Minä olen mies

T_Mies kirjoitti:

Niin, minä olen mies. Ihminen, se toinen puoli tässä kompleksissa jossa elämän vedet virtaavat. Tunnen syyllisyyttä, että olen mies.

Niin paljon naisten kanssa jutellut ja oppinut tuntemaan sitä kaunista puolta meissä. Niin paljon rakastan sitä hellyyttä ja lämpöä, huolenpitoa, ruokaa ja välittämistä. Naisen kyyneleet murtavat sydäntäni, koska jos voisin pyyhkiä niistä jokaisen, niin tekisin sen.

Silti voimani hiipuu kun ymmärrän ettei tehtyä saa tekemättömäksi ja nöyryyttävästi todellisuus sieluani koettelee. Ymmärrän ettei kyyneleitä voi poistaa tai surua muuttaa muuksi. Niin paljon vääryyttä, niin paljon pahuutta, että haluaisin sulkea jokaisen teistä surumielisistä siipieni suojaan. Lämpöön turvaan. Yrittäen parantaa ja korjata, suojella kaikelta. Mutta raskainta on vain olla toiselle ihminen. Hyväksyä surun tuska ilman kykyä poistaa sitä, vaan ainoastaan tehdä siitä kevyempää. Niin valtava tahto olisi rakastaa kaikki ehjäksi, mutta liekö kukaan muu kuin Jumala joka tekee kaikesta mahdollista?

Tämä elämä on jotain käsittämätöntä ihmettä. Muistan eilisen tuskan ja menneet vaivani, mutta hyviäkin asioita. Se vaan pahat asiat jäävät parhaiten mieleen ja siksi olen herännyt valtavaan vastuuseen teitä kohtaan, rakkaat kanssakulkijani. Tiedän miten pahasti voi sanoa tai tehdä, ja siksi pelkään älyttömästi enemmän kuin mitään, tehdä pahaa edes vahingossa. Jokaisen sielun ympärillä on lihaa ja verta, joka tuntee tuskan ja elämän aivan kuten minäkin.

Kuin aurinko, joka ei mitään vaadi vaan lämmittää aivan jokaista joka sitä todistaa, niin minäkin haluan olla teille. Minä tahdon repiä tämän miehen paremmaksi ja niin paljon paremmaksi kuin edes uskallan nyt kuvitella. Minä tiedän, että pystyn siihen ja tahdon sitä. Mitä ikinä voisi ihmiseltä vaatiakaan enempää, kuin olla hyvä toiselle.

Inhimillinen ihmiselle. Myös niille jotka eivät lihaani miellytä. Kuten ihastuin naiseen joka oli varattu, niin epäkypsästi vihasin hänen miestään, joka oli täysin tietämätön, viaton ja kaikkensa tehnyt naisensa eteen. Niin kateellinen olin hänelle, että vasta kun kuulin itkun hänen sielussaan niin heräsin itseeni. Ajattelin, että "Hei, minä pystyn tekemään tälle miehelle parhaimman teon ja hyväksyä hänet ja heidän suhteensa." En minä ole häntä parempi, mutta jos voin hänen suhteensa ja sielunsa rauhoittaa, niin tein sen koska rakastin heitä. Luovutin heti, koska tärkeämpää kuin omat himoni on toisten onnellisuus.

Niin olen kärsinyt monesti varatuista. Siksi olen aina ensin selvittänyt, että onko ihastukseni varattu, koska tiedän että kykenen paljon parempaan kuin toisten haalimisen. Vaikka kuinka ikävsti koskeekin luopua unelmista naista kohtaan, niin tiedän silti olevani kaikkea tätä väkevämpi.

Väkivaltaa ansaitsee vain pahuuden tekijä. Sellainen minä olin joskus. Niin valtavasti olen panostanut vain reaktiiviseen taktiikaan, kun opin sen ylivoimaisen voimakkuuden tässä maailmassa. Se on pitämistä huolta itsestään ja tärkeistään. Ei toisten asioihin puuttumista omasta puutteestaan, vaan vahvistamalla itsessäni niitä kohtia jotka tekevät minusta vajaan.

Siksi rakas nainen, en sinua saalista. Tiedän kyllä luonnon tavat ja miten yleensä ihmiset asettuvat rooleihinsa, miehet miesten ja naiset naisten. Se on jotain käsittämätöntä typeryyttä mielestäni, anteeksi vaan kaikki, mutta olemme liian kehittyneet olemaan eläimiä enää. Sen sijaan katseeni nousee ylöspäin, sillä vain luopumalla voi saada ja löytää.

Miten edes kehtaan? Kuka kuvittelen olevani? No, valitettavasti olen pahinta mitä maailmassa voi olla, ja se on olla ihminen ja mies. Se on pahinta, koska mies on luomakunnan aktiivisin jäsen, jolla on valta hallita maailman maita ja meriä. Liian monet miehet nykyään menee helpoimman kautta ja suojautuu massaan. Kuten urheilu, baarit, kuntosalit tai sitten tekniikka, ilmaisukyky tai johtaminen. Pelkkiä menneen ajan hammaskiven kaltaisia oireita, jotka yrittävät haudata alleen sen todellisen miehen, jota kaikki pakenee kynsin ja hampain. Mutta minä käännyn ja levitän käteni. Otan vastaan sen tuntemattoman uhan, jota ei tämä sosiaalinen maailma halunnut kohdata. Jotain villiintynytyä, primitiivistä ja raakaa.

Ja näin minusta tuli minä. Käsittämätöntä miten ihmiset ihmetellen minua katsovat. Kuinka naiset sekoavat kun näkevät minut. Kuinka miehet epäillen muuttuvat veljikseni kun hyvän sanon sydämestäni.

Minä taistelen tätä hulluutta vastaan vielä pääni sisällä, mutta joka kerta enemmän ja enemmän tuon tuloksia ihmisten ilmoille. Ja pelkkää hyvää hedelmää kerännyt tähän asti. Vieläkään en ole tosin naista kädestä pitänyt ja se on ehkä valtava siunaus, koska olen joutunut ajattelemaan liikaakin itseäni. Monesti minulle on sanottu, että kirjoitan kuin nainen ja siitä en enää jaksa kuin olla iloinen, koska sydämeni ääni se on. Ei se ole loukkaavaa, vaan päinvastoin. Tajuan miten valtavan lahjan olen saanut kun ymmärrän meitä ihmisiä kuten Isä ja Äiti lastaan.

Näin minusta tuli mies. Puolustamalla sydämeni ääntä. Loppuun

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä