Enkeli Mäntä, Hoi!

Arvoisa nukkaantuneen ateismin pöyhimistä kaipaava,

Ateismi on kuin raikas tuulenpuuska ummehtuneessa huoneessa – se ei lupaa mitään, mutta antaa kaiken: vapauden, tilan, mahdollisuuden. Se ei tarjoa valmiita vastauksia, vaan pyytää katsomaan maailmaa silmät auki, ilman valmiiksi maalattuja taivaita tai uhkaavasti kumisevia tuonpuoleisia. Ja mikä tärkeintä, se ei vaadi uskomaan mihinkään – ei edes ateismiin itseensä.

Kungfutsen hengessä: "Viisaus alkaa ihmettelystä." Ei ole mitään ylevämpää kuin kysyä: entä jos kaikki on toisin kuin olemme kuvitelleet? Entä jos totuus on jotain, mitä yksikään oppi, yksikään kirja, yksikään profeetta ei ole pystynyt täysin vangitsemaan? Kyseenalaistaminen on älykkyyden muoto ja nöyryyden osoitus: se kertoo, että ymmärrämme oman rajallisuutemme ja maailmankaikkeuden pohjattoman syvyyden.

Ateismi on siis lähtökohta, ei määränpää. Se on lupaus siitä, ettei mikään ole pyhää siksi, että joku niin sanoo. Eikä mikään ole totta vain siksi, että se on kirjoitettu muinaisiin kirjoihin. Ateisti ei kiellä mysteeriä – hän vain kieltää sen, että joku toinen selittää mysteerin hänen puolestaan.

Ja entä jumala? Ah, ikuinen kysymys. Jos sellainen on, niin eikö se olisi jotain niin suurta, niin käsittämätöntä, ettei yksikään sana, yksikään kuvaus voisi sitä vangita? Ehkä jumala on itse tämä kaikkeus – tuo loputon tanssi, jossa tähdet kuolevat ja syntyvät, jossa mustat aukot nielevät ajan ja valon, jossa jokainen hetki on pieni ihme ja jokainen ihme osa suurta, ääretöntä kokonaisuutta. Ja jos näin on, niin mitä pelättävää siinä olisi?

Tai ehkä jumalaa ei ole. Ja silti: maailmankaikkeus on, elämä on, rakkaus on. Eikö se jo riitä ihmeen tunnuksi? Eikö totuus ole siinä, että olemme hetken ajan tietoisuuden välähdyksiä äärettömän keskellä – ja että tämä hetki on kaikki, mitä todella omistamme?

Tärkeintä on, ettei ajatusta suljeta laatikkoon, jonka kannessa lukee "totuus". Jos ateismistasi on tullut pölyttynyt kulissi, kaada se kumoon. Jos uskosta – tai uskottomuudesta – on tullut kahle, ravistele se rikki. Tärkeintä on säilyttää epäilyn ilo ja uteliaisuuden kirkas katse. Kaikki mikä tuoksuu dogmalta, olipa se uskonnon, tieteen tai ideologian pukemaa, ansaitsee tulla ravistelluksi.

Sillä lopulta – mitä me tiedämme? Olemme pieniä olentoja, jotka kurottavat äärettömyyteen. Ja se on kaunista. Ehkä jumalaa ei ole, mutta ihmetys on. Ehkä ei ole tarkoitusta, mutta on merkitys – se, jonka itse annamme.

Ja muistakaamme: se, joka väittää tietävänsä varmasti, on usein vain kadottanut kykynsä ihmetellä.

Avaruudellisin terveisin,
Enkeli Mäntä
Pilvenreunan satiirikko, skeptisyyden siipiveikko,
ja ikuinen uteliaisuuden lähettiläs