Muistatteko kun Paunu koulutti oppisopimuksella 20 bussinkuljettajaa ja antoi lähes kaikille potkut vain vajaat pari vuotta myöhemmin?
Muistatteko?
Anonyymi-ap
10422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No ota itse pari työmiestä ja ala maksaa palkkaa heille, näin talvella he olisivat vaikka nurmikonleikkaajina. Tule parin vuoden päästä kertomaan heidän jatkostaan.
Aloittaja on suggeroinut itsensä tilaan, josta ei pois pääse edes ammattiauttajan avulla, vaan joutuu loppuikänsä tuottamaan katkeroituneen mielensä tuotoksia. Toivottavasti hänellä ei ole läheisiä, jotka joutuisivat koko ajan pelkäämään, mitä seuraavaksi tuleman pitää.
Muistan kyllä. Olen pitkämuistinen.
Entä sitten?
Lauri tuskin olisi antanut heille potkuja
Eipä tietenkään olisi. Taisikin löytyä syy Onnibussin alamäkeen Laurin ohjastamana: hän on maksanut palkkaa kaikille irtisanotuille ja eronneille. Varmaan myös jatkanut maksuja Oulun Onnikalle, Keskiselle, Kesälahden Linjalle jne. vaikka eivät enää ajakaan orjavuoroja.
Muistattekos kun Valkeakosken liikenne antoi laittomat potkut kuskille ja joutui maksamaan korvauksia.
Muistattekos kun Mattilan liikenne meni konkurssiin vaikka koitti petkuttaa kaikessa mahdollisessa
Ostiko Mattilan liikenne pääsääntöisesti analogisilla piirtureilla varustettuja autoja?
Aika monikin firma halusi ostaa paperipiirturilla olevia autoja.
Joku ei oikein tykännyt digipiirturin tuomista lisäkustannuksista, joku ei halunnut niin tarkkaa ajoaikojen seurantaa, joku piti ja pitää digipiirturia Eu:n höpöhommana.
Vähän sama juttu on ureavehkeiden kanssa, joku välttelee viimeiseen asti ettei tarvitsisi niitä murheenpesiä ostaa riesakseen. Ja on kyllä asiassa oikeassa.
Uutta kohtaan on aina vastustusta, muistan hyvin kuinka monikin vältteli ilmajousien tuloa ja halusi välttämättä lehtijouset.
"Uutta kohtaan on aina vastustusta"
Pekka Möttö lausuikin LAL:sta osuvasti: "LAL:n motto on: koskaan et muuttua saa".