Suurimmat virheet tehdään politiikassa silloin, kun menee lujaa. Saksien heiluttelu oli Purralta virhe, joka muistetaan. Vaalikauden alussa he olivat voimiensa tunnossa ja ilkkuivat demareille, että eipä kannatuksemme pudonnutkaan. Vaan kuinkas kävikään, Lindtman lohkaisee ja lykkii tasatyönnöllä eteenpäin.
Ei jatkoon
Anonyymi-ap
7101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Giljotiinia tuhohallitus käytti !
Hallituksen pää leikkuriin!
Kappas kummaa IL ja demarit ajatteli sitten aloittaa vaaliblokit "vain" kaksi vuotta ennen niiden ajankohtaa..😁
Mitä taas Lindtmaniin tulee, hänen vaalivoiton juhlia seuraa kuningaskanuuna koska ei saa edes enemmistöhallitusta kasaan ilman porvarikepua tai -kokoomusta. Mikä määrittelee Lindtmanin hallituksen hallitusohjelman suurelta osin persujen kannatuksen lähtiessä saman tien nousuun oppositiossa. Lindtmanille käydessä pennilleen samalla tavalla kuin Sipilälle, jonka todellinen johtaja oli kokoomus.
Kumpikaan, kepu tai kokoomus ei anna Lindtmanin vesittää Orpon työmarkkinauudistuksia kummankin edellisistä antaessa lehmäkaupoissa vassareille valtuudet vesittää persujen kiristykset mamupolitiikkaan. Millä Tuppuraiset, Nasimat jne. pitää hyvän huolen siitä, että persut kisaa pääministeripuolueen asemasta 2031 ek vaaleissa.
Lindtman joutuu jatkamaan samalla saksilinjalla Purran vttuillessa oppositiosta käsin Lindtmanin saksiessa.
Viimeinen sammuttaa valot tässä maassa! Häivymme heti kun kaikki on myyty!
Tarvitsetko apua matkalaukkujen kantamiseen ap minä voin tulla avuksi itärajalle asti?