Mihin kymmenen miljoonaa euroa piilotettiin? Nuorisosäätiövyyhdin päätekijät tuomittiin,

mutta säätiön varoja on edelleen kateissa. Nuorisosäätiö on saanut varojaan takaisin ulosoton kautta vain muutamia kymmeniätuhansia euroja.

Keskustataustaisessa Nuorisosäätiössä tapahtuneista rikoksista on jaettu päätekijöille tuomiot, mutta vain pieni osa kadonneista rahoista on saatu takaisin.

Nuorisosäätiön hallituksen nykyinen puheenjohtaja Jari Laine sanoo, että rikolliseen toimintaa päätyneitä rahoja on löytynyt jonkin verran ulosoton kautta. Summissa puhutaan kuitenkin vain muutamista kymmenistä tuhansista euroista.

https://www.talouselama.fi/uutiset/mihin-kymmenen-miljoonaa-euroa-piilotettiin-nuorisosaatiovyyhdin-paatekijat-tuomittiin-mutta-saation-varoja-on-edelleen-kateissa/5c7d4f7a-2590-48e7-9188-bd9ce8619c2a
61783
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Eikös tämä ollut keskustan vahvuus tämä rikollisuus tuolla?

Äänestä

Nuorisosäätiön hallituksen nykyinen puheenjohtaja Jari Laine sanoo, että rikolliseen toimintaa päätyneitä rahoja on löytynyt jonkin verran ulosoton kautta. Summissa puhutaan kuitenkin vain muutamista kymmenistä tuhansista euroista.

”Ulosotosta ei ole tullut käytännössä juuri mitään suhteessa säätiölle aiheutettuihin vahinkoihin”, hän sanoo.

Laine ja Nuorisosäätiön toimitusjohtaja Kimmo Pihlman aloittivat edeltäjiensä sotkujen siivoamisen noin kuusi vuotta sitten.

Säätiön varoja oli liikkunut rikosten tekoaikana suurilta osin Viroon. Piiloon jääneitä rahoja on Laineen mukaan arviolta kymmenen miljoonaa euroa tai mahdollisesti jopa enemmän.

”Ne ovat kadoksissa jossain”, Laine sanoo.

Nuorisosäätiövyyhti on Suomen rikoshistorian laajin talousrikostapaus.

Säätiön varoja kierrätettiin vyyhdissä rikollisiin tarkoituksiin muun muassa monimutkaisten kiinteistö- ja tonttikauppojen avulla. Nuorisosäätiön oudoista bisneksistä uutisoi jo vuonna 2016 Yleisradio
. Myöhemmin säätiön Viron liiketoimista uutisoi esimerkiksi Lännen Media

.

Vuonna 2022 Helsingin käräjäoikeus tuomitsi keskustataustaisen Nuorisosäätiön entisen hallituksen puheenjohtajan ja entisen keskustapoliitikon Perttu Nousiaisen muun muassa törkeistä kavalluksista ja törkeästä lahjuksen ottamisesta neljäksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankeuteen. Hän oli tunnustanut rikokset tunnustamisoikeudenkäynnissä.

Tämän vuoden kesäkuussa oli Nuorisosäätiön entisen asiamiehen ja toimitusjohtajan Aki Haaron tuomion vuoro. Hänet tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa kuuden vuoden ehdottamaan vankeuteen. Tuomio tuli törkeästä lahjuksen ottamisesta elinkeinotoiminnassa, kahdesta törkeästä kavalluksesta, kahdesta törkeästä veropetoksesta ja kahdeksasta törkeästä väärennyksestä.

Haaro määrättiin vangittavaksi heti. Hänen on arvioitu valittavan tuomiosta.

Nuorisosäätiön omat asiakirjat ovat tallessa.

Kadonneisiin rahoihin liittyy sen sijaan huhu, jonka mukaan varojen jakamiseen liittyviä rikollisten keskinäisiä sopimuksia olisi piilotettu Helsingissä sijaitsevan kiinteistön välikattoon. Talouselämälle kerrotuissa vihjetiedoissa on puhuttu ”Erikssonin talosta”. Tällaista kiinteistöä ei ole kuitenkaan toimituksen selvityksissä löytynyt.
Liikemiehen kuolema

Rakennusliikkeillä oli keskeinen rooli Nuorisosäätiövyyhdissä.

Kesäkuussa 2024 antamassaan tuomiossa oikeus katsoi Aki Haaron ottaneen vastaan tai hyväksyneen lahjuksia Salpausselän Rakentajat Oy:ltä (SSR). Nykyisin yhtiön nimenä on Pallas Rakennus Päijät-Häme Oy. Lahjuksia oli maksettu yli 2,6 miljoonaa euroa. Haaro tuomittiin maksamaan muun muassa Nuorisosäätiölle huomattavat vahingonkorvaukset.

Pallas Rakennus Päijät-Häme Oy sekä FinCap Pohjanmaa Oy, joka on entiseltä nimeltään SSR Pohjanmaa, tuomittiin asiassa yhteisösakkoihin törkeästä lahjomisesta elinkeinotoiminnassa.

Pallas Rakennus Päijät-Häme Oy oli myös asianomistajan asemassa ja useita vastaajia on velvoitettu suorittamaan vahingonkorvauksia Pallas Rakennus Päijät-Häme Oy:lle

Keskeinen henkilö Nuorisosäätiö-vyyhdissä oli lahtelaisen SSR Groupin yrittäjä Mika Wilenius.

Wilenius menehtyi kesken esitutkinnan Dubaissa vuonna 2021. Hänen läheisensä kertoi tuolloin Etelä-Suomen Sanomille
kuolemasta. Läheinen ei kertonut lehdelle tarkemmin kuoleman ajankohtaa tai olosuhteita.

Äänestä

Vanhanen pani Kaikkosen kanssa satoja tuhansia ihan panemalla ja Pekkarisen tauluihin upposi kymmeniä tuhansia. Hupaisaa on se, että veronmaksajilta kupattiin kaikki rahat Nuorisosäätiöön, maataloustukien ohella. Semmoinen kepu.

Äänestä
  • Vanhanen pani Kaikkosen kanssa😮

    Äänestä

Tyypillistä Keskusta-puolueen toimintaa

Äänestä
  • Onko näin?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onko näin?

    On.

    Äänestä

Holkkipolvi Vanhanen pani lihaa piiloon kovasti, mutta kymmeniä miljoonia ei kestänyt Matin polvi.

Äänestä
  • Holkkipolvi Vanhanen oli kova valehtelemaan, mutta arvosti Valion huitumaitulia yli kaiken.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Holkkipolvi Vanhanen oli kova valehtelemaan, mutta arvosti Valion huitumaitulia yli kaiken.

    Kaikki kepulaiset valehtelee!

    Äänestä

Holkkipolven tuppilautoihin meni vai pieni osa, natinatiin meni Matilla enemmän.

Äänestä
  • 😮😮😮

    Äänestä

Pitäisi tutkia, onko Keskusta-puolueen toiminta järjestäytynyttä rikollisuutta.

Äänestä

Normikepu pisnes.

Äänestä

Jossakin keskustan muussa säätiössä odottamassa saaliin jakoa.

Äänestä
  • Tämä tulisi tutkia.

    Äänestä

Väyrysen kampanjoiden rahoitus pitäisi tutkia tarkemmin, siellä voi olla Nuorisosäätiön varoja.

Äänestä
  • Näin tulisi toimia

    Äänestä

Onko keskustalaiset tehneet tässäkin asiassa yhteistyötä venäläisten kanssa?

Äänestä
  • Varmasti!

    Äänestä

Aina Keskusta-puolue on venäjän suuntaan kumartanut.

Äänestä

Kokoomus ym. suhmurit karkotettava maasta!

Äänestä

Keskusta-puolue lopetettava kommunistisena.

Äänestä

Kaikkosta ei varmaan kiinnosta asian avaaminen ja selvittäminen.

Äänestä
  • Aina kepulaiset on rikoksiaan peitelleet. Hys hys..

    Äänestä

Missä kepu, siinä rösös! Sanoi Sulo Aittoniemi (kepu).

Äänestä
  • De facto

    Äänestä

Keskusta on esittänyt asiasta välikysymystä. Vanhanen tekee sen ja esittää myös välikysymyksen.

Äänestä
  • Ai itselleen?

    Äänestä

  • Tämä on aivan katastrofaalista.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Tämä on aivan katastrofaalista.

    Tyypillistä toimintaa keskustalaisilla

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Tyypillistä toimintaa keskustalaisilla

    Keskustan perinteet velvoittaa. Rehellinen työ ei kannata.

    Äänestä

  • Häpeällistä! Eikä kukaan ota tässäkään asiassa vastuuta Keskusta-puolueessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Häpeällistä! Eikä kukaan ota tässäkään asiassa vastuuta Keskusta-puolueessa?

    Puheenjohtaja saa kohta potkut!

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Puheenjohtaja saa kohta potkut!

    Todellakin ja syystä!

    Äänestä

Vyyhti on niin laaja ettei siihen uskalla kajota.

Äänestä

Vanhanen pani rahaa menemään.

Äänestä

Ketä v.. u oikeesti kiinnostaa enää.

Äänestä
  • 🙋‍♂️🙋‍♀️🙋

    Äänestä

  • Minua kiinnostaa

    Äänestä

  • Ja minua😁

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Minua kiinnostaa

    Hankippa elämä.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Hankippa elämä.

    Minuakin kiinnostaa!

    Äänestä

Keskustan puheenjohtaja sekaantunut tällaiseen, ei hyvä.

Äänestä
  • Niiin kepulaista toimintaa

    Äänestä

  • Tällaista puheenjohtajaa ei olisi pitänyt koskaan valita.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Tällaista puheenjohtajaa ei olisi pitänyt koskaan valita.

    Häpeällistä

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Tällaista puheenjohtajaa ei olisi pitänyt koskaan valita.

    De facto

    Äänestä

Ammattikoululainen nosti spämmejään kun sai vähän korvamakiaa vanhemmilta palstalaisilta.
Nuorisosäätio jutussa on tosiaan tuomiot jaettu jo jokin aika sitten ja oikeusvaltion henkeen ei kuulu näiden vatkaaminen kymmeniä vuosia sen jälkeen.

Äänestä
  • Niinpä. Keskusta-puolueen tapa on aina ollut hyssytellä ongelmat ja rikokset piiloon. Mutta tiedätkö mitä? Ei ne rötökset mihinkään poistu.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Niinpä. Keskusta-puolueen tapa on aina ollut hyssytellä ongelmat ja rikokset piiloon. Mutta tiedätkö mitä? Ei ne rötökset mihinkään poistu.

    Hyshys

    Äänestä

Tuskin saavat penniäkään takaisin. Rahat jemmattu niin hyvin.

Äänestä
  • Onko Kaikkoselta kysytty?

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Onko Kaikkoselta kysytty?

    Kannattaisi kysyä

    Äänestä

Nuorisosäätiön rikoksista tuomittu on Keskustan puheenjohtaja Kaikkonen

Äänestä
  • De facto

    Äänestä

Hillot hukassa! HO HOO, HO HOO!

Äänestä

Tämä pitäisi tutkia tarkemmin.
Lakimies.

Äänestä
  • De facto

    Äänestä

Olisiko VKK päässyt osille ja siksi kirjanpito on kateussa. Ossi?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

mutta säätiön varoja on edelleen kateissa. Nuorisosäätiö on saanut varojaan takaisin ulosoton kautta vain muutamia kymmeniätuhansia euroja.

Keskustataustaisessa Nuorisosäätiössä tapahtuneista rikoksista on jaettu päätekijöille tuomiot, mutta vain pieni osa kadonneista rahoista on saatu takaisin.

Nuorisosäätiön hallituksen nykyinen puheenjohtaja Jari Laine sanoo, että rikolliseen toimintaa päätyneitä rahoja on löytynyt jonkin verran ulosoton kautta. Summissa puhutaan kuitenkin vain muutamista kymmenistä tuhansista euroista.

https://www.talouselama.fi/uutiset/mihin-kymmenen-miljoonaa-euroa-piilotettiin-nuorisosaatiovyyhdin-paatekijat-tuomittiin-mutta-saation-varoja-on-edelleen-kateissa/5c7d4f7a-2590-48e7-9188-bd9ce8619c2a

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu