Halliyus ja Yle

Hallitus on aiheuttanut isot irtisanomiset YLEssä.
Yhteensä 309 henkilöä.

Näin valtavan työntekijöiden määrän vähennys, ei voi olls vaikuttamatta kansan tiedonsaantiin.

Hallitus noudattaa omaa linjaansa; eli
asioista ei tarvitsekaan tiedottaa mitään tälle tyhmälle kansalle, eikä rtenkään ennenkuin asioista on päätetty.

Kansa on kiinnostuneempi ihmisten "ala- kuin yläpään"-asioista js kaikists juoruiluista, kuin omien asioidensa hoidosta.
Vsrjelkoon Luoja päästämästä tätä salailun- mestari Satosta pääsemästä KELAn johtotähdeksi .
Hänhän on juuri ollut rekrytoimassa Filippiineiltä js Vietnamista hoitajia Suomen kansan hoitajiksi.
Palkka tuskin nousee hoitajilla.
Satonen haluaa tuon viran ja 20000€/kk:ssa palkkaa + kaikki etuudet.
Hoitajien ja muidenkin naisvaltaisten alojen palkat jäävät pitkiksi ajoiksi "kuoppaan".
Kumma, kun työväki äänestäessään kokoomuslaisia valtaan, eivät ymmärrä,
ettei heitä kiinnosta muu kuin omat etuudet.
Se, että omistat auton ja asunnon, rhkä kesämökinkin, ei anna työväelle aihetta muuttua porvariksi.

Kannattaa aina muistaa omat lähtökohtansa. Suomi on nuori maa, josta oikes eliitti puuttuu.
Suurimmaksi osaksi nämä "eliittiksi" itsensä laskevat, ovat niitä takinkääntäjiä ja pelkkiä pyrkyreitä, jotka eivät oikeasti välitä tavallisesta kansasta. Eikä ainakaan naisten asioista.

Jos naiset kykenisivät solidaarisuuteen toisiaan kohtaan, niin asiat muuttuisivat.
Niin kauan, kun nuorille naisille, on tärkeämpää brasilialainen takamus pulleat huulet ja irtoripset, ei mikään muutu. Trumpin kaltaiset öykkärit ovat johdossa.
173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Päättäjien tulisi suhtautua toisin omiin matkusteluihin ja varsinkin niiden joilla ei ole mitään tekemistä enää päätöksien kanssa.
Tarina kertoo, että Ylen toimittajia on usein ollut liikaa urheilumatkoilla ulkomailla ns. palkinto matkoilla, lieneekö totta?
Ennen Yle oli kepun ja vasemmiston äänitorvi joka pauhasi lähes aina neuvostoliitosta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hallitus on aiheuttanut isot irtisanomiset YLEssä.
Yhteensä 309 henkilöä.

Näin valtavan työntekijöiden määrän vähennys, ei voi olls vaikuttamatta kansan tiedonsaantiin.

Hallitus noudattaa omaa linjaansa; eli
asioista ei tarvitsekaan tiedottaa mitään tälle tyhmälle kansalle, eikä rtenkään ennenkuin asioista on päätetty.

Kansa on kiinnostuneempi ihmisten "ala- kuin yläpään"-asioista js kaikists juoruiluista, kuin omien asioidensa hoidosta.
Vsrjelkoon Luoja päästämästä tätä salailun- mestari Satosta pääsemästä KELAn johtotähdeksi .
Hänhän on juuri ollut rekrytoimassa Filippiineiltä js Vietnamista hoitajia Suomen kansan hoitajiksi.
Palkka tuskin nousee hoitajilla.
Satonen haluaa tuon viran ja 20000€/kk:ssa palkkaa + kaikki etuudet.
Hoitajien ja muidenkin naisvaltaisten alojen palkat jäävät pitkiksi ajoiksi "kuoppaan".
Kumma, kun työväki äänestäessään kokoomuslaisia valtaan, eivät ymmärrä,
ettei heitä kiinnosta muu kuin omat etuudet.
Se, että omistat auton ja asunnon, rhkä kesämökinkin, ei anna työväelle aihetta muuttua porvariksi.

Kannattaa aina muistaa omat lähtökohtansa. Suomi on nuori maa, josta oikes eliitti puuttuu.
Suurimmaksi osaksi nämä "eliittiksi" itsensä laskevat, ovat niitä takinkääntäjiä ja pelkkiä pyrkyreitä, jotka eivät oikeasti välitä tavallisesta kansasta. Eikä ainakaan naisten asioista.

Jos naiset kykenisivät solidaarisuuteen toisiaan kohtaan, niin asiat muuttuisivat.
Niin kauan, kun nuorille naisille, on tärkeämpää brasilialainen takamus pulleat huulet ja irtoripset, ei mikään muutu. Trumpin kaltaiset öykkärit ovat johdossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu