Minulla on ehdotus, joka varmasti närästää, mutta joka on järkevä ja luonnollinen. Eli sen sijaan että työttömyysturva vain annetaan, tehdään siitä toimeentulolaina. Eli Kela maksaa työttömälle kuukausittain 50€ päivältä, siitä ei peritä veroa, sillä tuo on lainaa, jonka henkilö on velvollinen maksamaan valtiolle takaisin.
Korkoa ei peritä siltä kalenterivuodelta, jolloin kansalaiselle on maksettu tuota lainaa. Seuraavan vuoden tammikuusta lähtien lainan saaja maksaa kiinteää 5 % korkoa sille summalle mikä oli vuoden vaihteessa.
Sairaspäivärahasta, eläkkeistä ym, niihin ei kosketa. Taustalla minulla on ajatus, että koska henkilö on työtön työnhakija, hän on työkykyinen ja pitäisi itse hoitaa ruokansa ja asumisensa ja muut tarpeet, ei ole yhteiskunnan tehtävä elättää kansalaisiaan. Siksi tuollainen vastikkeeton päiväraha muutetaan lainaksi.
Lainaa voi lyhentää myös jäätyään eläkkeelle, maksamatonta lainaa peritään normaalisti, mutta ei eläkkeestä. Valtio ottaa sitten kuolinpesän omaisuuden hoitoonsa aikanaan. Velka menee perintöjen ohi.
Eihän tuo hirveästi tuota perimis - ym kulujen jälkeen, mutta on selkeä ja muistuttaa kansalaisia siitä että kyllä sitä on itse elantonsa hankittava, joko työpaikan, oman yrityksen tms muodossa. Mietin juuri että voisiko tuota lainaa ulottaa myös muihin kela-palveluihin.
Tämmöisiä mietteitä tässä ruokatunilla tuli mietiskeltyä...
Työttömyysturva lainapainotteiseksi
119
1226
Vastaukset
- Anonyymi
Entä jos ei työllisty koskaan? Pankki ei kyllä niillä kriteereillä luotottaisi ketään. Valtioko luotottaisi?
"Lainaa voi lyhentää myös jäätyään eläkkeelle, maksamatonta lainaa peritään normaalisti, mutta ei eläkkeestä."
Mistä sitä sitten peritään, jos eläke on ainoa tulo? Ja entäs jos perinnöksi jää pelkkää velkaa? Valtio perii senkin maksettavakseen?
Entä jos työttömyys myös vaan lisääntyy ja valtio menettää verotuloja sitä kautta, mistä se valtio ottaa sitä rahaa, jota se lainaa niille työttömille? Ei suinkaan vaan oteta lisää valtion velkaa:))) - Anonyymi
Entä jos niitä töitä vaan ei ole eikä tule? Ei näytä niitä sataatuhatta uutta työpaikkaakaan vaan tulevan. Sittenkö pitää alkaa yrittäjäksi ja luoda se työpaikka itselleen? Kuulostaako realistiselta, kun yrityksiä kaatuu muutenkin ennätystahtia?
- Anonyymi
Tai taiteiluapurahoilla kuten eräät vasukot ja valtion tuella matujen elatus+kaikki kulut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai taiteiluapurahoilla kuten eräät vasukot ja valtion tuella matujen elatus kaikki kulut.
Tuokin on valtion palkkaama hyysääjä, sinä maksat sen bisnekset.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201711012200500155 - Anonyymi
Varma tuotto ja sinä maksat kaiken.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/200a4e99-a71a-4b7a-a6de-6369cca9e348 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuokin on valtion palkkaama hyysääjä, sinä maksat sen bisnekset.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201711012200500155Suomi on kumma maa, aina tulee joku läski vinkuu jos vähän tienaa. 🤣
- Anonyymi
50-60-kymppisillä työnhakijoilla on kova kysyntä työmarkkinoilla?
- Anonyymi
Riippuu ammatista, varmasti on kysyntää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riippuu ammatista, varmasti on kysyntää.
Ehkä jossain valkokaulus- tai politiikkaduunissa.
Yleensä ottaen, varmasti ei ole kysyntää. - Anonyymi
Ei ole edes nelikymppisillä, joilla on maisterin tutkinto ja useita vuosia ulkomaankokemusta.
Nimim. yli 100 hakemusta lähettänyt
- Anonyymi
Kyllä, töihin netissä vetelehtivät laiskurit.
Hyvä idea, eli jos on saanut kuussa sen n 1000 euroa, pitää maksaa töihin päästyään kolmasosan eli 350 € kuussa sitä takaisin kelalle, kelan kanssa tehtävä takaisinmaksusuunnitelma. Ei siis mitään pankkia tuohon välistävetoa harrastamaan vaan suoraan kelan kassa, siellähän liikkuu miljardi poikineen joka kuukausi, ei ole tämä isokaan lisäys.- Anonyymi
Mene töihin
- Anonyymi
Onks sulla nyt kahvitunti?
- Anonyymi
Onpa kumma, kun Purra ei ole hoksannut noin loistavaa ideaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa kumma, kun Purra ei ole hoksannut noin loistavaa ideaa.
Minusta tuo itse asiassa kuulostaa juuri siltä kuin se olisi Purran päässä kehittynyt ajatus hänen päästyään itse sosiaalietuuksia nauttimasta ministeripalkkioille.
- Anonyymi
Ihan yhtä paha on töissä vetelehtivä laiskuri, joka vain esittää tekevänsä. Moinen tyhjäntoimittaja, suorastaan rikollista toimintaa ainakin ta:n näkökulmasta.
- Anonyymi
Eihän tuo millään tasolla kannusta hakemaan töitä, kun palkasta menettää kuukaudessa noin paljon.
- Anonyymi
"Valtio ottaa sitten kuolinpesän omaisuuden hoitoonsa aikanaan. "
Moni varmaan järjestäisi eläessään niin, että omaisuus olisi jaettu jo lapsille yms ennen kuolemaa . Esim verottomina lahjoituksina. Olisiko valtio silloin perimässä velkoja omaisilta? Entä jos nekin on työttömiä, käyttäneet lahjoituksina saamansa varat ja nostavat sitä valtion antamaa lainaa, koska ovat työttömiä? Tai jos omaisuus olisi siirretty toisen nimiin?- Anonyymi
Ei aleta jossittelemaan, raaka peli, varsinkin asuntojen, kiinteistöjen ym osalta. Kun haet toimeentulolainaa, tehdään selvitys omaisuudesta ja sopimus ettei sitä luovuteta eteenpäin ilman Kelan lupaa.
Kyllä näitä kommarikeiroilijoita näkyy olevan joka paikka täynnä. Selkeät, jyrkät ja kovat sanktiot kieroilijoille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei aleta jossittelemaan, raaka peli, varsinkin asuntojen, kiinteistöjen ym osalta. Kun haet toimeentulolainaa, tehdään selvitys omaisuudesta ja sopimus ettei sitä luovuteta eteenpäin ilman Kelan lupaa.
Kyllä näitä kommarikeiroilijoita näkyy olevan joka paikka täynnä. Selkeät, jyrkät ja kovat sanktiot kieroilijoille.Entä jos ei ole omaisuutta? Mutta entistä velkaa sitäkin enemmän? Eikä käytännössä minkäänlaisia edellytyksiä työllistyä?
Ja oletetaan nyt vielä, ettei ole perillisiäkään, jolloin nykykäytännölläkin valtio perii? Antaako Kela lisää velkaa valtion perittäväksi?
- Anonyymi
Vai ruokatunnilla, että oikein pohdiskeltua. Jatka vaan sitä dokaamista.
- Anonyymi
Heh, ansiokas purkautuminen. Hienosti trollausta, pakkomielteisesti, harhaisia avauksia, peruista potkittu, sivupersoona, itkupotkuraivarit, viestien kalasteluviesteijä,, vastausten kalastelua... Voi hellanlettas...
Tiedoksesi vain että enpä ole tänne mitään kirjoitellut 5 kuukauteen taitaa olla enemmänkin, taisi olla elokuuta kun viimeksi kirjoitin.
Mutta hyvä että ideani ärsytti, pakotti kirjoittamaan vastineen, sehän täällä on tarkoitus. En ole ikänä ollut persujen jäsen enkä osallistunut heidän toimintaan. En pidä heidän jäsenistöään ns laadukkaana enkä edustuskelpoisena. mutta ajatukset taustalla ovat kyllä repäisevyydestään huolimatta sellaisia, joilla voidaan ainakin osa yhteiskuntamme vinoutumista korjata. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh, ansiokas purkautuminen. Hienosti trollausta, pakkomielteisesti, harhaisia avauksia, peruista potkittu, sivupersoona, itkupotkuraivarit, viestien kalasteluviesteijä,, vastausten kalastelua... Voi hellanlettas...
Tiedoksesi vain että enpä ole tänne mitään kirjoitellut 5 kuukauteen taitaa olla enemmänkin, taisi olla elokuuta kun viimeksi kirjoitin.
Mutta hyvä että ideani ärsytti, pakotti kirjoittamaan vastineen, sehän täällä on tarkoitus. En ole ikänä ollut persujen jäsen enkä osallistunut heidän toimintaan. En pidä heidän jäsenistöään ns laadukkaana enkä edustuskelpoisena. mutta ajatukset taustalla ovat kyllä repäisevyydestään huolimatta sellaisia, joilla voidaan ainakin osa yhteiskuntamme vinoutumista korjata."En ole ikänä ollut persujen jäsen enkä osallistunut heidän toimintaan. "
No, eihän kaikki hullut persuja ole, mutta kaikki persut on hulluja.
So long.
- Anonyymi
Minunkin mielestäni todella hyvä idea ja toteuttamiskelpoinenkin vielä. Kelan työntekijöillekin tulisi töitä. Eikös se joku laskenut että tietokone tekoälyn kera ja 20 etuuskäsittelijää pystyisivät hoitamaan 90% Kelan asioista.
- Anonyymi
Pitkä lounas?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitkä lounas?
24/7-365..
- Anonyymi
I have a dream.
Martin Luther King. - Anonyymi
Ja kun olet ollut riittävän pitkään työttömänä, ei kannata enää mennä matalapalkkatöihin koska et pysty ikinä maksamaan velkoja takaisin, ja jokaisena työttömyyskuukautena tuleva palkkavaatimus kasvaa vaikka työnantajat valittavat jostain mitättömästä 10% korotuksestakin.
- Anonyymi
Siis olisi taas yksi uusi turha uudistus. Mikään ei muuttuisi miksikään.
- Anonyymi
Kyllä se pistäisi luuserin töitä hakemaan, kun vuodessa tulee 12000 euroa lisää velkaa. Joo, tätä mä kannatan.
- Anonyymi
Mielestäni sinulla, hyvä ystäväiseni, on kieroutunut näkemys ihmisistä. Tässä yhteiskunnassa ei ole syrjäytyneitä, on vain syrjäytettyjä.
Ja laskuri käy yhä kiivaammin. Ei kai tarvitse kertoa miksi näin on? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni sinulla, hyvä ystäväiseni, on kieroutunut näkemys ihmisistä. Tässä yhteiskunnassa ei ole syrjäytyneitä, on vain syrjäytettyjä.
Ja laskuri käy yhä kiivaammin. Ei kai tarvitse kertoa miksi näin on?Tarpeeks kun syrjäytetään niin antaa mennä alamäki vaan. Jatkoon...
- Anonyymi
Hyvä idea, mutta ei tule toteutumaan, vasemmistolainen suomi ei ikinä moiseen ajaudu, ellei jotain ihmettä tapahdu. Jos tämä hallitus tuollaista yrittäisi, alkaisi sisällissota...
- Anonyymi
Suomi on kyllä oikeistolainen tätä nykyä. Hallitus on oikeistolainen. Herätys!
- Anonyymi
Ei mene läpi.
Euroopan ihmissoikeussopimuksen mukaan työttömyyskorvauksen saamisen edellytys on työttömyys eikä sen saamiselle voi asettaa muita ehtoja. Näin siksi kun Saksa hävisi Toisen Maailmansodan jonka jälkeen orjatyön käyttö kiellettiin johonka tuo laina vertautuisi.- Anonyymi
Näinkö on? Pitää alkaa vakavasti harkitsemaan työnteon lopettamista ja liittyä yhteiskunnan vapaamatkustajien joukkoon
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinkö on? Pitää alkaa vakavasti harkitsemaan työnteon lopettamista ja liittyä yhteiskunnan vapaamatkustajien joukkoon
Epäilen että et tuota uskalla tehdä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinkö on? Pitää alkaa vakavasti harkitsemaan työnteon lopettamista ja liittyä yhteiskunnan vapaamatkustajien joukkoon
Lopeta vaan työnteko jos se on sinusta niin vastenmielistä. Et välty kuitenkaan työnteolta. Saat työhönosoituksia ja joudut kuitenkin töihin tosin alemmalla palkalla.
- Anonyymi
Eläkeläinen siellä taas päästi aivopierun. Mitä jos eläkkeet poistettaisiin ja lapsilla velvollisuus hoitaa vanhukset sivuhuoneessa? Loput vaivaistaloon.
Ihan yhtä älytön juttu.- Anonyymi
Nykyiset eläkeläisethän saavat paljon enemmän rahaa kuin mitä ovat ikinä eläkekassoihin maksaneet.
- Anonyymi
Aloittajassa on ainesta ministeriksi - perskokkareministeriksi.
- Anonyymi
Tai perskokkareeksi. Ajatus on suoraan hanurista ja romuttaisi koko perusturvan, sekä ylivelkaannuttaisi ajan kanssa suurin piirtein koko kansan . Työllistymis ajat tai enneminkin työttömyys ajat ovat pitkittyneet ,mutta laina kyllä kasvavat korkoa eikä perintä toimistot odottele parempia aikoja. Myös ikä ihmisten kohdalla tapahtuisi omaisuuden realisoituminen ,sillä tätä nykyä jäädään työttömäksi 50 :sinä eikä sen jälkeen enää kelpaa töihin. Niin käy hyvin suurelle osasta palkansaajia .
- Anonyymi
Aloittaja voi alkaa koekaniiniksi,😁😁
- Anonyymi
Vanhuuseläke myös kokonaisuudessaan lainaksi. Perilliset maksaisivat lainan takaisin valtiolle perinnöstään. Kuukausieläkkeen suuruus laskettaisin omaisuuden mukaan. Jos kuolinpesän varat eivät riittäisikään, loppuvelka annettaisiin anteeksi. Eläkeyhtiöitä ei tarvittaisi kuin maksujen järjestämiseen. Yhtä oikeudenmukaista kuin aloittajan typerä ehdotus. Lisäisi kuolleisuutta kuitenkin vähemmän. Velkaa opiskellessa, työttömänä ja eläkkeellä, tasapuolisesti. Valtion velka muuttusi vähitellen kansalaisten omiksi veloiksi, eikä kukaan pääsisi vaurastumaan eikä eläisi liian kauan.
- Anonyymi
Niin. Se ei ole valtion tehtävä, -veronmaksajan tehtävä maksaa yritystukea. Varsinkaan kun tiedämme, että se jopa estää kehityksen. Oliko niin, että yritystuet ml. verotuet ovat noin 7,3 miljardia euroa vuodessa?
Minä puolestani ehdotan, että tehdään maaperän rikkauksien suhteen kuten Norja teki öljyvaroilleen. Lisäksi ehdotan, että laitetaan säätiöt ja ay-liikkeet verolle. Lisääkin löytyy, täältä meinaa pesee.. - Anonyymi
Tämä olisi tosi retro ja vintage, 30-luvun pula-ajan meininkiä. Työttömyysajasta tulisi lupon makuuta, kottia ottamalla saisi S/K/L-elämänluukulta jotakin henkensä pitimeksi. Ja ennen pitkää on napaansa myöten Kelassa kiinni.
Kannatan lämpimästi. - Anonyymi
Raha on sitä, että elät fantasiamaailmassa, joka perustuu siihen että ihminen saa ravintonsa numeroista. (1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10) aika autistista. Hoitoon kuuluisi passittaa mokomat uskovaiset. tosijehova kyllä tietää mistä puhutaan. kannattaisko mennä oikeisiin töihin?
- Anonyymi
Aloittaja on NERO.
Kommarit luonnollisesti ovat vastaan
mutta niinhän nämä vänkkyrät
AINA.
Tuumasta toimeen !- Anonyymi
Vain persu voi olla noin tyhmä.
- Anonyymi
Se on jo nyt lainarahaa mitä jaellaan.
- Anonyymi
Onko aloittaja sitä mieltä, että hänellä on eläkeikään asti töitä tai jos hän on yrittäjä nin on aina asiakkaita. Pienintäkään vaaraa ei ole koskaan jäädä työttömäksi?
Ei me työttömät kouule omasta tahdota olla niitä töitä lopetettu. Juuri tampereellakin takokin lopetti. Siinä jäi työttömäksi monta sataa henkilöä taas. - Anonyymi
Minulla olisi ehdotus työssä kävijöille. Voisi pikkusen Veroa nostaa että ei tarvisi laskea työttömyys turvaa.
- Anonyymi
Ajatelkaa, miten siunattua ja ihanaa ja helppoa, kun on keksitty valuutta. Ei tarvitse maksaa työttömille verellään, hengellään, eikä sillä että marketin luona työtön rosvojoukko pahoinpitelee, ruhjoo byrokraatin, vain ruokakassin hinnan tähden. Rahaa luodaan tyhjästä, ja poliittisilla päätöksillä sitten ohjaillaan, kelle sitä päätyy.
- Anonyymi
työtön rosvojoukko?
Mitenkäs ne työttömät joilla työt loppuu ilman heidän omaa tahtoaan?
Esim. tampereella tako lopetti. Sen seurauksena 200 uutta työtöntä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
työtön rosvojoukko?
Mitenkäs ne työttömät joilla työt loppuu ilman heidän omaa tahtoaan?
Esim. tampereella tako lopetti. Sen seurauksena 200 uutta työtöntä.Anssia "ministeripalkoilla" pari vuotta. Ehkä noilla ei kaikilla ole vallaton kiire takaisin työelämään. Ei Takokaan omasta tahdostaan toimintaansa alas aja. Markkinat vaan kertovat ettei sen kustannusrakenteella ja tuotteilla pärjää globaalissa kilpailussa. Jos ja kun työ ei ole tuottavaa niin kyllä siinä joutuu kilometritehtaalle niin yritys kuin työntekijätkin.
- Anonyymi
Kelan duunarin ruokatunti .....:))))))))))
- Anonyymi
Eipä ole kannustava systeemi tämä ehdotus. Mitäs jos jään työttömäksi 65 vuoden ikäisenä ja pääsen vasta virallisesti eläkkeelle 70 vuotiaana. Miten Kela uskoo työllistymismahdollisuuksiini? Nykyinen halltus kun nostaa koko ajan työikää.
- Anonyymi
Työikää pitää nostaakin. Eläkejärjestelmä on loihdittu joskus 50 vuotta sitten ja sen aikaisessa tilanteessa. Nykyjantteri elää 15 vuotta pidempään kuin tuo 70-luvun duunari. Eläkettähän pitäisi maksaa tuon 15:sta vuoden edestä enempi, jotta sen kertymä riittäisi kattamaan venyneen elinajanodotteen mukaisen kulun. Ehkä juurikin tämän vuoksi on nähty "viisaammaksi" venyttää työuria ja tehdä sitä eläkekassaa kuin nyhtää vielä enempi eläkemaksuja työstä kärsiviltä. Hallituksen suunta on oikea.

Mutta jos olet nuo viimeiset 15vuotta siinä kunnossa, että tarvitset kokopäivähoitajan, hengityskoneen ja dialyysilaitteen rinnallesi....Miten tämä onnistuu rakennustyömaalla?
- Anonyymi
Saa mennä ulosottoon ...jonon jatkeeksi vaan eikä oo omaisuutta mitä jää kuolinpesälle..menee miinukselle.
- Anonyymi
käytännössä näin toimitaan jo, vaikka ei puhuta lainasta. Jokainen maksaa kantokykynsä mukaisesti veroja työstään, mutta ylivoimaisesti eniten kulutuksen veroja, myös ne työttömä. Liittoihin kuuluvat maksavat siitä että saavat ansioihin sidottua päivärahaa. On siis kummallinen ajatus että työttömät joutuisivat ottamaan lainaa. Pikemminkin niin, että lapsilisä tulisi tuloperusteisksi ja verotettavaksi tuloksi. Tuollaiseen olisin valmis menemään, miläli meillä olisi täystyöllisyys. Eli joka ikisellä ihmisellä olisi oikeasti mahdollisuus kokoaikaiseen työhön josta saisi palkkaa jolla tulee toimeen. 100%:n työllisyydessä työttömänä olo olisi oma valinta ja tuolloin turva voisi olla lainaperusteinen. TÄTÄ ENNEN OLISI KUITENKIN VALMIS KOKEILEMAAN KUNNOLLA KANSALAISPALKKAA,. Joka ikinen kansalainen saisi vaikka 600€ kuukaudessa käteen ja töissä käyviltä tämä summa leikkautuisi pois verotuksessa. työttömien olisi mahdollista tehdä vaikka tunti viikossa töitä, eikä kukaan hengittäisi niskaan ja olisi leikkaamassa koska kyse on kansalaispalkasta.
- Anonyymi
Ahaa nyt selvis. Aloittajalla on hitosti velkaa ja purkaa siitä pahaa oloaan työttömiin!
- Anonyymi
Pitäis olla myöskin että töihin pääset joka päivä jos vain kävelet yritykseen ja sanot että haluat töitä,mutta kun niitä työpaikkoja ei ole kaikille.Jos otetaan kaikki tempputyöllistetyt ja turhilla kursseilla olevat mukaan niin työttömiä on noin 400.000 ja avoimia työpaikkoja noin 50.000..Jokainen ymmärtää ettei kaikille ole yksinkertaisesti työpaikkoja
- Anonyymi
Aika harvaan työpaikkaan pääsee sisään sillä, että kävelee sisään ja sanoo jotta morjens, tulin töihin.
- Anonyymi
Suomen todellinen työttömyysaste on 30%.
Tänään julkaistiin taas Tilastokeskuksen työvoimatutkimus, jonka mukaan työttömiä oli vuoden 2013 joulukuussa 205000. Työttömyysaste oli 7,9%. Vaikka taantumaa on jatkunut jo 5 1/2 vuotta, niin työttömyysaste Suomessa on nyt alhaisempi kuin mitä se oli vuosituhannen alussa Nokia-vetoisen nousukauden huipulla, puhumattakaan 1990-luvun lamavuosista, jolloin se pysyi pitkään 15-20 prosentissa. Mikäs tässä on suomalaisen elellessä kun historian pahin talouskriisi ei loppujen lopuksi näytä koskevan juuri ketään? Ei voi muuta kuin nostaa hattua hallitukselle siitä että se on kyennyt säilyttämään työllisyyden näin hyvällä tasolla vaikka kaikki talouden mittarit näyttävätkin jyrkästi alaspäin.
Pitkään jatkuneesta taantumasta huolimatta kaikki on siis edelleen erittäin hyvin meillä täällä pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa. Eikö olekin?
Vai onko sittenkään?
Suomen virallisen työttömyysluvunhan tarjoaa Tilastokeskuksen työvoimatutkimus, jossa työttömäksi lasketaan vain ne henkilöt, jotka ovat työvoimatoimistossa työnhakijana, ja jotka ovat viimeisen kuukauden aikana hakeneet aktiivisesti töitä. Sanomattakin on selvää että tästä tilastosta suurin osa työttömistä jää laskuista pois. Lisäksi virallisella työttömyysasteella on tapana laskea työllisyystilanteen heiketessä; kun työnsaanti vaikeutuu, yhä useampi työtön luopuu aktiivisesta työnhausta, ja näin ollen katoaa tilastoista työmarkkinoiden ulkopuolelle ja työttömyysaste sen kuin laskee. Siinä hypoteettisessa ääritapauksessa, jossa todellinen työttömyys on 100%, virallinen työttömyys olisi 0%, koska tuolloin jokainen työtön olisi lopettanut aktiivisen työnhaun.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimus on kansainvälisen työjärjestön, ILO:n standardien mukainen tapa mitata työttömyyttä ja se on käytössä kaikissa EU-maissa, jotta eri maiden työttömyysluvut saataisiin kansainvälisesti vertailukelpoisiksi. Valitettavasti se takaa vain sen että yhdessäkään maassa virallisilla työttömyysluvuilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Jokainen maa voi julkistaa sellaisen työttömyysasteen kuin itse haluaa ja muokata lukuja ihan vapaasti esim. siirtämällä työttömiä työvoiman ulkopuolelle tai pakottamalla näitä palkattomiksi harjoittelijoiksi. Viralliset luvut eivät yksinkertaisesti tarjoa mitään järjellistä informaatiota työttömyyden suuruudesta, eikä niistä voi päätellä edes työttömyyden kehityssuuntaa.
Olenkin pitkään pohtinut, olisiko mahdollista kehittää järjestelmä, jolla Suomen todellisen työttömyysasteen pystyisi tarkasti laskemaan. Jotta voimme kehittää luotettavan työttömyysasteen laskemismenetelmän, niin mielestäni ainoa järkeenkäypä työttömän määritelmä on työikäinen ja työkykyinen henkilö, jonka pitäisi olla töissä, mutta joka ei siellä kuitenkaan ole, ja myös vajaatyöllisyys tulee ottaa huomioon. Valitettavasti kaikista työttömyyden osa-alueista ei ole saatavilla tarkkoja tilastoja, joten niiden suuruudesta joutuu vain heittämään karkean arvion. Seuraavassa esitys Suomen todellisen työttömyysasteen laskutavasta, jossa on otettu huomioon kaikki henkilöt, jotka ovat tosiasiallisesti työttömiä. Kaikkien seuraavien ryhmien tulee näkyä luvussa, jotta voimme aukottomasti laskea kuinka monta työtöntä Suomessa on:
Työttömät työnhakijat, joille parhaillaan maksetaan työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Tämähän on tällä hetkellä ainoa ryhmä, joka otetaan huomioon virallisissa tilastoissa. Näitä on siis 330000.
Tukitoimenpiteillä sijoitetut, eli työttömät, jotka on pakotettu palkattomiksi harjoittelijoiksi tai täydennyskoulutuskursseille. Nämä eivät näy virallisissa tilastoissa, vaikka ovat kaiken järjen mukaan työttömiä, katsoo asiaa sitten miltä kantilta tahansa. Näitä on tilastojen mukaan 111000. Kun nuorisotakuu pääsee kunnolla vauhtiin, näitä tulee olemaan reilusti yli 200000.
Työttömyyseläkeläiset. Työttömyyseläkettä käytettiin aiemmin ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien siivoamiseksi tilastoista. Tämä eläkelaji on poistunut käytöstä ja näiden määrä vähenee koko ajan. Työttömyyseläkeläisiä on kuitenkin edelleen 11000. - Anonyymi

Työttömyyseläkeläiset. Työttömyyseläkettä käytettiin aiemmin ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien siivoamiseksi tilastoista. Tämä eläkelaji on poistunut käytöstä ja näiden määrä vähenee koko ajan. Työttömyyseläkeläisiä on kuitenkin edelleen 11000.askemalla nämä kolme em. työttömyysluokkaa yhteen, voimme laskea luvun, joka olisi tänä päivänä Suomen virallinen työttömyysaste, mikäli työttömyyden tilastointiperusteet olisivat samat kuin 1990-luvun alussa. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta tuli virallinen työttömyyden mittari vuonna 1997, sitä ennen Työministeriöiden työnhakijoiden määrästä puhuttiin Suomen virallisena työttömyyslukuna. Lisäksi vuonna 2001 tehtiin uudistus, jonka jälkeen tempputyöllistettyjä ja työttömyyseläkeläisiä ei enää laskettu mukaan työttömyysasteeseen. Työttömien määrä on näin laskettuna 452000 ja suppeaksi työttömyysasteeksi saadaan näin: 330000 + 111000 + 11000 / 2620000 = 17,3 %. Tyhminkin siis tajuaa, että Suomessa on nykyisin työttömiä vähintään yhtä paljon kuin 1990-luvun laman huipulla. Onkin lähinnä surullista kuulla poliitikkojen tai ekonomistien sanovan että 1990-luvun lamavuosina työttömyysongelma oli paljon pahempi kuin nyt, kun ero työttömyysluvuissa tuolloin ja nyt johtuu vain ja ainoastaan muuttuneista tilastointiperusteista. Suuri mysteeri minulle on se että ovatko nämä ihmiset oikeasti näin tyhmiä, vai esittävätkö he vain sellaista.
Lasketaan sitten vielä lavea työttömyys, johon on em. 452000 työttömän lisäksi otettu huomioon kaikki muutkin henkilöt, jotka ovat todellisuudessa työttömiä. Lavean työttömyyden laskemiseksi tulee laskelmissa ottaa huomioon myös seuraavat ryhmät:
Vajaatyöllistetyt, eli osa-aikatyöläiset, jotka haluaisivat tehdä kokopäivätyötä. Osa-aikaisten palkansaajien määrä nousi lokakuussa 324000 henkeen eli 15,4 prosenttiin kaikista palkansaajista. Kasvu on ollut nopeaa. Vielä vuonna 2009 osa-aikatyölaisiä oli Suomessa selvästi vähemmän, 283000 henkeä. Kansantalouden nettohyvinvoinnin kannalta ei ole hyvä asia, jos kokopäivätöiden määrä vähenee ja osa-aikatöiden määrä lisääntyy, sillä osa-aikatyötä tekevistä jopa 86 prosenttia ilmoittaa että heillä on taloudellisia huolia. Jos ihmiset tekevät osa-aikatyötä vastoin tahtoaan, niin on luonnollista että myös heidät tulee ottaa huomioon työttömyysastetta laskiessa. Luonteva tapa laskea vajaatyöllisyyden vaikutus kokonaistyöttömyyteen on käyttää 40 tunnin työviikkoa viitekehyksenä, ts. jos ihminen tekee 20 tuntista työviikkoa, hän muodostaa tilastoihin 0,5 työtöntä ja 10 tuntista työviikkoa tekevä ihminen muodostaa tilastoihin 0,75 työtöntä.
Palvelualojen ammattijärjestön (PAM) viimevuotiseen jäsenkyselyyn vastanneista osa-aikatyöläisistä 66 prosenttia halusi tehdä enemmän töitä kuin oli tarjolla. Näin ollen Suomessa on yhteensä 214000 vajaatyöllistettyä. Jos nämä tekevät keskimäärin puolet täysistä työtunneista, niin voimme laskea että osa-aikatyön kontribuutio kokonaistyöttömyyteen on 107000 henkeä. Näiden vakituisesti osa-aikatyötä tekevien lisäksi täytyy ottaa huomioon myös työttömät, jotka tekevät jonkun satunnaisen työkeikan joskus silloin tällöin. Esim. tuuraavat tuttavan kaupassa yhden viikonlopun kerran kolmessa kuukaudessa tai tekevät talvella kaksi päivää lumitöitä. Nykyäänhän jos työtön on kuukauden aikana työskennellyt yhdenkin työtunnin, niin häntä ei siltä kuukaudelta lasketa työttömäksi. Näistä ei tarkkoja tilastoja ole saatavilla, joten on tehtävä raaka arvio että vajaatyöllisyyden nettokontribuutio kokonaistyöttömyyteen on 130000 henkeä kuukaudessa. Nyt kun tämän vuoden alussa tuli voimaan laki, jonka mukaan työtön voi tienata 300 euroa, ilman että työttömyyskorvaus pienenee, virallinen työttömyysaste tulee todennäköisesti laskemaan monta prosenttiyksikköä. Mikäs sen mukavampaa?
Muiden eläkeratkaisujen piiriin kätketyt työttömät. Työttömyyseläke siis eläkemuotona on jo poistumassa, mutta se ei suinkaan ole ainoa eläkemuoto, jonka piiriin ikääntyneitä työttömiä on siirretty. Tällainen käytäntö on luultavasti hyvinkin yleinen, sillä pari kuukautta sitten kun työttömyysluvut julkaistiin, kaksi iäkästä työtöntä kirjoitti Ilta-Sanomien uutiskommenteissa että heidät siivottiin tilastoista eläkkeelle vastoin heidän tahtoaan. Toinen oli muistaakseni vasta 55 v. ja sanoi päässeensä sairaseläkkeelle jäätyään työttömäksi vaikka olikin täysin työkykyinen. Toinen sanoi olevansa 62 v. ja että hänet pistettiin varhennetulle vanhuuseläkkeelle viiden vuoden työttömyysputken jälkeen. Sitten hän kirjoitti olevansa edelleen työikäinen ja työkykyinen ja että työhaluja hänellä edelleen olisi ja sanoi olevansa sitä mieltä että hänen pitäisi näkyä virallisissa työttömyystilastoissa, vaikkei hän siellä näykään. Tämän ryhmän suuruudesta on kerta kaikkiaan mahdotonta löytää mitään tilastoja. Heitetään nyt arvioksi 10000. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
askemalla nämä kolme em. työttömyysluokkaa yhteen, voimme laskea luvun, joka olisi tänä päivänä Suomen virallinen työttömyysaste, mikäli työttömyyden tilastointiperusteet olisivat samat kuin 1990-luvun alussa. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta tuli virallinen työttömyyden mittari vuonna 1997, sitä ennen Työministeriöiden työnhakijoiden määrästä puhuttiin Suomen virallisena työttömyyslukuna. Lisäksi vuonna 2001 tehtiin uudistus, jonka jälkeen tempputyöllistettyjä ja työttömyyseläkeläisiä ei enää laskettu mukaan työttömyysasteeseen. Työttömien määrä on näin laskettuna 452000 ja suppeaksi työttömyysasteeksi saadaan näin: 330000 111000 11000 / 2620000 = 17,3 %. Tyhminkin siis tajuaa, että Suomessa on nykyisin työttömiä vähintään yhtä paljon kuin 1990-luvun laman huipulla. Onkin lähinnä surullista kuulla poliitikkojen tai ekonomistien sanovan että 1990-luvun lamavuosina työttömyysongelma oli paljon pahempi kuin nyt, kun ero työttömyysluvuissa tuolloin ja nyt johtuu vain ja ainoastaan muuttuneista tilastointiperusteista. Suuri mysteeri minulle on se että ovatko nämä ihmiset oikeasti näin tyhmiä, vai esittävätkö he vain sellaista.
Lasketaan sitten vielä lavea työttömyys, johon on em. 452000 työttömän lisäksi otettu huomioon kaikki muutkin henkilöt, jotka ovat todellisuudessa työttömiä. Lavean työttömyyden laskemiseksi tulee laskelmissa ottaa huomioon myös seuraavat ryhmät:
Vajaatyöllistetyt, eli osa-aikatyöläiset, jotka haluaisivat tehdä kokopäivätyötä. Osa-aikaisten palkansaajien määrä nousi lokakuussa 324000 henkeen eli 15,4 prosenttiin kaikista palkansaajista. Kasvu on ollut nopeaa. Vielä vuonna 2009 osa-aikatyölaisiä oli Suomessa selvästi vähemmän, 283000 henkeä. Kansantalouden nettohyvinvoinnin kannalta ei ole hyvä asia, jos kokopäivätöiden määrä vähenee ja osa-aikatöiden määrä lisääntyy, sillä osa-aikatyötä tekevistä jopa 86 prosenttia ilmoittaa että heillä on taloudellisia huolia. Jos ihmiset tekevät osa-aikatyötä vastoin tahtoaan, niin on luonnollista että myös heidät tulee ottaa huomioon työttömyysastetta laskiessa. Luonteva tapa laskea vajaatyöllisyyden vaikutus kokonaistyöttömyyteen on käyttää 40 tunnin työviikkoa viitekehyksenä, ts. jos ihminen tekee 20 tuntista työviikkoa, hän muodostaa tilastoihin 0,5 työtöntä ja 10 tuntista työviikkoa tekevä ihminen muodostaa tilastoihin 0,75 työtöntä.
Palvelualojen ammattijärjestön (PAM) viimevuotiseen jäsenkyselyyn vastanneista osa-aikatyöläisistä 66 prosenttia halusi tehdä enemmän töitä kuin oli tarjolla. Näin ollen Suomessa on yhteensä 214000 vajaatyöllistettyä. Jos nämä tekevät keskimäärin puolet täysistä työtunneista, niin voimme laskea että osa-aikatyön kontribuutio kokonaistyöttömyyteen on 107000 henkeä. Näiden vakituisesti osa-aikatyötä tekevien lisäksi täytyy ottaa huomioon myös työttömät, jotka tekevät jonkun satunnaisen työkeikan joskus silloin tällöin. Esim. tuuraavat tuttavan kaupassa yhden viikonlopun kerran kolmessa kuukaudessa tai tekevät talvella kaksi päivää lumitöitä. Nykyäänhän jos työtön on kuukauden aikana työskennellyt yhdenkin työtunnin, niin häntä ei siltä kuukaudelta lasketa työttömäksi. Näistä ei tarkkoja tilastoja ole saatavilla, joten on tehtävä raaka arvio että vajaatyöllisyyden nettokontribuutio kokonaistyöttömyyteen on 130000 henkeä kuukaudessa. Nyt kun tämän vuoden alussa tuli voimaan laki, jonka mukaan työtön voi tienata 300 euroa, ilman että työttömyyskorvaus pienenee, virallinen työttömyysaste tulee todennäköisesti laskemaan monta prosenttiyksikköä. Mikäs sen mukavampaa?
Muiden eläkeratkaisujen piiriin kätketyt työttömät. Työttömyyseläke siis eläkemuotona on jo poistumassa, mutta se ei suinkaan ole ainoa eläkemuoto, jonka piiriin ikääntyneitä työttömiä on siirretty. Tällainen käytäntö on luultavasti hyvinkin yleinen, sillä pari kuukautta sitten kun työttömyysluvut julkaistiin, kaksi iäkästä työtöntä kirjoitti Ilta-Sanomien uutiskommenteissa että heidät siivottiin tilastoista eläkkeelle vastoin heidän tahtoaan. Toinen oli muistaakseni vasta 55 v. ja sanoi päässeensä sairaseläkkeelle jäätyään työttömäksi vaikka olikin täysin työkykyinen. Toinen sanoi olevansa 62 v. ja että hänet pistettiin varhennetulle vanhuuseläkkeelle viiden vuoden työttömyysputken jälkeen. Sitten hän kirjoitti olevansa edelleen työikäinen ja työkykyinen ja että työhaluja hänellä edelleen olisi ja sanoi olevansa sitä mieltä että hänen pitäisi näkyä virallisissa työttömyystilastoissa, vaikkei hän siellä näykään. Tämän ryhmän suuruudesta on kerta kaikkiaan mahdotonta löytää mitään tilastoja. Heitetään nyt arvioksi 10000.Toista tutkintoa suorittavat. Ihmiset, jotka ovat palanneet aikuisiällä koulun penkille vastoin tahtoaan pelkästään siksi että eivät ole työllistyneet aiemmalla koulutuksellaan. Tietenkään ihminen, joka on alkanut opiskelemaan toista tutkintoa varten siksi että on kyllästynyt aiempaan ammattiinsa ja haluaa vaihtaa alaa, ei ole työtön. Jos kuitenkin ajatellaan esimerkiksi Nokialta työttömäksi jäänyttä insinööriä, joka kahden vuoden työttömyyden jälkeen ei nähnyt muuta toivoa työllistymisestä kuin ruveta opiskelemaan lähihoitajaksi, ja joka lopettaisi lähihoitajaopintonsa välittömästi jos saisi insinöörin työtä, niin hän täyttää kyllä kaikki työttömän tunnusmerkit ja hänet pitäisi myös laskea työttömäksi. Arvio näiden määrästä 20000.
3 kuukauden karenssilla olevat työttömät. Suomessa langetetaan työnhakijoille vuosittain 80000 karenssia, joiden pituus on 3 kk. Tämä merkitsee sitä että koko ajan 20000 työtöntä on odottamassa karenssin umpeenkulumista. He alkavat näkyä virallisissa työttömyysluvuissa vasta silloin kun heille aletaan maksaa työttömyyspäivärahaa.
Ikuiselle karenssille potkitut työttömät. Suomessa oli vuosina 2006-12 käytössä ns. ikuinen karenssi, joka oli käytännössä työttömälle menolippu sossuluukulle loppuiäkseen. Tuona aikana Työttömyysturvalakiin oli kirjattu pykälä, jonka mukaan yksi ainoa kieltäytymiseksi katsottava teko aiheutti ikuisen karenssin. Ikuiseksi sitä voi sanoa hyvällä syyllä, koska takaisin työmarkkinatuelle pääsemiseksi kieltäytyneelle asetettiin viiden kuukauden työssäolovelvoite. Karenssin yhteydessä kuitenkin käytännössä lopetettiin kaiken työn tai koulutuksen tarjoaminen tällaiselle henkilölle. Näitä ikuisia karensseja langetettiin yhteensä 50000. Tuota lukua on hiukan laimennettava, sillä osa näistä on ehkä jopa päässyt töihinkin, osa on siirtynyt eläkkeelle, osa jopa kuollut. 30000 voisi ajatella olevan lähellä totuutta.
Ne, jotka eivät ilmoittaudu työnhakijoiksi. Jotta työtön voi näkyä tilastoissa, pitää hänen luonnollisesti ilmoittautua työnhakijaksi työvoimatoimistoon. Läheskään kaikki eivät kuitenkaan ilmoittaudu. Hiljattain julkisuudessa oli luku, jonka mukaan Suomessa on 133000 työikäistä ihmistä, jotka eivät ole työssä, yrittäjänä, opiskelijana, eläkkeellä eivätkä varusmiespalvelusta suorittamassa, mutta jotka eivät ole ilmoittautuneet työnhakijoiksi. Luvussa ei ole mukana kotonaan lapsia hoitavat, eivätkä myöskään vangit. Kaikki näistä eivät varmastikaan ole työttömiä, sillä joukossa on miljonäärejä, jotka elävät leveästi koroilla ja osingoilla, eivätkä ilmoittaudu työnhakijoiksi, koska eivät ole halukkaita tekemään töitä ja ovat näin ollen ihan oikeastikin työvoiman ulkopuolella. Ryhmään mahtuu kuitenkin varmasti paljon myös ihmisiä, jotka ovat halukkaita tekemään työtä, ja jotka pitäisi tällöin laskea työttömiksi. Voi olla kotona asuvia nuoria, joille vanhemmat kustantavat kaiken. Jollain puolison tulot saattavat olla niin suuret että hän ei jaksa vaivautua ilmoittautumaan. Joku voi ajatella että työttömyys jää niin lyhyeksi ettei jaksa vaivautua. Jollain voi olla sellainen vakaumus, että hän ei yhteiskunnan tukia käytä missään olosuhteissa. Joku ei välttämättä edes tiedä, että työnhakijaksi pitää ilmoittautua. Siinä määrin kuin nämä ovat halukkaita tekemään töitä, heidätkin kuuluu laskea työttömiksi. Kohtuullinen olettamus on varmaankin että n. puolet näistä on todellisuudessa työttömiä. Laitetaan tasaluku 70000.
Ne, joille työttömyysetuutta ei myönnetä. Työtön näkyy tilastoissa vain jos hänelle myönnetään työttömyyspäiväraha. Läheskään kaikille tätä ei kuitenkaan myönnetä, vaan monet hakijat potkitaan suoraan toimeentulotuelle. Pari kuukautta sitten TV:ssä haastateltiin Parkanolaista työtöntä, joka oli hakenut kaikkia Parkanossa auenneita työpaikkoja. Hänelle ei työttömyystukea myönnetä musiikkiharrastuksen takia. Hän kuulemma tienaa 100 euroa kuukaudessa musiikin säveltämisestä, ja näin ollen työvoimaviranomaiset katsovat hänen työllistyvän omassa yrityksessään. Hän sanoi omasta mielestään olevansa työtön ja sitä hän on minunkin mielestäni, vaikkei hän tilastoissa näykään. Tällaisia tapauksia on paljonkin. On kotiäitejä, joille ei myönnetä työttömyystukea heidän palatessaan työmarkkinoille, vaan he saavat jatkossakin kotihoidentukea. On kotona asuvia nuoria, joiden vanhemmat tienaavat niin paljon, ettei heille tukea myönnetä. On ihmisiä, jotka on pakotettu yrittäjiksi tekemään kannattamatonta toimintaa ja käymään toimeentulotukiluukulla. Näiden määrästä tuskin on tarkkoja tilastoja saatavilla. Sanotaan nyt 30000.
Näin voidaan työttömien kokonaismääräksi laskea: 452000 + 130000 + 10000 + 20000 + 20000 + 30000 + 70000 + 30000 = 762000 ja laveaksi työttömyysasteeksi saadaan näin 762000 / 2620000 = 29,1%. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toista tutkintoa suorittavat. Ihmiset, jotka ovat palanneet aikuisiällä koulun penkille vastoin tahtoaan pelkästään siksi että eivät ole työllistyneet aiemmalla koulutuksellaan. Tietenkään ihminen, joka on alkanut opiskelemaan toista tutkintoa varten siksi että on kyllästynyt aiempaan ammattiinsa ja haluaa vaihtaa alaa, ei ole työtön. Jos kuitenkin ajatellaan esimerkiksi Nokialta työttömäksi jäänyttä insinööriä, joka kahden vuoden työttömyyden jälkeen ei nähnyt muuta toivoa työllistymisestä kuin ruveta opiskelemaan lähihoitajaksi, ja joka lopettaisi lähihoitajaopintonsa välittömästi jos saisi insinöörin työtä, niin hän täyttää kyllä kaikki työttömän tunnusmerkit ja hänet pitäisi myös laskea työttömäksi. Arvio näiden määrästä 20000.
3 kuukauden karenssilla olevat työttömät. Suomessa langetetaan työnhakijoille vuosittain 80000 karenssia, joiden pituus on 3 kk. Tämä merkitsee sitä että koko ajan 20000 työtöntä on odottamassa karenssin umpeenkulumista. He alkavat näkyä virallisissa työttömyysluvuissa vasta silloin kun heille aletaan maksaa työttömyyspäivärahaa.
Ikuiselle karenssille potkitut työttömät. Suomessa oli vuosina 2006-12 käytössä ns. ikuinen karenssi, joka oli käytännössä työttömälle menolippu sossuluukulle loppuiäkseen. Tuona aikana Työttömyysturvalakiin oli kirjattu pykälä, jonka mukaan yksi ainoa kieltäytymiseksi katsottava teko aiheutti ikuisen karenssin. Ikuiseksi sitä voi sanoa hyvällä syyllä, koska takaisin työmarkkinatuelle pääsemiseksi kieltäytyneelle asetettiin viiden kuukauden työssäolovelvoite. Karenssin yhteydessä kuitenkin käytännössä lopetettiin kaiken työn tai koulutuksen tarjoaminen tällaiselle henkilölle. Näitä ikuisia karensseja langetettiin yhteensä 50000. Tuota lukua on hiukan laimennettava, sillä osa näistä on ehkä jopa päässyt töihinkin, osa on siirtynyt eläkkeelle, osa jopa kuollut. 30000 voisi ajatella olevan lähellä totuutta.
Ne, jotka eivät ilmoittaudu työnhakijoiksi. Jotta työtön voi näkyä tilastoissa, pitää hänen luonnollisesti ilmoittautua työnhakijaksi työvoimatoimistoon. Läheskään kaikki eivät kuitenkaan ilmoittaudu. Hiljattain julkisuudessa oli luku, jonka mukaan Suomessa on 133000 työikäistä ihmistä, jotka eivät ole työssä, yrittäjänä, opiskelijana, eläkkeellä eivätkä varusmiespalvelusta suorittamassa, mutta jotka eivät ole ilmoittautuneet työnhakijoiksi. Luvussa ei ole mukana kotonaan lapsia hoitavat, eivätkä myöskään vangit. Kaikki näistä eivät varmastikaan ole työttömiä, sillä joukossa on miljonäärejä, jotka elävät leveästi koroilla ja osingoilla, eivätkä ilmoittaudu työnhakijoiksi, koska eivät ole halukkaita tekemään töitä ja ovat näin ollen ihan oikeastikin työvoiman ulkopuolella. Ryhmään mahtuu kuitenkin varmasti paljon myös ihmisiä, jotka ovat halukkaita tekemään työtä, ja jotka pitäisi tällöin laskea työttömiksi. Voi olla kotona asuvia nuoria, joille vanhemmat kustantavat kaiken. Jollain puolison tulot saattavat olla niin suuret että hän ei jaksa vaivautua ilmoittautumaan. Joku voi ajatella että työttömyys jää niin lyhyeksi ettei jaksa vaivautua. Jollain voi olla sellainen vakaumus, että hän ei yhteiskunnan tukia käytä missään olosuhteissa. Joku ei välttämättä edes tiedä, että työnhakijaksi pitää ilmoittautua. Siinä määrin kuin nämä ovat halukkaita tekemään töitä, heidätkin kuuluu laskea työttömiksi. Kohtuullinen olettamus on varmaankin että n. puolet näistä on todellisuudessa työttömiä. Laitetaan tasaluku 70000.
Ne, joille työttömyysetuutta ei myönnetä. Työtön näkyy tilastoissa vain jos hänelle myönnetään työttömyyspäiväraha. Läheskään kaikille tätä ei kuitenkaan myönnetä, vaan monet hakijat potkitaan suoraan toimeentulotuelle. Pari kuukautta sitten TV:ssä haastateltiin Parkanolaista työtöntä, joka oli hakenut kaikkia Parkanossa auenneita työpaikkoja. Hänelle ei työttömyystukea myönnetä musiikkiharrastuksen takia. Hän kuulemma tienaa 100 euroa kuukaudessa musiikin säveltämisestä, ja näin ollen työvoimaviranomaiset katsovat hänen työllistyvän omassa yrityksessään. Hän sanoi omasta mielestään olevansa työtön ja sitä hän on minunkin mielestäni, vaikkei hän tilastoissa näykään. Tällaisia tapauksia on paljonkin. On kotiäitejä, joille ei myönnetä työttömyystukea heidän palatessaan työmarkkinoille, vaan he saavat jatkossakin kotihoidentukea. On kotona asuvia nuoria, joiden vanhemmat tienaavat niin paljon, ettei heille tukea myönnetä. On ihmisiä, jotka on pakotettu yrittäjiksi tekemään kannattamatonta toimintaa ja käymään toimeentulotukiluukulla. Näiden määrästä tuskin on tarkkoja tilastoja saatavilla. Sanotaan nyt 30000.
Näin voidaan työttömien kokonaismääräksi laskea: 452000 130000 10000 20000 20000 30000 70000 30000 = 762000 ja laveaksi työttömyysasteeksi saadaan näin 762000 / 2620000 = 29,1%.Joku voi ehkä kyseenalaistaa sen, ovatko kaikki edellämainitussa laskelmassa mukana olevat oikeasti työttömiä. Kylmä tosiasia on kuitenkin se että he ovat työikäisiä ja työkykyisiä henkilöitä, joiden pitäisi olla töissä, mutta jotka eivät siellä kuitenkaan ole. Mielestäni kaikkia näitä on näin ollen luontevaa kutsua työttömiksi, vaikkeivät he virallisissa luvuissa näykään. Valtion kassaan he eivät myöskään tuo verotuloja yhtään sen enempää kuin he jotka ovat virallisesti työttömiä. Hyvinvointivaltion rahoittamisen kannalta loppujen lopuksi vain sillä on merkitystä, kuinka moni työikäinen on oikeasti töissä. Se että joku työtön siirretään tilastoissa työvoiman ulkopuolelle, ei poista sitä tosiasiaa, että hänellä ei ole työtä.
Oma lukunsa ovat tietysti työikäiset maahanmuuttajat, jotka eivät ole vielä kunnolla kotiutuneet maahan ja ovat näin ollen työvoiman ulkopuolella. Jos nämäkin laskettaisiin työttömiksi, voitaisiin Suomessa puhua jo miljoonasta työttömästä. On kai kuitenkin järkevämpää jättää heidät laskuista pois, koska eiväthän he ole työkykyisiä, jos eivät osaa kunnolla edes suomen kieltä. Tietysti myös koulutusta vastaavan työn puutteen voisi jotenkin ottaa laskelmissa huomioon. Jos esim. tohtori on töissä kaupan kassalla, niin olisiko huutava vääryys, jos hänetkin laskettaisiin työttömäksi? yksinkertaistuksen vuoksi on luontevampaa jättää tällaiset tapaukset kuitenkin pois laskuista.
Lopuksi haluan vielä korostaa että Suomi ei suinkaan ole ainoa maa Euroopassa, jossa virallisiin työttömyyslukuihin ei voi luottaa. Kuten jo alussa mainitsin, kaikissa EU-maissa on käytössä sama työttömyyden tilastointitapa kuin Suomessakin, eli kyselytutkimus, jossa vain aktiivisesti työtä hakevat työnhakijat lasketaan työttömiksi. Piilotyöttömiä, kuten palkattomia harjoittelijoita tai työttömyyseläkeläisiä ei lasketa työttömiksi missään muuallakaan. Luin juuri että EU:n todellinen mallioppilasmaa, Itävalta, jossa virallinen työttömyys on vaivaiset 4,2% (EU:n alin) on todellisuudessa vakavan työttömyyskriisin kourissa. Artikkelissa mainittiin että Itävallan todellinen työttömyys on reilusti yli 10% ja nousee koko ajan. Kreikassa taas virallinenkin työttömyysaste (27%) tuntuu jo huikealta, mutta jos myös ne työttömät, jotka eivät ole viimeiseen kuukauteen lähettäneet yhtään työhakemusta, lasketaan mukaan, niin Kreikan työttömyys pomppaa 57 prosenttiin. Pitää huomata myös se, että sielläkään kaikki jäljelle jäävistä 43 prosentista työlliseksi luokiteltavasta eivät ole oikeasti työllisiä, joten Kreikan todellinen työttömyysaste lienee luokkaa 70%.
- Anonyymi
Näin oli Sumessa vielä 1970-1980 luvulla etenkin rakennuksilla. Palkkaakin sai tietty kivasti vaikkei osannut paljon mitään.
- Anonyymi
1970 ja 1980 luku meni jo. Nyt eletään 2025 lukua ja työn saaminen on vaikeampaa.
- Anonyymi
toivon sinulle vitun koira omakohtaista kokemusta siitä miten "kivaa" on ruokakaupassa miettiä maitopurkin ja maksalaatikon välillä kun molempiin ei ole rahaa.Kaltaisesi saatanan apinat tulisi hirttää munista torille.
Ehdottelehan "kansan" (oman itsensä) edustajille palkkion puolitusta ja kunnon lisäveroja, tai työn muuttamista TULOSVASTUULLISEKSI herroilla on saatana TORKKUPEITOT siellä nekin veronmaksajien rahoilla maksettuina.- Anonyymi
AP tässä moi,
Miksi muiden pitää maksaa sinun eläminen? Sinä olet työkykyinen, kyllä sinun pitää itse hankkia leipäsi! Turha haukkua muita loisiksi ja eläteiksi, jos sinä työkykyisenä et itse elätä itseäsi, mielellään myös perhettäsi.
Mä en vain ymmärrä miksi tähän tilanteeseen on ajauduttu, Kansa laiskistuu, kadotetaan se perusajatus siitä, että itse jokaisen eläimen, myös ihmisen, on ruoka hankittava. Taitaa olla tämä liika-paapominen syy koko hyvinvointiyhteiskuntamme ja sivistyksemme rapautumiseen.
Kun tarpeeksi tästä pudotaan alaspäin, ymmärretään taas, että jokapäiväisen toimeentulon eteen pitaa taistella, nähdä vaivaa. Näin se maailma muuttuu, huuhaa-tuet ja loiset pitää aina välillä pestä pois. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
AP tässä moi,
Miksi muiden pitää maksaa sinun eläminen? Sinä olet työkykyinen, kyllä sinun pitää itse hankkia leipäsi! Turha haukkua muita loisiksi ja eläteiksi, jos sinä työkykyisenä et itse elätä itseäsi, mielellään myös perhettäsi.
Mä en vain ymmärrä miksi tähän tilanteeseen on ajauduttu, Kansa laiskistuu, kadotetaan se perusajatus siitä, että itse jokaisen eläimen, myös ihmisen, on ruoka hankittava. Taitaa olla tämä liika-paapominen syy koko hyvinvointiyhteiskuntamme ja sivistyksemme rapautumiseen.
Kun tarpeeksi tästä pudotaan alaspäin, ymmärretään taas, että jokapäiväisen toimeentulon eteen pitaa taistella, nähdä vaivaa. Näin se maailma muuttuu, huuhaa-tuet ja loiset pitää aina välillä pestä pois.Mitä AP teet työkseski?
Eikö ole pelkoa siitä, että ko frima jossa työskentelet irtisanoisi väkeä tai lopettaisi kokonaan? Näin on viimeaikoina käynyt. esim tako.
Eikä sitä uutta työtä hetkessä löydy. Kyllä siinä voi mennä paljonkin aikaa sen saamisieen. - Anonyymi
Röökiaski ja kaljat pitää kumminkin pystyä päivittäin ostamaan
- Anonyymi
"Mä en vain ymmärrä miksi tähän tilanteeseen on ajauduttu, "
Koska kansa on pilalle sosialisoitu. Niin pilalle, että työssäkäyväkin miettii tekojaan siltä kantilta, että riskeeraako hän ansiosidonnaisensa.
Suomen piti jotenkin tukkia mittava maastamuuttoliike työn perässä Ruotsiin. Kansaa lähti niinsanotusti pystymetsästä. Kielitaidottomanakin. Ruotsi koulutti ja lähtijät menestyivät. Suomea vitutti.
Lopputuloksena tukihimmeli josta ei enää poliittisesti arkana aiheena helposti pääse eroon, koska kansa ei halua luopua saavutetuista eduistaan.
Tiivistelmä Suomalaisten maastamuutosta Ruotsiin:
https://helda.helsinki.fi/items/9b138c4a-52a9-48ad-a6b1-b5f2b37fd38a - Anonyymi
PALKAT VOISI OLLA LAINAPAINOTTEISIA. Saisit palkkasi vain lainana, ja maksat korkojen kera takasin työnantajalle. Tosi hyvä idea eikö vain??
Mietin tätä äsken kun takassa on tuli ja juon aamuteetä lämpimässä!
Palkkalaina, kmikä parempi idea, eihän siellä töissä kuitenkaan mitäänt ehdä, sinne mennään huilimaan, kun kotona on liikaa tekemistä. - Anonyymi
Mulla oli vuosikymmeniä asuntolainat kirpputori painotteisia divareita unohtamatta. Hihihi ai että...
- Anonyymi
Ehdotukseni on, että kansanedustajien ja ministerien "palkat" olisivat lainapainotteisia. Näin mainituille maksettaisiin nykyisistä palkoista noin 10 prosenttia palkkana ja muu olisi lainaa. Lainat maksettaisiin takaisin valtiolle, kun tulee vaalit. Kannattajiltaan poliitikot saisivat kerätä rahat lainojensa maksuun, jos suosiota siihen heillä riittää.
Veroja tästä "palkasta" ei maksettaisi lainkaan. Lainankorko olisi euribor 3 kk mukaan vuosittain maksettavana.
Heillä olisi luontoisetuina ilmaiset matkat yms. mitä niillä nykyisinkin on ja eduskunnan kuppilasta saisivat ilmaiset ruoat. Halvimmaksi yhteiskunnalle tulee tarjota miniluontoisia sosiaalietuuksia yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi. Jos halutaan, ettei pihoille pystytetä rauta-aitoja ja yhteiskuntaluokasta riippumatta lapset voidaan lähettää koulutielle turvallisesti ilman pelkoa kidnappauksesta, silloin sosiaaliturva on maksanut itsensä takaisin. Iltaisin ei uskalla lähteä kaduille vapaasti ja huoletta kuten Suomessa.
Reissuillani Intiassa ja Kiinassa olen nähnyt ihmisiä joilla ei ole yhtään mitään. Siellä ovat myös edellämainitut käytännöt voimassa.
Muistakaapa nämä asiat, kun visioitte uudistuksia.- Anonyymi
Täälläkö, näillä kykyä "visioida" yhtään mitään älyllistä.
Anonyymi kirjoitti:
Täälläkö, näillä kykyä "visioida" yhtään mitään älyllistä.
Mökkiläisillä mökkiläisen käsitys maailmasta.
- Anonyymi
Nyt rikollisuus kasvaa nykyisellään joten kenen etu kyseessä Suomessa on nyt?
- Anonyymi
Ei ihmisiä voi eikä tule maksaa hiljaiseksi. AP on siinä aivan oikeassa, että jokaisen tulisi maksaa itse toimeentulonsa. Väliinputoajia on ja se on hyvä, siitä näkee, että systeemi toimii. Kaikki eivät edes halua töihin, mutta ottavat valtiolta rahaa.
- Anonyymi
Josko te yrittäjät vaan nyt vetäisitte päänne perseestänne ja rupeaisitte maksamaan oman osanne veroista
- Anonyymi
EDUSKUNNAN HUIJAREILLE PALKAT LAINAPAINOITTEISEKSI JA KORKEALLA KOROLLA.
Ylityöt palkattomat, lomat 3 viikkoa palkatta, edut pois, ilmaiset kyyditykset pois, huumetestit pakolliseksi, viinat eduskunnasta pois, kellokortti systeemi, että töissä ollaan. - Anonyymi
Taxi-setelit pois kävelköön laiskurit kansan seassa jotta saavat kelvottomat rehtiä palautetta työstään tai tekemättä jättämästään.
- Anonyymi
Koko ajan tulee lisää työttömiä. Osa työlistyy takaisin osa ei. Kyllä sitä työttömyysturvaa tarvitaan. Eikö tälläiset "laina" ehdottajat pelkää lainkaan oman työnsä loppumista?
- Anonyymi
Mitenkäs kausityöläiset pärjäisivät? Mahtaisi kannustaa kovastikin työntekoon?
Ei kaikilla ole sitä vakituista hyväpalkkaista työtä. Puheet suomalaisten keskipalkoista ovat monille pelkkä vitsi. - Anonyymi
Perjaatteessa asia ei ole ihan noin. Kukaan meistä ei ole itse päättänyt tänne syntyä. Miksi silloin pitäisi myöskään huolehtia omasta toimeentulostaan. Siksikö tänne synnytään, että tehdään töitä perse ruvella hautaan asti jollain pienellä kitusella palkalla, jolla ei edes pysty elämään nykysuomessa.
- Anonyymi
Periaatteessa ihan terve ja toteutettavissa oleva ajatus. Mutta kansa taitaa olla toista mieltä. Kuten kommenteista näkee, herättää jo periaatteellista vastustusta ilman että ihminen edes ajattelee asiaa.
Tähän liittyy myös sosiaaliturva, tämä ehdotus romuuttaa ainakin väliaikaisen työttömyyden tuen ja iskee aika syvälle. Kyllä kaikkialla euroopassa pidetään huolta ihmisistä, joitka eivät pysty elantoaan hankkimaan. Työkykyisen työttömän avustus tulee olla määrä-aikaista, Mutta että lainaksi muuttuisi, se on vähän kuin kansantalouden lyhytnäköistä elvytystä.
Toinen tapa lähestyä asiaa on että työttömäksi joutuva joutuu luopumaan perintömaistaan, perintö-kesämökistä, kakkos-asunnosta, siihenhän liittyy tuo kesälomarahojen muuttaminen rahattomiksi työttömyyspäiviksi. Vasta sitten saa päivärahan.
Niin, tämä on politiikkaa, mutta pitää muistaa myös että tämä on talouspolitiikkaa. Liika kansantalouden kyöhdytys iskee lamana ja kulutuksen loppumisena ja siitä nousu kestää useita vuosia. Nyhän tämä hallitus on juuri tehnyt nämä virheet, on tavallaan pysäyttänyt koko kansantalouden. Suomi on syvässä lamassa kun muualla euroopassa taloudet kasvavat ja työttömyys on vähäistä. Onko se mainittava asia persuille ansioluettelossa?- Anonyymi
Kyllä työkykyisenki kuuluu saada työttömyyskorvaus ihan niin pitkään, kuin työllistyy, eikä vain määräajaksi. Yrityksiä kaatuu kokoajan ja menee nurin, eikä se ole työntekijöiden vika, vaan hallituksen ja valtion vika.
Jos on esim. Kelan työmarkkinatuella, niin se on vaivaiset 595 euroa kuukaudessa verojen jälkeen. Koitappa sillä elellä ja jos on vielä lapsiakin elätettävänä, kun poistivat sen lapsista maksettavan pienen osuuden.
- Anonyymi
Suorat yritystuet, sopeutumisrahat, ja kansanedustajien palkkiot pitää laittaa lainapainotteisiksi.
- Anonyymi
Kukaan ei varmaan jättäis maksamatta tuota lainaa.....🤣🤣🤣
- Anonyymi
Antavat muillekki velkaisille velkoja anteeksi, eivätkä joudu itse kantamaan vastuuta veloistaan. Elellään jatkuvasti yli varojen. Shoppaillaan krääsää ja muuta tarpeetonta. Vaatteita pitää olla joka päivälle eri kappaleet.
- Anonyymi
Valtio takais 1 miljoonan kaikille halukkaille esim 100 v. ajaksi loppuisi kerralla se jatkuva lkv-alan vollotus ja asuntojen hintojen alamäki.
- Anonyymi
No joo kylläpä jollain leikkaa .Suomessa on todella niin huonot palkat ,että jos niinkuin lainaa olisi nuo eurot n,iin kuka silloin edes töihin lähtis.
- Anonyymi
Suuri osa työttömistä työnhakijoista ei ole työkykyisiä, monella ei esimerkiksi ole työnhakuvelvoitetta johtuen terveydentilasta.
- Anonyymi
Kuulostaa hyvältä ehdotukselta. Luotokelvottomille kansalaisille valtio voisi tarjota eutanasiaa ihan ilmaiseksi. Miksi pitäisi kenenkään elää toisten rahoillla. Saadaan vihdoin valtion talous kuriin kun päästään eroon yhteiskuntaa kuormittavista kulueristä kuten työtötmistä.
- Anonyymi
paras ratkaisu sun ongelmiin olis kun älyäisit vaan tappaa itses. selvästi olet onneton niin parempi vain lopettaa tuo säälittävä räpistely tähän pisteeseen
- Anonyymi
eli köyhät vielä syvempään kannustinloukkuun. kyllä sä oot fiksu!
- Anonyymi
Mikse samantien vaan ammuta kaikkia matalatuloisia. Tärkeintä on kuitenkin että palkastas menee katteina, pääomatuloina iso siivu nille joilla rahaa jo on
- Anonyymi
Totta. kaikki jotka tienaavat alle 5000 euroa kuukaudessa saunan taakse. Ei ole enää köyhiä.
- Anonyymi
Hyvä idea!
- Anonyymi
Kun sitä työttömyys rahaa saa niin voi mennä vapaaehtoistöihin. Roskien lajittelijaksi, vanhuksille kahvetteluseuraksi, kirpputoreille siivoojaksi, risusavottaan,autojenpesijäksi, kengänkiillottajaksi, koira ja kissojen ulkoiluttajaksi.... Kaikenlaista pientä kevyttä työtä josta saa palkkioksi työttömyys rahaa. Tunnit töissä vaihtelee oman jaksavuuden
mukaan kunhan saa jotain pientä pienesti
ainakin näkyväksi tehtyä. Työtä - jota joku valvoo ja kirjaa läsnäolon työttömyyskorvauksen saajan- niin hänelle maksetaan toki työstä about vähintään 2500 euroa jotta pärjää mukavasti omillaan.- Anonyymi
Onko persuilta tullu yhtäkään järkevää ehdotusta? tai yleensä sanaa suusta? tuskin
- Anonyymi
Onko aloittaja itse riikkapetteri ?
- Anonyymi
Heh. Aloittaja keksi sitten työttömyysturvan.
Nimittäin lainahan tuo on nytkin. Kun ihminen työllistyy, hän maksaa sen valtiolle veroina takaisin.- Anonyymi
Hyvä systeemi...joku muu maksaa toisten velat....🤣🤣🤣
- Anonyymi
Avaajan täytyy olla hyvin läheltä persujen ajatushautomoa. Kokoomuslaisetkaan eivät yleensä noin tyhmiä ajatuksiaan tuo esiin.
- Anonyymi
Mites noin niinkuin tuo oma kommenttisi. Se ei kovinkaan korkeatasoinen kyllä ole. Joten ?
- Anonyymi
Sinun mielestäsi työttömyy on ilmeisesti sellainen asia josta pitäisi vielä säätää rangaistus kaiken lisäksi?
- Anonyymi
Älkää nyt noin saatanan hulluja ehdottako. Älkää edes leikillä. Joku katastrofihallituksesta kun sattuu lukemaan tai kuulemaan moisesta, niin sehän otetaan ihan todesta ja mennään toteuttamaan ja se on sitten menoa se. Ollaan kohta kaikki orjina, jotka velkaantuu sen enemmän, mitä pidempään töissä ollaan. Ikinä ei mitään omaa rahaa, ikinä ei mitään omissa nimissä. Käydään vaan töissä ja velkaa on niin paljon ettei paskalle taivuta. Velkaannutaan tekemättä velkaa.
- Anonyymi
Marinin hallitukselta ois voinut jotain tollaista odottaakkin....
- Anonyymi
Sitähän me ollaan nyt jo ja jos tämä hallitus istuu koko vaalikauden, niin alkaa samanlainen muuttoaalto kuin 1960-70-luvulla oli.
- Anonyymi
Se tie voi olla monella edessä ennen kuin tämän hallituksen kurjistamispolitiikka on tullut tiensä päähän.
- Anonyymi
Ei kaljalla istuminen päiväaikaan ole samaa kuin ruokatunti, ellet sitten niin tahdo kohdallasi uskoa.
- Anonyymi
Aivan loistava ajatus, mutta ei mene läpi suomessa. Suomalaiset eivät edes osaa ajatella sitä, että työttömänä putoaisi tyhjän päälle. Tunnen muutaman jolle näin on käynyt henkilökohtaisen konkurssin jälkeen. Kyllä, sossu antaa sen muutaman satasen kuussa, mutta kaikki omaisuus, omakotitalo, suvun maat, kerrostalokaksio salasrakkaalle jne, kaikki ovat menneet, mitään ei omista.
Se mitä ihmettelen on että hän on säilyttänyt mielenterveytensä, positiivisen ilmeen, nauraa ja tervehtii, sanoo että "mikäs hätä tässä, kesä ja kaikki...". Tuo lainapainotteisuus, joo, se olisi vaihtoehto. Huijarit pitäisi saada pakkotyöhön, raivaamaan risukkoja ja keräämään roskia. Sillä kuittaisi päivä päivää vasten velkaansa. Menisi maku huijareillakin tuon kanssa pelleiluun. Hieno idea, kannatan.- Anonyymi
''....tervehtii, sanoo että "mikäs hätä tässä, kesä ja kaikki...".
Missä henkilö asuu ?? Suomessa on talvi...
- Anonyymi
Olet siis Auschwitzin vapauttamisen 80. vuosipäivänä tuonut julki millainen natsi todellisuudessa olet. Olet kuin Gestabon kasvatti, julma ja holokaustia työttömille suunnittelemassa. Mene sinä vaan korkealle kalliolle ja hyppää sieltä kivikkoon. Aufwidersen!
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haloo hallitus ! Millä eväillä rakennetaan oikeasti kaikille hyvinvointia ?
Maailman onnellisimmalla kansalla ei ole toivoa näköpiirissä. Moni suomalainen tuntee toivottomuutta. Tuoreen Sukupolvi365897Hyvää huomenta miehelle
Tähän ihan lähelle. Turhaa se on kai tänne kirjoittaa. Et sinä taida täällä kauheasti aikaasi kuluttaa, tai sitten et va273023Erika Vikman on kuin syöttöporsas
Mitä sen naamallekin on tapahtunut? Ihan kuin Tuksu Tukiainen pahimmillaan. Ja kiloja on karttunut mutta silti pukeutuu1791808- 461325
harrasterallit on syytä lopettaa
Lähes joka vuosi joku pääsee hengestään näissä harraste ja SM-sarjan ralleissa. Olen sivusta saanut seurata kuinka toin211054- 591011
Tällä palstalla liikkuu eräs vanhempi hullu
nainen, ei kannata jutella sen kanssa!!!!! Pilaa koko elämän60968Katsotaan eteenpäin!
Menneitä on turha tonkia, maito kaatui ja sitä ei takaisin saa! Lainapäätökset on tehty demokraattisesti yhdessä parhaan32956- 133891
- 40853