Onko meillä kohta enää ollenkaan suomalaisia hoitajia ?

Suomessa valmistuu yli 100000 hoitajaa vuodessa ja lähihoitajia alettiin
kouluttaa ennätysmäärä vanhustyöhön. Hallitus ei puhusiitä koskaan ja
mm. Juhana Vartiainen maalaili hoitajapulaa (Satosen tueksi)
kuin uusia hoitajia ei valmistuisi Suomessa ollenkaan eläköityvien tilalle,
vaan hoitajat olisi pakko hakea ulkomailta. Onko Suomen hoitajista pian suurin osa
ulkomaalaisia halpatyöntekijöitä ja suomalaiset hoitajat jätetään työttömyyskortistoon ?
https://www.ts.fi/uutiset/5134243
77924
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 77

Vanhimmat

Hoitajien koulutus myös maksaa yhteiskunnalle, mutta persuhallituksen mielestä
koulutukseen menevät resurssit ja suomalaisten hoitajien ammattitaidon
voi heittää "kankkulan kaivoon".
Minä ainakin haluan mieluummin suomalaisen hoitajan, että voisin
luottaa tulevani varmemmin ymmärretyksi hoitotilanteessa.

Äänestä
  • Itselläni ollut ainakin kolme huonoa ulkomaalaista lääkäriä, jolloin henkeni on ollut mennä. Yhden kohdalla olin sokeutua.

    1. Minulta poistettiin kohtu. Jo ajatus itsessään oli kamala, mutta kamalampaa oli herätä helvetilliset kivut vatsalla. Yritin huudella heräämön hoitajalle, joka harmistuneena vain jutusteli kaverilleen, luki jotain lehteä. Vilkuili vihaisena minua. "No, mikä nyt on?" "Sattuu!" "Ei voi sattua, sait kipulääkettä leikkaussalissa." "Sattuu...." Perkele. Kun hoitsu tarkemmin katsoi papereita, ei minulle oltu leikkaussalissa annettukaan kipulääkettä. Vatsallani oli kuin valtava tulinen reikä.

    2. Olin menossa leikkaukseen kun joku virnuileva intialainen mieslääkäri luki papereistani, että "olen pelokas". Syystäkin. "Pelottaako tämä?" Sanoin, että ei. Kehtasi pilkata! Aiemmat leikkaukseni kun olivat menneet järjestään pieleen. Tämän piti nyt olla nopea, päiväkirurginen sappileikkaus. Leikkaajana joku venäläinen nainen, siperialainen sukanparsija, varmaankin. Heräsin osastolla ja äitini (eläk. terv.hoit.), joka oli käytävällä odottanut minua, kertoi että minua oli verisenä tuotu paareilla osastolle. "Joillain paperisilla räteillä pyyhkeilty verta vatsaltani".

    Osastolla alkoi verenpaineeni laskea. Hoitajat "eivät ymmärtäneet" mistä se johtui. Onko minulla virtsaa varsan pohjalla? 12 tuntia kului, että lopulta "älysivät". Keskellä yötä minut vietiin ambulanssilla keskussairaalaan, jossa koko vatsani avattiin. Kaikki käsieni verisuonet oli jo rikottu tökkimällä ja vetämällä neuloja pois ja ettei muka "suoni löydy". Viimeinen mitä muistan, oli että potkaisin jalkaani neuloja tökkivää (teki todella kipeätä!) nukutuslääkäriä naamaan. Diagnoosi oli tämä:

    3. Venäläinen naislääkäri oli jättänyt parikin verisuonta ompelematta kiinni ja vatsanpeitteisiini oli valunut YLI LITRA verta. Olin kipukoneessa lähes kaksi viikkoa ja oloni oli helvetillinen, olin kuin junan alle jäänyt. Koska oli pääsiäisen jälkeinen viikko, koin itseni kuin ristiinnaulituksi. Kyllästyin aamuhartausvirteen "Läpi lukkojenkin Jeesus tulla voi". Tietenkin voi, vaikka läpi seinien, jos haluaisi! Lopetin aamuhartauksien viisastelujen kuuntelun. Olin ristillä Jeesuksen kanssa.

