Trumpin iskulause drill, baby, drill ei ole pornoa, vaikka kai sen voisi sellaiseksikin tulkita. Poraaminen tarkoittaa tässä kehotusta öljyn poraamiseen. Trump haluaa, että fossiilisia polttoaineita tuotetaan nykyistä enemmän. Ilmastosopimuksista Trump irtaantui heti ensimmäisenä virkapäivänään.
Jos Trumpin porausinto tuottaa tulosta, persut iloitsevat, koska pensan hinta silloin suurella todennäköisyydellä halpenee. Kun tarjonta kasvaa, hinta yleensä alenee, ellei sitten kysyntä ala kasvaa tarjontaa suuremmallakin volyymilla. Polttoaineiden hontojen lasku voi tehdä hyvää talouskasvulle, mutta ilmastotoimille se on myrkkyä. Trump ei ilmeisesti usko mihinkään ilmastonmuutokseen tai sitten uskoo, mutta ei välitä siitä pätkääkään. Kyllä se ilmasto kestää sopivana hänen loppuelämänsä ajan, Hän tuskin käsittää sitäkään, että Kalifornian mittavat metsäpalot voivat olla seurausta ilmastonmuutoksesta.
Öljynporausinnolla voi olla siis myös myönteisiä vaikutuksia. Yksi sellainen on öljyn ja muiden fossiilisten polttoaineiden hintojen lasku myös muussa mielessä. Kun hinta laskee, Venäjän sotakassa hupenee kiihtyvällä vauhdilla. Se on ehdottoman myönteinen asia ja siinä mielessä todella tuntuva hintojen alennus muutamaksi vuodeksi tekisi hyvää. Hintojen laskulla on kuitenkin se huono puoli, että silloin liuskeöljyn säröttäminen muuttuu nopeasti kannattamattomaksi ja silloin kehotus muuttuu muodoksi "pull your drills back, baby. I´m now content".
Drill, baby, drill
18
755
Vastaukset
- Anonyymi
Voihan Trump huudella DRILL MORE, mutta hidasta ja kallista on lisätuotannon alkuunpano, shellikin eurooppalainen yhtiö.
- Anonyymi
Trump kylläkin tarkoittaa ennenkaikkea liuskekaasun poraamista, siihenhän jo edellisellä kaudellaan satsasi, mutta sinulle tollikalle kaikki maasta porattava on öljyä.
USA on onnistunut liuskekaasulla vähentämään öljyn kulutusta ja pienentämään hiilipäästöjään, liuskekaasu on selkeästi vähäpäästöisempää kuin öljypohjaiset polttoaineet. Tätäkään eivät kaikki hyväksy, väärin vähennetty huudetaan kuorossa, koska Trump sen teki.
Putinin sotakassa paisuu Kiinan ja Intian ostaessa öljyuotteitta edelleen kiihtyvällä tahdilla. Kiina ei tyhjistä lupauksistaan huolimatta ole vieläkään lopettamassa fossiilisten käytön lisäämistä, saati vähentämässä. Päinvastoin, yhä vaan uusia kivihiiltä ja öljyä polttavia voimaloita pystytetään paljon enemmän kuin mitä Kiina lisää tuuli- tai aurinkoenergian käyttöä.
Meillä (vale)mediat kuitenkin kertovat vain Kiinan lisäävän uusiutuvien käyttöä. Tottahan sekin tavallaan on, mutta samaan aikaan maa lisää vielä enemmän fossiilisten käyttöä.
Monen asiaa ymmärtämättömän käsitys on myös tuo, että Kalifornian maastopalot aiheutti ilmastonmuutos. Tai siis ilmastonmuutoksen aiheuttama kuivuus.
Vuosi 2024 oli kuitenkin runsassateinen tuolla alueella. Satoi yli keskimääräisen tason. Edes Kalifornian lämpötila ei ollut poikkeuksellisen korkea, ja talvella 2024 Sierra Nevadan vuoristossa oli tavallista enemmän lunta, joka valuu vetenä alas pitäen sekin luonnon kosteana.
Palojen nopean leviämisen syy on tunnettu jo 1800-luvun puolesta välistä, ja on nimeltään Santa Anan tuulet.
Ne syntyvät korkeapainejärjestelmästä Suuri ylängön ja Mojaven aavikon yllä, niiden paine-erosta Tyynenmeren rannikolle. Paine-ero synnyttää tuulia, kuten tiedämme. Nuo tuulet lietsoivat ihmisen sytyttämiä paloja hurjaan leviämisvauhtiin, vaikka siis maaperä oli keskimääräistä kosteampaa.
Kolme sytyttäjää ainakin on jo pidätetty, ja lisää tutkitaan. Pyromaani ei ole sama kuin ilmastonmuutos. Osa on myös syttynyt sähköjohtojen oikosuluista tuossa kovassa tuulessa, johtimet ovat osuneet toisiinsa ja kipunoineet sytyttäen paloja
Kalifornian paloja edesauttoi myös iso palokuorma, eli maaston tiuha aluskasvillisuus. Trump puhui aikanaan tästä kun oli saanut oppia Suomen metsien hoidosta. Hän käytti termiä, joka meillä naureskellen suomennettiin haravoinniksi, vaikka termi tarkoittaa myös samaa kuin meidän metsänraivaus. Jos siis olisi toimittu kuten Trump aiemmin esitti, raivattu asuinalueiden lläheiset metsät, ainakin palojen leviäminen asutukseen olisi vältetty, ainakin vahingot olisi rajoittuneet vähäisemmäksi.
Sinulla on niin tolkuton Trump-trauma, ettet kykene analyyttiseen ajatteluun, jos nyt ylipäätään sellaiseen kykenet. Kun ajatuksia ohjaa tuollainen ääretön pakkomielle Trumpin pahuudesta, faktat jäävät huomiotta- Anonyymi
Rake on suomeksi harava ja tuota sanaa Trump käytti. MEtsänraivaukseen ei Suomessakaan käytetä haravia, vaan sahaa, kirvestä ja vesuria ponssejen ohella.
Missä kohdin Trump on kertonut, että hänen tavoitteensa koskee ennen kaikkea liuskekaasun poraamista. Itse kirjoitin öljystä ja muista fossiilisista polttoaineista. Sinulla lienee lukihäiriö, koska et tuota osannut lukea. Kokeilepa uudestaan, jos vaikka toisella kerralla osuisi.
Liuskekaasun tuotanto on kasvanut Trumpista riippumatta, koska se perustuu uuteen teknologiaan, jota ei aiemmin tiedetty. Liuskekaasu on maakaasua eikä siitä ole öljyn korvikkeeksi esim. ajoneuvojen polttoaineena. Liuskekaasulla voidaan korvata ennen muuta kivihiiltä. Liuskekaasu ei ensisijaisesti korvaa öljyä vaan kivihiiltä.
Kiina ei ole nopeassa tahdissa luopumassa fossiilisten polttoaineiden käytöstä, vaikka tarvetta ympäristösyistä olisi. Kiinassa on nimittäin huomattu, että fossiilisten polttoaineiden käyttäminen saastuttaa oman maan ilmaa ja ilmastonmuutos koskee mitä suurimmassa määrin Kiinaa heikentäen myös sen taloutta ja ensimmäisten joukossa maataloutta. Kiinassa taitaa muuten olla enemmän sitä liuskekaasua kuin missään muualla, joten siinäkin on hyödynnettävää, jos kerran on muita fossiilisia polttoaineita vähäpäästöisempää.
Mikähän on se fakta, joka jäi minulta huomaamatta. Enhän väittänyt, että ilmastonmuutos oli syynä maastopaloihin, vaan että se mahdollisesti oli sitä. Sinä tunnut muita paremmin tietävän, ettei se ollut.
Toin mielestäni aika selvästi esille Trumpin drill-politiikan myönteisen vaikutuksen Venäjän öljytulojen vähentämiseen. Voi olla, ettet lue Venäjän heikentämistä hyvänä asiana, joten voit olla toki toista mieltä. Mutta yritä nyt seuraavilla kerralla tavata muiden kirjoituksia vähintään kahteen kertaan, jos kerran kärsit lukihäiriöstä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rake on suomeksi harava ja tuota sanaa Trump käytti. MEtsänraivaukseen ei Suomessakaan käytetä haravia, vaan sahaa, kirvestä ja vesuria ponssejen ohella.
Pysytäänkö faktoissa? Hän käytti siitä verbia "raking" joka on laajempimerkityksellisempi kuin pelkkä haravointi.
- Anonyymi
mielipidepankki kirjoitti:
Missä kohdin Trump on kertonut, että hänen tavoitteensa koskee ennen kaikkea liuskekaasun poraamista. Itse kirjoitin öljystä ja muista fossiilisista polttoaineista. Sinulla lienee lukihäiriö, koska et tuota osannut lukea. Kokeilepa uudestaan, jos vaikka toisella kerralla osuisi.
Liuskekaasun tuotanto on kasvanut Trumpista riippumatta, koska se perustuu uuteen teknologiaan, jota ei aiemmin tiedetty. Liuskekaasu on maakaasua eikä siitä ole öljyn korvikkeeksi esim. ajoneuvojen polttoaineena. Liuskekaasulla voidaan korvata ennen muuta kivihiiltä. Liuskekaasu ei ensisijaisesti korvaa öljyä vaan kivihiiltä.
Kiina ei ole nopeassa tahdissa luopumassa fossiilisten polttoaineiden käytöstä, vaikka tarvetta ympäristösyistä olisi. Kiinassa on nimittäin huomattu, että fossiilisten polttoaineiden käyttäminen saastuttaa oman maan ilmaa ja ilmastonmuutos koskee mitä suurimmassa määrin Kiinaa heikentäen myös sen taloutta ja ensimmäisten joukossa maataloutta. Kiinassa taitaa muuten olla enemmän sitä liuskekaasua kuin missään muualla, joten siinäkin on hyödynnettävää, jos kerran on muita fossiilisia polttoaineita vähäpäästöisempää.
Mikähän on se fakta, joka jäi minulta huomaamatta. Enhän väittänyt, että ilmastonmuutos oli syynä maastopaloihin, vaan että se mahdollisesti oli sitä. Sinä tunnut muita paremmin tietävän, ettei se ollut.
Toin mielestäni aika selvästi esille Trumpin drill-politiikan myönteisen vaikutuksen Venäjän öljytulojen vähentämiseen. Voi olla, ettet lue Venäjän heikentämistä hyvänä asiana, joten voit olla toki toista mieltä. Mutta yritä nyt seuraavilla kerralla tavata muiden kirjoituksia vähintään kahteen kertaan, jos kerran kärsit lukihäiriöstä.Liuskekaasu korvaa meilläkin Venäjän kaasua, kun sitä LNG laivoilla kuskataan Eurooppaan. Eli se vähentää Euroopan riippuvuutta venäläisestä kaasusta, jota edelleen moni maa käyttää, ja on sitä "valunut" Suomeenkin kun Baltic Connectoriin on sitä johdettu.
Inkoo on yksi satamamista, josta kaasua voidaan laivasta pumpata juurikin tuon Baltic Connectorin kautta niin muille kuin meille itselle.
Miten mielestäsi venäläisestä kaasusta irtautuminen on huonoa, vai onko kyse vaan olemattomasta asioiden ymmärtämisestä joka on tavaramerkkisi keskusteluissa.
Öljyn tuonti Eurooppaan on Venäjältä jo lopetettu, Kiina ja Intia viis veisaavat pakotteista, ja kun ne lisäävät ostoja, putinin sotakassa paisuu vaikka hinta putoaa. Kiina kun edelleen LISÄÄ merkittävästi öljypohjaisten polttoaineiden ja kivihiilen käyttöä. Samoin Intia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rake on suomeksi harava ja tuota sanaa Trump käytti. MEtsänraivaukseen ei Suomessakaan käytetä haravia, vaan sahaa, kirvestä ja vesuria ponssejen ohella.
Trump käytti ilmaisua ”raking and cleaning” joka haravoinnin ohella tarkoittaa hakkuutähteiden koneellista korjuuta.
Mutta, oikein hyvä että kirjoitit tuon kommenttisi, se osoittaa kuinka te sosialistit ette hallitse asioita ettekä maailmalla käytettävää terminologiaa. On hyvä kun tuotte aina esiin tuo typeryytenne, niin se ei jää epäselväksi. Mielipidepankille siitä myös jättibonus, hän on todella pitänyt tällä esillä sosialistien ymmärtämättömyyttä ja asiaosaamattomuutta
- Anonyymi
Aloittaja on väärässä, "Drill, Baby, Drillin" voi tulkita monella eri tapaa. Oikeastaan se pitää tulkita monella eri tapaa. Myös pikkutuhmasti, vaikka woke antipersu ei tietysti pikkutuhmuksista pidä, koska se ei tiedä niistä mitään.
- Anonyymi
ai se ei ollutkaan itke suvakki tykkö , kun myymme öljyä
- Anonyymi
Mielipidepankkiiri on näköjänsä pornomiehiä. Ihan suurkuluttaja kun on termit tiedossa. Kukapa "luonnossa" tuon kaltaisen kanssa...
- Anonyymi
sama vttuilu jokaiselle omalle nikille poikkeuksetta monologien päätteeksi. 20 vuotta jo putkeen ja tauotta se järkyttävin asia edellisessä?
- Anonyymi
Ja kuten aina ennenkin sinun omat viestisi säilyy sensuuriltasi joissa sinä vttuilet omille nikeillesi muiden viestien kadotessa sekunneissa joissa se todetaan. Kaava minkä toistat "vain" kaikilla palstoilla joissa omille nikeillesi päätä auot ja jokaisen nikkisi kohdalla.
- Anonyymi
Persupiireissä sanonta tarkoittaa peppuseksiä. Kiistattomasti.
- Anonyymi
Päivittäinen lempiaiheesi ap. Kiistattomasti 🤮🤮
- Anonyymi
Antipersulla on tähän aiheeseen pakkomielle? Mistä lienee moinen johtuvan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Antipersulla on tähän aiheeseen pakkomielle? Mistä lienee moinen johtuvan?
Trauma?
- Anonyymi
Eiköhän Kanadakin suostu painostukseen ja käy pikapikaa rakentamaan Keystone XL-öljyputkea.
- Anonyymi
Eilenhän Ison-Britannian Starmerin tapaamisessa Trump lanseerasi vastaavan "dig, baby, dig" iskulauseen.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006394
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303833törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283200Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46969Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11890- 42869