Sosiaalinen media on vahvistanut demokratiaa

Paikkakunnat
Lappi
Rovaniemi

öyhöttäminen ja vihapuhe vasemmiston ase?
Anonyymi-ap
2025-01-25 12:18:12

Sosiaalinen media on vahvistanut demokratiaa

Punavihreän kuplan puhkeaminen on samalla avannut laajemman mahdollisuuksien ikkunan, joka on avautunut entisestään kansalaiskeskustelun laajanemisen ja erityisesti sosiaalisen median tarjoamien mahdollisuuksien myötä, Tontti sanoo.

Tekniset innovaatiot ovat olleet suuri muutosvoima. Internet ja erityisesti sosiaalinen media ovat murtaneet journalistien vanhan vallan.

– Kulttuuri-, media- ja yliopistoeliittien asema horjuu. He eivät enää pysty ohjailemaan julkista keskustelua, kuten he vielä vähän aikaa sitten pystyivät. Kiitos sosiaalisen median, äänettömät ovat saaneet äänen ja demokratia on vahvistunut ennennäkemättömällä tavalla. Nyt reisjärveläinen metsurikin saa äänensä kuuluviin, mikä ei olisi ollut mahdollista vanhassa maailmassa.

Monet journalistit, vasemmistolaiset yliopistotutkijat ja aktivistit pyrkivät kehystämään somessa käydyn kansalaiskeskustelun ”öyhöttämiseksi” tai ”vihapuheeksi”. Tontti kuitenkin kuvaa reaktion johtuvan lähinnä siitä, että valta-aseman menetys ottaa koville.

ote suomen uutiset
298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sdp sakki vielä huumeissa makaa-viihdekäyttö

Äänestä
  • Persujen Juoppolalli porukkaa ei kaipaa kukaan enää päättämään tämän maan asioista.Nyt on nähty nämä PersuJuopot ja huonoksi koettu .!!!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Paikkakunnat
Lappi
Rovaniemi

öyhöttäminen ja vihapuhe vasemmiston ase?
Anonyymi-ap
2025-01-25 12:18:12

Sosiaalinen media on vahvistanut demokratiaa

Punavihreän kuplan puhkeaminen on samalla avannut laajemman mahdollisuuksien ikkunan, joka on avautunut entisestään kansalaiskeskustelun laajanemisen ja erityisesti sosiaalisen median tarjoamien mahdollisuuksien myötä, Tontti sanoo.

Tekniset innovaatiot ovat olleet suuri muutosvoima. Internet ja erityisesti sosiaalinen media ovat murtaneet journalistien vanhan vallan.

– Kulttuuri-, media- ja yliopistoeliittien asema horjuu. He eivät enää pysty ohjailemaan julkista keskustelua, kuten he vielä vähän aikaa sitten pystyivät. Kiitos sosiaalisen median, äänettömät ovat saaneet äänen ja demokratia on vahvistunut ennennäkemättömällä tavalla. Nyt reisjärveläinen metsurikin saa äänensä kuuluviin, mikä ei olisi ollut mahdollista vanhassa maailmassa.

Monet journalistit, vasemmistolaiset yliopistotutkijat ja aktivistit pyrkivät kehystämään somessa käydyn kansalaiskeskustelun ”öyhöttämiseksi” tai ”vihapuheeksi”. Tontti kuitenkin kuvaa reaktion johtuvan lähinnä siitä, että valta-aseman menetys ottaa koville.

ote suomen uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu