RAAMATULLINEN PYHÄPÄIVÄ ON SAPATTI-LAUANTAI, EI SUNNUNTAI

Anonyymi-ap

Aihe, josta ehkä on eniten kiistaa kristillisten seurakuntien piirissä, on kysymys oikeasta raamatullisesta pyhäpäivästä. Tämä on siksi tärkeä aihe, koska pyhäpäiväkysymys on myös pelastuskysymys. Ei niin, että pelastuisimme tekojemme kautta, ainoastaan armosta uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, koska emme voi saada syntejämme anteeksi muuta kuin Jeesuksen sovitusuhrin kautta. Mutta Jumala vaatii, että luovumme synneistämme, jos mielimme päästä Taivaaseen ja Uuteen Maahan. Ja synti on juuri Jumalan lain rikkomista, myös sitä jos emme pyhitä sapatinpäivää.
No niin, eli neljäs käsky kehottaa pyhittämään seitsemännen päivän ja olemaan silloin tekemättä työtä ja askareita. Tämän käskyn rikkominen on myös syntiä(1.Joh.3:4).
Toiset viettävät pyhäpäivänään sunnuntaita, toiset lauantaita ja kolmannet väittävät voivansa itse valita minkä päivän tahansa. Tää kolmas vaihtoehto putoaa heti pois, koska Jumala on nimenomaan kehoittanut pyhittämään seitsemännen päivän. Mitä päivää juutalaiskansa pyhitti Vanhan Testamentin aikaan, siitä selviää mikä oli oikea pyhäpäivä Vanhan Liiton aikana. Tunnettu tosiasia on, että juutalaiskansa on aina pyhittänyt pyhäpäivänään lauantai-sapattia, joka ajoittuu perjantain ja lauantain auringonlaskujen väliin. Eka vaihtoehto, eli sunnuntaikin putoaa siten pois, kun luemme Matteuksen evankeliumista, että Jeesus opetti ettei laista katoa ja poistu(eikä siis muutukaan) yksikään kirjain tai piirto (Matt.5:17-21). Ja tätä vahvistaa myös se, että luettuamme Uuden Testamentin alusta loppuun, emme sieltä löydä yhtään mainintaa siitä, että pyhäpäivä pitäisi muuttaa viikon seitsemänneltä päivältä viikon ensimmäiselle päivälle.
Ja viikon seitsemäs päivähän oikeasti on lauantai, vaikka se Suomessa ja joissakin muissakin maissa 1970-luvun alussa muutettiinkin sunnuntaiksi. Ihmisten tekemä muutos ei muuta Jumalan säädöksiä.
Kirkkohistoriasta taas selviää, että 300-luvun alussa Rooman valtakunnassa tapahtui jotain outoa. Silloin, vuonna 321 keisari lailla teki viikon ensimmäisestä päivästä, aurinkopäivästä, Rooman yhteiskunnan viikottaisen vapaapäivän. Rooman kirkko paavi Sylvesterin johdolla seurasi pian perässä lopettaen sapatinvieton ja alkaen viettää pyhäpäivänään aurinkopäivää, viikon ensimmäistä, joka nyt oli Rooman yhteiskunnan lakisääteinen juhlapäivä.
Eli oikea Raamatullinen pyhäpäivä on sapatti-lauantai. Sapattiuskonpuhdistus menee nopealla vauhdilla eteenpäin. Jatkuvasti ympäri maailmaa uskovat huomattuaan asian, alkavat pyhittään oikeata pyhäpäivää sapatti-lauantaita ja luopuvat sunnuntaista. Suurin sapattia viettävä seurakunta taitaa nykyään olla Seitsemännen Päivän Adventtiseurakunta, ja toisena tulee perässä Seitsemännen Päivän Helluntaiseurakunta, joita heitäkin on jo useita miljoonia.
Voit kuunnella aiheesta lisää Ellen Whiten audiokirjasta Youtubesta Suuri Taistelu-kirjasta. Kirjoitat vain Youtubeen: Suuri Taistelu. Toki löytyy myös kirjana.
Liity sinäkin sapatinviettäjien joukkoon ja astu askel eteenpäin kuuliaisuuden tiellä ja vältä pedon merkki.

2

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin että me eletään ikään kuin väärässä rytmissä vai todellisuudessa sunnuntai on maanantai ja lauantai on sunnuntai. Mutta onko sillä isossa kuvassa merkitystä jos päivää viikossa tekee töitä ja seitsemännen pyhittää ihan vain sillä ettei identtistä vuottakaan taida olla mitä näitä karlauspäiviä ja tällaisia on niin ethän sinä voi koskaan tietää mikä päivä todellisuudessa on siis suhteessa lineaariseen aikajanaan koska vuoden ja kuukauden päivät on muutenkin mitä sattuu sen lisäksi juutalaiset tai osa heistä on jakobista asti tai oikeastaan Aabrahamista asti palvellut perkelettä joten en hirveästi laita painoarvoa välttämättä sille mitä joku syntiinlangennut riettaan orja on joskus tehnyt. Toisaalta viestissäsi on pointti ja siitä herääkin ajatus että miksi lauantai on vapaapäivä koska kyllähän tois puol jokkee olevat tietää sen että jos karjan laittaa töihin pyhäpäivänä niin siunaus menee riippumatta siitä kumman puun palvelija on ja kummal puolel jokea seisoo ihan pointti viestissäsi on mutta tuhlaan aikaani silti mieti monta identtistä kuukautta on olemassa et tiedä koskaan mikä päivä todellisuudessa on kun ajan lasku on muutenkin seonnut tuhansia kertoja maailman alusta tähänp päivään asti yhtä hyvin sunnuntai voi todellisuudessa olla keskiviikko älä ole tyhmä. Hyvä mies tai nainen.

      Seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi ja se riittää kristityille tiedoksi että 6päivää on työtä ja päivä lepopäivä oli se sitten maanantaina tai perjantaina tai tiistaina. Ei kukaan tiedä mikä päivä on todellisuudessa sen aikajanan tai kellon mukaan mikä lähti Aadamista ja Evasta tai Aabrahamista tai mistä tahansa edes Jeesuksesta asti emme voi varmuudella sanoa päivää ja kellon aikaa.

      Alkaa olla tyhmiä nämä keskustelun aiheet kun järki puhuu kun Pyhä Henki on aivan kuollut kristityistä.

    • Anonyymi

      heh hee, --- kun ne viikon päivät, kuukaudet, jne, - ne on ihmisen tottumuksia, keksintöjä ja karkaus vuodet muuttaa järjestystä,, jne jne....
      Niin mikään ei ole pysyvää, ei ole arkea ja pyhää olemassa
      - on vain luuloteltuja viikon päiviä !!

      Ja eri uskomukset juuri pohjautuu olettamuksiin, tarinoihin, jotka riittävästi toistettuna muuttuu siksi todeksi - joka onkin kuvitelmaa kaikki...

      Jopa lapsia raakasti silvotaanm, sukupuolielimiä silvotaan, viillellään, yms.
      pakana-oppi harhoja on haittana riittämiin, - pahuuden kaikua on se kaikki uhraaminen ja verileikki, jne.. - Kauheaa raakuutta !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      122
      6089
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2150
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1982
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1153
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      70
      1151
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1007
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1007
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      922
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      907
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      775
    Aihe