Veroista

Olen sitä mieltä ettei veroja tarvita. Ne on ihmisten kiusaamista. Poliitikot ostavat verorahoilla vain uusia mersuja ja lentävät yksityiskoneilla huvimatkoja thaimaaseen yms.

Jos minä pääsisin valtionvarainministeriksi, poistaisin kaikki verot suomesta, ja palveluita laittaisin enemmän. Nykyään kaikki palvelut on perseestä kun valtio on velkainen ja vero menee velan maksuun. Minä sanoisin ainakin kaikille maille, että vittu me enää mitään velkoja makseta, paskapäät. Kaikki palvelut vain yksityisten piiriin, ei mitään valtion tukemaa toimintaa. Isoja ja voimakkaita yrityksiä vain suomeen, ilman että niitä tarvitsee tukea verorahoilla. Kaikki hammaslääkäristä lähtien yksityiseen piiriin. Eikö vain hyvä idea??? Varmasti toimisi, jos jollain olisi munaa muuttaa tämä jämähtänyt yhteiskunta.
2327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Että anarkiaa ja järjettömyyttä kaipaat?

Äänestä

Ilmeisesti et ole kovin hyvin hyödyntänyt verovaroin kustannettua peruskoulutusta, kun et osaa ajatella, mitä tapahtuisi, jos kaikki nyt veroilla kustannettavat palvelut muutettaisi jokaisen itsensä maksettavaksi.

Sitä en sano, etteikö verovaroja käytettäisi aivan turhiinkin asioihin, mutta aika marginaalinen on se ryhmä, joka pystyisi oikeasti itse maksamaan koulutuksensa, terveydenhuoltonsa ja vaikka tiestön ylläpidon omalta osaltaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juhistheman kirjoitti:

Olen sitä mieltä ettei veroja tarvita. Ne on ihmisten kiusaamista. Poliitikot ostavat verorahoilla vain uusia mersuja ja lentävät yksityiskoneilla huvimatkoja thaimaaseen yms.

Jos minä pääsisin valtionvarainministeriksi, poistaisin kaikki verot suomesta, ja palveluita laittaisin enemmän. Nykyään kaikki palvelut on perseestä kun valtio on velkainen ja vero menee velan maksuun. Minä sanoisin ainakin kaikille maille, että vittu me enää mitään velkoja makseta, paskapäät. Kaikki palvelut vain yksityisten piiriin, ei mitään valtion tukemaa toimintaa. Isoja ja voimakkaita yrityksiä vain suomeen, ilman että niitä tarvitsee tukea verorahoilla. Kaikki hammaslääkäristä lähtien yksityiseen piiriin. Eikö vain hyvä idea??? Varmasti toimisi, jos jollain olisi munaa muuttaa tämä jämähtänyt yhteiskunta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu