Hesarin tukemaa...

...on koko hallitus. Jos kannatus nousee vain vähän, niin siitäkin revitään kunnon otsikot.
Pitäisi jo porvareillekin tulla selväksi, ettei nykyisellä hallituksella ole mitään tekemistä tavallisten kansalaisten elämän kanssa.
Eivät hyvintoimeentulevat voi ymmärtää mitenkään pienituloisen työväen. eläkeläisten, sairaiden tai yksinhuoltajien elämää.
Purra haluaa olla kovasti esillä, mutta tuollaiset saksien kanssa irvaileminen köyhien etuuksia leikaten, on perin älytöntä huumoria js pilkkaa vain suurinta osaa kansasta.
Verrataanpa Viron edistymistä meihin.
Muutama vuosi sitten maata pidettiin köyhänä takapajuna. Mutta niinpä vain siellä on osattu tehdä oikeitakin asioita
eikä ole tarvittu edustajilta saksinäytelmiä. Sivistys on korkeammalla kuin suomalaisilla.

Suomalaisten kannattaa nyt äänestää muita kuin porvareita, jos mielivät olojensa kohennusta.

Ulos porvarit
1113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sosialistin on erittäin vaikea löytää kavereita hallitukseen kahden vuoden päästä.
Kepu, kok ja PerusS sen tekevät.
Olette itse rakentamassanne MOTISSA demarit.
Kuten Putin.
Kas kas kuinka sattuikaan.
Persu korvaa Sos. Demin !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

...on koko hallitus. Jos kannatus nousee vain vähän, niin siitäkin revitään kunnon otsikot.
Pitäisi jo porvareillekin tulla selväksi, ettei nykyisellä hallituksella ole mitään tekemistä tavallisten kansalaisten elämän kanssa.
Eivät hyvintoimeentulevat voi ymmärtää mitenkään pienituloisen työväen. eläkeläisten, sairaiden tai yksinhuoltajien elämää.
Purra haluaa olla kovasti esillä, mutta tuollaiset saksien kanssa irvaileminen köyhien etuuksia leikaten, on perin älytöntä huumoria js pilkkaa vain suurinta osaa kansasta.
Verrataanpa Viron edistymistä meihin.
Muutama vuosi sitten maata pidettiin köyhänä takapajuna. Mutta niinpä vain siellä on osattu tehdä oikeitakin asioita
eikä ole tarvittu edustajilta saksinäytelmiä. Sivistys on korkeammalla kuin suomalaisilla.

Suomalaisten kannattaa nyt äänestää muita kuin porvareita, jos mielivät olojensa kohennusta.

Ulos porvarit

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu