Palautteessa Niinistölle Zaharova toi esille sen, että Lenin allekirjoitti Suomen itsenäisyyden tunnustamisen 18. joulukuuta 1917. Ollaan päivämäärästä tai käytetystä kalenterista mitä mieltä tahansa, niin hyvin keskeinen hahmo Venäjällä omaehtoisesti korosti sitä, että Suomi on itsenäinen Venäjänkin mielestä.
Tämä on mukavaa vaihtelua niihin viesteihin, joissa osa venäläisistä vaikuttajista katsoo Suomen kuuluvan Venäjään.
Tästä voisi tehdä paljonkin johtopäätöksiä, mutta ihan varmaa on, että sillä ei ainakaan haluttu kärjistää maittemme välejä.
Zaharova tunnusti Suomen itsenäisyyden ja korosti sitä
6
141
Vastaukset
- Anonyymi
Mun isoisä oli oli katkera kun oolannin soras ei ollut sotkuautoo . Epäilen sen olleen noita Marinin vika .
- Anonyymi
Venäjä on myös tunnustanut Ukrainan suvereniteetin.
En tiedä, mitä tämän päivän historia Venäjällä kertoo, mutta ainakin aikaisemmin se oli vielä kirjoissa. - Anonyymi
Lenin olikin älykäs mies verrattuna nykyisiin Venäjän ns. johtajiin. Lenin asui kirjastoissa ennen valtaansa ja tutki valtavasti. Ei ollut oppimaton, kuten nykyiset Venäjän päsmärit.
- Anonyymi
Bolsevikkijohto totesi1917 lopulla Ukrainalaisille Suomen tunnustamisen olleen vastaus kansojenitsemääräämisoikeudesta. Mutta nVenäjän nykyjohtohan ei niistä mitään ymmärrä.
- Anonyymi
Suomen Senaatti pyysi Kerenskiltä apua, SDP johtoisen kansanedusto (103 paikkaa) miehittämiseen,kun se teki Suomen itsenäisyys s valtalain, kunnallislain ja 8 tunnin työaikalain !? Kun kasakat miehitti kansanedustan,niin smslla,itsenäisyys kaatui !?
Tätä ei Suomen kouluissa opeteta,oikeiston häpeäksi !?- Anonyymi
Ei Suomen itsenäisyys ole punikkien puheisiin kaatunut sitä ennen eikä sen jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1672774
- 2012037
- 711756
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.491713- 921648
Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k91491- 811194
- 811070
- 951029
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes1961000