Aijon selvitä sinusta hengissä tässä sodassa.

Sä olet minusta väärässä. Tiesin sen monta vuotta sitten.
Tiedän sen nytkin. Nyt myös uskon sen.
Mulla on heikot hetkeni. Annan ne itselleni anteeksi.
Kykenen antamaan anteeksi. Sinä et.
Et tiedä kuinka neuvotella rauhaa, vaikka usein olen valkoista lippua ja lappua sulle tarjonnut. Osaat vain hyökätä ja heittää kranaatilla rauhanelettä.
Et kuitenkaan saa minua nujerrettua.
Kaikin mokomin, jää miinana muiden keskelle.
Olen juossut jo niin moneen miinaan, ja yhä hengitän.
Sinustakin jotenkin selvisin tähän asti.
Ehkä sinua pelottaa minuun vahvuus, ja koet olevasi vähemmän edessäni.
Siksi sinä vain satutat raukkamaisesti.
Koska olet pelkuri joka jättää kaverin oman onnensa nojaan kun se kaveri tarvitsee apua. Olet joku joka juoksee pakoon, yhtä paljon niin toista, kuin itseäänkin.
Osoitat sormella toista, ettei sinun tarvitsisi missään nimessä katsoa peiliin.
Olet niin hyvä siinä, rakas ❤. Tiedän kuitenkin että et ole syytön. Et ole viaton.
Mua itkettää ja sattuu myöntää tuo totuus sinusta, joka kerta.
Se on kivuliasta.
Ja tiedän, että en minäkään ole syytön, enkä viaton.
Meitä on kaksi jotka jakaa tämän rintamalinjan.
Sinä ja minä.

Koitan lähtee ryömimään pois, vaikka itkettää, pelottaa, vapisuttaakin välillä.
Käännyin taas katsomaan takaisin... ja sitten, aloin vähän rauhoittumaan.
Ei mun tarvi susta enää välittää.
Tää eka vaihe poisryömimisessä on kaikista vaikein. Mutta kun siitä pääsee yli... jokaiselta metriltä olen sinusta vähän vapaampi.
Ja haluan niin kovasti olla susta vapaa.
Joten en voi antaa sulle yhtään saumaa. En senttiäkään.
En anna sun ylittää sitä rajaa edes henkisellä tasolla.
Yrität kyllä. Ja sinut ajetaan takaisin linjan toiselle puolelle, kaikella mahdilla minkä voin sisimmästäni löytää.
Matalalla profiililla ryömin pois hyvillä mielin. Matkani kohti parempaa on alkanut.
Kun pääsen täältä pois, saatan jopa löytää onnellisuuden jonkun kanssa.
Sen mahdollisuuden tiedostaminen antaa minulle toivoa, jota ei aiemmin ollut.
Pysyn vahvana.

Naiselta Miehelle.
7457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Make love not war

Äänestä

Joo, ei olla tunnettu noin kauaa.

Äänestä

Ystävällisesti kysyn, olisiko lähipiirissä ketään, kenen kanssa pystyisit purkamaan tuota? Itse jossain vaiheessa kirjoittelin vähän samanlaisia juttuja, kun tuli ero yhden jäbän kanssa. Olin tosi surullinen ja koin vertauskuvallisesti, että olen kuin nyrkkeilykehän sisäpuolella ja minua vedetään koko ajan turpiin. En tiedä, oliko tästä kirjoituksestani mitään hyötyä, mutta ajattelin vaan, että puhuminen helpottaa ❤️

Äänestä
  • Kiitos että välität, ja ehkä myös ymmärrät.
    En halua tukeutua kehenkään enää.
    Olen tukeutunut aiemmin, ja se on kuuntelijalle kuormittavaa.
    En halua olla enää taakaksi kenellekään.
    Olen käynyt tätä läpi myös terveydenhuollossa.
    Mun huonoa oloa on päivittäin.
    Ei kellään yksittäisellä ihmisellä ole resursseja siihen eikä kyllä minullakaan, mutta paha olo, tunteet, ne menee aina joskus ohi, yleensä itkemällä.
    Se on kuitenkin todella uuvuttavaa.
    Yritän pärjätä ja pysyä hengissä.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle huomenna.

    Aloituksen kirjoittaja

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kiitos että välität, ja ehkä myös ymmärrät.
    En halua tukeutua kehenkään enää.
    Olen tukeutunut aiemmin, ja se on kuuntelijalle kuormittavaa.
    En halua olla enää taakaksi kenellekään.
    Olen käynyt tätä läpi myös terveydenhuollossa.
    Mun huonoa oloa on päivittäin.
    Ei kellään yksittäisellä ihmisellä ole resursseja siihen eikä kyllä minullakaan, mutta paha olo, tunteet, ne menee aina joskus ohi, yleensä itkemällä.
    Se on kuitenkin todella uuvuttavaa.
    Yritän pärjätä ja pysyä hengissä.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle huomenna.

    Aloituksen kirjoittaja

    Mikä paha olo ja tunteet? Ne menee ohi aina?

    Äänestä

Joo kannatta edettomasti jatkaa narsismi ja uhruiutumista koko loppuelämän ..
Voisit ajatell oikesti uudella ja paremmalla tavalla.

Kerrtoa myös omat mokat ja virheet
Eikä olla jokin pelstajaa odotteleva avuton naisoletettu

Nitä muuta sisämtöä elämmässäsi on kuin Sinä?
Mitä teet muuten
Mitä mietit politiikasta?
Mitä yleisiä juttuja puolustat?
Mitä adioita haluat tutkia?
Koska tei mitään luovaa muille kuin itsellesi?

Näitä kysymyksiä olis jokaisen itseinkeskesen otuksen syytä miettiä..
Ja varsinki sitä omas vastuuta...
Sä oot tehny mokia ja virheitö aivan varmadti
Voisit korjata niitä
Js lopettaa tuon uhriutumisen kun ei se auta
mitäöän aikuisteb oikeasti
Sun on tehvä osasi vaikka joskus joku olisikin sua palvelken ja totelken hemmotellut.
Niin älä luule et nii. tapahtuu aina
Vaan pitääki ite tehdä
Itte luoda itte rakentaa itse selvittelkä
Itse tehdä virheitä jakorjata mitkö voi .
Ei oomitää suojeliaa sun ulkopuolella joka
Säntäisi aina auttamaan sua
Ja jota voi aina syytellä... EI SE MEE NIIN
Tee itse jatkossa.

Äänestä

Joo

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sä olet minusta väärässä. Tiesin sen monta vuotta sitten.
Tiedän sen nytkin. Nyt myös uskon sen.
Mulla on heikot hetkeni. Annan ne itselleni anteeksi.
Kykenen antamaan anteeksi. Sinä et.
Et tiedä kuinka neuvotella rauhaa, vaikka usein olen valkoista lippua ja lappua sulle tarjonnut. Osaat vain hyökätä ja heittää kranaatilla rauhanelettä.
Et kuitenkaan saa minua nujerrettua.
Kaikin mokomin, jää miinana muiden keskelle.
Olen juossut jo niin moneen miinaan, ja yhä hengitän.
Sinustakin jotenkin selvisin tähän asti.
Ehkä sinua pelottaa minuun vahvuus, ja koet olevasi vähemmän edessäni.
Siksi sinä vain satutat raukkamaisesti.
Koska olet pelkuri joka jättää kaverin oman onnensa nojaan kun se kaveri tarvitsee apua. Olet joku joka juoksee pakoon, yhtä paljon niin toista, kuin itseäänkin.
Osoitat sormella toista, ettei sinun tarvitsisi missään nimessä katsoa peiliin.
Olet niin hyvä siinä, rakas ❤. Tiedän kuitenkin että et ole syytön. Et ole viaton.
Mua itkettää ja sattuu myöntää tuo totuus sinusta, joka kerta.
Se on kivuliasta.
Ja tiedän, että en minäkään ole syytön, enkä viaton.
Meitä on kaksi jotka jakaa tämän rintamalinjan.
Sinä ja minä.

Koitan lähtee ryömimään pois, vaikka itkettää, pelottaa, vapisuttaakin välillä.
Käännyin taas katsomaan takaisin... ja sitten, aloin vähän rauhoittumaan.
Ei mun tarvi susta enää välittää.
Tää eka vaihe poisryömimisessä on kaikista vaikein. Mutta kun siitä pääsee yli... jokaiselta metriltä olen sinusta vähän vapaampi.
Ja haluan niin kovasti olla susta vapaa.
Joten en voi antaa sulle yhtään saumaa. En senttiäkään.
En anna sun ylittää sitä rajaa edes henkisellä tasolla.
Yrität kyllä. Ja sinut ajetaan takaisin linjan toiselle puolelle, kaikella mahdilla minkä voin sisimmästäni löytää.
Matalalla profiililla ryömin pois hyvillä mielin. Matkani kohti parempaa on alkanut.
Kun pääsen täältä pois, saatan jopa löytää onnellisuuden jonkun kanssa.
Sen mahdollisuuden tiedostaminen antaa minulle toivoa, jota ei aiemmin ollut.
Pysyn vahvana.

Naiselta Miehelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu