VELLOKSET ASIALLA - kunhan eivät iske kirveensä kiveen!

Tämän aamun Kainuun Sanomissa on kahdella sankarilla puolen sivun maksettu ilmoitus, jossa he ilmoittavat olevansa ehdolla kevään vaaleissa ja kehottavat kaikkia muitakin lähtemään ehdolle tähän porukkaan. Nämä kaksi sankaria ovat Pasi Kilpeläinen ja Anssi Manninen. Nämä ovatkin tämän hetken persujen poliittiset magneetit Kajaanissa. Kilpeläinen sai hiljakkoin tuomion käräjillä ja molemmat ovat toimillaan osoittaneet, että Kajaanin sorsat pitää tappaa nälkään ja pakkaseen. On siinä meillä varsinaiset poliittiset magneetit - taitavat vain karkottaa ihmisiä!
33629
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Kyllä näin on , nuoretkin tietävät näiden töppäilyt.
Ei ikinä ääniä näille sankareille, varsinkaan tuomion saaneelle, eikä muillekkaan.
Tänään torilla ”ruokajonossa” vanhukset ahneina Kainuulaisena syömässä kun ilmaiseksi saa.
Eräs mummo kertoi olevansa vuoden päästä 80v. eikä aijo äänestää Perussuomalaisia. Ilmaiset antimet kuulu maistuvan.

Äänestä
  • Mihin ne ämpärin jonottajat tavoistaan pääsevät?

    Äänestä

  • Ja Sinä voisit lopettaa ihmisten nimien kirjoittelun tälle palstalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ja Sinä voisit lopettaa ihmisten nimien kirjoittelun tälle palstalle.

    Sehä kertoopi vuan katkeruuvesta kun tottuuvet tulloo esille.

    Äänestä

ihmistenkö tehtävä on ruokkia luonnon eläimet kaikki ja ne sitten kiittää ulostamalla päälle ja tuuletus matot aina kurassa?
pitäs usasta mallia ja lopettaa ulkomaan avut, sitten perustulo joku systeemi kehittää että perustiedoilla saa perustuloa jos emmoinen elämä tilanne??

1Äänestä
  • Tämä on oikeata ajattelua. Ei kun kaikki Kajaanin sorsat lihoiksi ja perustulo kaikille ehtona vain se, että on ajateltava tekevänsä muka työtä vaikka ei tekisikään. Perustulo-rahalla on ehdottomasti ostettava joko viinaa tai kaljaa ja oltava ainakin olevinaan humalassa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tämä on oikeata ajattelua. Ei kun kaikki Kajaanin sorsat lihoiksi ja perustulo kaikille ehtona vain se, että on ajateltava tekevänsä muka työtä vaikka ei tekisikään. Perustulo-rahalla on ehdottomasti ostettava joko viinaa tai kaljaa ja oltava ainakin olevinaan humalassa.

    Kuinka kauan sulla onkaan lääkkeiden ottoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tämä on oikeata ajattelua. Ei kun kaikki Kajaanin sorsat lihoiksi ja perustulo kaikille ehtona vain se, että on ajateltava tekevänsä muka työtä vaikka ei tekisikään. Perustulo-rahalla on ehdottomasti ostettava joko viinaa tai kaljaa ja oltava ainakin olevinaan humalassa.

    Ehdottihan valtuuston pj. viestilään < ota undulaatti ja papukaija. Sorsista oli puhetta ,joista ennen on pitänyt ja yleensä linnuista ja eläimistä.
    Tökeröä viestintää….

    Äänestä

  • Tietääkseni hänellä on hyvä koulupohja. Tämä sivusto ei ole mikään äidinkielen oppitunti. Tuo kirjoittamasi teksti ei ole kieliopillisesti oikein. Jos taso on tuo, niin ei liene varaa mennä arvostelemaan toisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tietääkseni hänellä on hyvä koulupohja. Tämä sivusto ei ole mikään äidinkielen oppitunti. Tuo kirjoittamasi teksti ei ole kieliopillisesti oikein. Jos taso on tuo, niin ei liene varaa mennä arvostelemaan toisia.

    Hän ei niistä ole toitotellut, niinkuin joku muu olemattomista.

    Äänestä

suomessa olisi jo perustulo ja ehkä eu alueellakin ellei 1/3 osa eu budjetista kera menisi afrikkaan, kera turhake komissaarien palkat ja heidän satojen alamaisten palkat , tilavuokrat jne. (afrikka) afrikka tukien sekä valtioiden ulkomaan avut

sitten oma maa on täysin heitteillä siksi ja suomessahan on eu:nkin tuomitsema heikoin sosiaaliturva, karensseja tulee ja alimpiin tukiin painostetaan työttömät?

miten voi nousta nolla resursseilla jos toime tulo tuki esim. jo erittäin alhainen ja sitten olet suurennus lasin alla? tili otteet ym ja joka kk kela uhkailee?

Eu maihin ja suomeen tarvittaisi turhien leikkaus ajattelua, pian olisi toimiva perustulo mikä aktivoituu jos ei ole riittämiin hyvissä asemissa elämässä.

nyt ne miljardit menee afrikkaan ym. pukumiesten palatsien vuokriin ,palkat ym.

Äänestä

Kyllä se on nyt niin, että Pasi Kilpeläinen joutaa joihinkin muihin hommiin kuin valtuustoon ja lautakuntiin. Ei tällaisia sankareita pidä valita mihinkään. Pitäkäämme yhdessä huolta, ettei yhtäkään ääntä anneta - ei kuntavaaleissa eikä aluevaaleissa.

Äänestä
  • Samaa mieltä- huhtikuussa muistetaan meidän perheellä.
    Kaverit ovat samaa mieltä.

    Äänestä

  • Istuu vaan puhelintaan näpelöi valtuuston kokouksissa jne…mitä virkaa tuollaisella on palkkiotten keräystä vaan.

    Äänestä

  • Pidetään huoli, että sama kohtalo on kaikilla hänen hännystelijöillä, jotka pyrkivät luottamuspaikkoihin. Helevetti mitä porukkaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Pidetään huoli, että sama kohtalo on kaikilla hänen hännystelijöillä, jotka pyrkivät luottamuspaikkoihin. Helevetti mitä porukkaa...

    Eiköhän kajjaanilaiset ole hyvin tietoisia joka paikassa siitä kuulee. Tuntuu, että Keskusta vetää äänestäjiä Perussuomalaisilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Pidetään huoli, että sama kohtalo on kaikilla hänen hännystelijöillä, jotka pyrkivät luottamuspaikkoihin. Helevetti mitä porukkaa...

    Juuri niin

    Äänestä

  • Tiedätkö, että valtuustossa istuu tuomarismies, joka on erotettu asianajaliitosta, jotain sielläkin on, ei ainakaan puhtaat purjeet.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Tiedätkö, että valtuustossa istuu tuomarismies, joka on erotettu asianajaliitosta, jotain sielläkin on, ei ainakaan puhtaat purjeet.

    Kiitos tiedosta. Valtuuston puheenjohtaja voisi opetella puhumaan totta.
    Asiapaperit osoittavat täydellisen kuvan kirjoittajastaan valheisiin ja perättömiin kirjoituksiin nojaten.
    Esimerkkinä ”seksi” valistus käännettynä versiona, jonka kohteeksi ovat joutuneet väärät henkilöt.

    Äänestä

  • Asiaa

    Äänestä

  • Asiaa jos tuo pääsee jatkoon eroja harkitaan lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Asiaa jos tuo pääsee jatkoon eroja harkitaan lisää.

    Tämä kommentti kuuluu 26.1.2025 olevaan kirjoitukseen.

    Äänestä

  • Käy kysymässä siltä, joka sai tuomion kunnianloukkauksesta. Toinen vaihtoehto on, että menet käräjäoikeuden kansliaan kyselemään. Korvaukset saanut on sen verran fiksu, että ei levittele niitä jokaisen nähtäväksi, vaikka se olisi laillista tuomion julistamisen jälkeen. Minä olen lukenut oikeudenkäyntiasiakirjat ja ne olivat melkoista tekstiä. Asiat oli käännetty päälaelleen ja totuuden siementä niistä en löytänyt. Voi, kun minullakin olisi valehtelemisen lahja, mutta kun ei ole.

    Äänestä

  • Sinun pittää mennä lukemaan tiiät varmaan osoitteenkin? Faktaahan niistä löytyypi.

    Äänestä

  • Asiapaperi on paperi, jota käytetään kun käydään asioilla.

    Asialla tässä tapauksessa tarkoitetaan pääasiassa sitä isompaa asiaa, eli paskalla käyntiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Asiapaperi on paperi, jota käytetään kun käydään asioilla.

    Asialla tässä tapauksessa tarkoitetaan pääasiassa sitä isompaa asiaa, eli paskalla käyntiä.

    Käy hae oikea paperi poliisilaitoksen kansliasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Sinun pittää mennä lukemaan tiiät varmaan osoitteenkin? Faktaahan niistä löytyypi.

    Tervemenoa sinne kestääkö kanttisi mennä..muuhun ei taida olla rohkeutta kuin täkyttämiseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Tervemenoa sinne kestääkö kanttisi mennä..muuhun ei taida olla rohkeutta kuin täkyttämiseen?

    Räkyttämiseen..

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Asiapaperi on paperi, jota käytetään kun käydään asioilla.

    Asialla tässä tapauksessa tarkoitetaan pääasiassa sitä isompaa asiaa, eli paskalla käyntiä.

    Tämä oli hauska. Terv Arvostelija

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Sinun pittää mennä lukemaan tiiät varmaan osoitteenkin? Faktaahan niistä löytyypi.

    Tarkoitatko ”Kurvista”?

    Äänestä

Me äänestää pätkäytetään perussuomalaisia. Ainoaa rehellistä puoluetta

Äänestä

Karvaani kulkee ja koirat haukkuu hau hau persut voittaa vaalit.

Äänestä
  • Niin ne voittaa 🤣🤣🤣

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tämän aamun Kainuun Sanomissa on kahdella sankarilla puolen sivun maksettu ilmoitus, jossa he ilmoittavat olevansa ehdolla kevään vaaleissa ja kehottavat kaikkia muitakin lähtemään ehdolle tähän porukkaan. Nämä kaksi sankaria ovat Pasi Kilpeläinen ja Anssi Manninen. Nämä ovatkin tämän hetken persujen poliittiset magneetit Kajaanissa. Kilpeläinen sai hiljakkoin tuomion käräjillä ja molemmat ovat toimillaan osoittaneet, että Kajaanin sorsat pitää tappaa nälkään ja pakkaseen. On siinä meillä varsinaiset poliittiset magneetit - taitavat vain karkottaa ihmisiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu