Trump laittomien siirtolaisten kauhu.

Anonyymi-ap

Trump toimii ihan oikein, kun karkoittaa maassa laittomasti oleskelevat rikolliset siirtolaiset takaisin kotimaihinsa eikä kuuntele mitään sössötyksiä, vaan ottaa alusta saakka tiukan linjan ja viittaa kintaalla woke-idealistien mölinälle. Mikä velvollisuus USA:lla on muka pitää maassaan laittomasti oleskelevia rikollisia ja mikä oikeus jollain Kolumbialla tai Meksikolla on olla ottamatta vastaan oman maansa kansalaisia?? Hyvä, että Trump oikeasti tekee jotain konkreettista ongelman eteen. Suomen ja koko EU:n nössöt päättäjät voisivat ottaa oppia hänen päättäväisyydestään.

131

1110

3Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se karkotus voi olla että suurin osa oikealla asialla, laillisia siirtolaisia, onneksi suurin osa maista meksiko, kolumbia estää hullu trumpin koneiden laskeutumisen
      ja kolumbia jo tuonti tulleja nosti usa tuotteille.

      Ei mikään maa tarvitse vastaanottaa "palautuksia", koska se ihminen on vapaasta tahdostaan matkustanut pois, eli hän ei halua asua kotimaassaan.

      myös mailla on vapaa tahto torjua tai vastaanottaa, kyllä tai ei.

      jos naapurisi tuo sinulle ämpärin täynnä pskaa, et sitä vastaanota.

      • Anonyymi

        No itse asiassa ei Trump ole missään vaiheessa ollut karkoittamassa laillisia siirtolaisia vaan nimenomaan niitä laittomia paperittomia siirtolaisia ja hän aloittaa rikollisista. Kannattaa ottaa selvää asioista. Trump on alusta saakka puhunut laittomien eikä laillisten siirtolaisten karkotuksesta. Hänen oma vaimonsa Melanie on myös laillinen siirtolainen. Ja ei valtio voi kieltäytyä ottamasta omia kansalaisiaan vastaan. Sen perusteellahan ne Al-Holin Isis-ämmätkin kuskattiin takaisin Suomeen veronmaksajien kustannuksella, koska olivat Suomen kansalaisia. Jos Meksiko ja Kolumbia eivät ota omia kansalaisia vastaan, niin miksi Suomen piti ottaa ne Isis-ämmät tänne takaisin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No itse asiassa ei Trump ole missään vaiheessa ollut karkoittamassa laillisia siirtolaisia vaan nimenomaan niitä laittomia paperittomia siirtolaisia ja hän aloittaa rikollisista. Kannattaa ottaa selvää asioista. Trump on alusta saakka puhunut laittomien eikä laillisten siirtolaisten karkotuksesta. Hänen oma vaimonsa Melanie on myös laillinen siirtolainen. Ja ei valtio voi kieltäytyä ottamasta omia kansalaisiaan vastaan. Sen perusteellahan ne Al-Holin Isis-ämmätkin kuskattiin takaisin Suomeen veronmaksajien kustannuksella, koska olivat Suomen kansalaisia. Jos Meksiko ja Kolumbia eivät ota omia kansalaisia vastaan, niin miksi Suomen piti ottaa ne Isis-ämmät tänne takaisin?

        suomi otti siksi kun pekka toimi laittomasti ja silti puolet suomesta äänesti pekkaa presidentiksi

        täällä kun suomessas suurin osa on äärimmäisen tyhmiä..


      • Anonyymi kirjoitti:

        suomi otti siksi kun pekka toimi laittomasti ja silti puolet suomesta äänesti pekkaa presidentiksi

        täällä kun suomessas suurin osa on äärimmäisen tyhmiä..

        Mitä lakia hän rikkoi?


      • Anonyymi
        Tipale kirjoitti:

        Mitä lakia hän rikkoi?

        Se liittyi siihen ulkoministeriön virkamieheen, jota Haavisto yllytti rikkomaan lakia. Marinin sosialistihallitus vapautti Haaviston syytteiltä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No itse asiassa ei Trump ole missään vaiheessa ollut karkoittamassa laillisia siirtolaisia vaan nimenomaan niitä laittomia paperittomia siirtolaisia ja hän aloittaa rikollisista. Kannattaa ottaa selvää asioista. Trump on alusta saakka puhunut laittomien eikä laillisten siirtolaisten karkotuksesta. Hänen oma vaimonsa Melanie on myös laillinen siirtolainen. Ja ei valtio voi kieltäytyä ottamasta omia kansalaisiaan vastaan. Sen perusteellahan ne Al-Holin Isis-ämmätkin kuskattiin takaisin Suomeen veronmaksajien kustannuksella, koska olivat Suomen kansalaisia. Jos Meksiko ja Kolumbia eivät ota omia kansalaisia vastaan, niin miksi Suomen piti ottaa ne Isis-ämmät tänne takaisin?

        Mistä sen tietää, minkä maan kansalaisia ne ovat, jos niillä ei ole papereita?

        "Amerikkalaiset" eivät yleensäkään erota latinoa latinosta.


      • Anonyymi

        Amerikkahan ottaa vastaa kaikki jotka täyttää maahantulovaatimukset. Siellähän ollut aina vatimus niille jotka aikovat jäädä. Kävijät on erikseen. Suomeen saa tulla kuka vaan ja jäädä.


      • Anonyymi
        Tipale kirjoitti:

        Mitä lakia hän rikkoi?

        Suomessa puuttuu selvät tarkat maahantulo lait. Ameriikassa pitää olla määrätyn ajan takuut elämisestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        suomi otti siksi kun pekka toimi laittomasti ja silti puolet suomesta äänesti pekkaa presidentiksi

        täällä kun suomessas suurin osa on äärimmäisen tyhmiä..

        " täällä kun suomessas suurin osa on äärimmäisen tyhmiä.. ".
        Noo, viherpunikit on tunnetusti todellakin tyhmiä, eli aivopestyjä.
        Kun ajattelee mikä oli meno Neuvostoliitossa, nykyään Pohjois- Koreassa, Venezuelassa, Kuubassa, Venäjällä, Valkovenäjällä, Kiinassa, osassa Afrikkaa.
        Paljon on tyhmyyttä ja suoranaista idiotismia.
        Pohjoismainen hyvinvointi, on menossa hunningolle.
        Onneksi sitä on hallituksessa puolustamassa Perussuomalaiset 👍😇💖


      • Anonyymi

        Komukoiden ulina on käsin kosketeltavaa..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sen tietää, minkä maan kansalaisia ne ovat, jos niillä ei ole papereita?

        "Amerikkalaiset" eivät yleensäkään erota latinoa latinosta.

        Sinä varmaankin erotat..olethan maailman matkaaja...käynyt Lenigraadin kommunnistipuolueen kutsumana traktoritehtaallakin..


      • Anonyymi

        Ei tietenkään ne halua ottaa niitä rikollisia takaisin, kun kerran ovat päässeet niistä eroon.
        Tässä pari vuotta sitten oli USA:sa tutkimus että Latinot ovat jo ohittaneet mustien rikostilastot.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " täällä kun suomessas suurin osa on äärimmäisen tyhmiä.. ".
        Noo, viherpunikit on tunnetusti todellakin tyhmiä, eli aivopestyjä.
        Kun ajattelee mikä oli meno Neuvostoliitossa, nykyään Pohjois- Koreassa, Venezuelassa, Kuubassa, Venäjällä, Valkovenäjällä, Kiinassa, osassa Afrikkaa.
        Paljon on tyhmyyttä ja suoranaista idiotismia.
        Pohjoismainen hyvinvointi, on menossa hunningolle.
        Onneksi sitä on hallituksessa puolustamassa Perussuomalaiset 👍😇💖

        Ei ole kyllä pers-suomalaistenkaan älykkyydessä hurraamista...


      • Anonyymi

        Mitä te selitätte? Vapaasta tahdostaan lähtee kotimaastaan, maahan joka haluaa eroon heistä. Niin vertaus tuohon ämpäri juttuun on et ämpäri halusi tulla naapurista sun pihaan ja sä haluat viedä sen takaisin mut naapurin ei tarvitse ottaa sitä vastaan, vaikka on hänen🤣


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa puuttuu selvät tarkat maahantulo lait. Ameriikassa pitää olla määrätyn ajan takuut elämisestä.

        Anteeksi kuinka? Suomessa on erittäin selkeät maahantulolait. Suomeen viisumilla tai oleskeluluvalla tulevan on annettava selvitys toimeentulostaan. Suomen laki on yhtä selvä koskien kansainvälistä suojelua, eli pakolaisuutta ja turvapaikan hakua. Koko lainsäädäntö löytyy täältä:

        https://intermin.fi/maahanmuutto/lainsaadanto


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komukoiden ulina on käsin kosketeltavaa..

        Kommari suoli24 vastaisien kommenttien peukutus poistaa edellisetkin peukutukset, hyvin tuo suoli24 on valjastettu kommari ideologiaan.
        Kaikki vihervasujen kommentit sallitaan ainoastaan, kuten kommunismissa .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kyllä pers-suomalaistenkaan älykkyydessä hurraamista...

        Eikä punapers-suomalaisilla ole älliä senkään vertaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kyllä pers-suomalaistenkaan älykkyydessä hurraamista...

        Oletko tyhmä?


    • Anonyymi

      Persutkin lupasi , mut ei saa edes viro vankeja palautettua Viroon . Ja Viron mediassa valitetaan et heitin vankilat ovat puolityhjiä kun syksyllä sie valmistui uusi vankila .

    • Anonyymi

      Suomessa pitäisi myös viedä paperittomat vankilaan. He ovat rikollisia.

      • Ketkä kaikki suomalaisista ovat rikollisia, jos tämä määritelmä täytyy jo sillä, että odottaa oleskeluluvan käsittelyä?


      • Anonyymi
        Tipale kirjoitti:

        Ketkä kaikki suomalaisista ovat rikollisia, jos tämä määritelmä täytyy jo sillä, että odottaa oleskeluluvan käsittelyä?

        Amerikassa ei odoteta käsittelyä vaan ne pitää olla kunnossa jo tullissa tai rajaasemmalla


      • Anonyymi
        Tipale kirjoitti:

        Ketkä kaikki suomalaisista ovat rikollisia, jos tämä määritelmä täytyy jo sillä, että odottaa oleskeluluvan käsittelyä?

        Komukan ulina on musiikkia korville..jstka..


      • Anonyymi
        Tipale kirjoitti:

        Ketkä kaikki suomalaisista ovat rikollisia, jos tämä määritelmä täytyy jo sillä, että odottaa oleskeluluvan käsittelyä?

        Miksi sitä pitää odottaa suomessa? Vastaisitko?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Amerikassa ei odoteta käsittelyä vaan ne pitää olla kunnossa jo tullissa tai rajaasemmalla

        Ihme höpinää. USA:n maahantulo-, turvapaikka- ja pakolaislainsäädäntö on pitkälti samanlainen kuin Suomessakin. Oikeus kansainväliseen suojeluun perustuu YK:ssa säädettyyn kansainväliseen lakiin, josta se on siirretty jäsenmaiden lainsäädäntöön.


      • Anonyymi

        Ja kuka maksaisi niiden vankien ylläpidon? Veronmaksajat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kuka maksaisi niiden vankien ylläpidon? Veronmaksajat.

        Punaviherlössöjen ei siis tarvitse olla huolissaan.


    • Anonyymi

      Trumphan aikoo siirrättää palestiinalaiset Egyptiin ja Jordaniaan Gazan alueelta, että Gazaan voitaisiin rakentaa Monacoakin hienompi alue.
      Eli ei siirtolaisia Yhdysvaltoihin, mutta Gazan köyhiin naapureihin kyllä, vaikka USA:lla ei ole asiaan mitään laillista määräysvaltaa.
      Lisäksi vallatun alueen väestön pakkosiirrot ovat yksiselitteisesti sotarikos.

      Ja tällaista sekopäätä te ihailette.

      • Anonyymi

        Parempi jos siellä on Monacon kaltainen alue kuin Hamasin terrostitukikohta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi jos siellä on Monacon kaltainen alue kuin Hamasin terrostitukikohta.

        gazan alue on historiallisesti todella arvokas ja tärkeä alue ja alkuperäiset asukkaat asunu siellä jeesuksen ajoista asti. nyt melkein 80 vuotta ollu vailla kansalaisoikeuksia a jatkuvan nöyryytyksen ja väkivallan alla. kyllä kotimaata saa puolustaa vai eikö?? saati omaa perhettä. sen ku tekee niin nyt alue melkein 90% nuuskana yhdysvaltojen pommien toimesta. uhreina pääosana lapset ja naiset jonka on vahvistanu kaikki maholliset järjestöt. mut jep hyvä et pidetään kiinni tärkeistä jutuista kuten ostoskeskukset ja vitun isot parkkipaikat ja lomahotellit jota ne sinne haluu rakentaa ja on mainostanu sodan alusta asti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parempi jos siellä on Monacon kaltainen alue kuin Hamasin terrostitukikohta.

        Tai itä-helsingin kaltaisia mamuslummeja 💩😡🤬🤢🤮


      • Anonyymi

        En kyllä ihaile TRUMPIA! Kauhulla odotan, miten päin maailma makaa 4:n vuoden kuluttua??
        Toivottavasti hänen hallintokautensa jää tuohon neljään vuoteen!! Hänen tekemänsä mokat on vielä hyvä korjattavissa lyhyen hallintokauden jälkeen!


      • Anonyymi

        Se gazalaisten siirto oli vain ehdotus. Gaza kun on nyt iso purkutyömaa. Heidät pitäisi siirtää mieluummin Länsirannalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En kyllä ihaile TRUMPIA! Kauhulla odotan, miten päin maailma makaa 4:n vuoden kuluttua??
        Toivottavasti hänen hallintokautensa jää tuohon neljään vuoteen!! Hänen tekemänsä mokat on vielä hyvä korjattavissa lyhyen hallintokauden jälkeen!

        Moka? Trumphan juuri yhdellä jyrähdyksellä lopetti Gazan sodan ja sai panttivangit vapaaksi.


      • Anonyymi

        Siirretaaä Egypti Gazaan kuten oli ennen ja LänsirantaJ ordanian kontrolliin . Tai tahdään autonomiset alueet kuetn meillä A-maa.


    • Anonyymi

      Toi Trump on täysi pelle. Ikä ja traumat vaalikampanjasta alkaa näkyä. Ekana vallassaolokautena oli vielä ihanteita ja hyviä ajatuksia. Nyt aika on ajanut ohi ja maailma muuttunut. Ajaako itsensä sotaan Tanskan Grönlannin takia. Melania on puoliksi serbi, jolta ei mitään älyllistä tule suusta.

      • Anonyymi

        Tuo pelle näyttää kuitenkin saavan konkreettisia asioita aikaan. Ja Melanie on muuten syntyjään slovenialainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo pelle näyttää kuitenkin saavan konkreettisia asioita aikaan. Ja Melanie on muuten syntyjään slovenialainen.

        Ei ole. Eka vaimo Ivana Trump oli slovenialainen slalomlaskettelija. Nykyinen on ex-malli.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole. Eka vaimo Ivana Trump oli slovenialainen slalomlaskettelija. Nykyinen on ex-malli.

        Ivana oli tsekki ja Melanie slovenialainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ivana oli tsekki ja Melanie slovenialainen.

        Wikipedia. Melania Trump s.17.4.1970 Novo Mesto, Jugoslavia. Eli nyk. Serbia ja Kosovon Albania.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wikipedia. Melania Trump s.17.4.1970 Novo Mesto, Jugoslavia. Eli nyk. Serbia ja Kosovon Albania.

        Oletkin oikeassa. Tuo kaupunki Novo Mesto on nyk. Sloveniassa. Jossain lehdessä oli, että on serbialais-amerikkalainen. Mutta on joka tapauksessa syntynyt Jugoslaviassa.


      • Anonyymi

        Melanie on, Trumpin mukana kulkeva edustusvaimo, koriste 🪆


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melanie on, Trumpin mukana kulkeva edustusvaimo, koriste 🪆

        Mikä Jenni Haukio sitten oli? 😁


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä Jenni Haukio sitten oli? 😁

        hmmm
        hmmmm
        ja lopulta tohtori vai mikä siitä tehtiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo pelle näyttää kuitenkin saavan konkreettisia asioita aikaan. Ja Melanie on muuten syntyjään slovenialainen.

        Jännästi taas unohtui, että Biden karkotti enemmän laittomia matuja kuin yksikään presidentti 15 vuoteen. Bidenin aikana käännytettiin ja kotiutettiin 1,1 miljoonaa, joista 591 000 vietiin lennoilla kotimaihinsa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä Jenni Haukio sitten oli? 😁

        Jenni Haukio on valtiotieteen tohtori, jolla on koko ajan ollut oma ura.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo pelle näyttää kuitenkin saavan konkreettisia asioita aikaan. Ja Melanie on muuten syntyjään slovenialainen.

        Valkoisen talon.
        Pomolta.Pukkaa
        Tuontitulleja.Ja.
        Hampurilais.Diile-
        Jä.t.4.ranskalaista.
        Ja.8.kokista.Ja.
        Hampurilaiset.
        Tuplana+Kaikki-
        Mausteet.


    • Anonyymi

      Itä-keskus (nyk. Itis) ja sen ympäristö, Malmi, Varissuo (Turku) ja Hervanta (Tampere) ja isot osat Espoota ja Vantaata tyhjennettävä tummista tulokkaist ja tehtävä niin kuin Trump.

      • Anonyymi

        Hahaa, Malmilla on kylläkin aina asunut tummia, romaneja. Eikä heitä todellakaan omista kodeistaan häädetä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hahaa, Malmilla on kylläkin aina asunut tummia, romaneja. Eikä heitä todellakaan omista kodeistaan häädetä.

        N€€K€RIT on eri asia kuin romanit.


    • Anonyymi

      El Salvadorissa on amerikkalaisilla siirtolaisilla mittava vankila - Centro de Confinamiento del Terrorismo (CECOT). Muutama kymmenen lisää Kolumbiaan .. El trabajo te hace libre.

      Lapsia laitettu vankilaan!

      "HRW: Kymmeniä lapsia pidätetty ja kidutettu El Salvadorin sodassa rikollisjengejä vastaan
      Presidentti Nayib Bukele julisti El Salvadoriin vuonna 2022 poikkeuslain jengirikollisuuden kitkemiseksi. Kahden vuoden aikana on pidätetty yli 80 000 ihmistä."

      Lapsia:
      https://edition.cnn.com/2024/11/14/world/video/dangerous-prisoners-look-inside-el-salvador-cecot-prison-digvid

    • Anonyymi

      Olisipa meilläkin presidentillä yhtä paljon valtaa toimeenpanna asioita. Tosin eipä siitä nyt olisi hyötyä kun meillä on liberaali presidentti.

      • Anonyymi

        Oli meillä Sauli - ajoi Suomen NATO'n ja antoi USA'lle isäntämaasopimuksen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli meillä Sauli - ajoi Suomen NATO'n ja antoi USA'lle isäntämaasopimuksen.

        Hyvä niin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli meillä Sauli - ajoi Suomen NATO'n ja antoi USA'lle isäntämaasopimuksen.

        Ihanaa!! Nato on turvamme!! Emme joudu Putinin "ETUPIRIIN"!!!!!!! Parempi USA:n sopimukset kuin Venäjän sopimukset.

        Luotan tuhat kertaa enemmän kumppanuuteen USA:n kanssa kuin konsanaan Venäjän kanssa!


    • Anonyymi

      Ei kiitos.

    • Anonyymi

      Aika metka tapaus oli se eräskin haitilainen useaan rikokseen syyllistynyt joka kiukutteli ja kirosi Trumppia ja kiitti Bideniä ja demareita.

      • Anonyymi

        Tarkoitat varmaan Demokraatteja 🫠


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitat varmaan Demokraatteja 🫠

        USA :n demarit on sikäläisiä vassareita.


    • Anonyymi

      Maat joihin näitä ihmisiä työnnetään voi helposti laittaa rajansa kiinni ja oksentaa käännytyslaki jos sitä ei ole kuten eräs maa teki. Yhdysvalloilla ei ole mitään oikeutta pakottaa toisia maita vastaanottamaan karkoitetut.

      • Anonyymi

        No onko näillä karkotettujen kotimailla
        oikeus pakottaa USA pitämään heidän rikolliset kansalaisensa? 😅


    • Anonyymi

      Kukahan seillä työt tekee. Eikö meillä ole Rantasen ja persujen aloitteessa ihan sama linja. Tummia ei haluta ja heidät lähetetään kotimaihinsa tai muihin maihin.

      Luulen, että tässä käy vielä niin, että jotku pääsee hengestään kyllä ihmiset ei ole tyhmiä.
      Kuka tekee työt kun ne ajetaan ulos maista.

      Pakottaen ei ihmisarvoa ja kyllä moni firma menee konkurssiinkun esimerkiksi Usassa ei tee näiden maahnmuuttajien tötiä, kuka ne sitten tekee? Trump ja mask kehittävät vain robotteja, ehkä he tekevät sitten ns. paskatyön.

      Sama meillä suomessa voi olla, että hukumme paskaan vielä ja rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Tämä hallitus on sairain kautta historian meillä.

      Myös Usa on tuhoon tuomittu ja eimen kauan kun Trump surmataa. Hän kaivaa verta nenästään, vanha ukko voi vaikka potkaista tyhjää.

      • Anonyymi

        Nyt jenkeillä on tilaisuus ryhdistäytyä ja poimia itse omat hedelmänsä ja maksaa kunnon palkka poimijoille eikä haalia paperittomista halpaa työvoimaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt jenkeillä on tilaisuus ryhdistäytyä ja poimia itse omat hedelmänsä ja maksaa kunnon palkka poimijoille eikä haalia paperittomista halpaa työvoimaa.

        Ei onnistu. Maa on korviaan myöten veloissa ja hinnat korkeat. Tehtaita ei USA:aan saada.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei onnistu. Maa on korviaan myöten veloissa ja hinnat korkeat. Tehtaita ei USA:aan saada.

        Onnistuu kun pistetään onnistumaan. Ihmisten tahdosta se on kiinni. Onko järkeä haalia halpatyövoimaa ulkomailta, kun omia kansalaisia on työttömänä. Koskee niin USA:ata kuin Suomeakin.


    • Anonyymi

      Kukas ne paskaduunit tekee kun "laittomat" pakolaiset karkoitetaan? Heitähän on voitu kiristää nälkäpalkalla duuniin uhkailemalla karkoituksella. Taitaa osua rikkaiden omaan nilkkaan tämä(kin) Trumpin neronleimaus.

      Koko USA:n suuruushan perustuu maahanmuuttoon, laittomaan ja lailliseen. Kuinkahan monta "laitonta" on ollut Trumpillakin hommissa. No, Trump-fanipojat ja tytöt täälläkään eivät näe metsää puilta.

      • Anonyymi

        Toivottavasti normipalkalla. Toivottavasti tämä myös aiheuttaa heräämisen huono-osaisten hyväksikäytöstä, asia jota Trump ei tarkoittanut.


      • Anonyymi

        On olemassa välimuoto eli kausiluontoinen työ, johon voidaan ottaa tilapäisesti muutamaksi kuukaudeksi esimerkiksi meksikolaisia hedelmänpoimijoita töihin. Ihan kuten meillä Suomessa on jo monet vuodet otettu maatalouteen ukrainalaisia kausityöntekijöitä vähäksi aikaa kesäksi töihin. Mutta se ei tarkoita, että saa jäädä ikuisiksi ajoiksi Suomeen. Tai USA:han.


      • Anonyymi

        Amerikassa yhdellä on paperit.Hän ottaa kaverit töihin joilla ei ole papereita ja luvattomasti ylittäneet rajan.


    • Anonyymi

      viidentähden hotelit tyhjenee toivotaan niin.

    • Anonyymi

      Nää on näitä poliitikkojen lupauksia. Herrahan on saksalaisten siirtolaisten jälkeläinen ja naimisissa ulkomaalaisen kanssa. Alkuperäisasukkaita Yhdysvalloissa on intiaanit ja meksikaanit.

      • Anonyymi

        Biden palautti jo 1.1 miljoonaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Biden palautti jo 1.1 miljoonaa.

        Lisää tulee Käärmejunassa ja pimeessä aidan yli.


    • Anonyymi

      Yhdysvalloissa on laittomia siirtolaispummeja harmiksi asti. Eivät tee työtä, elävät kadulla , käyttävät ja myyvät huumeita sankoin joukoin, ryöstävät, tappavat, pelottelevat, wivät tee mitään muuta kuin pahaa. Näitä siellä halutaan keräillä ois taivaan alta, kaduilta, ostoskeskuksista ja asuntoauto asumiscampuksilta takas omiin maihinsa.

      • Anonyymi

        Siellä kadulla on paljon nuoria sotaveteraanejakin, jotka ei ole saaneet apua, kun ei ole halpaa julkista terveydenhuoltoa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä kadulla on paljon nuoria sotaveteraanejakin, jotka ei ole saaneet apua, kun ei ole halpaa julkista terveydenhuoltoa...

        No niitä nyt ei karkoiteta, jos ovat maan kansalaisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä kadulla on paljon nuoria sotaveteraanejakin, jotka ei ole saaneet apua, kun ei ole halpaa julkista terveydenhuoltoa...

        Kadulla on myös keskiluokasta pudonneita.


    • Anonyymi

      Jos vie aseen eduskuntaan (syy epäselvä) tai baariin (tyyppikin epäselvä), niin vois poistaa Suomesta ihan hyvin. Mutta kun näkee peikkoja muualla niin omiin oikeisiin ongelmiin ei edes tajuta hakea apua. Sitähän saisi työnantajan piikkiin, tavallinen kansa ei sitten saakaan, kun hva:t ajetaan alas.

      Mutta hienoa, että osataan iloita siitä, että muuallakin keskitytään vääriin asioihin oikeiden ongelmien sijaan. Kohtahan TrumPutinillakin on kolmas kausi, niin voi jatkaa harhoissaan edelleen. Kyllä kansa näemmä tietää.

    • Anonyymi

      Euroopan otettava askelmerkit Trumpilta. Kansa kiittää, ja uhrimäärät vähenee.

      • Anonyymi

        Ei ole otettava, muuten Venäjän kansa kiittää.

        Mut hei, noiden molempien maiden suurimmat ongelmat ratkee itsellään muutamassa vuodessa, kukaanhan ei elä ikuisesti. Vanhat (bunkkeri)papat...


    • Anonyymi

      Jos Suomella olisin oikea johtaja, niin asiattomien henkilöiden karkoituksia
      voitaisiin toimeenpanna, tehostaa, eikä jäädä ikuisiksi ajoiksi jäädä aiheuttamaan kuluja.

      • Anonyymi

        Onneksi et ole.


      • Anonyymi

        Suomessa ei ole kuin pelkkiä paskahousuvätyksiä.


      • Anonyymi

        Meinaatko lakia rikkova johtaja? Vankilastako kirjoitat?


    • Anonyymi

      Trump laittomien tanskalaismielisten sähköautoilevien, kanavoituneiden siirtolaisten kauhu.

    • Anonyymi

      Paperittomasti ( eli ilman lupia) maassa olevaa voidaan verrata esim. ilman ajokorttia ajoa, lääkärin ammatin harjoittamista ilman papereita, jne.

    • Anonyymi

      Suomalaisten on turha puoltaa paperittomien maassa oloa, kun itse ollaan suljettu koko venäjän raja ja kielletty hätää kärsivien maahan tulo ja turvapaikan anto.

      • Anonyymi

        On vähän tyhmää kuseskella omille kintuilleen. Luvattomat ulos maasta, mieluusti heti.


      • Anonyymi

        Miksi Suomen pitäisi ottaa Venäjältä hätääkärsiviä!! Hoitakoon Venäjä nuo hätääkärsivät, kun on maahansa nuo päästänyt!! Mikä ihmeen velvollisuus Suomella on ottaa Venäjän rajan takaa hoidettavia????

        Venäjä on suurempi maa, hoitakoot homman!


    • Anonyymi

      Kulkaapa nyt ei men kaun kun kukkoilija salamurhtaan siihen ei men kauan pääsee hengestään ihan tuota pikaa.

      Maailma ei atrvitse enää yhtään diktattoria tuohoamaan maailmaa. Hän ei ole terve, hänhän johtaa pelolla, vihalla ja kostamalla. Psykopaatti vankat piirteet.

      Kolmatta maailmansotaa odotellessa, siihen ei mene kauan.

      MIetin näitä leikkauksia persuthan leikkaa ja leikkaa meilläkin kehitysavuista ja vähäosaisilta kaiken. Me kuitenkin saimme sotien aikana tulea ja apua. Mutta tulevaisuudesssa tuskin saamme ku leikataan kaikki pois.

      Kyllä kun lukee täällä kirjoittaneita ei voi muuta kuin todeta, että ei taida nämä 612 ja sinimustat olla ihan hyvässä hapessa ja jos sota syttyy niin kyllä heillä äitiä tulee ikävä. Olemmehan vellihouskansaa loppujen lopuksi.

      Maailmassa on nyt liikaa diktaattoreita ja täytyy kysyä, kuka haluaa juuri tällaista elämää, kun maailman piti muuttua ja uudistua nyt vain tapellaan ja soditaan sekä tapetaan viattomia ihmiisä ja lapsia.

      Trumphan juuri totesi Gaza on nyt kaunis maa ja aurinko paistaa seillä kauniisti, mutta Netanjahu sai heti luvan jatkaa länsirannikolla ja tapataa viattomia sekä lisää pommeja.

      Näin hullu ja kaunis maa Trumpin milestä eli hän ei psyykeeltäään terve ja meillähän persut ajaa samaa linjaa Trumpin lailla. Amen.

      • Anonyymi

        Haukut Trumpia psykopaatiksi ja itse fantasioit hänen murhallaan. Hmmm...😁


      • Anonyymi

        Trump ei todellakaan ole henkisesti terve ihminen! Suuruuden hullu!! Mitä kauheaa mahtaakaan aikaan vielä saada toimillaan??????


    • Anonyymi

      Eiks trump itsekin ole matu.
      Britit todellakin ovat barbaareja.
      Sumusaarensakin joutaa sinne "atlantikseen"

    • Anonyymi

      Tiktaattorit hyökkää Trumpia vastaa hyvä että Ameriiikka on suuri maa ja hyvä johtaja.

    • Anonyymi

      Äänestäjät nostaa näitä nössöjä päättäjiä valtaan. Katse siis peiliin.

    • Anonyymi

      Natsit eivät kadonneet minnekään, vaan he kutsuvat nyt itseään Zionisteiksi.

      Zionistit hallitsevat suvereenisti Läntistä maailmaa, myös Usaa ja Suomea.

      Barbara Lerner Spectre
      on akateeminen ja filosofian lehtori, joka on vuonna 2001 perustetun ei-tunnustuksellisen akateemisen instituutin Paideia, European Institute for Jewish Studies in Sweden perustaja ja johtaja.

      Luulen että antisemitismi on kasvamassa, koska tällä hetkellä Eurooppa ei ole vielä oppinut monikulttuuriseksi.

      Ja luulen, että me juutalaiset tulemme olemaan osa tuota kivuliasta muutosta, jonka on tapahduttava.

      Eurooppa ei tule olemaan yksi yhtenäinen yhteiskunta (monolithic), joka se vielä viime vuosisadalla oli.

      Juutalaiset tulevat olemaan tämän muutoksen keskiössä.

      Se on valtava muutos tehtäväksi Euroopalle, he ovat menossa monikulttuuriseen tilaan, ja juutalaisia tullaan paheksumaan meidän johtavasta osastamme tässä muutoksessa.

      TRUMP and HIS KABBALAH TEACHER

      Trump on Zionisti juutalainen.

      Ote Donald Trumpin omasta kirjasta:

      Yhtenä päivänä, kun minun KABBALA opettajani, Elitan Yardeni, kysyi minulta kuinka minulla menee, kerroin hänelle että tarvitsen tauon.

      Minä olin läpeensä uupunut, musertunut ja ylityöllistynyt.

      Jolloin Eitan sanoi: Tiedätkö mitä sinun tulisi nyt tehdä?

      Minä ajattelin, että hän rohkaisee minua nyt pitämään tauon.

      Mutta sen sijaan hän sanoi: Ei, nyt sinun täytyy opiskella kovemmin!

    • Anonyymi

      Meillä voiis ja lähettää ison lastin Afrikkaan perusja 612 koko joukon, savimajaan ja tupakat pois ja vihreitä juomia.

      Ei vettä ei sanitettiä ja oppisivat elämään alkeellsiesti, eiköhän suut menisi suppuun. nytkin Riikka niin kalpea ja saisi aurinkoa.

      Tynkkyskä ja Vigelius voisi antaa tummille pojille savimajassa suklaapuuroa ja naitattaa itseään kunnolla isolla kyrvällä.

      Uskon, että näille käy vielä huonosti ja Trym joutuu vielä salamurhatuksi, siinä se vanhan keltaisen ukon matka.

      Mutta meillä vielä suomessa persuille tulee käymään heiksoti, hehän edustaa Trumpismia Orbania eli hyvä yhtäkö.

    • Anonyymi

      Laittomat siirtolaiset ansaitsee kovaa kohtelua ennen palautustaan kotimaahan

    • Anonyymi

      Heh heh. Biden kotiutti virkakautensa aikana enemmän laittomia maahantulijoita kuin kukaan presidentti 15 vuoteen. Kaiken kaikkiaan Bidenin aikana käännytettiin 1.1 miljoonaa tulijaa joista 591 000 palautettiin kotimaihinsa.


      The Biden administration has also carried out the most administrative returns in at least 15 years—more than 505,000 from FY 2021 through February 2024. So far, approximately 591,000 of the 1.1 million deportations (54 percent) under the Biden administration have been enforcement returns. (lähde: US Migration Policy Institute)

      • Anonyymi

        Biden lähti jo. Viettää lokoisia eläkepäiviä Delawaressa.


    • Anonyymi

      kirjoittaja ehkä ei ymmärrä..kun puhut...trump...tuo pahuus joka on jo ollut amerikassa..
      2025 ,on kirjoitettu..kaikki muuttuu...tod..muuttuu...pahuuden ja hyvän taistelu alkaa..
      hyvä voittaa ..AINA

    • Anonyymi

      Suomenkin pitäisi ajaa laittomat siirtolaiset sinne mistä ovat tulleetkin.

    • Anonyymi

      Täältä hölmölästämme pitäisi lähettää valtuusto Stubbin johdolla USA :han tekemään sopimuksia, että nuo raukat laittomasti oleskelevat rikolliset saataisiin tänne rikastuttamaan hölmöläämme.

    • Anonyymi

      Ei täällä kulttuurimarxismissa haluta toimia kuten hän toimii.

    • Tuo Trumpin karkotusprosessi ei erottele rikollisia töissäkäyvistä veronmaksajista.
      Ongelmaihmiset vaikkapa Meksikon huumekartellien USA:ssa asuvia ihmisiä tämä karkotus ei juurikaan koske.
      Heillä on rahaa ja verkostoja joten heille tästä ei ole haittaa.

      • Anonyymi

        Miten he muka maksavat veroja jos heillä ei ole mitään papereita ja ovat maassa luvattomasti?


    • "mikä oikeus jollain Kolumbialla tai Meksikolla on olla ottamatta vastaan oman maansa kansalaisia?? "
      Ihan sama ongelma se on meillä. Meillä on ollut useita keissejä joissa täältä on karkotettu rikollinen kanhden poliisin välissä lentäen. Rikollisen synnyinmaassa herra kriminaali kertoo viranonmaisille, että hän ei halua tulla takaisin kotinmaahansa. Viranomaiset eivät (muka) voi ottaa henkilöä takaisin vasten tahtoa.
      Sitten yö lentoaseman penkillä kahden poliisin välissä ja seuraavana päivänä paluulento ja taas kahden poliisin välissä.
      Melkoisen kallista meille veronmaksajille.

      • Anonyymi

        "Melkoisen kallista meille veronmaksajille."

        Siksi tätä maata kutsutaan hölmöläksi miten muuten tuonlaista menettelyä pitäisi hyväksyä jos ei ole täysin hölmö ?


      • Anonyymi

        Hyvä. Saadaan bussikuskeja. Ei valittamista minulla.


    • Anonyymi

      Trump on rautaa

      • Anonyymi

        Siinä on malli tänne hölmöläisille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä on malli tänne hölmöläisille.

        Vois Suomessakin sanoo jengi "NYT RIITTI GLOBALISTIT!" ja viel lujempaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vois Suomessakin sanoo jengi "NYT RIITTI GLOBALISTIT!" ja viel lujempaa!

        Eli just sillee että saanottais irti tääl niitä sopimuksia globalisti liittojen jne kanssa ja pyrittäis vain pikkuhiljaa ottaa omaa itsenäisyyttä ja suvereeniuttamme takaisin! Tiiäk sillee, äänestetää jaloilla! :)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli just sillee että saanottais irti tääl niitä sopimuksia globalisti liittojen jne kanssa ja pyrittäis vain pikkuhiljaa ottaa omaa itsenäisyyttä ja suvereeniuttamme takaisin! Tiiäk sillee, äänestetää jaloilla! :)

        Eikä kyseltäs globalisteilta lupia, vaan kävellää pois niide raharikkaiden vallan alta! :)


    • Anonyymi

      Vallassa on oikeasti ihminen, jonka lapset on Phi ja Betha K.

    • Ivanka isä on kauppa mies

    • Anonyymi

      Maassaan. Ei Suomessa

    • Anonyymi

      Kukahan siellä tulevaisuudessa tekee näiden paperittomien nyt tekemät työt? Jotka oman maan kansalaisille ovat liian ala-arvoisia. Vähän kuin meilläkin, ei haluta tuontityöntekijöitä, mutta omille ei kelpaa hoitoalan sosiaalitason palkat.

      • Anonyymi

        Koneet ja automatio. Aika turha usan pitää peltoorja tasosia henkilöitä maassaan töiden takia.


    • Anonyymi

      Niinpä! Ihmiset dissaa trumpia enemmän kuin laki sallii... aika lapsellista kun ihmiset kyselee ekana esim "mihin Trump uskoo?"... se ei oo se usko, vaan ne teot! Ensiksi Trump sanoi USA:n irti paska WHO:sta ja se oli hyvä veto! :) Sitten tämä mr Trump on luvannut lopettaa sotia! Trumpin edellistä pressa kautta kattellen, niin tosiaankin on lupaava alku jo!

      Ja kyllä, jos trump pistää laittomia pakolaisia pihalle, niin HYVÄ! Seurataan tilannetta!

    • Anonyymi

      kas ne paskahommat nyt tekee , ei ainanakaan jenkit ite

    • Anonyymi

      Mitä järkeä on pitää ylipäätään rjtrkstuksia jos laittomt maahantunkijat on ok. Liton on laiton joten potku persiille tai rajat apposen auki kaikille !

    • Anonyymi

      Ilmaistyövoimaa tarjolla jenkkilöille, heh. Talous romahtaa tumpeloilta ilman.

    • Anonyymi

      Trump hallitsee maailmaa

      • Anonyymi

        Trump lopettaa wokettajien wokelluksen.


    • Anonyymi

      Tällanen trumpetti tukka tarvitaan Suomeenkin, sellainen juuri joka näyttää globalisteille sentteriä!

    • Anonyymi

      Sama tälläki on tehtävä.

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      81
      1960
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      20
      1674
    3. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1507
    4. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      206
      1396
    5. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      33
      1267
    6. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      87
      1029
    7. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      26
      943
    8. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      22
      828
    9. Aivottomat

      Illalla yritin nukkua vuokratalossa. Klo 22.30 - 24.00 välillä 5 autoa ajoi rapun eteen, nuoria kuskaten. Eikö tule mie
      Kuhmo
      23
      817
    10. Oho! Jari Isometsä lataa suorat sanat Farmi Suomesta - Kovaa kritiikkiä: "Ei oikein enää nappaa..."

      Jari Isometsä antaa kovaa kritiikkiä Farmi Suomi -realityn nykymenosta. Oletko samaa mieltä hiihtäjälegendan kanssa? L
      Tv-sarjat
      19
      812
    Aihe