kuulunut Keski- ja Itä-Euroopan maita, mukaan lukien Baltian maat (eli Viro, Latvia ja Liettua), Suomi,[10] Valko-Venäjä, Ukraina, Unkari, Romania, Jugoslavia ja Tšekkoslovakia.[11][12] Pilsudskin ajatusta liittoumasta oli vastustettu joka suunnasta. Pilsudski oli evännyt apunsa valkoisille venäläisille vallan kaapanneita bolsevikkeja vastaan taistelussa, mikä oli herättänyt närää ensimmäisen maailmansodan liittoutuneissa. Puola ei ollut suostunut liittymään ulkovaltojen väliintuloon valkoisten venäläisten avuksi, kun bolsevikkien vallankumousta oli seurannut Venäjällä sisällissota[13] ja Pilsudski jopa sanoi myöhemmin vuonna 1921 Dymitr Merejkowskin haastattelussa: "Puolalla ei voi olla mitään tekemistä vanhan Venäjän palauttamisessa. Mieluummin mitä vain muuta kuin sitä – vaikka sitten bolsevismia."[14]

Liittoutuneet suhtautuivat Pilsudskiin epäluuloisesti ja kehottivat Puolaa rajoittumaan alueille, joilla puolalais-etnisyys oli selkeästi keskittynyttä.[15][16][17] Sekä itsenäisyyttä tavoittelevat ukrainalaiset[18] että valkovenäläiset, vaikka eivät olleet läheskään niin painottuneita itsenäisyyden saavuttamiseen kuin ukrainalaiset, pelkäsivät puolalaisten alistamiksi joutumista.[16]

Liettualaiset pitivät ajatusta Intermarium-liittoumasta uhkana juuri saamalleen itsenäisyydelle.[16][19][20][21][22] Asiaa ei auttanut Józef Piłsudskin antama salainen käsky kenraali Lucjan Żeligowskille järjestää Keski-Liettuan "kapina" ja kaapata Vilna.[23] Koska Kansainliitto oli sovittelijana muissakin Puolaan liittyvissä kiistakysymyksissä, etenkin liittyen Danzigin vapaakaupunkiin ja Ylä-Sleesiaan ja suora aggressio Liettuaa kohtaan olisi haitannut Puolan neuvotteluja, junaillun valekapinan tarkoituks oli säilyttää pinnalta Puolan virallinen maine kansainvälisesti Vilnan haltuunsaamisesta huolimatta.[24] Vaikka Vilnaa tai ympäröivää seutua ei mainittu suoraan Suwalki-sopimuksessa, useat historioitsijat ovat luonnehtineet Suwalki-sopimuksen implisiitisti tunnistavan Vilnan osaksi Liettualle.[25][26][27][28][29][30][31][32][33] Żeligowskin "kapinan" johdosta Liettua oli katkonut diplomatiasiteet Puolaan.[34]

Anonyymi kirjoitti:

Suomenkielinen Wikipedia

Puolan offensiivi


Taustaa

Idea Intermarium-liittoumasta ja miksi se ei toteutunut

Monen historioitsijan mukaan Puolan päämiehen marsalkka Józef Piłsudskin tavoittelema Międzymorze- eli Intermarium-liittouma olisi ollut tehokas vastapaino sekä Saksalle että Neuvostoliitolle ja että tällaisen yhteisliittouman puute tuomitsi monet maat kärsimään toisessa maailmansodassa sellaiset kohtalot kuin kärsivät.[1][2][3][4] Intermarium-liittoumaan [5][6][7][8][9] olisi teoriassa kuulunut Keski- ja Itä-Euroopan maita, mukaan lukien Baltian maat (eli Viro, Latvia ja Liettua), Suomi,[10] Valko-Venäjä, Ukraina, Unkari, Romania, Jugoslavia ja Tšekkoslovakia.[11][12] Pilsudskin ajatusta liittoumasta oli vastustettu joka suunnasta. Pilsudski oli evännyt apunsa valkoisille venäläisille vallan kaapanneita bolsevikkeja vastaan taistelussa, mikä oli herättänyt närää ensimmäisen maailmansodan liittoutuneissa. Puola ei ollut suostunut liittymään ulkovaltojen väliintuloon valkoisten venäläisten avuksi, kun bolsevikkien vallankumousta oli seurannut Venäjällä sisällissota[13] ja Pilsudski jopa sanoi myöhemmin vuonna 1921 Dymitr Merejkowskin haastattelussa: "Puolalla ei voi olla mitään tekemistä vanhan Venäjän palauttamisessa. Mieluummin mitä vain muuta kuin sitä – vaikka sitten bolsevismia."[14]

Liittoutuneet suhtautuivat Pilsudskiin epäluuloisesti ja kehottivat Puolaa rajoittumaan alueille, joilla puolalais-etnisyys oli selkeästi keskittynyttä.[15][16][17] Sekä itsenäisyyttä tavoittelevat ukrainalaiset[18] että valkovenäläiset, vaikka eivät olleet läheskään niin painottuneita itsenäisyyden saavuttamiseen kuin ukrainalaiset, pelkäsivät puolalaisten alistamiksi joutumista.[16]

Liettualaiset pitivät ajatusta Intermarium-liittoumasta uhkana juuri saamalleen itsenäisyydelle.[16][19][20][21][22] Asiaa ei auttanut Józef Piłsudskin antama salainen käsky kenraali Lucjan Żeligowskille järjestää Keski-Liettuan "kapina" ja kaapata Vilna.[23] Koska Kansainliitto oli sovittelijana muissakin Puolaan liittyvissä kiistakysymyksissä, etenkin liittyen Danzigin vapaakaupunkiin ja Ylä-Sleesiaan ja suora aggressio Liettuaa kohtaan olisi haitannut Puolan neuvotteluja, junaillun valekapinan tarkoituks oli säilyttää pinnalta Puolan virallinen maine kansainvälisesti Vilnan haltuunsaamisesta huolimatta.[24] Vaikka Vilnaa tai ympäröivää seutua ei mainittu suoraan Suwalki-sopimuksessa, useat historioitsijat ovat luonnehtineet Suwalki-sopimuksen implisiitisti tunnistavan Vilnan osaksi Liettualle.[25][26][27][28][29][30][31][32][33] Żeligowskin "kapinan" johdosta Liettua oli katkonut diplomatiasiteet Puolaan.[34]

Lue lisää

Lisää Wikipedia-artikkelista Puolan offensiivi (Taustaa):


Liettuan hallitus oli tajunnut puolalaisten pyrkimyksen lisätä ekonomista vaikutusvaltaansa Klaipėdan alueella. Liettuan hallitus oli myös tajunnut, että Klaipėdan julistaminen vapaavaltioksi Danzigin/Gdanskin tapaan syksyllä 1922 Pariisissa lisäisi Puolan valtaa alueella ja uhkaisi koko Liettuan itsenäisyyttä. Tammikuussa 1923 Liettua lähetti omana ennakkotoimenpiteenään joukkoja Memeliin, jossa nämä järjestivät oman kapinansa, ottivat Memelin haltuunsa ja nimesivät sen uudelleenKlaipėdaksi,[35][36] Klaipėda-operaation ajoitus muutaman päivän päähän Ranska invaasiosta Saksan Ruhrin alueelle varmisti, että Klaipėda-operaatio jäi Euroopan mediassa Ruhrin kriisin varjoon.[36] Liettuassa Klaipėda-operaatio oli arvioitu ratkaisevaksi tekijäksi sen kannalta pysyisikö Liettua itsenäisenä valtiona vai joutuisiko se Puolan määräysvaltaan.[36]

Vaikka länsivallat olivat vastustaneet ajatusta Intermarium-liittoumasta (lukuunottamatta Ranskaa, joka suosi sitä),[37][38][18] länsivallat antoivat Vilnan muodollisesti Puolalle maaliskuussa 1923,[39] mikä sai liettualaiset epäluuloisiksi Versailles’n rauhansopimusta kohtaan ja tästä johtuen eristi Liettuaa diplomaattisesti voittajavalloista.[40] 24. elokuuta 1923 Józef Piłsudski tunnusti Vilnan yliopistossa pitämässään puheessa, että Keski-Liettuan tasavallan perustanut kenraaliluutnantti Lucjan Żeligowski oli vallannut Vilnan nimenomaan Piłsudskin määräyksestä, ei häntä uhmaten.[41] Piłsudski luonnehti repineensä Suwałki-sopimuksen ja antaneensa valheellisen julkilausuman.[42] Puolan diplomatia joutui kyseenalaiseksi.[43] Vaikkei Liettuan ulkoasiainministeriö esittänyt Neuvostoliiton ottamista mukaan asian ratkaisuun, muodostui vaikutusvaltainen liettualainen liike, jonka mukaan Euroopan valtioiden ei pidä ratkaista Vilnan kysymystä ilman Venäjää. Antanas Smetona jopa kannatti Vilnan hankkimista takaisin Puolalta Venäjän tuella.[43]

Lopulta Puola oli onnistunut muodostamaan suuren liittouman sijaan allianssin vain Romanian kanssa vuodesta 1921 alkaen.[44] Jännitteet Liettuan kanssa, vuoteen 1938 asti kun Puola kiristi Liettuaa diplomaattisesti rajalla sattuneen ampumavälikohtauksen takia, olivat yksi syy miksi Pilsudskin haaveilemaa Intermarium-liittoumaa ei ikinä muodostettu.[45]

Skeptisyyttä Pilsudskin suunnittelemalleen liittoumalle sanelemista demokraattisista periaatteista on synnyttänyt Pilsudskin tekemä vallankaappaus toukokuussa 1926, jolla Pilsudski saavutti lähes diktaattorimaisen vallan. [46][47] Etenkin monet ukrainalaishistorioitsijat suhtautuvat Pilsudskin ajatukseen Intermarium-liittoumasta epäsuotuisasti ja etenkin Oleksandr Derhachov on tuumaillut, että liittouma olisi ollut käytännössä Suur-Puola, jossa ei-puolalaisten kansallisuuksien, etenkin ukrainalaisten edut, olisivat saaneet lyhempää tikkua.[21] Historioitsija George Sanford on kuvaillut, että Pilsudskin menettely vuoden 1926 vallankaappauksen jälkeen keskittyi lähinnä vallan sentralisointiin Pilsudskille itselleen ja Puolan itä-slaavilaisten vähemmistöjen pakko-polonisointiin.[48] Puolan vähemmistö-sopimus oli vain paperilla eikä juurikaan pätenyt käytännössä. Puolan etnisten vähemmistöjen sorto sai monet kyseisiin vähemmistöihin kuuluvat tuntemaan suurempaa vetovoimaa separatistisia kansallismielis-ryhmittymiä kohtaan ja sai aikaan sellaisia vihamielisyyksiä puolalaisten ja vähemmistöjen välille, jotka alkaisivat elämään omaa elämäänsä Puolan jouduttua valloitetuksi vuonna 1939.[49]

Jo 1800-luvun jälkipuolella ajatus Puolan herättämisestä henkiin niillä rajoilla, jotka olivat määrittäneet sen ennen vuotta 1772, implikoi, että Ukrainaa, Liettuaa ja Valko-Venäjää kohdeltaisiin osana Puolaa, ei kansakuntina itsessään. Puolalais-mieliset poliitikot kohtelivat liettualaisten, ukrainalaisten ja valko-venäläisten kehittyviä kansallisuus-ideoita samalla tavoin kuin venäläis-viranomaiset puolalaisten. Arkeologiassa, joka oli ollut silloin tieteenä vasta kehittymässä, etnisiä eroja vertailtiin ns. "slaavien" ja "germaanisten kansojen" välillä, mutta tulkintoja läntisten ja itäisten alueiden "slaavien" välisistä eroista kartettiin. Adam Mickiewicz-yliopiston tutkija Wlodek Rączkowski on huomioinut: "Oliko tällä asialla jotain tekemistä sen kanssa, että tällaisten tutkimusten olisi pelätty antavan argumentointi-pohjaa liettualaisten, valko-venäläisten ja ukrainalaisten kansallisuus-pyrkimyksille? Tai ehkä kyse oli siitä, että tuntu yleisemmästä slaavilais-yhteisöstä oli vallitsevana? Näihin kysymyksiin ei löydy helposti vastausta. Tosiasia on, että venäläis-sektorin puolalaiset arkeologit tekivät yhteistyötä venäläis-arkeologien kanssa todentaakseen yhteisiä intressejään. Periaatteessa heidän tutkimuksissaan rajoituttiin tulkitsemaan tutkinnan alaisiksi saadut löydökset yleisesti slaavilaisina." Rączkowski huomioi, että läntisten ja itäisten alueiden slaavien välisten erojen huomiotta jättäminen saattoi myös liittyä pan-slaavismin ideaan.[50]

Jeffrey Veidlinger (Michiganin yliopiston juutalaistutkimuksen professori) on muistuttanut, että Ukrainan historiassa on myös pyritty demokratiaan kaikista juutalaisvihan (ja myöhemmin natsismin) tuhoisuudesta huolimatta.

The Conversation -sivustolta:



Jo kauan ennen Holokaustia juutalaisia vastaan purkautui ajoittain väkivaltaisia joukkovainoja. Vuonna 1881, tsaari Aleksanteri II:n salamurhan jälkeen, nykyään Ukrainalle kuuluvalla silloisen Venäjän eteläosan alueella tusinoita juutalaisia menehtyi, kun tavalliset kirkossakävijät, työläiset, rautatietyöntekijät ja sotilaat hyökkäsivät juutalaisten omistamiin kauppoihin, myllyihin ja kanttiineihin. Kyseisellä alueella vuoden 1905 vallankumousta seurasi toinen väkivallan aalto, jossa Venäjän oikeistolaisten puolisotilaallisten ryhmien yllyttäminä työläiset, talonpojat ja sotilaat murhasivat 5 000 juutalaista.

Vuoden 1917 Bolshevikki-vallankumouksen jälkeen sekä yhtenäisen Venäjän palauttamisen puolesta taisteleviin joukkoihin kuuluvat sotilaat että vastaperustettujen Ukrainan ja Puolan valtioiden armeijat surmasivat levottomuuksissa noin 100 000 juutalaista.

Vuoden 1918 tammikuun perustamisestaan lähtien Ukraina sotkeutui veriseen sotaan useilla rintamilla. Samalla kun Neuvostoliiton puna-armeija hyökkäsi idästä ja Moskova lietsoi bolshevikkivallankumouksia eri puolilla Ukrainaa, vanhan tsaariarmeijaan upseerien johtama Venäjän valkoinen armeija hyökkäsi etelästä pyrkimyksenään perustaa uudelleen osa Venäjän imperiumia, kun taas vastikään perustetun Puolan tasavallan armeija hyökkäsi lännestä tavoitteena palauttaa Puolan historialliset rajat.

Samaan aikaan anarkistit ja monenlaiset kapinallistaistelijat muodostuivat omiksi aseellisiksi ryhmikseen, itse kullakin omat tavoitteet vallata maata. Kaiken tämän sekasorron keskellä unelma moniarvoisesta valtiosta hajosi etnisesti määriteltyjen ryhmien välisiin väkivaltaisuuksiin.

https://theconversation.com/putins-claim-to-rid-ukraine-of-nazis-is-especially-absurd-given-its-history-177959

Mistäs nämä Hruševskyn lynkkaamiset olikaan peräisin? Ei näy tietolähdettä mailla halmeilla. :)

Anonyymi kirjoitti:

Mistäs nämä Hruševskyn lynkkaamiset olikaan peräisin? Ei näy tietolähdettä mailla halmeilla. :)

Niitä odotellaan vieläkin.😂

"Luterilaisen Suomen ja katolilaisen Puolan itsenäistyminen oli Venäjälle täysin selvä asia, toisin kuin ortodoksisen Ukrainan."

Puhumme noin vuosista 1917-18. Ei ollut enää Pyhää Ortodoksista Venäjää, vaan Neuvosto-Venäjä, sittemmin Neuvostoliitto, joka ei uskontokunnista välittänyt. Maailmanvallankumouksen uskottiin Kominternin avustuksella leviävän pian Länsi-Eurooppaankin, ja varsinkin sodanjälkeisen Saksan siihen liittyvän.

"Valitettavasti suur-Ukrainan kartta varasti Venäjältä kaikki Venäjän kansakunnan voitot Mustallamerellä 1700-luvulta, siksi Venäjä ei hyväksynyt sitä satukarttaa kun Ukraina ja Venäjä irtautuivat toisistaan."

1700-luvun (loppupuolen, kai tarkoitat) Venäjän rajat eivät ole sen pyhempiä tai parempia kuin aiemmat tai myöhemmätkään. 1721 ja 1742 muutti rajoja myös Ruotsin suurvallan kustannuksella, koko Suomi liitettiin Venäjään 1809, Puolan Venäjä pilkkoi kolmeen otteeseen 1700-luvulla.

Anonyymi kirjoitti:

"Luterilaisen Suomen ja katolilaisen Puolan itsenäistyminen oli Venäjälle täysin selvä asia, toisin kuin ortodoksisen Ukrainan."

Puhumme noin vuosista 1917-18. Ei ollut enää Pyhää Ortodoksista Venäjää, vaan Neuvosto-Venäjä, sittemmin Neuvostoliitto, joka ei uskontokunnista välittänyt. Maailmanvallankumouksen uskottiin Kominternin avustuksella leviävän pian Länsi-Eurooppaankin, ja varsinkin sodanjälkeisen Saksan siihen liittyvän.

"Valitettavasti suur-Ukrainan kartta varasti Venäjältä kaikki Venäjän kansakunnan voitot Mustallamerellä 1700-luvulta, siksi Venäjä ei hyväksynyt sitä satukarttaa kun Ukraina ja Venäjä irtautuivat toisistaan."

1700-luvun (loppupuolen, kai tarkoitat) Venäjän rajat eivät ole sen pyhempiä tai parempia kuin aiemmat tai myöhemmätkään. 1721 ja 1742 muutti rajoja myös Ruotsin suurvallan kustannuksella, koko Suomi liitettiin Venäjään 1809, Puolan Venäjä pilkkoi kolmeen otteeseen 1700-luvulla.

Lue lisää

"Puolan Venäjä pilkkoi kolmeen otteeseen 1700-luvulla."


Olisikohan Puola-Saksin hallitsijan Augustus Väkevän päätös hyökätä Riikaan v. 1700 tai päätöksellä tehdä liittouma Tanskan ja Venäjän kanssa ollut jotain tekemistä asian kanssa?

https://www.encyclopedia.com/history/encyclopedias-almanacs-transcripts-and-maps/augustus-ii-strong-saxony-and-poland-1670-1733


Augustuksella oli suunnitelmana vallata Ruotsin [vuodesta 1629 eteenpäin] hallinnoima Liivinmaan seutu, jotta saisi satamia uuden kuningaskuntansa käyttöön, ja tällä tavoitteella [Augustus Väkevä] muodosti Ruotsin vastaisen liittouman Tanskan ja Venäjän kanssa vuonna 1699. Augustuksen hyökkäys Riikaan helmikuussa 1700 epäonnistui, korostaen miten vähän valtaa hänellä oli Puolassa. Ruotsi selätti Venäjän Narvassa ja Tanska aloitti rauhanneuvottelut.

Ruotsin Kaarle XII (vallassa 1697 -1718) käänsi voimakkaan armeijansa Augustusta kohti. Jälkikäteen ajateltuna Kaarlen määrätietoisuus syrjäyttää Augustus antoi Venäjälle kriittisen tilaisuuden uudelleenkoota ja uudelleenmuokkailla armeijansa ja lopulta voittaa sota Ruotsin kanssa.

[Noloa.]

Puolassa Augustuksen asevoimat kärsivät vakavia tappioita ja tammikuussa 1704 ruotsalaiset syrjäyttivät hänet, kun puolalais-parlamentin tynkä valitsi kuninkaaksi Kaarlen välikäden. Augustuksen saksilais-joukot jatkoivat taistelua, vain kärsiäkseen kovan tappion Fraustadtissa helmikuussa 1706. Ruotsin joukot miehittiä Saksia vuoden. Lopulta Venäjän voitto Ruotsista mahdollisti Puolan vapauttamisen Ruotsin vaikutusvallasta vuonna 1709 ja Augustus palautettiin valtaistuimelle.

Vuonna 1715 Venäjä teki tyhjäksi puolalaisen Saksin vastaisen liittouman aikeet, jotka vastustivat Augustuksen harkitsemattomia uudistuksia ja vuonna 1717 "Tyhmä Parlamentti" suostui Venäjän ehtoihin, jotka pitivät Augustuksen vallassa. Mutta diplomatian ohjaksissa oli tsaari Pietari Suuri ja hän ryhtyi toimenpiteisiin, joilla esti Augustusta muuttamasta Puolan monarkiaa perintösiirtotyyppiseksi ja siirtämästä kruunua ainoalle lain silmissä oikeutetulla perilliselleen, Saksin Frederik Augustus Toiselle.


Encyclopedia-sivuston lähteytys:

* Karl Czok, "August der Starke und seine Zeit: Kurfürst von Sachsen, König in Polen" (1997)

* Wieland Held.,"Der Adel und August der Starke: Konflict und Konfliktaustrag zwischen 1694 und 1707 in Kursachsen" (1999)

* Lindsey Hughes, "Russia in the Age of Peter the Great" (1998) [Encyclopedia.com täsmentää:] Keskittyy Pietari Suuren aikoihin ja käsittelee Augustusta jokseenkin yksityiskohtaisesti.

* Georg Pilz, "August der Starke: Träume und Taten eines deutschen Fürsten" (1986)

* Tony Sharp, "Pleasure and Ambition: The Life, Loves, and Wars of Augustus the Strong" (2001)

Anonyymi kirjoitti:

"Luterilaisen Suomen ja katolilaisen Puolan itsenäistyminen oli Venäjälle täysin selvä asia, toisin kuin ortodoksisen Ukrainan."

Puhumme noin vuosista 1917-18. Ei ollut enää Pyhää Ortodoksista Venäjää, vaan Neuvosto-Venäjä, sittemmin Neuvostoliitto, joka ei uskontokunnista välittänyt. Maailmanvallankumouksen uskottiin Kominternin avustuksella leviävän pian Länsi-Eurooppaankin, ja varsinkin sodanjälkeisen Saksan siihen liittyvän.

"Valitettavasti suur-Ukrainan kartta varasti Venäjältä kaikki Venäjän kansakunnan voitot Mustallamerellä 1700-luvulta, siksi Venäjä ei hyväksynyt sitä satukarttaa kun Ukraina ja Venäjä irtautuivat toisistaan."

1700-luvun (loppupuolen, kai tarkoitat) Venäjän rajat eivät ole sen pyhempiä tai parempia kuin aiemmat tai myöhemmätkään. 1721 ja 1742 muutti rajoja myös Ruotsin suurvallan kustannuksella, koko Suomi liitettiin Venäjään 1809, Puolan Venäjä pilkkoi kolmeen otteeseen 1700-luvulla.

Lue lisää

Suomenkielinen Wikipedia

Puolan offensiivi


Taustaa

Idea Intermarium-liittoumasta ja miksi se ei toteutunut

Monen historioitsijan mukaan Puolan päämiehen marsalkka Józef Piłsudskin tavoittelema Międzymorze- eli Intermarium-liittouma olisi ollut tehokas vastapaino sekä Saksalle että Neuvostoliitolle ja että tällaisen yhteisliittouman puute tuomitsi monet maat kärsimään toisessa maailmansodassa sellaiset kohtalot kuin kärsivät.[1][2][3][4] Intermarium-liittoumaan [5][6][7][8][9] olisi teoriassa kuulunut Keski- ja Itä-Euroopan maita, mukaan lukien Baltian maat (eli Viro, Latvia ja Liettua), Suomi,[10] Valko-Venäjä, Ukraina, Unkari, Romania, Jugoslavia ja Tšekkoslovakia.[11][12] Pilsudskin ajatusta liittoumasta oli vastustettu joka suunnasta. Pilsudski oli evännyt apunsa valkoisille venäläisille vallan kaapanneita bolsevikkeja vastaan taistelussa, mikä oli herättänyt närää ensimmäisen maailmansodan liittoutuneissa. Puola ei ollut suostunut liittymään ulkovaltojen väliintuloon valkoisten venäläisten avuksi, kun bolsevikkien vallankumousta oli seurannut Venäjällä sisällissota[13] ja Pilsudski jopa sanoi myöhemmin vuonna 1921 Dymitr Merejkowskin haastattelussa: "Puolalla ei voi olla mitään tekemistä vanhan Venäjän palauttamisessa. Mieluummin mitä vain muuta kuin sitä – vaikka sitten bolsevismia."[14]


..... Sekä itsenäisyyttä tavoittelevat ukrainalaiset[18] että valkovenäläiset, vaikka eivät olleet läheskään niin painottuneita itsenäisyyden saavuttamiseen kuin ukrainalaiset, pelkäsivät puolalaisten alistamiksi joutumista.[16]

.....

Lopulta Puola oli onnistunut muodostamaan suuren liittouman sijaan allianssin vain Romanian kanssa vuodesta 1921 alkaen.[44] Jännitteet Liettuan kanssa, vuoteen 1938 asti kun Puola kiristi Liettuaa diplomaattisesti rajalla sattuneen ampumavälikohtauksen takia, olivat yksi syy miksi Pilsudskin haaveilemaa Intermarium-liittoumaa ei ikinä muodostettu.[45]

..... Etenkin monet ukrainalaishistorioitsijat suhtautuvat Pilsudskin ajatukseen Intermarium-liittoumasta epäsuotuisasti ja etenkin Oleksandr Derhachov on tuumaillut, että liittouma olisi ollut käytännössä Suur-Puola, jossa ei-puolalaisten kansallisuuksien, etenkin ukrainalaisten edut, olisivat saaneet lyhempää tikkua.[21] Historioitsija George Sanford on kuvaillut, että Pilsudskin menettely vuoden 1926 vallankaappauksen jälkeen keskittyi lähinnä vallan sentralisointiin Pilsudskille itselleen ja Puolan itä-slaavilaisten vähemmistöjen pakko-polonisointiin.[48] Puolan vähemmistö-sopimus oli vain paperilla eikä juurikaan pätenyt käytännössä. Puolan etnisten vähemmistöjen sorto sai monet kyseisiin vähemmistöihin kuuluvat tuntemaan suurempaa vetovoimaa separatistisia kansallismielis-ryhmittymiä kohtaan ja sai aikaan sellaisia vihamielisyyksiä puolalaisten ja vähemmistöjen välille, jotka alkaisivat elämään omaa elämäänsä Puolan jouduttua valloitetuksi vuonna 1939.[49]

Jo 1800-luvun jälkipuolella ajatus Puolan herättämisestä henkiin niillä rajoilla, jotka olivat määrittäneet sen ennen vuotta 1772, implikoi, että Ukrainaa, Liettuaa ja Valko-Venäjää kohdeltaisiin osana Puolaa, ei kansakuntina itsessään. Puolalais-mieliset poliitikot kohtelivat liettualaisten, ukrainalaisten ja valko-venäläisten kehittyviä kansallisuus-ideoita samalla tavoin kuin venäläis-viranomaiset puolalaisten. Arkeologiassa, joka oli ollut silloin tieteenä vasta kehittymässä, etnisiä eroja vertailtiin ns. "slaavien" ja "germaanisten kansojen" välillä, mutta tulkintoja läntisten ja itäisten alueiden "slaavien" välisistä eroista kartettiin. Adam Mickiewicz-yliopiston tutkija Wlodek Rączkowski on huomioinut: "Oliko tällä asialla jotain tekemistä sen kanssa, että tällaisten tutkimusten olisi pelätty antavan argumentointi-pohjaa liettualaisten, valko-venäläisten ja ukrainalaisten kansallisuus-pyrkimyksille? Tai ehkä kyse oli siitä, että tuntu yleisemmästä slaavilais-yhteisöstä oli vallitsevana? Näihin kysymyksiin ei löydy helposti vastausta. Tosiasia on, että venäläis-sektorin puolalaiset arkeologit tekivät yhteistyötä venäläis-arkeologien kanssa todentaakseen yhteisiä intressejään. Periaatteessa heidän tutkimuksissaan rajoituttiin tulkitsemaan tutkinnan alaisiksi saadut löydökset yleisesti slaavilaisina." Rączkowski huomioi, että läntisten ja itäisten alueiden slaavien välisten erojen huomiotta jättäminen saattoi myös liittyä pan-slaavismin ideaan.[50]

Anonyymi kirjoitti:

"Puolan Venäjä pilkkoi kolmeen otteeseen 1700-luvulla."


Olisikohan Puola-Saksin hallitsijan Augustus Väkevän päätös hyökätä Riikaan v. 1700 tai päätöksellä tehdä liittouma Tanskan ja Venäjän kanssa ollut jotain tekemistä asian kanssa?

https://www.encyclopedia.com/history/encyclopedias-almanacs-transcripts-and-maps/augustus-ii-strong-saxony-and-poland-1670-1733


Augustuksella oli suunnitelmana vallata Ruotsin [vuodesta 1629 eteenpäin] hallinnoima Liivinmaan seutu, jotta saisi satamia uuden kuningaskuntansa käyttöön, ja tällä tavoitteella [Augustus Väkevä] muodosti Ruotsin vastaisen liittouman Tanskan ja Venäjän kanssa vuonna 1699. Augustuksen hyökkäys Riikaan helmikuussa 1700 epäonnistui, korostaen miten vähän valtaa hänellä oli Puolassa. Ruotsi selätti Venäjän Narvassa ja Tanska aloitti rauhanneuvottelut.

Ruotsin Kaarle XII (vallassa 1697 -1718) käänsi voimakkaan armeijansa Augustusta kohti. Jälkikäteen ajateltuna Kaarlen määrätietoisuus syrjäyttää Augustus antoi Venäjälle kriittisen tilaisuuden uudelleenkoota ja uudelleenmuokkailla armeijansa ja lopulta voittaa sota Ruotsin kanssa.

[Noloa.]

Puolassa Augustuksen asevoimat kärsivät vakavia tappioita ja tammikuussa 1704 ruotsalaiset syrjäyttivät hänet, kun puolalais-parlamentin tynkä valitsi kuninkaaksi Kaarlen välikäden. Augustuksen saksilais-joukot jatkoivat taistelua, vain kärsiäkseen kovan tappion Fraustadtissa helmikuussa 1706. Ruotsin joukot miehittiä Saksia vuoden. Lopulta Venäjän voitto Ruotsista mahdollisti Puolan vapauttamisen Ruotsin vaikutusvallasta vuonna 1709 ja Augustus palautettiin valtaistuimelle.

Vuonna 1715 Venäjä teki tyhjäksi puolalaisen Saksin vastaisen liittouman aikeet, jotka vastustivat Augustuksen harkitsemattomia uudistuksia ja vuonna 1717 "Tyhmä Parlamentti" suostui Venäjän ehtoihin, jotka pitivät Augustuksen vallassa. Mutta diplomatian ohjaksissa oli tsaari Pietari Suuri ja hän ryhtyi toimenpiteisiin, joilla esti Augustusta muuttamasta Puolan monarkiaa perintösiirtotyyppiseksi ja siirtämästä kruunua ainoalle lain silmissä oikeutetulla perilliselleen, Saksin Frederik Augustus Toiselle.


Encyclopedia-sivuston lähteytys:

* Karl Czok, "August der Starke und seine Zeit: Kurfürst von Sachsen, König in Polen" (1997)

* Wieland Held.,"Der Adel und August der Starke: Konflict und Konfliktaustrag zwischen 1694 und 1707 in Kursachsen" (1999)

* Lindsey Hughes, "Russia in the Age of Peter the Great" (1998) [Encyclopedia.com täsmentää:] Keskittyy Pietari Suuren aikoihin ja käsittelee Augustusta jokseenkin yksityiskohtaisesti.

* Georg Pilz, "August der Starke: Träume und Taten eines deutschen Fürsten" (1986)

* Tony Sharp, "Pleasure and Ambition: The Life, Loves, and Wars of Augustus the Strong" (2001)

Lue lisää

Mikähän tässä tiedonpätkässä Augustus Väkevästä on niin häiritsevää Puola-myötäilijöille? 🤔