Kuinka kauan JT uskonto on ollut olemassa? Eikä vieläkään ole loppua tullut.
Kuinka kauan JT uskonto ollut olemassa
7
199
Vastaukset
- Anonyymi
Vartiotornin painatus alkoi 1879.
Ensimmäinen lopun ennustus oli vuodelle 1914, silloin se kirjoitettiin: Kristuksen maanpäällinen valtakunta.
Tuolloin toimittiin nimellä raamatuntutkijat, ja yhteistyössä adventisti Nelson Barbourin kanssa.
Nykyisin vartiotorni sanoo itsensä jehovan pöydäksi.
Vartiorni sanoo, että loppu on aivan pian.- Anonyymi
Siis 146 vuotta.
- Anonyymi
Hallintoelimen jäsen sanoi kaksi vuotta sitten Youtube videolla, että me emme tiedä, milloin loppu tulee.
- Anonyymi
On niitä heidän loppujaan tullut ja ”ennustajat” olivat väärässä. Useita niitä on tullut.
Rahaa kuitenkin tarvitsevat ILMAISEN uskonnon varjolla. Hassua tuokin. Uskoa voi ilmaiseksi mutta rahaa vaan etsitään.- Anonyymi
1972 yks vartiotornipelle sanoi, että nyt on lopun lopun loppu.
Unohti sanoa, että nyt on lopun lopun lopun lopun lopun. . .100x.
- Anonyymi
Herätkää nro 23 vuodelta 1968 kirjoitti esittelevänsä ylitsepursuavat todisteet maailmanlopusta v. 1975.
JT:ien kesken jaettava lehti Valtakuntamme palvelus kesäkuu 1974 kirjoitti että on hyvä ajatus myydä asuntonsa tai edes vähäisempää omaisuutta ja antaa rahat vartiotorniuskonnolle nyt kun aikaa on niin vähän. Lehti jatkoi tietävänsä että jotkut olivat niin jo tehneetkin.
Vuoden 1975 jälkeen vartiotorniseura kirjoitti että jotkut todistajat innostuksissaan puhuivat maailmanlopusta vuodelle 1975, ei vartiotorniseura ole sellaista kirjoittanut. Jo Kro Mankonilaiset luolaihmis-jt jakoivat kiveen hakattuja vartiotorni-lehtiä. Ja yrittivät tunkea toisten asuntoluoliin puhumaan pas*aa ja hämäämään simpukoita ja oravannahkoja.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1452811- 2312137
- 481970
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1981912Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva261700Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1421525Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä811443- 1221168
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo3111024Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve27967