    Hoito osastolla oli välinpitämätöntä, olin täysin omin nokkineni, heitteillä, minua ei pesty, sain itse kovissa kivuissani lavuaarilla yrittää tuhertaa. Haavan (jossa 33 metalliniittiä), itseasiassa dreenin hoito, oli sellaista, niin epähygieenistä puuhailua, vastoin kaikkia sairaanhoidon periaatteita, että uskoin jo vakaasti, että minut yritettiin tappaa. (Dreeni on paksu putki joka tässä tapauksessa meni ulkopuolelta sisälle vatsanpeitteisiin: sieltä valui sen kautta kaikenlaista verta ja sisusnesteitä sängyn reunalla olevaan pussiin.) En saanut mitään korvauksia ja vatsalle jäi ikuinen, pitkä arpi, sekä myöhemmin törröttävä palleatyrä.

    4. Tapaus: Silmäni alkoivat yllättäen samentua ja menin terv.asemalle. "Lääkärinä" oli joku somalialainen nainen. Hän "tutki" ja sanoi sitten laittavansa minut silmäsairaalan jonoon ja että sieltä minulle soitetaan. Mitään ei kuulunut ja 3-4 kuukaudessa oikea silmäni samentui niin, että se oli kuin täynnä kellertävää pölyä. Olin jo siltä osin sokea. Soitin silmäsairaalaan. Ei heillä ollut mitään lähetettä! Soitin terv.asemalle. Matu "oli unohtanut" laittaa lähetteen eteenpäin.

    5. Pääsin muist. kuukauden sisään silmäsairaalaan, mutta leikkauspöydältä, jo rauhoitettuna minut palautettiin odotussaliin tokenemaan. Silmääni ei voitukaan leikata, sillä alaluomeni (mol. silmissä) olivat kääntyneet sisäänpäin, ripset raapivat silmää ja ne piti ensin leikata.

    Nyt luomi-leikkausjonoon. Ne leikattiin, muist. nekin luomi vuorollaan. Muist. kahdesti, kummatkin, tai ainakin toinen, kun luomi ripsitynkineen edelleen vain kääntyi kohti silmää.

    Sitten pääsin itse oik. silmän kaihileikkaukseen. Se muist. meni hyvin. Sain näköni takaisin. Sitten vielä vas. silmä.

    On ollut muitakin tapauksia.
    Onko minulla ollut suojelusenkelit? Vai ei?

    Äänestä

Juuri pari päivää sitten oli lehdissä, että meillä on yli 6000 työtöntä lähihoitajaa.

Äänestä
  • No jo on paljon , mutta jos ei kunnilla ole rahaa niin eivät työllistä heitä . Ihan hullunmyllyä kun joskus ei ole henkilökuntaa ja yhtä äkkiä niitä on työttömänäkin

    Äänestä

Ruotsissa vanhuksia kotihoidossa hoitamassa maahanmuuttajia paljon. Suuren kohun aiheuttanut mieshoitaja joka esitellut juhlakunnossa olevaa vanhukselle.

Vanhuksen ilmoitus ei aiheuttanut mitään toimenpiteitä, kun oli suomalainen. Jonkun ajan kuluttua tuli hoitokeskukseta saamilla avaimilla ja raiskasi mumman.

Nyt on ilmennut paljon samanlaisia tapauksia muitakin.

Äänestä
  • "Nyt on ilmennut paljon samanlaisia tapauksia muitakin."

    Laitapa lähde missä niin lukee !

    1Äänestä

ylinmät tahot päätää mitä päätetään,

Äänestä
  • Ministerit on ylin taho. Purra ja Juusokin.

    Äänestä

Tänään klo 20 tulee MOT-ohjelma, jossa käsitellään hyvinvointialueitten
rahapulaa, kun muka ei ole rahaa hoitaa sairaita eikä vanhuksia
ja hoitajille joudutaan antamaan kenkää, kun hallitus leikkaa rahaa
vaikka sitten se antaa sen rahan yksityisille terveysjäteille eli
kyllä rahaa on, mutta rikkaitten etuja ajava hallitus antaa rahat rikkaille.

Äänestä
  • Siinä ohjelmassa todettiin, että miljoonia menee sellaisten tilojen vuokriin, joita ei käytetä.
    Nekinrahat pitäisi käyttää ihmisten hoitoon, eikä seiniin.

    Äänestä

Poistetaan kirjoitus, jos laittaa tarkempia tietoja. Palstan pitäjä ilmeisesti rajoittaa.

Äänestä

Suomalaiset sairaanhoitajat vetää Norjaan heti kun ovat valmistuneet , siis Suomi kouluttaa Norjalle sairaanhoitajia Siten saa Norja koulutettuja ihmisiä sinne palkan perässä menevät . Jossain vikaa että veronmaksajien rahoilla koulutetaan ja sitten häivytään toiseen maahan. Antamaan hoitoa toisen maalaisille .
Ulkomaalaisia hoitajia toki koulutetaan nytkin luulen ainakin niin , mutta saattaa ottaa hieman aikaa juuri kielivaikeuksien kanssa . Hoitoalalla on ensimmäinen ehto että potilas ja hoitaja ymmärtävät toisiaan .
Joten saas nähdä miten hoito tulee olemaan siis tarve on todellakin suuri meidän 40 luvun ihmisillä jotka olemme nyt vanhoja..
Pitkät välimatkat kotoa sairaalaan ambulanssilla on se mitä ihmiset eniten pelkäävät että pääseekö perille elävänä .muutokisia on tehty, ja kaikki muutokset eivät ole kuten kans haluaa.

Äänestä
  • Hoitajille merkitsee vain raha.Rahanahneita ja kateellisia ovat.Kostavat katkeruuttaan kohtelemalla potilaita ala-arvoisesti varsinkin keski-ikäiset kantasuomalaiset naishoitajat ovat hirviöitä neurokuntoutuslaitoksessa. Vääriä lääkkeitä jaetaan ja suututaan ja kostetaan, jos uskaltaa asiasta huomauttaa, että haluaa oikeat lääkkeet itselle. Kannatan palkan alennusta noille hirviöille.

    Äänestä

Sairaanhoitajalla pitää olla oikea asenne, kutsumus ammatti.
Sellainen hoitaja on potilaan hoitaja, ei vain hoitajana työtään tekevä, jolla ei aina ole potilasystävällinen asenne.
Suomalainenkin hoitaja tekee virheitä, niitä tekee suomalainen lääkäri, kuten kaikki muutkin lääkärit, missä maassa tahansa-

Olen ollut sairaalassa jossa on ulkomailta tulleita hoitajia, ammattitaitoisia, vaikka joskus kielitaitomme eivät ihan täysin kohtaa toisiaan, asiat on tulleet selviksi ja hoitoa jota kaipasin, olen saanut.

Liikaa yleistämällä ja jakamalla omia pelkojansa, ei ole kuin huono kaiku.
Pelkoa jakamalla ei omakaan pelko poistu.
En luota vankkumattomasti yhteenkään lääkäriin, mutta minunkin on mentävä lääkäriin uskoen, että hän tutkii ja sitten tietää mikä minua vaivaa.
Kiitos hoitajat, Teette arvokasta työtä.
Olkoon ihonväri mikä tahansa, hoitajia ne tarvitsemme yhä useammin, myös heitä, jotka käyvät meitä kotona auttamassa.

Äänestä

MIKSI hallitus on pakottanut antamaan suomalaisille hoitajille potkut ?
Suomalaisia hoitajia olisi saatavissa tuhansia.

Äänestä
  • Suomalaiset hoitajat, osa heistä, ei halua pakkotyöhön jota koronan aikan pakotettiin tekemään.
    poistivat tittelinsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Suomalaiset hoitajat, osa heistä, ei halua pakkotyöhön jota koronan aikan pakotettiin tekemään.
    poistivat tittelinsä.

    Ei kortistossa olevat enää niitä ole, vaan hyvinvointialueet ovat joutuneet
    irtisanomaan hoitajia, koska sinimusta persuhallitus on leikannut niiltä rahat.
    Ei ole varaa riittävään henkilökuntaan. Kansa kärsiköön ja jäljellä olevilla
    hoitajilla työtaakka kasvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Suomalaiset hoitajat, osa heistä, ei halua pakkotyöhön jota koronan aikan pakotettiin tekemään.
    poistivat tittelinsä.

    Juuri näin uutisen, että yksin marraskuussa oli yli 2000 hoitajaa ja lähihoitajaa
    jäänyt työttömäksi eli saanut potkut.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Juuri näin uutisen, että yksin marraskuussa oli yli 2000 hoitajaa ja lähihoitajaa
    jäänyt työttömäksi eli saanut potkut.

    Kortistossa on myös paljon hoitajia jotka eivät kykene enää lähihoitajan tai sairaanhoitajan töihin syystä tai toisesta. Ovat siis pitkään työkyvyttömiä.

    Äänestä

  • Siili25 kirjoitti:

    Kortistossa on myös paljon hoitajia jotka eivät kykene enää lähihoitajan tai sairaanhoitajan töihin syystä tai toisesta. Ovat siis pitkään työkyvyttömiä.

    Mistä on tietosi peräisin?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Mistä on tietosi peräisin?

    Mm JULKAISTU 25.01.2025 10:39
    MTV UUTISET – STT
    Sosiaali-ja terveysalan työmarkkinatilanne.

    Äänestä

  • Siili25 kirjoitti:

    Mm JULKAISTU 25.01.2025 10:39
    MTV UUTISET – STT
    Sosiaali-ja terveysalan työmarkkinatilanne.

    Kirjoitit, että "syystä tai toisesta" ja sitten karsinoit heidät "työkyvöttömiksi."

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kirjoitit, että "syystä tai toisesta" ja sitten karsinoit heidät "työkyvöttömiksi."

    Työkyvytön voi olla syystä tai toisesta.
    Paljonhan on nyt kirjoitettu siitä että työnhakijoina työvoimatoimistoissa roikkuu nykyisin sellaisia jotka eivät kykene töihin mutta eivät pääse työkyvyttömyyseläkkeellekään. Heidän varalleen on ilmeisesti suunnittelussa joitain eri väyliä.

    Otahan selvää mitä sana työkyvytön pitää sisällään.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Kirjoitit, että "syystä tai toisesta" ja sitten karsinoit heidät "työkyvöttömiksi."

    Gubbe vainoat ja haavoittaa hoitajia työpaikoilla,etteivät uskalla mennä enää töihin,vaikka työintoa olis,eikä paikatkan remppaa, sit valehtelee,ett on mt onngelmia,ei ainakaan kannassa ole näkynyt!keksii ihan omasta huurupäästä kateuksissaan!tuhonnut yhdeltä hoitajalta kaikki työmahdollisuudet ,valehtelemalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ei kortistossa olevat enää niitä ole, vaan hyvinvointialueet ovat joutuneet
    irtisanomaan hoitajia, koska sinimusta persuhallitus on leikannut niiltä rahat.
    Ei ole varaa riittävään henkilökuntaan. Kansa kärsiköön ja jäljellä olevilla
    hoitajilla työtaakka kasvaa.

    Hoitajia on usein enemmän kuin potilaita.Monet ovat hirviöhoitajia.Siivotkaa ne nyt pois, jos uskallatte päättäjät.

    Äänestä

Valmistuu 100000, ei kai?

Äänestä

Jos on tullut yksi nolla liikaa ?
Jos piti olla 10000 sairaanhoitajaa valmistuu vuosittain ?

Äänestä

Montako sairaanhoitajaa valmistuu vuodessa?

Tarve on erittäin suuri ottaen huomioon, että vuosittain valmistuu vain noin 105 000 uutta hoitajaa. Työvoimapulaa lisää myös eläköityvien sairaanhoitajien suuri määrä. Hoitajien keski-ikä on 41-45 vuotta.

Äänestä

  • Tarkoitit vissiin 105 000 hoitajaa koko euroopassa?

    Äänestä

Nyt ovat aloituksen tiedot niin kaukana todellisesta tilanteesta ja tarpeesta että niiden pohjalta ei kannata miettiä eikä arvioida mitään ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi.

Äänestä
  • Persuhallitus on ratkaissut tilanteen niin, että suomalaisille hoitajille
    annetaan potkut ja tuodaan halpatyövoimaa Aasiasta.

    Äänestä

Viime marraskuussa työttömiä sh oli 1139 ja lähihoitajia 6400.
Osassa on kohtaanto-ongelma.
Etelä-Suomessa on isompi pula. Alueellista vaihtelua on aika lailla.
Neljäsosa tarvitsisi eritystukea eli kyse lienee osatyökyvyttömyydestä.

Toisaalta on kerrottu myös irtisanomisista.
Rahapula sekoittaa pakkaa.

On laskettu, että 15v. päästä tarvitaan 30 000 lähihoitajaa lisää.
Hoivan tarve lisääntyy.

1Äänestä
  • Ei pienellä hoitajan palkalla osteta asuntoa Helsingistä tai kehäkolmosen sisältä, ei vuokranmaksuunkaan palkka riitä, saa hallitus miettiä kuka siellä tekee työt, palkkakuopassa ovat hoitajat.
    En menisi töihin noilla palkoilla, ymmärrän yskän, muilla aloilla saa parempaa palkkaa ja työkin on vapaammin järjestettyä, ei ainaista vuorotyötä.

    Se palkka se tekee puutteen työntekijöistä, ei siihen ole mitään syytä hakea jotain ihmetekijöitä.
    Sama palkka kiinasta tai suomesta, laki sen määrää, ei ihon väri!

    Äänestä

Yksi ulkomaalainen = 3 - 4 Suomalaista työntekijä. Suomalaiset on aika usejat laiskoja ei toki kaikki on myös hyviä tekee töitä jotkut. Tämä on bisnes ulkomaalaisia on hyvä käyttää hyväkseen pikku palkalla kun kaiken ahkeroimat työntekijät on hallituksessa :D kelle pitäisi maksa vielä enemmän palkka istuskelemisestä. Petterin orjasysteemi toimii ihan hyvin ei pääse enää köyhät kyykystä nouse jaloille ja uppo ulosottovelkoihin. Ulkomaalaisin päältä saa myös koulut hyvät tukirahat tämä kaikki on iso bisnes.

Äänestä

Jos menee töihin silloin köyhtyy!!! pitäisi päästää irti rikkaiden taskuiden täyttämisestä ja tehdä töitä vaan itselle ja täyttä vain omia taskuita.

Äänestä

Siiten kun minä pääsen vanhushoivan piiriin haluan omia suomalaisia hoitajia ympärilleni,

Äänestä
  • Tajusin jo nuorena hankkia ammatin hoitoalalta.
    Olen jo kauan ollut oma, henkilökohtainen, suomalainen kotisairaanhoitajani.

    Hoidan itseäni kuin muita, sairaaloiden ja vanhainkotien potilaita aikoinaan.

    Äänestä

  • Minä toivon nyt vain että ne jotka hoitavat minua olisivat ihmisiä, ei robotteja.
    Suomenkielen taito ihan hyvä, mutta jos en ole saanut muistisairautta, niin pärjään kyllä helläkätisten, ystävällisten, siistien ja hymyilevien maahanmuuttajanaisten kanssa. Ihanteellista olisi päästä suomenkieliseen hoitokotiin ja samalle osastolle rakkaan mieheni kanssa.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Minä toivon nyt vain että ne jotka hoitavat minua olisivat ihmisiä, ei robotteja.
    Suomenkielen taito ihan hyvä, mutta jos en ole saanut muistisairautta, niin pärjään kyllä helläkätisten, ystävällisten, siistien ja hymyilevien maahanmuuttajanaisten kanssa. Ihanteellista olisi päästä suomenkieliseen hoitokotiin ja samalle osastolle rakkaan mieheni kanssa.

    Tämän hetken hoitavaa henkilökuntaa, joita olen tavannut.

    Ensimmäisen leikkaukseni suoritti Nepalitaustainen suomalainen kirurgi.

    OYS.ssä huonekaveriani hoitanut lääkäri oli tummaihoinen suomalainen.

    Joitakin filippiiniläistaustaisiahoitajia kohtasin OYS.ssä.

    Muutoin olen ollut ihan kotimaisien hoitajien hellässä hoidossa.

    Äänestä

  • korppis kirjoitti:

    Minulta on vuoden sisällä poistettu kaksi ihosyövän alkua käsivarresta, ensimmäisen leikkasi ruotsalainen , vanhempi lääkäri ja ihan hyvin muuten, mutta puudutuspiikki osui hermoon. Lopputulos ihan siisti ja kaikki syöpäsolut poissa. Toinen samantapainen operaatio samassa käsivarressa, sen leikkasi nuorempi pakistanilaissyntyinen aluelääkäri, vieläkin taitavampi ja hyvin hoidettu juttu loppuun saakka.
    Ihan terveyskeskuksessa kummatkin syöpäsolujen poisto, ammattitaitoista ja ystävällistä henkilökuntaa.

    Onko tuo asiallista ottaa selvää etnisistä taustoista ja sen perudteella arvostella lääkäreitä? aAlentuvaan tyyliin, että vaikka oli matu, ihan hyvää työtä teki.

    Eihän sillä ole mitään merkitystä minkä maalainen se lääkäri/hoitaja on, vaan kielitaidolla on
    merkitystä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Onko tuo asiallista ottaa selvää etnisistä taustoista ja sen perudteella arvostella lääkäreitä? aAlentuvaan tyyliin, että vaikka oli matu, ihan hyvää työtä teki.

    Se oli taas sinun tulkintasi viestistäni. Tahallisesti väärin.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Se oli taas sinun tulkintasi viestistäni. Tahallisesti väärin.

    Ihan aiheettomasti korostit tuota pakistanilaisuutta. Ei kai sitä missään ilmoitettu , en sinakaan minä edes halua tietää lääkärin kansalaisuutta koska sillä ei ole merkitystä. .Jos keikkauksesta syntyy ruma arpi, se on myös leikatun ominaisuus, toisille muodostuu paksu arpikudos ihan perimän takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Onko tuo asiallista ottaa selvää etnisistä taustoista ja sen perudteella arvostella lääkäreitä? aAlentuvaan tyyliin, että vaikka oli matu, ihan hyvää työtä teki.

    Minä en nähnyt tuossa mitään ´´alentuvaa tyyliä.´´

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ihan aiheettomasti korostit tuota pakistanilaisuutta. Ei kai sitä missään ilmoitettu , en sinakaan minä edes halua tietää lääkärin kansalaisuutta koska sillä ei ole merkitystä. .Jos keikkauksesta syntyy ruma arpi, se on myös leikatun ominaisuus, toisille muodostuu paksu arpikudos ihan perimän takia.

    Miksi aina luet paloman kirjoituksia kuin piru raamattua ?

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Miksi aina luet paloman kirjoituksia kuin piru raamattua ?

    Hänellä on joku omintakeinen ongelma.

    Äänestä

Kävin helsingissä tuttua tapaamassa hoitolaitoksessa ei ollut yhtään kantasuomalaista paikan päällä hoitajana. Kaikki olivat ulkomaalaistaustaisia, ei siinä mitään mutta kun se hoono soomi oli puheessa. Että näin se vaan näkyy menee !

Äänestä

Jos laitokselle joudun , ennemmin pieni vinosilmä saa vaippani vaihtaa ku ylipainoinen fennolehmä !

Vanha Skönö

Äänestä
  • Ai saako siellä valita?

    Äänestä

  • Kiitos päivän pyrskähdyksestä, vaikka aika rumasti maan'miehen' arvioitkin.

    Äänestä

  • Suomenruotsalaiset nimittelevät suomalaisia fennoiksi.
    Naisiamme fennolehmiksi.

    Jos hurri itse gootteineen palaisi takaisin Iranin vuorille, josta kotoisin, edes lahden toiselle saamelaisilta varastamilleen maille, ei olisi vaaraa joutua fennolehmien hoidettaviksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Suomenruotsalaiset nimittelevät suomalaisia fennoiksi.
    Naisiamme fennolehmiksi.

    Jos hurri itse gootteineen palaisi takaisin Iranin vuorille, josta kotoisin, edes lahden toiselle saamelaisilta varastamilleen maille, ei olisi vaaraa joutua fennolehmien hoidettaviksi.

    Terveysasemalla tänään ,hoitsuina swedulehmiä :-)

    Vanha Skönö

    Äänestä

  • Ihan vain uteliaisuuttani, millä nimellä ne "pienet vinosilmät" jotka vaihtavat vaippoja vanhoille viinalta tuoksahtaville , ylipainoisille ukonrahjoille (sveduille tai fennoille), kutsuvat asiakkaitaan?

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Ihan vain uteliaisuuttani, millä nimellä ne "pienet vinosilmät" jotka vaihtavat vaippoja vanhoille viinalta tuoksahtaville , ylipainoisille ukonrahjoille (sveduille tai fennoille), kutsuvat asiakkaitaan?

    Saako Ruotsin sairaaloissa potilaat juoda viinaa? Saako ylipainoisuudesta solvata ja nimitellä?

    1Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Saako Ruotsin sairaaloissa potilaat juoda viinaa? Saako ylipainoisuudesta solvata ja nimitellä?

    En minä tiedä. Kysy tuolta Vanhalta Skönöltä, jolle osoitin viestini.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    En minä tiedä. Kysy tuolta Vanhalta Skönöltä, jolle osoitin viestini.

    Kävin legurissa tänään , oli joku ulkomaalainen.- Hoitsut oli sweduja 50 + ihan kivoja tyttöjä röntgenkuvat ottivat ja verikokeet :)

    Vanha Skönö

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    En minä tiedä. Kysy tuolta Vanhalta Skönöltä, jolle osoitin viestini.

    Eihän hän mitään viinasta kirjoittanut, vaan sinä höpisit viinanhajusta…..

    1Äänestä

En suosittele hoitoalaa kenellekkään, koska se on pilattu halpatyövoimalla. Laatu on hävinnyt alle lattian.

Äänestä

Vai satatuhatta hoitajaa valmistuu vuodessa. Kas kun ei miljoona.

Äänestä
  • EU:ssa on 550 miljoonaa asukasta. Et kai luule, että 105000 uutta hoitajaa
    vuodessa riittäisi. Kyllä olet hönö 13:54. Ämpärissäkö sinä olet kasvanut ?

    Äänestä

Kyllä kotimiaisia hoitajia riittää. Muutamassa uskonlahkossa on aina kymmenkunta lasta ja kaikki tyttöpuoliset koulutetaan hoitajiksi. Vaihtoehtoja ei ole.

Äänestä
  • Ehtiikö ne tyttöpuoliset sitten koulutuksensa jälkeen koko elämänsä aikana hoitamaan muita kuin omia lapsiaan, joita tulee vuosi ja nuppi, parhaimmillaan kaksikin vuodessa.

    Äänestä

Turun Sanomat kertoo: Hoitajien tarve on erittäin suuri ottaen huomioon, että vuosittain valmistuu vain noin 105 000 uutta hoitajaa.

16.4.2018
ts.fi

Äänestä
  • Sairaanhoitaja oli vuonna 2020 suomalaisten työssä käyvien kolmanneksi yleisin ammatti.
    Eli sairaanhoitajia valmistuu paljon ja on paljon.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Sairaanhoitaja oli vuonna 2020 suomalaisten työssä käyvien kolmanneksi yleisin ammatti.
    Eli sairaanhoitajia valmistuu paljon ja on paljon.

    Ai no missä he luuraa kun on kerta pula?

    Äänestä

  • "Hoitajat ovat vastuussa monista tehtävistä, jotka monessa muussa maassa kuuluvat lääkäreille."
    Lukee tuossa linkissä.

    Äänestä

Aloittaja valehteli 100 000 hoitajan+lähihoitajan valmistumismäärästä.

Äänestä
  • Nykyisin lähihoitajiksi valmistuvat ovat suurelta osin muualta tulleita, jotka tekevät työtä pienimmällä mahdollisella palkalla vailla niitä ”etuja”, joita työhön aikoinaan kuului. Eivät niistä mitään tiedä ja ovat tyytyväisiä, kun jotain työtä saavat.

    Äänestä

  • Ei ole valhe. Tutki asiaa.

    Äänestä

Tänään isosta yliopistosairaalassa kotiutuneena aistin hyvinkin työntekijöiden tilanteen. Puhuivat työttömäksi jäämisen pelosta ihan suoraan. Sanoivat, että uudet paikat ovat kiven alla, kun joka paikasta irtisanotaan. Jotkut sanoivat jo huolesta sairastuneensa.
Järkyttävää, mihin tämä kaikki johtaa ja mitä tästä seuraa.

Äänestä
  • Hyvin menee, herrat pulskistuvat ja voivat hienosti hyvinvointikuplissaan. Kaikki muut kapenevat, sairastuvat ja kokevat olonsa huonoksi aivan toisenlaisessa kuplassa, josta eivät jaksa edes taistella.

    Äänestä

  • Onko sinusta ookoo että hoitajat tai muu hlökunta puhuvat potilaille näistä huolistaan?

    Äänestä

Jos sellainen aika koittaa nii pieni vinosilmätyttö saa mulle vaipat vaihtaa :-)

Gubbe 76

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomessa valmistuu yli 100000 hoitajaa vuodessa ja lähihoitajia alettiin
kouluttaa ennätysmäärä vanhustyöhön. Hallitus ei puhusiitä koskaan ja
mm. Juhana Vartiainen maalaili hoitajapulaa (Satosen tueksi)
kuin uusia hoitajia ei valmistuisi Suomessa ollenkaan eläköityvien tilalle,
vaan hoitajat olisi pakko hakea ulkomailta. Onko Suomen hoitajista pian suurin osa
ulkomaalaisia halpatyöntekijöitä ja suomalaiset hoitajat jätetään työttömyyskortistoon ?
https://www.ts.fi/uutiset/5134243

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu