Heinola ja surkea julkinen liikenne

Anonyymi-ap

Nyt on uutisoitu, että Heinolan julkisen liikenteen yhteydet ovat heikentyneet surkealle tasolle. Heinolasta ei tosiaan pääse pikavuorolla enää juuri minnekään. Yhteydet niin Mikkelin suuntaan kuin Helsinkiinkin ovat surkeat.

Päättäjät selittelevät ja puolustelevat yhteyksiä, mutta tosiasia on, että surkea yhteydet alkavat vaikuttaa jo kaupungin vetovoimaan. Ei Heinolaan kannata muuttaa, jos työskentelee muualla. Esimerkiksi Lahdesta on sujuvat yhteydet ympäri Suomea, eikä asuntojen hinnoissa ole suurtakaan eroa. Ei siis kannata ostaa asuntoa Heinolasta koska sen arvo vain laskee laskemistaan, eikä siitä pääse eroon.

Vastaavasti iäkkäiden ihmisten kannattaa muuttaa lähemmäs terveyspalveluita, koska Heinolasta ei pääse kohta bussilla suoraan edes keskussairaalaan, koska Heinolan päättäjät eivät osaa pitää huolta kunnan edun valvomisesta.

Alkaa näyttää siltä, että aika ja ihmiset ajavat nopeasti Heinolan ohitse.

26

930

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Moottoriliikennetie Lahdesta Heinolaan muutettiin moottoritieksi vuosina 2003-2005, eli sen jälkeen on voinut paahtaa yhtäjaksoisesti autobaanaa pitkin Stadista Lusiin asti.

      • Anonyymi

        Joo, niin kaikki paahtaa Heinolan ohi. Pysähtymättä😂
        Myös julkinen liikenne. Se kertoo tästä Heinolan "vetovoimaisuudesta".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, niin kaikki paahtaa Heinolan ohi. Pysähtymättä😂
        Myös julkinen liikenne. Se kertoo tästä Heinolan "vetovoimaisuudesta".

        vetää ohi vaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, niin kaikki paahtaa Heinolan ohi. Pysähtymättä😂
        Myös julkinen liikenne. Se kertoo tästä Heinolan "vetovoimaisuudesta".

        ei vetovoimaa😮


    • Anonyymi

      Nyt olisi syytä alkaa suunnittelemaan Heikkimäen typötyhjälle yritysalueelle bussiterminaalia!

      Heikkimäki maksoi kaupunkilaisille korkoineen n. 10 miljoonaa euroa. Rahat olisi yhtä hyvin voinut polttaa poroksi. Päättäjät kuitenkin vaikeroivat, että suoraan bussilinjaan Heinolasta keskussairaalaan ei ole varaa. Voi mitä tunarointia isolla T:llä! Veronmaksajien rahat kaadetaan kankkulan kaivoon ja sitten tuhotaan julkinen liikennekin. Heinola on kyllä tragikoominen kaupunki.

    • Anonyymi

      Teillä "kärkkäillä" arvostelijoilla on nyt iso mahdollisuus vaikuttaa Heinolan asioihin. Jokainen puolue hamuaa teidänlaisia tietäjiä ehdokkaiksi tuleviin vaaleihin tai sitoutumattomana voi myös osallistua. Laittakaa asiat kuntoon!

      • Anonyymi

        Ei arvostelun edellytyksenä ole ehdolle asettuminen. Arvostelu on sallittua ja suotavaa kaikelle kansalle. Kyllähän nämä tässäkin ketjussa kuvatut tapahtumat osoittavat aikamoista osaamattomuutta.


      • Anonyymi

        Juu laitetaan.


    • Anonyymi

      Vähän on kyllä kaukoliikenteen bussien kyytiin ollut tulijoita Heinolasta. Vajaa 10v sitten pääsi bussilla läpi vuorokauden. Savonlinnasta ja muualta pohjoisempaa tulevia vuoroja lakkautettiin jo joku 5v ennen koronaakaan. Mistä tämä kertoo? Siitä että eläkeläisvoittoinen väestö ei liiku enää juuri minnekään kotinurkkia kauemmas. Muistan vielä ajat kun kaukoliikenteen busseihin oli oikein jono Heinolassakin.

      • Anonyymi

        Valitettavasti nykyisenkaltainen tilanne merkitsee sitä, että hyvää julkista liikennettä tarvitsevat valitsevat asuinpaikakseen muun kuin Heinolan.
        Heinolan ikärakenne on sellainen, että aktiiviväestön kannattaakin asua muualla.


      • Anonyymi

        Tuotteet ja palvelut tulee toimittaa asiakkaille, ei niitä haeta tai juosta niiden perässä pitkin maita ja mantuja. Yrityksille ja niiden työntekijöille on mahdollisuuksia myös vanhemmassa väestössä.


      • Anonyymi

        Tämä oli seurausta siitä, että yhteiskunta sosialisoi paikallisliikenteen eikä näillä sosialisoiduilla lipuilla voinut kulkea kaukoliikenteen vuoroilla. Pitkän matkan matkustajamäärät eivät tehneet liikenteestä kannattavaa. Samaan aikaan ilmestyi Onnibus kermankuorintavuoroillaan, mikä pahensi tilannetta entisestään. Näiden syiden vuoksi niin moni Heinolan tyyppisiä pienempiä kaupunkeja palvellut vuoro on loppunut. Syynä siis väärät poliittiset päätökset ja asiaa tuntemattomat, helposti johdateltavissa olleet poliittiset päättäjät.


    • Anonyymi

      Heinolassa on jäätävän korkea työttömyys, yli 16 prosenttia. Täältä ei siis töitä löydy ja muualla töissä käynti ei välttämättä onnistu heikon julkisen liikenteen vuoksi. Ei ihme, että Heinolassa vain eläkeläisten määrä kasvaa.

      • Anonyymi

        Silti monet viettää aikaa keskustan räkälöissä ilojuomaa kittaillen sen sijaan että, ajan voisi käyttää työnhakuun, työllistämällä itsensä tai perustamalla yrityksen ja siten ehkäisten tulevia julkisia menoja tai muutoin omaa kurjuuttaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silti monet viettää aikaa keskustan räkälöissä ilojuomaa kittaillen sen sijaan että, ajan voisi käyttää työnhakuun, työllistämällä itsensä tai perustamalla yrityksen ja siten ehkäisten tulevia julkisia menoja tai muutoin omaa kurjuuttaan.

        työllistämällä itsensä tai perustamalla yrityksen ?? ilmeisesti helppoa ?? heinolassa ??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        työllistämällä itsensä tai perustamalla yrityksen ?? ilmeisesti helppoa ?? heinolassa ??

        Esimerkiksi päihteiden käytönehkäisy yritys tai peli yms. riippuvuuksien ehkäisy yritys. Varmaa tuottoa ja hyvää oloa👍


    • Anonyymi

      Äänestetään laivuri kaupunginvaltuustoon, niin hän korjaa kaikki mainitut epäkohdat!

    • Anonyymi

      Kaupunginjohtajan Parkkosen tahto, jota alamaiset toteuttaa päätöksillään.

    • Anonyymi

      Lehtimäen ja Salosen mielestä kaikki toimii hyvin. Muistakaa äänestäessä.

      • Anonyymi

        Ei kumpaakaan.


      • Tässä vähän liikenteestä faktoja.

        https://www.itahame.fi/paakirjoitus-mielipide/8177937

        On ehkä hyvä muistaa, että nykyinen valtuusto päätti kustannusleikkauksesta joukkoliikenteeseen ja nyt vaalikonevastauksissa monet näistä arvostelevat sitä, kun on jouduttu tekemään leikkauksia. Varmistaisin tämän asian ennen äänestyspäätöstä jos asiat oikeasti kiinnostaa..


      • Anonyymi
        juho.salonen kirjoitti:

        Tässä vähän liikenteestä faktoja.

        https://www.itahame.fi/paakirjoitus-mielipide/8177937

        On ehkä hyvä muistaa, että nykyinen valtuusto päätti kustannusleikkauksesta joukkoliikenteeseen ja nyt vaalikonevastauksissa monet näistä arvostelevat sitä, kun on jouduttu tekemään leikkauksia. Varmistaisin tämän asian ennen äänestyspäätöstä jos asiat oikeasti kiinnostaa..

        Niin, valtuusto päätti sdp:n johdolla heikentää julkista liikennettä. Se on todellinen neronleimaus, kun otetaan huomioon Heinolan suurtyöttömyys. Mitäpä sitä helpottamaan työmatkailua muihin kuntiin, parempi vaan kerralla muuttaa pois täältä.


    • Anonyymi

      Heinolan bussiyhteydet ovat kyllä aivan säälittävät. Esimerkiksi Helsinkiin ei pääse töiden kannalta järkevään aikaan. Ei ole ihme, että kaupunki vain kuihtuu kuihtumistaan, kun työpaikkoja ei ole ja muualla töissäkäynti tehdään vaikeaksi surkealla julkisella liikenteellä!
      Heinola on vain varjo entisestä.

    • Anonyymi

      Heinolan päättäjät haluavat säästää julkisesta liikenteestä. Tällä osaamisella alamäki vain kiihtyy. Vai onko tarkoitus hillitä asukasluvun laskua estämällä asukkaita poistumasta julkisella liikenteellä?

    • Anonyymi

      🤬🤬🤬

    • Anonyymi

      😵‍💫😵‍💫

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2435
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1253
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      9
      1176
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      875
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      870
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      723
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      92
      712
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      27
      689
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      666
    Aihe