PULP FICTION (1994)
Katsojan arvointi
Kioskikirjallisuudesta nimensä saanut menestynyt, mutta turha elokuva sai ensi-iltansa Estonian vuonna 1994.
Surullista kyllä, mutta monet muistavat tämän valkokankaan
tragedian paremmin, kuin sen oikean tapahtuman itämerellä.
Uskaltaisiko jopa sanoa, että laiva upposi mereen yhtä traagisesti kuin leffa yleisöön?
Quentin Tarantino on toki tunnettu hyvinkin erityslaatuisista
elokuvistaan, mutta tässä leffassa aikajanat pilkottuna tarkoituksellisesti, tulee pakostakin ajatus, että perusrikosdraamasta saadaan pakottamalla ”taiteellinen”.
Vanha, unohdettu ori seitkyt- ja kasikytluvuilta – tanssijamies John Travolta tekee kyllä huikean paluun, mutta oikeasti hyvään elokuvaan ei tarvitsisi niin montaa eturivin näyttelijää todistamaan rainan hyvyydestä. Uma Thurman, Bruce Willis, Tim Roth ja Ving Rhames muunmuassa lienevät saaneet kohtuullisen korvauksen vaivoistaan. Seitsemän Oscar- ehdokkuutta, muttei yhtään osumaa.Kertoo jotain...
Katsojamenestys, hehkutettu, itsekin katsonut (miten muuten arvioisin..) rahaa tehnyt, mutta, mutta, jos ohjaaja olisi ollut joku Markku Eikukaan ja näyttelijät saippuasarjoista – tai miksei vaikka suoraan kaduilta, sama asia, olisiko itseriittoinen Hollywood eliitti edes kuullut koko elokuvasta?
PS. Tykkäsin leffasta, halusin vain kokeilla, onko minusta Vittumaiseksi kriitikoksi. Kommentteja saa mielellään antaa!
yt. A.L.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei ollut tarkoitus olla anonyymi. olen Antti Lintukangas, ekaa kertaa kokeilen tätä juttua, vähän pihalla näistä some-jutuista.
Ei kommenteja. no joo meen nukkuu, öitä.