Kuka on rasisti?

Anonyymi-ap

Turun perussuomalaisten piiritoimisto joutui maanantain ja tiistain välisenä yönä ilkivallan kohteeksi. Ikkuna rikottiin kiviä heittelemällä ja ikkunaa oli laitettu lappu, jossa luki, RASISTI PELLET.
Ikkunan särkijät ovat todellisia rasisteja. Ei kukaan täysjärkinen, demokratiaa ja ihmisarvoa kunnioittava ihminen voi sortua noin alhaiseen tekoon. Mikä puolue tai järjestö tunnustaa olleensa teon takana?

5

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oliko Mainilan laukaukset ?

    • Nykyään leimataan rasistiksi ja rasismiksi lähes mikä tahansa. Ajatellaan vaikka nyt sitä Afrikan tähti -peliä. Kohta on rasisti, jos omistaa sen pelin (itsellä on se hyllyssä).

      Rasisti on sellainen, joka syrjii ihmistä kansalaisuuden ja ihon värin perusteella ja pitää toisia vähempiarvoisina kuin itse on. Valitettavasti tällaista on vielä tänäkin päivänä monessa maassa, täällä Suomessakin. Kaikkiin tällaisiin ongelmiin ei aina puututa, mutta esim. siihen Afrikan tähti -peliin kyllä.

      Perussuomalaisissa on kyllä sellaisiakin ihmisiä, joita voidaan pitää rasisteina ja muulla tavoin toisia syrjivinä, mutta se ei kuitenkaan oikeuta heidän Turun puoluetoimiston ikkunan rikkomista.

      • Anonyymi

        Kyllä ne ikkunan rikkojaykin ovat rasisteja, koska pitävät perussuomalaisia vähempiarvoisia kuin itseään. Ei rasismi ole pelkästään kansalaisuuden tai ihonvärin perusteella syrjimistä. Suomessa on useita kansalaisjärjestöjä, joita syrjitään. Eniten syrjiöitä löytyy aktivistiryhmistä, joilla on taipumuksia kansalaistottelemattomuuteen.


    • Anonyymi

      Jospa persut yrittävät toisintaa 30-luvulla tapahtuneen Berliinin valtiopäivätalon vahingonteon. Jostainhan sitä myötätuntoa on saatava kun teot eivät siihen oikeuta.

      • Anonyymi

        Jospa se onkin elokapina tai tai sateenkaariliike, joka yrittää toisintoa 30-luvun tapahtumista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      88
      6013
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      307
      5344
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      50
      3365
    4. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      11
      2948
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      106
      2729
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      4
      1685
    7. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      17
      1598
    8. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1550
    9. Vihervassarit

      Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät
      Maailman menoa
      32
      1459
    10. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      180
      1110
    Aihe