Muistatteko?

Muistatteko, mistä Lauri järkyttyi tarkastaessaan Satakunnan Liikenteen johtajana entisen Lauttakylän auton tilat?
33528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Kyllä. Siellä oli iso peili ja hän sattui vilkaisemaan siihen. Järkytys oli todellakin paha. Eikö mikään ihme.

Äänestä

Hän järkyttyi siitä, että Satakunnan Liikenne ajoi aikataulujen mukaan, eikä perunut vuoroja.

Äänestä
  • Hän järkyttyi myös siitä, että ennen Lauria SL osti useita uusia autoja vuodessa. Autot olivat muutenkin hyvässä kunnossa tekniikaltaan, siistejä sisältä ja ulkoa. Laurin aikana tilanne muuttui nopeasti, mm. pikavuoroja ajettiin yli 20-vuotiailla vanhuksilla. Jopa vanhoilla busseilla liikkuvilla kylähulluilla kulkureillakin oli uudempia busseja käytössään.

    Äänestä

Hei ja WÄKEWÖ YLISTYS oikeanielisille liikennöitsijälle SATAKUNNAN LIIKENTEELLE!! Ai muistanko?! WALITETTWASTI!!! Olinhan paikan PÄÄLLÄ nahkaistuimilla TODISTAMASSA tätä!!! Wieläkin häwettää!! Muttei omasta puolesta!! Yst. terv. Käpylän Kaarina aina paikalla ja kaiken asian PÄÄLLÄ

Äänestä

Tiloissa palvottiin patsasta!

Äänestä
  • Oikea vastaus! Sukuoikeushanan sulkeuduttua Huittisissa oli tavoiteltu menestystä palvomalla Risto Rytin patsasta prameassa peilisalissa. Sitä Lauri kavahti ja teki siitä heti lopun.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Oikea vastaus! Sukuoikeushanan sulkeuduttua Huittisissa oli tavoiteltu menestystä palvomalla Risto Rytin patsasta prameassa peilisalissa. Sitä Lauri kavahti ja teki siitä heti lopun.

    "Sukuoikeushanan sulkeuduttua Huittisissa oli tavoiteltu menestystä palvomalla Risto Rytin patsasta prameassa peilisalissa. Sitä Lauri kavahti ja teki siitä heti lopun."

    Ja minä kun luulin tähän asti, että irtisanomisestaan kajahtaneita on vain Paunun jäljiltä Tampereella, mutta näyttää niitä olevan Satakunnassakin. Osanottoni ja jaksamista noiden läheisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Oikea vastaus! Sukuoikeushanan sulkeuduttua Huittisissa oli tavoiteltu menestystä palvomalla Risto Rytin patsasta prameassa peilisalissa. Sitä Lauri kavahti ja teki siitä heti lopun.

    Mitäs vikaa Risto Rytissä oli?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Mitäs vikaa Risto Rytissä oli?

    Laurin mielestä menestystä ei saa palvomalla Patsaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Laurin mielestä menestystä ei saa palvomalla Patsaita.

    No eipä Laurillekaan oikein menestystä sadellut, vaikka ei patsaita palvonutkaan.
    Kymmenien miljoonien tappiot ja firmojen menetykset ja lopuksi potkut.

    Äänestä

Lauri järkyttyi siitä että kyseinen bussiyhtiö oli tehnyt koko ajan voittoa

Äänestä
  • Ei bussiyrityksen tarvi aina tehdä voittoa

    Äänestä

  • Tämä oli oikea vastaus! Lauttakylän Auto oli omana aikanaan yksi maamme parhaiten hoidetuista alan yrityksistä. Lauri luonnollisesti järkyttyi, koska ymmärsi heti että hänen kykynsä eivät riitä tuloksen tekoon.

    Näin myös kävi. Lauttakylän Auto katosi kartalta ja SL teki vuosikaudet ankaria tappioita. Samalla myös kalusto lahosi käsiin ja jopa Helsingin pikavuoroilla näkyi 20-vuotiaita bussivanhuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tämä oli oikea vastaus! Lauttakylän Auto oli omana aikanaan yksi maamme parhaiten hoidetuista alan yrityksistä. Lauri luonnollisesti järkyttyi, koska ymmärsi heti että hänen kykynsä eivät riitä tuloksen tekoon.

    Näin myös kävi. Lauttakylän Auto katosi kartalta ja SL teki vuosikaudet ankaria tappioita. Samalla myös kalusto lahosi käsiin ja jopa Helsingin pikavuoroilla näkyi 20-vuotiaita bussivanhuksia.

    Niin näkyi ja näkyy yhä. Laurin aiheuttama katastrofi oli niin suuri, että siitä ei ole vieläkään toivuttu. Menneellä viikolla auto 1 näkyi Helsingin pikavuorolla. Kyseessä on siis 23 vuotta vanha Volvo 9700. Siis kaksikymmentäkolme. Aikaisemmin Helsingin tien autot vaihdettiin kun ne tulivat kahden vuoden ikään. Aivan sietämätöntä. Tämä jos mikä on matkustajan kusettamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mitä järkeä hyvää kalustoa on uusia vain uusimisen ilosta?

    "Aikaisemmin Helsingin tien autot vaihdettiin kun ne tulivat kahden vuoden ikään."

    Aikaisemmin olikin sukuoikeudet, jotka mahdollistivat vastuuttoman pröystäilyn ja kerskakuluttamisen.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mitä järkeä hyvää kalustoa on uusia vain uusimisen ilosta?

    23 vuotta vanha paskakasa ei ole hyvää kalustoa. Se on kurja matkustajalle, kuskille ja ympäristölle. Jokainen joka alasta tajuaa jotain ymmärtää sen. Mutta tampax-pojut ei käsitä

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    "Aikaisemmin Helsingin tien autot vaihdettiin kun ne tulivat kahden vuoden ikään."

    Aikaisemmin olikin sukuoikeudet, jotka mahdollistivat vastuuttoman pröystäilyn ja kerskakuluttamisen.

    Niin luulee tampax-poikuli. Oikeasti se johti siihen että ihmiset matkustivat bussilla. Autot olivat täynnä ja niitä ajettiin 24/7 tiheällä vuorovälillä. Kun lauri sitten pilasi Helsingin-tienkin, niin matkustajat kaikkosivat. Nyt ajetaan enää hikiset neljä vuoroa päivässä ja nekin ikivanhoilla, loppuunajetuilla pörisevillä savutykeillä, jotka usein porsii kesken matkan tien poskeen. Ja kaikkia vituttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    "Aikaisemmin Helsingin tien autot vaihdettiin kun ne tulivat kahden vuoden ikään."

    Aikaisemmin olikin sukuoikeudet, jotka mahdollistivat vastuuttoman pröystäilyn ja kerskakuluttamisen.

    "Aikaisemmin olikin sukuoikeudet, jotka mahdollistivat vastuuttoman pröystäilyn ja kerskakuluttamisen."
    Saas nähdä, koska tämä kahjo kyllästyy noihin sukuoikeuksiina.
    No, ehkei koskaan, kun tuonne korvien väliin on jäänyt bitit poikittain.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    "Aikaisemmin olikin sukuoikeudet, jotka mahdollistivat vastuuttoman pröystäilyn ja kerskakuluttamisen."
    Saas nähdä, koska tämä kahjo kyllästyy noihin sukuoikeuksiina.
    No, ehkei koskaan, kun tuonne korvien väliin on jäänyt bitit poikittain.

    Minkä Pekka ja Lauri ovat julistaneet, sitä älkööt paronimieliset kiistäkö!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    "Aikaisemmin Helsingin tien autot vaihdettiin kun ne tulivat kahden vuoden ikään."

    Aikaisemmin olikin sukuoikeudet, jotka mahdollistivat vastuuttoman pröystäilyn ja kerskakuluttamisen.

    Nyt onkin Tamponiin harjoittamaa vastuutonta liikennöintiä turvallisuuden kustannuksella.
    Ja venäläistyyliin painetaan menemään liekit perässä ja syöksyillään kaiteiden läpi.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Minkä Pekka ja Lauri ovat julistaneet, sitä älkööt paronimieliset kiistäkö!

    Muista nyt tämäkin:
    Älä turhaan lausu Laurin, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Lauri ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Muista nyt tämäkin:
    Älä turhaan lausu Laurin, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Lauri ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

    "Älä turhaan lausu Laurin, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Lauri ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu."

    Väkevä totuus jonka paronit saivat tuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei bussiyrityksen tarvi aina tehdä voittoa

    Miten liittyy?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Miten liittyy?

    Harras on hartaan mieli.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Nyt onkin Tamponiin harjoittamaa vastuutonta liikennöintiä turvallisuuden kustannuksella.
    Ja venäläistyyliin painetaan menemään liekit perässä ja syöksyillään kaiteiden läpi.

    "syöksyillään kaiteiden läpi."

    Kun autosta pettää jarrut niin samoin menee paronien bussitkin kaiteesta läpi!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    "syöksyillään kaiteiden läpi."

    Kun autosta pettää jarrut niin samoin menee paronien bussitkin kaiteesta läpi!

    Menee toki, menee myös kuorma- ja henkilöautokin, junista puhumattakaan.
    Mutta sellainen punainen 2-kerroksinen VanHool, jossa luki kyljessä Onnibus, ajeli
    viime kesänä tuolla Helsingissä kaiteen läpi. Tuskinpa siinäkään autossa muuten oli jarruvikaa, liekö selvinnyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Siinä oli nimenomaan jarruvika

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Siinä oli nimenomaan jarruvika

    Onnibussilla ei ole varaa korjata tai huoltaa autoja, niin sitten on näitä jarruvikoja ym. mukavaa

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Onnibussilla ei ole varaa korjata tai huoltaa autoja, niin sitten on näitä jarruvikoja ym. mukavaa

    Onnibussilla ei ole sukuoikeuksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Onnibussilla ei ole sukuoikeuksia.

    Onhan. Koiviston suvun ja Capmanin suvun oikeudet.
    Ja siltikään ei ole varaa korjata autojaan

    Äänestä

Lauri järkyttyi siitä, että linja-autot siivottiin päivittäin. Hän ei voinut sietää sellaista, vaan antoi lähtöpassit siivoojille. Laurin mukaan matkustajat kyllä vievät itse likansa ulos autoista.

Äänestä
  • Näin tapahtui, uskovat kaikki sen!

    Mutta, on siinä ajateltavaa, voisiko kuljettaja siivota auton ennen lähtöä? Jaksaisiko tai osaisiko, koska joka siivooja ajaisi paremmin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Muistatteko, mistä Lauri järkyttyi tarkastaessaan Satakunnan Liikenteen johtajana entisen Lauttakylän auton tilat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu