Jopa yritysjohtajienkin luotto hallitukseen on rapissut

Persuhallitus lähti toteuttamaan pitkälti sitä pelikirjaa, jota elinkeinoelämä oli toivonut ja esittänyt, mutta epäonnistui pahasti. Kolme neljästä OP:n tutkimuksen vastaajasta sanoo, että poliittinen johtaminen on merkittävä epävarmuuden lähde.
Hallituksen kykyyn vahvistaa julkista taloutta ei enää uskota, kertoo OP:n suuryrityskysely. Laitaoikeistolainen ideologinen "talouspolitiikka" on kasvattanut
alijäämää, työttömyyttä ja velkaa. Suomen julkinen velka kasvaa yhä eniten EU:ssa.
6134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Purra siirtelee rikkaille rahaa. Ei sillä taloutta pelasteta.

Koska hallitus on aivan tumpelo, julkisen talouden vaje tulee kasvamaan,
tuskin 9 miljardin leikkauksetkaan riittäisivät, mutta leikkauspolitiikka onkin
väärää talouspolitiikkaa. Ei pelkillä leikkauksilla ja rahaa rikkaille siirtämällä
taloutta korjata.

Äänestä
  • Isänmaalliset eivät osaa ajatella Suomen parasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Isänmaalliset eivät osaa ajatella Suomen parasta.

    Perskokkareiden isänmaallisuus on omassa taskussa. Mitä isänmaallisuutta itsekeskeisyys edustaa? Perskokkareilla se edustaa omanapaisuutta, "minä itse ensin".

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Perskokkareiden isänmaallisuus on omassa taskussa. Mitä isänmaallisuutta itsekeskeisyys edustaa? Perskokkareilla se edustaa omanapaisuutta, "minä itse ensin".

    Persujen juttuja uskovat enää vain kaikkein pölkkypäisimmät persu-uskovaiset.

    Äänestä

Rajumpia leikkauksia kaikkialle vai mitä SDP:N Wokettajat. Kultuurista voidaan leikata ensitöiksi 30% rahoituksesta pois jne.....

Äänestä

oikea oikeistopolitiikka karsii kaikki suojatyöpaikat pois , jotka toimivat velkarahalla

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Persuhallitus lähti toteuttamaan pitkälti sitä pelikirjaa, jota elinkeinoelämä oli toivonut ja esittänyt, mutta epäonnistui pahasti. Kolme neljästä OP:n tutkimuksen vastaajasta sanoo, että poliittinen johtaminen on merkittävä epävarmuuden lähde.
Hallituksen kykyyn vahvistaa julkista taloutta ei enää uskota, kertoo OP:n suuryrityskysely. Laitaoikeistolainen ideologinen "talouspolitiikka" on kasvattanut
alijäämää, työttömyyttä ja velkaa. Suomen julkinen velka kasvaa yhä eniten EU:ssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu