Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖.
IL
IL
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 80 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 588
Vanhimmat
"Voitto"
Voihan sitä kutsua miksi kukin haluaa... Mutta normaali ihminen saapuu ajoissa paikalle, eikä myöhästele tuollaisesta käsittelystä.
Kertoo jotain ihmisestä.
Maisa pukeutui siveyden nunnaksi, varmaan meni pitkään tekotukka ja ripsi huollossa. Eihän häntä huomata tekee, itsestään numeron saapumalla myöhässä. Kaksi turhista tuhlaa oikeudelta aikaa. olisi varmaan jonossa oikeitakin oikeusjuttuja.
Ehkä tuo oli harkittu veto Sahralta. Sai ansaitun etusivun jutun siitä, että seurustelee Maisan parhaan ja rikkaan ex-miehen kanssa, jonka kanssa Maisalla on poika. Eikös tuo Atte ole juurikin se, josta Maisa on sanonut, että katuu eroa hänestä. Tuo sama mies laittoi tekopersekuvan nettiin, erottuaan Torpasta 😂. Kyllä nyt pahasti näyttää siltä, että se on Maisa, joka hävisi tässä skabassa. Toivottavasti on onnellinen vanhenevan, pienipalkkaisen pollarinsa kanssa 😄.
Maisa on huoraava vosu🤑
Maisalla on mielenterveys ongelmia,ei aikuinen nainen käyttäydy tuolla tavoin,Maisa on vähintään vartti hullu😩
Hullu Maisa käräjillä veronmaksajien rahoilla on hyvä hullun pelata
Maisa on jakanut pesää enemmän javähemmän viimeiset 15 vuotta
Se on totta,se pillun jakaminen,se on ollut ehkä tuottavakin harrastus?
Niin ei verottaja pääse siihen mukaan
Asuuko Munaukka ilolassa
Maisalla on aina ollut mielenterveys ongelmia,lentoemon duuni loppui lyhyeen,kun selvisi mt.ongelmat
Asuuko ilolassa naisia jotka myivät pillua
Sahralla on nyt paremmat kortit käsissä,eikö se kauppias ole varakas,
Huora Maisa sai taas julkisuutta,eikä se välitä,onko se positiivista vai negatiivistä😩
Maisa on rikollinen,ottaa panoista hinnan,mutta ei maksa veroa niistä tuloista
Joko on tullut ero pollarista,kun ei ole pariskunnasta pusi,pusi kuvia yhtään🤑
Maisalla on ollut paljon,naima kumppaneita
Siellä asuu muitakin,jotka antaa pillua,korvausta vastaan🤑
Ennen maa repee,kun huora häpee😩
Kai se rippikoulu ikäisenä on alkanut levitellä pillun poskia
Kuluiko samalla sinun pesä? Vai miksi puutut hänen henkilö kohtaisiin asioihin?
Maisaon kärsinyt mielenterveys ongelmista pitkään lentoemännän urakatkesi ,ennen kun se kerkisi kunnolla edes alkamaan,tämä on totuus
Sitten ainakin on jos Maisa muuttaa sinne🤣
On ruma sisäisesti ja ulkoisesti.
Kyllähän Munahaukka vaihtaa miestä,taas jossain vaiheessa,Kaurakuninkaasen ei taida Maisa pystyä🤑
näin on käynyt,millaiset vanhemmat M aisalla on
Eikö seiska ole enää kiinnostunut munahaukasta?
Onko Maisa joskus ollut Keskisen kyläkaupan kulmilla tarjoamassa pimppiä
Maisa on mielenterveys ongelmainen vosu
Kuulemma on aloittanut teini ikäisenä panohommat
Maisa Torppa on puolet elämästään huorannut ,ja pettänyt kumppaneitaan,tuottanut läheisilleen paljon ikävää omalla käytöksellään
Onkohan Maisa saanut kotikasvatusta lainkaan ??
Saikohan Pollari pamputtaa Maisaa edestä takaa 🤑
Varmaanon ,millaiset on vanhemmat,eikö lasten kasvatus kuulu heille
On sitten kun Maisa siellä oleilee
Niin kerrotaan,
Maisa on kiristänyt varakkaita miehiltä panosta jopa kymmenen tuhatta euroa
Jos Maisa asuisi ilolassa,hän olisi erikoistunut peppupanoihin,ehkä siitä saisiparemman hinnan😁
Ennen maa repee,kun huora häpee
Onpa Maisa lihonut!
Hyvät oltavat ollu ja kotona ruoka aikaan.
Entä sitten? Maisa on kuitenkin hyvin kaunis ja koko olemus on huoliteltu. Ei mitään valittamista.
Maisa ihana pullukka.seksikäs eikä mikään turhake vaan rehellinen aito luomutissi.
Hyvä pipari edelleen
Ei ole lihonut. Tuo kampaus vaan ei tehnyt oikeutta rouvalle ja nuo jätti silikonit täydensi tuota tyyliä.
Ei ole luomutissit vaan ihan silikonit on..liekkö ralli Latvalan maksamat aikoinaan. Aidot ei kyllä ole..kuten ei nuo huuletkaan..hiuspidennys jne. Feikki typy on.
Siis häh,, eikö se olekaan luomu?
Luomupa hyvinkin ...
Luomusertifikaatin edellytys on että on ruokittu luomurehulla.
panisin
Tukeva tyllerö
Seiskan tissit.
Turvonnut naama ainakin, liikaa botoksia tai alkoholia.
Vai luomua. Maikulla kaikki tekohärpäkkeet mitä keksitty. . Kilo tekotukkaa, tekoripset, nakkihuulet, täytettä naamassa, tekokynnet, tekotissit ym. Pelkkä tekotissi teline.
Maistuuko viini ja sipsit? Siltä vähän näyttää.
Ootko maistanut?
Mitä maksoi?
Ettei olis raskaana ?? TAAS ?
Ja moni on jo pannutkin. Jos on lompakossa pitoo, niin jonon hännille vaan.
Maisa näyttää paljon ajetulta vosulta
Köyrisin mielelläni ja vähän vaikka maksaisin tai sen mitä pyytäisi ilman ei tarvitse levittää eteen.
Mielelläni laskisin spermat Maisan kasvoille
Ja poliisi pamputtaa rouvaa,tarvittaessa
Onko edes häpyhuulet luomua☺️
Onko Maisa tuhannen mulkun nainen,ura kumminkin kestänyt pitkään
Vieläkö Maisa antaa pillua helposti?
Miten alapään huulet,onko niitä muokattu🤑
Veronmaksajien rahoilla munahaukka pelaa
Olisko melkein 20vuotta uraa takana
Maisalla on ollut perse implantit,🤣
Antaako Maisa vieläkin rahasta?
Taitaa häpyhuuliakin operoitu vuosien varrella🤑
Maisa on varsinainen apuhoitaja,se auttaa puutteessa olevia miehiä pientä korvausta vastaan🤣
Tarjoushaukkakin on pannut Maisaa,niin kerrotaan
Mitenkäs ne alapään huulet jaksaa,nekin olleet kovassa käytössä
Saattaisin maksaa 150euroa panosta, jos sais edestä ja takaa
Millä hinnalla antaa piparia??
Ennen maa repee,kun huora häpee😩
Minäkin olen pannut Maisaa,ja moni muu
Onkohan Pollari kova naimaan,onhan pollareita jotka käyvät panemassahuoria
Lähestulkoon,aloitti nuorena seksi jutut
Kateellisen örinää. Kaunis Maisa❤️ Ah, mä nauran: hah hah ha hah! Kateellisia harmittaa. Hah hah ha hah!!
Kyllä minäkin satasen maksaisin panosta
Saiko satasella vittua🤑
Kun sais vaikka satasella normi panon,kyllä kävisin
Kyllä maar,keskisellä tiedetään paremmin
Kas kun et sanonut,että Maisa on siveellinen nainen😩
Mites häpyhuulet? Onko niitä muokattu?vuosien varrella
Ainakin nuorempana rahasti varakkaita miehiä panosta
Onko Maisa sitten perhetyttö?
Tuumaa tyynnemmin oli painanut menemään
Pano 200,suihin otto satasen,nam
Niin minäkin,takaapäin naiminen on välillä mukavaa
Pitäisi vähän oikeuslaitoksenkin miettiä, miksi tuhlataan aikaa näiden mustasukkaisten naisten kärhämiin. 15 minuuttiahan on vähän kun akateeminen vartti.
On todella käsittämätöntä, että tällaiseen roskaan käytetään resursseja ja veronmaksajien rahoja - huutava vääryys!
Niinpä!
Sängystä toiseen hyppiminen ei ole rikos.
Toisten perheiden hajottaminen ei ole rikos.
Yleinen moraalittomuus ei ole rikos.
Siksipä Maisan kaltaiset sutturat selviävät oikeudesta aina puhtain paperein— valitettavasti.
Taisi tämäkin oikeudenkäynti mennä veronmaksajien piikkiin. 🤨
Zahra seurustelee Maisan exän Aten kanssa. Voi luoja. Eikö löydy Suomesta miehiä, kun pitäå toisen jämissä kieriskellä.
Eiks nykyään kaikki ole toisten jämiä? Vain neitsyenä avioon ja saman puolison yhä voimassa oleva liitto ei ole jämäliitto.
Maisa seukkaa Zahran ex miehen kanssa tunkeutui toisen kotiin.
Eikö tuo ole sivullisille ihan sama kuka kenenkin kanssa seurustelee.
Mies kutsui hänet omaan kotiinsa, joten mistään tunkeutumisesta ei ollut kyse.
panisin kumpaakin
Kosto elää. Bimboja molemmat.
Kierrätys kunniaan!
Tuo Atte on komein Maisan miehistä. Varakaskin vielä ja todella komea 😍. Mahtaa Maisaa veetuttaa ruppasen poliisinsa kanssa 😏.
Torppa seurustelee Sahran jämän kanssa, joka ei hääppöinen ole. Maisa tässä on ”maailman eniten” seukannut muiden jämien kanssa. Onneksi fiksusta Eevan miehestäei tullut Maisalle ” jämää”, vaikka kuinka yritti 😂.
Vai panisit pollariakin
Niinpä,mutta Zaharn mies on tunkeutunut Maisan pimppiin😊onko tapahtunut rikos
Seiska kertoo.
Vieläkään Seiska ei ole tehnyt juttua että oikeudenkäynti kesti vain 45 min. ja että lähestymiskieltovaatimus peruuntui. Iltapäivälehdet teki jo aikoja sitten.
Seiskassa ei tykätä Maisasta.
Maisa on moittinut Seiskaa ja Seiska ei unohda sitä ikinä.
Niinpä. Eikä Maisa tee Seiskan kanssa yhteistyötä. Kuten tämä vastapuoli oikeudenkäynnissä.
Eikös Maisu luvannut haastaa seitun oikeuteen, kun kirjoittivat Maisun ja Mikon seurustelusta. Maikku oli muka lasta hoitamassa, Hoiteli samalla lapsen isänkin. Ei tainnut olla oikeudessa. Seitun juttu oli totta 200%.
Maisa moitti Hörkköä kun oli salakuvannut kun Maisa oli raskaana ja tuli töistä meikittömänä. Niitä kuviahan Seiska aika usein on käyttänyt jutuissaan. Seiska irvailee ihmisten ulkonäölle kuin pahaiset koulukiusaajat.
Nyt hoiteli huumekyttää ihan kaverina tämän erotilanteessa..mutta hups! Maisan tyyliin menikin sitten sohvalle kytän viekkuun ja siinähän kävikin niin että Mikko jo lempattiin avioliitosta..tämä on tätä Maisan tyyliä..ei tuokaan romanssi kestä kuin jotain 5v ja pian Maisa jo lohdutteleekin uutta tyyppiä jne.jne.jännitystä elämään. Kotirouvana on tylsää.
Kiva nähdä Maisa ilman monen sentin pakkelikerrosta. Se aito puhdas naama. Ei ole mitään kiusaamista.
Aika vaatimattoman näköinen muija luonnontilassa.
…eikä paljon muuallakaan. Olisiko Torppa menettänyt jopa kaikkein eniten ystäviään muutaman vuoden aikana?
Maisaa pitää kuvata,on Suomen tolloin julkkishuora
Varsinkin niiden ulkonäölle, jotka eivät anna haastatteluja.
Maisa on Suomen tunnetuin törkyjulkkis
Siitä propsit Seiskalle☺️
Maisa on rikollinen,on aikanaan kiristänyt rahaa valeraskauksilla,varakkaita miehiltä väärennetyillä raskaustodistuksilla
Melkoinen vosu ollut puolet elämästään ,negatiivisissä jutuissa
Jep tuollaisia naisia menee 13 tusinaan
Eikä Maisa edes ymmärrä hävetä temppujaan,ei ole kotoaan saanut minkään laista kasvatusta
Tämä on totta,
Mutta onko kenellekään yllätys, että kun Maiskun elämään on mahtunut kaikenlaista vuosien aikana, onko siis outoa, että joskus käydään oikeudessa hakemassa ratkaisuja..?
Vai onko pullantuoksuinen kotiäiti ihan ekaa kertaa tukkanuottasilla jostain asiasta?
Maisaa ei kai ole koskaan tuomittu mistään? Maisa kertoo että tämä Sahra on viisi vuotta mustamaalannut häntä ja keksinyt kaikenlaista. Mutta eikös se ole kumma juttu että mitkään jutut tai väitteet ei loppujen lopuksi ole johtanut mihinkään.
Eikös tuossa joku aika sitten ollut myös kaikenlaisia väitteitä joista ei sitten tullut edes mitään rikossyytettä. En ole sen tarkemmin seurannut mutta onhan se outoa että kaikenlaisia väitteitä mutta siihen jäävät.
Tähän taisi kosahtaa tämänpäiväinen oikeudemkäyntikin. Kun ei ole menneisyydestäkään näyttöä niistä asioista, minkä perusteella kieltoa haettiin.
Mutta Sahra jomman kumman iplehden videolla jo kertoikin, että alkaa nyt tehdä lasuja aina kun lapsensa on ollut isänsä luona.
Kannattiko tuo nyt julkisesti toimittajalle kertoa, voi hyvää päivää.
Paljastaa, että tekee lasuja, koska ei nyt tullut tässä keississä tulosta.
Jos nyt olisi lapsi tähän mennessä kertoillut jotain raskauttavaa maisasta, niin eiköhän se olisi tässä keississä jo käytetty näyttönä.
Mutta ilmeisesti vedottiin vanhoihin asioihin vaan.
Sahran avustajan haastattelusta sai käsityksen, että tätä väitettä yrittivät nyt käyttää näyttönä. Siis väitettä, joka ei johtanut syytteeseen alun perinkään. Ei ihme, jos pitää paikkansa, että tuomari oli syyttänyt Sahran avustajaa verovarojen tuhlaamisesta.
En ota kantaa, mitä on tai ei ole tapahtunut, koska en tiedä, mutta kyllä lähestymiskieltoasioissa yleensä on joku konkreettinen näyttö henkeä uhkaavasta tapahtumasta, jonka perusteella kieltoa haetaan. Näillä taisi olla jotain kännykällä huitomista tms.
Oli säälittävän tyhmää lähteä ajamaan lähestymiskieltoa ilman perusteita. Juristi-nainen varmasti tiesi sen, mutta juristit ottaa löysät rahat pois kuleksimasta. Häpeä yksinomaa toimeksiantajalle.
Näillä vähemmän tunnetuilla ja kokemattomilla juristeilla on aina innokkuutta otta case,ja petustert on puhtaasti asti raha.
Myymälävartijana kiinnittäisin huomiota kyllä häneen....ammatillisista syistä.
Oikeuslaitos vaatii näyttöä, mutta jos ei vaikka videoi tilanteita, mitään näyttöä ei saa. Näytön puute tuossakin Sahran jutussa teki asiasta lopun.
Sahra sai etusivun juttunsa. Seiska paikalla kertomassa Maisalle, että Sahra ja maisan komein ex-mies seukkaavat 😆.
Sahra on tyhmä niinkuin vasemman jalan saapas
No, niin taitaa olla Maisakin…
Sahralla on jotain pahasti hampaankolossa Maisaa kohtaan. Sille kelpaa Maisan mies ja elämä, koska nyt myös hakenut lentoemännäksi. Mitähän se seuraavaksi kaappaa Maisan elämästä.?
Ja ei, en ole kummankaan puolella, molemmat vois katsoa peiliin.
Sahra polveutuu apinasta,,naama on kuin jollain elukalla
Sahrako lentoemännäksi,ei kai tuollaisia apinoita lentoemoksi voida ottaa
Nämä on jotenkin ihan samiksia. Uskomatonta kyllä.
(Sahrallakin on muuten silikonirinnat
https://www.terve.fi/artikkelit/sahra-ali-ei-kadu-silikoneja)
Yöpyykö Maisa Ilolassa?
Ei tuollaista Apinaa kun Sahra oteta lentoemoksi
Ei tuollaisesta apinasta ole lentoemännksi
Sahra sais poistua suomesta sinne vitun ambomaalle,tälläisillä vosuilla on hyvät oltavat,onko ikänä ollut töissä suomessa
Kaiken kaikkiaan outo juttu. Oikeudessa vasta lähestymiskiellon hakijan avustaja ilmoittaa, että ei meillä ole näyttöä.
Pitäisi olla pitävä näyttö silminnäkijät ym. Muuten voisi saada vahingonkorvaukset maksettaviksi.
Sai duunikeissin kuitenkin ja voi laskuttaa käräjäkäynnistä.
Juristi otti löysät rahat pois. Kyllä tuossakin tonneista puhutaan.
Maksua vastaan oikeusavustaja lähtee hoitamaan mitä tahansa harhoja. Ei tässä juristin tarv i hävetä.
JUST NÄIN.
Ja todennäköisesti kummallakin on tuulen huuhtomat taskut, yhteiskunta kustantaa kissatappelun.
Veronmaksajien rahoja käytetään tuossakin keisissä.
Minä olen jo kauan nähnyt näiden "oikeusjuttujen" taakse. Jos ei nainen saa miestään pysymään kurissa, niin turha paikka on oikeuslaitos. Rakastuminen ei ole rikos.
Hmm..olet siis raskaan sarjan juristi - pystytkö myös lukemaan ihmisten ajatukset?
Ottikohan tuo Sahra nyt kostoksi Maisan ensimmäisen aviomiehen? Maisan ensimmäisen lapsen isän.
Se tulee kieltämättä mieleen. Mutta ihmekkös tuo, ovat jollain tavalla samiksia nämä ex-bestikset.
(Näin seiskan otsikon ja luulin aluksi, että Sahra iski tämän viimeisimmän eksän, mutta ei sentään. )
Onhan tuo Atte komea. Rikaskin. Hyvä paketti, kelpaisi varmasti monelle 🤗.
Maisa ottanut vähän fylliä ja botoxia 😀
Ja loput muodot syömällä.
Jaa… vähän 😆.
Miten on mahdollista että tämä Torppa saa aina sotkettua ja pilattua toisten ja omat suhteet?? ELÄMÄ YHTÄ KAAOSTA!!
Sama ralli jatkuu !!
Joillain ihmisillä on sellainen tyyli ja luonteen vika, että se ON mahdollista. Sellainen ihminen ei itse ymmärrä olevansa kaaoksen aiheuttaja, vaan itse kokee olevansa uhri asiassa kuin asiassa.
Ja pian nähdään lähestymisoikeus tapaus, vasta seko juttu.Helena ja Mikko.
Minkälaisen kasvatuksen Maisa on saanut kotonaan??
Mutta,onneksi ilman Latvalaa😊
Nythän selvisi, että Sahra alkoi oleen Maisan exän kanssa ensin, Maisa vasta myöhemmin Sahran exän kanssa.
Kaikesta päätellen,ei minkään laista
Kyllä Maisan vanhempien olisi syytä hävetä
Vai onko ne heittaneet pyyhkeen kehään jo 20vuotta sitten??
Täytyy ulkopuolisena kertoa,että koti kasvatusta ei ole ollut
Näyttää onnelliselta. Noista oikeusjutuista sen verran, että hävitty juttu keskimäärin 15 000 e, että kannattaa olla aika varma, että voittaa.
Kuvaavaa on, että näyttää onnelliselta. Normaali ihminen olisi järkyttynyt yleensä oikeuteen joutumisesta.
Varmaan ajatteli, että joku halpa Las Palmasista ostettu Chanel-laukun kopio mukaan oikeuteen, niin siellä päätetään että tässä meillä on kunnon ihminen - tavikset ja muut pölhöt eivät tuollaisia laukkuja kanniskele, se on varma!
Eiköhän suuren osan noista avustajista maksa sossu/valtio, kun henkilöt ovat varattomia? Siis käytännössä veronmaksajat. - Olisi tärkeämpääkin maksettavaa.
Eikö nämä molemmat käy töissä kuitenkin?
Maisahan väittää hiuksiaan omiksi, ei ole kuulemma lisäkkeitä/pidennyksiä tmv.
Minä en usko hetkeäkään, että on omat hiukset.
Kun katsoo Seiskan kuvia siltä ajalta, kun Maisa löysi tiensä julkisuuteen Seiskan tähtityttökisassa, niin tukka oli hyvin ohut ja hamppu.
Tyypillinen suomalainen hius, eikä tuollainen paksu ja vahva, silkkisen kiiltävä, joka sillä nyt on.
Miksei tuostakaan voi puhua totta, kun jokainen näkee, että kyseessä ei ole oma hius.
Joillekin valehtelu ja asioiden vääristely on herkkua - niistä kun ei aina jää kiinni, vaan hovi (?) ympärillä vain hymyilee ja kumartaa....
Tiedätkö. Tuomari ei katsele mitä ihmisillä on päällään. Hän katsoo todisteet. Nythän tässä oli peräti kolmen poliisin todistukset. Lähestysmiskiellon hakijan tulee esittää pitävä näyttö ja sitä ei nyt ollut.
Todisteita on hankala saada kun vastapuolena on kokenut manipuloija ja harhauttaja.
Perusteeksi kiellolle ei nyt tälle tuomarille riittänyt Maisan tunnetusti huono maine ja epävakaus, joka on usein tullut julki eri instansseissa.
Maisahan on valehdellut ja puhunut läpiä päähänsä vuosien varrella useammin kuin kerran.
Se, että molemmat ovat Seiskan julkkuja ei myöskään tuomaria vakuuttanut, katsoi casen kissatappeluksi pissisten välillä.
Jonkintasoinen ”oikeusmurha”koko päätös.
Häh. Sinä vaan jatkat. Huomasin nämä jutut jo alkuunsa valheeksi, kun "luokkatoverit" esittivät Maisan opiskeluista sellaisia valheita, jotka eivät tuossa koulussa ole mahdollisia.
Kuka heitteli kenkiä pitkin poikin pihaa. Mistä se kertoo. Kerroppa sinä?
Joo, oikeuslaitos ei onneksi toimi huhupuheiden, pärstä- tai mainekertoimen perusteella.
Kyllä jotain näyttöä pitää olla, kun oikeuteen asioita viedään.
Maisa oli kyllä hyvin hompsuisen näköinen ja lihonutkin. Ennen niin tyylikäs nainen, nyt kulahtanut villapaita ja nuhjut housut. Mutta laukku näkyi hyvin.
Kaunis meikki ja kauniit pitkät hiukset. Tilanteeseen sopiva asu ja tyylikäs laukku ja korvikset.
Kasvoissa turvotusta.
Ei haittaa mitään. Kaunis on siitäkin huolimatta.
Näin juuri.
Solmitut aasialaiset hiukset , maksaa kampaajalla noin 700 e ylöspäin riippuen pituudesta ja määrästä ja vielä väri päälle !!
Myikö yhden Latvalan ostaman laukun, että sai itsensä edustuskuntoon?
Ennen maa repee,kunHuora häpee
Sossu tietenkin maksaa,perkele!
Onko ostettu sossun rahoilla
Maisa on sellainen huora joka ei ymmärrä,tavallista elämää
Vieläkö Maisa myy seksiä?
Mitä tuo Maisa teki Sahralle viisi vuotta sitten kun Sahra aloitti nämä jutut Maisaa vastaan, mistä ei loppua tule?
Maisa ei ilmeisesti tehnyt mitään sen kummempaa, kun oikeusjuttu lässähti heti alkuunsa.
Tuo kassialma on aina ollut huonomaineinen kohujulkkis, ei yhtään mitään muuta.
Lapset säälittää.
Maisa on kaukana kassialmasta. Niitä kassialmoja löytyy sieltä lähiösi olutkuppiloista. Katsele vain siihen suuntaan.
Maisa kertoo että tämä Sahra on viisi vuotta yrittänyt mustamaalata häntä julkisuudessa. Eli mikä oli syy Sahralla. Viisi vuotta sitten Maisa erosi Jari-Matista.
Sahra tutustui niihin aikoihin maisan ex-mieheen, tai niin on nyt kertonut. Ehkä Maisa ei sietänyt sitä.
Ja sitten alkoi huoraaminen
Pitää paikkansa,Maisa on varsinainen Munahaukka
Kauniilta Maisa näyttää
Turvonneelta näyttää. Täytteet kasvoissa tekee tuon ja biologisen iän mukaan nuorehko.
Teki Lasu-ilmoituksia. Sisällöstä ei tietoa, joten ei tietoa olivatko aiheellisia.
Nythän sahra kertoi, että alkaa tekemään lasuja omasta lapsestaan aina kun tulee isältään ja maisalta.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/19b395e6-36d5-4715-ac26-57b03f184056
Eiköhän tämäkin show saa vielä jatkoa.
Pitäähän valtakunnan lehdistölle jakaa tilannetietoa,
että juttu pysyy julkisuudessa.
Maisa valjastanut jonkun hyväuskoisen hölmön "puolustamaan " itseään pahoja toimittajia vastaan. Ko henkilö kävi seiskan kuvaajaan käsiksi ettei kuvaa olisi saatu. Joo ei tajua, että Maisa kävi fyllit ja hiusten pidennykset hoitamassa kuntoon just nimenomaan lehtikuvia varten.
Tuskin kävi käsiksi. Olipas topakka tuomari. Sanonut toimittajille että ettekö osaa lukea kun olivat kysyneet saako kuvata vaikka ovessa luki että ei saa kuvata. Sitten oli syyttänyt Sahran avustajaa verorahojen tuhlauksesta ja että menneet asiat ei vaikuta.
Käden ehkä laittoi eteen ettei saa kuvata mutta kyllä Seiskaa nyt veetuttaa.
Miten niin veetuttaa? Monta kuvaahan siitä on 😀 turha show kun suurin toive oli, että juttua lehdessä.
Oikeussalin ulkopuolella oli ilmeisesti yrittänyt estää kuvaamisen. Ei se topakka tuomari siellä ollut
Käsitit väärin. Tuossa puhuttiin kahdesta eri asiasta.
Naistuomaria taisi oikeesti ottaa pattiin nämä tyrkkyjen tappelut.
Tuliko kamelilla
Naistuomari on taatusti puhunut asiallisesti. Mutta, Seiskan toimittaja on tehnyt asiasta omat tulkintansa.
Toivottavasti pitää jatkossakin tuon linjan. On paljon tärkeämpiäkin tehtäviä hänellä
Onko Maisa raskaana?
Oli niin väljä tanttu yllä.Mutta ei oikeudessa auta tekoripset eikä hiuslisäkkeet.Tuomio tulee jos aihetta on.
Mutta hyvä että meni noin ja elämä jatkuu.
Missä murteessa neulepaitaa sanotaan tantuksi?
Maisa on törkyjulkkis, eikä se siitä muuksi muutu. Kuvittelee olevansa nyt uhri. Kyllä tuo hupakko on saanut itse aikaan vaikka mitä sekoiluja vuosien aikana. Ukot vaihtuu tiuhaan tahtiin. Lentoemännän hommatkin loppui, kun sai potkut.
Ei se saanut potkuja. Kaverinsa Netta sai potkut. Maisa esitti paperin kun Seiska väitti että sai potkut, josta näki että itse haki eroa.
Maisa on esittänyt myös paperin jossa näkyy että kaikki rikosilmoitukset mitä tehty, ei ole edenneet mihinkään.
Miten te edes kuvittelette että jos kaikki mitä Sahra on vuosien aikana väittänyt olisi totta, että Sahran ex-mies, poliisi, alkaisi seurustelemaan Maisan kanssa?
Kehotettiin irtisanoutumaan.
Millainen poliisi tuo Maisan uusin saalis on? Liekö rikkaan suvun perijä???
Mielenkiintoisempaa olisi nähdä ne ruutupaperille rustatut raskaustodistukset, joilla Maisa männävuonna yritti jymäyttää jotakuta kiekkosankaria maksamaan itselleen korvauksia.
Kyllä naisella on sen verran suttuinenn menneisyys, etten Maisana naurreskelisi vaikka tästä casesta selvisi kuin koira veräjästä.
Maisan paikka olisi Hämeenlinnan naisvankilassa,siellä niitärikollisia yritetään opettaa,jotta niistä tulisi normaaleja ihmisiä
Näyttääkö esim.Jari Aarniolta,tuskin
Kyllä Maisa on saanut potkut,on salannut terveys tietojaan,ollut lääke mielenterveys ongelmiin,ei hän lentoemo voi olla sellainen,jolla on lääkitys mt.ongelmiin?
Maisa otti tumman naisen ent. ukon joka jo vanha. Kohta ei seiso, onkohan rikas, jospa odottaa perintöä ja muuta oamaisuutta.
Mist näitä sikiää on miellä Martinaa, Sofiaa, maisaa ja ties ketä onnen onkijaa.
Laukkuja, kelloja, rahaa, omaisuutta alapäällään , vaikka olis kuinka vanhaa jo paljon käytettyä tussua ja kakkosta.
Hyi näitä alapään myyjiä. Mutta täytyy miestenkin olla tyhmiä, että pilulla on hyvä markkina-arvo. Vanhempi voi jo haiskahtaa silliselle aromille.
Sinusta on jo eilen mennyt ilmoitus ja sama jatkuu.
Heh,Heh silliä kullekin,kyllä jakorasia osaa lypsää miehiltä rahaa,,
Maisakin alkaa jo paljon ajettu pillu,
Maikkuli maisteli vähän kaverin miekkaa, ja nyt karu ei tykkää enää, joten lähestymiskielto. Maikkulilta voi odottaa mitä vain, joten lähestymiskieltokin voi olla hyvä idea.
Tulee mukavat kolme uutta uusperhettä.
Siis oikeudenkäynti moisesta jutusta? Minusta tämä on lähinnä oikeuden halventamista koko keissi. Tiedän miljoona asiaa jotka ovat taatusti paljon tärkeämpiä kuin tämä.
Pitäähän sitä julkkistyrkyn sitä julkisuutta saada.
Kovin on turvonneen näköiset kasvot. Täytteet ilmeisesti laitettu ja ihan reilulla kädellä.
Jep. Ei noi tajua, että ihan yhtä vanhalta näyttää. Maisa kun ei edes ole vanha, niin miksi pilaa ulkonäkönsä. Turvonneet kasvot ei näytä hyvältä kellään
Näinpä.
Kaukaa on kuvattu. Eihän toi enää mikään nuori likka ole. Ei meistå kukaan ole ikuisesti kakskymppinen. Onneks.
Maisan ulkonäkö on mennyttä. Vanhuus alkamassa. Outo tyyppi, tää Maisa. Ei ole mitään moraalia. Kaikki kelpaa. Kaverinkin mies. Ei hyvä.
Huonomaineinen kohujulkkis ollut aina, ei muuta!
Ulkonäkö ei ole minhinkään vielä mennyt. Ihan on hyvän näköinen vieläkin.
Sahra styylaa nyt (lehtiedon mukaan) Maisan ex-miehen kanssa. Mitäs siitä sanot? Onko hyvä vai huono asia?
Maisa voisi noiden kuvien perusteella olla Tiina Jylhän sisko 👍.
Maisa on.puolet elämästään jakanut,ja myynyt pillua
Ilta-lehdessä kuvia, niin tuhtiin kuntoon on maiskuukkeli tullut. Hiuslisäkkeet levitelty peittämään naamaa ja tietysti pitää "merkki"laukku (=hapa kopio) olla näkyvillä. Maisuli se haluaisi olla edelleen julkkis, jota pyydettäisiin ohjelmiin ym. median juttuihin. Mutta hylkyporukkaan on heitetty tuolta osin jo aikoja sitten.
Kateus paistaa sinun kommentista.
Kateus🤣...johan vitsin murjasit
poliisi maksoi tuomarille,
Seiska kirjoittaa aina Maisasta ikävään sävyyn. Silloinkin, kun ei ole mitään aihetta.
Jos nää on tehnyt parin vaihdot, ovat he kaikki yhtä sateita.heh.
Maisan ulkonäkö on menneen talven lumia. Pahasti naama kukkii ja näyttää eläneen epäterveellisesti.
Hyvän näköinen on edelleen. Turha muuta väittää.
Ei ole eikä siitä tarvitse väittää. Turvoksissa kuin ilmapallo.
Käyhän optikolla. Ei ole tainnut olla hyvännäköinen koskaan. Pakkeloituna ja lisukkeilla ja kuvanmuokkauksilla tekoblondin näköinen henkilö. Eikä silloin ole hyvän näköinen kukaan.
Onnittelut Maisalle! Hyvin kävi. 💖
Onpa Torpalla kokoa ja turvotusta, reidetkin yhtä paksut kun molemmat jalat. Naamataulu ihan turvoksissa ja mitkä läskit siellä villapaidan alla vilkkuvatkaan?
PS. Nyt on rehellisiä kuvia Torpasta, eikä filtterit kaakossa niin kuin yleensä hänen kuvissaan.
Maisan naama on niin tännää täyteaineita, että on yhtä pahan näköinen kuin 90 pv morsiamena Darcey Silva.
täynnä
Kaks yli-ikäistä naista jäänyt teinityttöjen tasolle, pissiksiä kumpikin käytökseltään. Yhteiskunnan rahoja käyttävät väärin ja virkaihmisten aikaa. Kummallakin todella sekavat ihmissuhdekuviot…ja useammalle miehelle lapsia. Ei ole Ali sen parempi kuin Torppa kasvattajana. Tarinankertojia ja vatkaajia kumpikin, jos jotkut tästä kärsii niin kummankin lapset, yhtä haitallisia ovat lapsilleen.
Ei ole täysipäisten hommaa tuollainen elämä. Teeskenneltyä pintaliitoa koko elämä, luulisi olevan raskasta. Uskookohan kukaan muu, kuin Torppa itse, että nuo muovihiukset on hänen omat? Lapsellisen tyhmää edes uskotella moista.
Eikö tuo poliisi jo ole vanha ukko, kohta ei seiso ja taas uutta.
Jos on vaikka varakas voi hyödyntää ja matka jatkuu.
Näin ne horot rahastavat ja hakevat elättäjiä.
Lapset vosi ottaa heiltä pois.
Lehtitietojen mukaan Sahralla on myös silikonirinnat. Joten turha puhua Maisan vastaavista ikävään sävyyn.
huume poliisi lahjoi tuomarin aarnio keissiä pukkaa
Kuka se Torpan ystävä mahtoi olla, joka kävi käsiksi Seiskan toimittajaan? Ei kai vaan Sarkkinen, eihän Torpalla paljon muita ystäviä ole?
Kun katsoin videon, niin en havainnut mitään käsiksi käymistä. Turhaa uhriutumista.
Kai jopa sinäkin näit, että se kävi repimään sitä laitetta millä kuvattiin. Tyhmä saa olla, mutta ei pidä puhua paskaa.
Kovin oli sekava tuo "video". Mitään päälle karkausta minäkään en havainnut.
Pystyykö toimittaja tekemään nyt tuosta jonkun ilmoituksen viranomaisille? Riittäkö näyttö?
Toivottavasti vasta puolen rikollinen joutuu koviin korvauksiin Maisalle!
Tuollaisesta nyt ei paljon joudu maksamaan, hölmö, mieti vähän!
Ei tuu paljoa säästöä vaikka luopui kanteesta kesken istunnon.. Kokematon lupalakimies näytti osaamisen tasonsa, ymmärtääkö edes?
Lasku tästä 10 000
Ei tule korvattavaksi yhtään mitään. Vastapuolen on yhdyssana.
Hävinnyt yleensä maksaa.
Hölmö on hyvä olla jos ei ymmärrä. Odottelen juttuja paljonko tuli maksamaan.
Oikeusturvavakuutus ei korvaa.
Siksi peruivat, kun varma häviö olisi tullut.
Mihin se Maisan kauneus on hävinnyt? Sehän, kun kuka tahansa matami. On tullut lihaa luiden ympärille ja turpa ihan turvoksis.
Kyllä se vaan omissa selfieissään on vielä hyvinkin kapeanaamainen.
Ei koskaan ole ollut mikään kaunotar, maalista ja muovista kyhätty tyrkky.
Kaunis on edelleenkin. Sepä tuntuu sinua harmittavan.
21:40 sinusta on kaunis siannahkakin jossa on mul...kun mentävä reikä.
20:45 onpa tietenkin kun muokkaa kuviansa. Sinä se et taida tietää mitään kuvien muokkauksesta. Oletko vanha mies? Ne ei yleensä ymmärrä nykykännyköiden hienouksista mitään.
Vanha kulunut naama ei ole enää kaunis...missä se lapsi on?
maisaa vois painaa kaunis nainen hyvä kroppa
Herrain jestas että on maisa lihonut. nyt on oikein kunnon pullaposket fröökynällä ja paidan alle piilotettu läskit. Maisa näyttää ahkerasti viiniä litkivältä lähiöpubiruusulta.
Kyllä sillä pärställä vielä jonkun juopon iskee kotiin pikapanolle räkälästä.
Järjestetty tempaus: kolme tyrkkyä pääsi lehtiin. Se Sahran "asianajajakin" kun on sattumoisin pyörinyt ennen samanlaisissa "kuvioissa" kuin Sahra ja Maikki.
Täytyy myöntää, että Maisa näyttää erittäin kauniilta noissa kuvissa.
Ylimielinen hymy ei kaunista ketään.
Maisa on lihonut pulska tyttö, joko hänellä on siemenet sisällä uudelle panolle, vanhalle papalle.
Maisa on kova tyttä, meillähän on näitä useampi Sofiaa, Martinaa jaja monta muuta ja kiertävät halki maailman.
Jossainhan oli aikoinaan juttua kuinka tämä Maisa oli jääkiekkojoukkueen maskottina ja leluna. Oli kuuelmma olleet kunnon juhlat. Täytyy olla kunnon tyttö kun pystyy noin kovaan menoon ja koko joukkue olisi kunnolla otttanut Maisan.
Kokemusta on ja onkohan näillä naisilla millainen tuo alakerta, tauteja, levähtyneisyyttä ja sillistä aromia.
Kukahan mies viitsii työntää keppinsä noihin koloihin? Ihmettelen suuresti.
Kovia tyttöjä kertapanoja eipä sen enempää. Hoh hoh näitä höpsöjä niitä riittää.
Martina ei kuulu tuohon joukkoon. Sinä vain jatkat ja jatkat. Eikös pari päivää sitten tullut sellaisetkin kunninaloukkaukset että tuskin asia jää siihen.
Jos joku on kiertänyt jääkiekkoilijat niin se on eräs Satu Tuomisto. Pystyykö yhden käsin sormin laskemaan kuinka monen jääkiekkoilijan kanssa ollut suhteessa. Yhden kanssa jopa kahdesti avoliitossa.
Jasmin Mäntylä myös Turun aikoinaan on liitetty täälläkin olevissa kirjoituksissa jääkiekkoon.
Kaunis Maisa ❤️ meitä miehiä ihastuttaa. Kaunis Maisa kateellisia vihastuttaa 😀
Onko Maisa sinun mielestäsi aivan prinsessa kuten Sofiakin on mielestäsi prinsesa? Pidätkö jopa itseäsi prinsessana?
Vai onko Maisa ja Sofia sinun pikku lintusiasi?
Mitä torpan naamalle on tapahtunut. Pingispallot, onks menny vähän täyteaineet vituralleen. Lihonut ja pöhöttynyt paljon. Huh huh. Ei näissä sen mies kuvioissa pysy Erkkikään perässä. Vaihtuu aina jonkun toisen vanhaan. Sama kuvio.
Maisa Tuksu-Torppa. Alkavat muistuttaa toisiaan päivä päivältä enempi. Kuin kaksi marjaa. Dokaako Maisa paljon? Ainaki näyttää siltä.
Sisuskalut vanhenevat ihan huomaamatta, ja lopulta tuleat krempat.
Oikeus voitti! Onnittelut Maisalle!
Maisa on paitsi kaunis, myös viisas. Täydellinen nainen.
Maisa on varsinainen vosu
Tämä oli häviö parjaajille. Maisa voitti.
Ylimutka on nyt jättänyt Helena Koivun "asianajajana" toimimisen vähemmälle ja siirtyi Sahra alin asioita ajamaan julkisuudessa. Ylimutka avitti Helenaa Mikon mustamaalaamisessa ja nyt Ylimutka avittaa Sahraa Maisan mustamaalaamisessa.
Onko Ylimutka tarkistanut että kaikki Helenan ja kaikki Sahran jutut, mitä tuo suuremmalle yleisöllekin näkyviin, ovat totuudenmukaisia? Journalismin sääntöjen mukaan toimittajien pitää aina miettiä että mikä on jonkun henkilön tarkoitusperä kun esim. median kautta yrittää mustamaalata jotain henkilöä. Onko kyseessä esim. joku kilpaileva yrittäjä tai onko menossa joku huoltajuuskiista tai tällaista missä halutaan mustamaalata toista osapuolta. Toimittajien pitää olla tarkkana näissä asioissa.
Macy on lihonut ainakii 10 kiloa. Onko PC-Mikko maksanut jo avioehdon hänelle. Todellinen kullankaivaja mikä näyttää kohta tuksuttimelta
Niin raju tuo sukupuolitauti on ja useita yhtä aikaa päällä
Huh huh! Pernilla Böckermanin hurja päivä: "Itku tuli"...
Maisa on Suomen kaunein nainen❤️
Rakastan tuhteja, isorintaisia amatsooninaisia.
Maisa on edelleen Mikon kanssa onnellisesti naimisissa. Parjaajat puhukoot mitä puhuu.
T. Pappa palvelutalosta.
Toivottavasti "pappa" ei hoida netissä mitään pankki-ym. asioita, kun noin sekavia hörhöilee. Jättää vaan netin käytön noihin hörinöihin.
eipä maisat yhtään kiinnosta
Mutta luit kuitenkin kommentteja....
Oli fiksu asian ajaja, ei lähtenyt vedättämään hatarilla tiedoilla. Joku muu olisi vedättänyt rahaa korkeimpaan oikeuteen asti. Asianajajilla kalliit tuntiliksat ja oikeudenkäynti kulut päälle. Varattoman kulut menee veronmaksajien piikkiin.
Miksi lähtivät yleensäkin koko touhuun?
Jopas oli voitto tyhjästä. Saako esiintymispalkintona, uuden luksuslaukun, tai Pariisin matkan. Ei taida olla enää rahaa Kenian safarille ja loisto hotelliin.
Maisa on Suomen kaunein nainen❤️ Sanokaa mitä sanotte. Pappa pitää naisesta missä on mistä ottaa kiinni, lihaa reilusti luiden päällä, kjeh kjeh.
T. Pappa palvelutalosta.
Voittohan tuo oli. Häviö tuli vastapuolelle.
Pappalle on varattu seuraavaksi Tuksu. Siinä on lihaa luiden päällä, mistä kiinni otta.
"Voitto" tuli siksi ettei asia edennyt edes oikeuskäsittelyyn asti.
Voitto oli sitäkin suurempi. Ei pidä lähteä soitellen sotaan. Tyrmäys voi tulla aika äkkiä.
Maisa on Suomen kaunein nainen❤️ Lopettaka Maisan parjaaminen. Hän on kaunein ja ihanin, vaikka tekisi kuinka kammottavankin rikoksen tai lihoisi maatiaispossun näköiseksi.
Ihana, herttainen Maisa💖
T. Pappa palvelutalosta.
T. Pappa palvelutalosta
Niin fossiili
Maisa on kaunis nainen. Näkee, että moni on siitä sekä kateellinen, että raivoissaan. Miksi ihmeessä?
Sellaisiakin taitaa olla joille pelkkä ulkonäkö riittää....
12:50 pappapamm maisa on kaunis vain sinun mielestä, muutaman muun peräkammarin ja vanhan ukon lisäksi.😁
Maisa on kuin tuksu kakkonen. Tossa naisessa ei ole mitään luonnollista. Luonnollisuus on kaunista. Mutta tämä ei. Kaikki paikat täytettynä alahuulia myöten turvonut kuin kumiankka. Kyllähän palvelutalon pappa ja vanhemmat kaljamaha ukot ihailee ja rivissä kuolaa Maisan perään. On yhtä kiero ja petollinen kuin kaverinsa Netta, joka yritti huijaamalla ja varastamalla saada koukkuun rikkaan miehen. Hetkeksi sai mutta kuinkas kävi kun totuus paljastui. Sitten käytti väkivaltaa niinkuin Maisakin. Yritti heittäytyä uhriksi. Monesko mies Maisalla kierroksessa. Ei näytä tulevaisuus hyvältä. Ei työtä ja maine perseestä. Siivellä eläjä. Ihan kuin Sofia. Kun julkisuutta haluaa sitä saa. Sääli näiden tyrkkyjen lapsia ja läheisiä. Ei todellakaan käy kateeksi.
Tuksu on nero Maisaan verrattuna....
Muovimaisa kelpaa Seiskaan 😁👍
Pitäisi tehdä tosi tv sarja tyrkyt tarjolla. Siihen Maisa Sofia Tuksu ja muut hyväksi käyttäjät. Näitähän riittää. Siihen toiselle puolelle tyrkyt miehet. Niistä saisi valita parit. Vähän kuin tempparit. Maisalle ja näille ei kelpaa.kuin ukkomiehet ulkonäölle ei väliä kunhan iso boa ja paksu lompakko.
Ja te kirjoittajat olette niin kauniita,rohkeita,fiksuja sekä rikkaita,että vessan peilikin tekee aina itsemurhan teidät nähdessään....
voimia elämään...lehti kääntyy..
Kyllä, ja karma hoitaa lopulta Torpankin.
Voi tota Maisaa ja miksi sekoilee noiden miesten kanssa ja vielä ysväpiiriin kuuluvan miehen kanssa on nyt. Eiks muita saa, kuin lähipiirissä olevia kiertopalkinto ukkoja enää?
Maisa on vieläkin kaunis ja ei liikaa ole ylipainoa, kun katselee sen kuvia.
15:32 Papppapamm pam riippuu siitä katseletko maisan muokattuja kuvia vai muokkaamattomia. Niissä on iso ero😁
Kahden kauppa, kolmannen korvapuusti. Ei kannata kiihtyä rakastavaisten asioista.
Harjoittele vielä oikeinkirjoitusta.😁
Samanlainen sekoilija on tää toinenki. Yhtälailla Sahra Ali Torpan entisen aviomiehen kanssa, jonka kans Torpalla yhteinen teini-ikäinen lapsi. Alilla ei ole ihan nappiin menny vanhimman lapsen kanssa elo. Huolestuttavaa kummankin äitiys ja prioriteetit lapsien hyvinvointiin.
Kiertopalkinto muijille usein käy juuri noin, on tyydyttävä siihen minkä kiinni saa.
Taso on Maisallakin laskenut vuosien varrella.
Vain maine suttuisena tyrkkynä ja perheiden rikkojana on kasvanut.
Oikeudesta ylimielisesti hymyilevänä poistunut suttura on kaukana kauniista.
Ihme, että joku mies vielä tuohon tapaukseen lankesi, ei voi miekkonenkaan kehuskella löytäneensä aarteen.
Lähipiiri säälii ja epäilee järjen jättäneen ja on siinä täysin oikeassa.
Missä ovat tässä kuviossa lapset?
Maikkuli, Sofia B, Martina A yms. Heillä on kaikilla kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja siksi heidän elämänsä on tällaista. Paha tauti. Siinä kumppanit vaihtuvat lennosta ja kaikki on sallittua moraalisesti, koska nämä ihmiset eivät tiedä, mitä se tarkoittaa. Pahin näistä tuntuu olevan tämä Maikkuli. Vokotteli siis kaverinsa miehen. Tuo on kyllä no, no, no, no eikä ikinä. Sopii hyvin taudin kuvaan.
Maikkulin look on jäänyt viime vuosikymmenelle. Nuori nainen, joka ilmeisesti on elänyt epäterveellisesti. Se näkyy habituksessa.
Maisa on terveen ja huolitellun näköinen.
Ei kyllä ole. Hanki silmälasit.
Silmälasien kanssa ja ilman silmälaseja, niin Maisa on terveen ja huolitellun näköinen.
Mitkähän ne on tämän miekkosen kriteerit, jos Maisa on mielestään ” huolitellun, kauniin ja terveen” näköinen?
Maisa on ikäisekseen tosi kulahtanut, pyylevöitynyt bimboblondi turvautuu parin sentin meikkikerrokseen ennenkuin uskaltautuu ihmisten ilmoille.
Tekohiuspehkon suojaan oli kätevä piiloutua.
Silikonit ja rasvoittunut kroppa oli verhottu ylisuureen villapaitaan.
Ulkonäkö ei edes ole ollellisinta tässä naisessa.
Maisa on aikaansaannut niin paljon sählinkiä ja kohuja elämässään, ettei ylimielinen hymy pelasta mitään.
Seiskan marraskuussa ottama kuva Maisasta ulkoilemassa näyttää miten sporttinen kuntorunko. Tokkopa on syönyt jouluna siankinkkua ähkyyn.
Kivan näköinen nytkin, 30 nainen parhaillaan
Höpöhöpöhöpöhöpö. Naama kukkii pahasti.
Peittävä paksu villapaita päällä. Läskissä kunnossa. Ja naamasta näkyy epäterveellinen elämäntapa.
Nyt on talvi, joten nyt ei kuljeta pelkässä t-paidassa.
Ko. oikeudenkäyntiä ei koskaan pidetty, se peruuntui. Kuka voitti..??
Maisa voitti. Vastapuoli oli tulossa tulossa hakemaan lähestysmiskieltoa. Mutta, sitä ei nyt tullut.
Myös vastapuoli voitti kun julkisuustempustahan oli kyse...
Nolo julkisuustemppu. Todella nolo.
Äkkiä lenkille, ja viinit pois.
Hyvä, tee niin!
Maisan silmät harhailevat varmaan kohta ihan muualla kuin tukevassa ja lyhyessä pamputtajassa..
Maiskuli on ns turha julkkis. Nyt hän taas saa haluamaansa julkisuutta. Siitä hän elää. Lihava se on. Kaikki sen näkee. Lenkille ja heti.
Sinä seuraat kiilusilmäisesti Maisaa. Olet erittäin kiinnostunut hänestä. Joten ei Maisa ole mikään turha julkkis.
Maisa on fiksu ja älykäs nainen. Turhaa panettelua, että olisi kiusannut ja häirinnyt ketään.
Fiksu ja älykäs?? Älä nyt Maisuli pelleile!!
On älykäs ja kaunis.
Hirveä lehmä!!!
Järkyttävää haukkumista ja onhan sanonta. Nainen on toiselle naiselle aina susi.
Ammmuuuu sanoo lehmääää. Heh. Maisa on ihanin.
Jos M:n uuden miehen ex-nainen S haluaa ettei M tapaa hänen lapsia tai ole M seurassa, sitä toivetta pitäisi kunnioittaa kaikin tavoin. Eli äitiä kuulla, koska äiti tietää mikä on parhaaksi hänen lapsilleen, yleensä. Ja jos äiti haluaa pitää lapset itsellään enimmäkseen. Olkoonkin ettei olisi mitään ongelmia tai riskejä, silti. Lapset eivät missään tapauksessa (yleensä mitkä tahansa lapset) tarvitse uusia aikuisia elämäänsä, omat vanhemmat riittävät aivan hyvin, sukulaiset ja tuttavat. On tietysti poikkeuksia.
Siis hetkinen. Näillä tyypeillä lapsia ja ovat ns vastuullisia vanhempia. Ja nämä seurustelevat keskenään toistensa exiensä kanssa? 😅
Taitaa olla kyse ihan jostain muusta kuin ”rakkaudesta”. Syystä tai toisesta katkeroituneet naiset eivät pääse eroon toisistaan.
Hohhoijaa mitä touhua.
Hienoa Maisa! Sait näytettyä sille valehtelevalle Muijalle ettei sun kanssa kannata leikkiä Saa muija rauhassa paneskella Aten kanssa. Ei varmaan kiinnosta sua enää yhtään. Ja Mikon kanssahan teillä menee nyt taas paremmin kuin aikoihin. Peittokin heiluu niin, ettei sitä tarvitse paljoakaan ulkona kopistella.
Maisa on aina viemässä jonkun miehen. Saa siitä iloa ja tyydytystä ja kohentaa itsetuntoaan, sairas narsku kun on. Kostonhimoinen muija, hyi helkkari. Loputtoman itsekäs rumilus.
Joku mies on aina jättämässä vaimonsa.
No jos on joka vuosi avioeroja 12 000 tuhatta, ei ne kuitenkaan ole miehiä kaikki ketkä jättävät vaimonsa. Luulempa että suurimmat luvut ovat kuitenkin, että naiset hakevat avioeroja enemmän kuin miehet.
Moni nainen hakee avioeroa uskottoman miehensä takia.
Mieshän siinä itse on tehnyt valinnan. Ei kait ketään voi väkisin viedä. Oma halu siihen pitää olla.
Ovatko miehet niin heikkoja, että heidät voi viedä ihan tuosta vaan? Eikö heillä ole yhtään omaa tahtoa?
Eivät ihan kaikki mutta useat ovat. Ja muuten, sekin on omaa tahtoa jos tahtoo eli haluaa olla vietävänä...
Ryhmät miehet menee pi* lun perässä. Naisille avioero on tällöin voitto 👏. Onneksi meitä uskollisiakin miehiä on.
Tyhmät siis
Silloin syy ei ole naisessa.
Silloin syynä useimmiten uskottomuuteen on frigidiksi tullut tunneköyhä nainen joka ei kaipaa rakkautta tai kosketusta nykyiseltä mieheltään. Ja mies joutuu hakemaan paljon muutakin kuin p.. joltain muulta.
Maisa Torppa sai lähestymiskiellon, koska Sahra oli hänen mielestä niin kiinnostava. Apinatkin sen tajuavat, ettei Maisa Torppa saa enää lähestyä Sahraa. Koska Sahra ei yhtään tykkää siitä. Mikä tämä Maisa Torpan tauti on? Nyt on voitto oikeudesta ja seuraavaksi sitten halutaan tehdä kyläreissu. Pikku vinkki ei tehoa, eikä selväkään ilmoitus. Koska on niin huoliteltu olemus, niin pystyisi sitten taas tuppautumaan seuraan. Ei Suomessa pitäisi olla tällaista.
Nordea poisti rahansa maailmantaloudesta ja pankit menivät konkurssiin. Nordean rahoittamaa olivat länsimaiset rahaan perustuvat luokkaerot ja ne saatiin nyt poistettua. On taas monta ongelmaa vähemmän erityisesti vihervasemmiston kannattajilla, koska oikeistolaiset edelleen halusivat käyttää enemmän rahaa kuin ympäristöarvoja kannattavat.
Oikeistolaisten kannattajat eivät omasta mielestä olleet saaneet ennakkovaroitusta edes. Nordean pankkiiriperheen lasten joutuminen keskitysleirille ei sitten olisi aiheuttanut mitään muutoksia Nordean toiminnassa. Nordea antoi varoituksen maailmantalouden lakkauttamisesta Nordean rahojen osuuden verran jo 20 vuotta sitten. Oikeistolaiset valitsivat apinatutkimuksiin keskittymisen. Rahaan perustuvien luokkaerojen sijaan on nyt ufo ja apina ja ufon pitää selvittää maradona-apinoiden ihoa erityisesti. Kuka hullukaan sellaista jaksaisi sietää?
Nordean pankkiiriperhe oli todettu maradona-apinoiksi, koska söimme hampurilaisia, pizzaa, kebabia ja sandwichejä. Eli sormin. Ruotsalaisten mielestä sellainen varallisuus kuuluisi haarukkaa ja veistä käyttäville ruokailijoille. Maailma ei sittenkään ollut niin reilu paikka ruotsalaisille. Maradona-apinat oli todettu köyhiksi, eikä pankkitilanne vaikuttanut siihen havaintoon. Rodunjalostukseen siirtymisen jälkeen ero on ulkonäössä ja se näkyy päälle. Maradona-apinoilla on terveys eri tasoa kuin vaaleilla skandinaaveilla ja ero näkyy siinä värisyydessä. Rasismi on aina ollut älykköjen hommaa, koska eri värisillä ihmisillä on eroa kuin apinalla ja ufolla.
Ei maisa mitään lähestymiskieltoa saanut.
Somalit pitäisi poistaa Suomessa. Massakartotus pelastaisi Suomen talouden ja kulttuurin. Somalit tuhoavat Suomea monin tavoin. Sellaiselle kieroilulle ei pidä antaa siimaa tippaakaan. Trumpin linja on esimerkki ja pelastus koko läntiselle maailmalle.
Joo, ainakin ne läntiset valtiot "pelastuvat" joiden tuontitulleja USA:n T nostaa kymmenillä prosenteilla...
Kaunis Maisa ❤️
Maisa on Suomen kaunein nainen❤️
Hän on niin onnellinen, hänellä on nyt kaksi miestä, toivottavasti minä olen se kolmas.
T. Pappa palvelutalosta.
Maisa kieltämättä seksikäs, mutta ei kuitenkaan voi smanapäivänä puhua Martinasta joka on vain se ykkönen.
on asioita joita me emme ehkä ymmärrä ,mieli on jokaisella meistä omansa. Minä pidän hänestä ,mut sinä pidät hänestä. Tälläistä on elämä, On naisia joita voi arvostaa mut on myös naisia jotka eivät vieläkään tiedä olevansa aikuisia.
Ei käy täysillä ne miehet, joita nämä topatut ja maalatut kiertopalkinnot kiinnostaa.
Ne ovat miehiä joita muna vie aivot ovat jalkojen välissä
Kunnon miehen tulee ottaa vaimokseen ns. persjalkainen, meikkejä kaihtava nainen. Hiusten värjäykset ja muut hiusten käsittelyt ovat pahasta. Samoin hiusten leikkaus. Nutturakampaus käy. Vaimoehdokkaiden säärien tulee olla niin lyhyet, että kun nainen astuu kynnyksen yli, niin tikkuja jää takamukseen. Kyseessä on silloin aito luomunainen.
Terveisin Kukkahattutäti 🌸👵🏼
Se on kuules kaikki vain transu vapaamuurareiden valheellista teatteria.
Mielenkiintoinen käänne. Juristi ja uusi poikakaveri?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18706314/asianajotoimisto-heikkila--co-ongelmissa-osa-ii
Kun juristi ihan julkisuudessa kailottaa että hei, meillä ei ollut riittävästi riittävän painavaa matskua tueksemme oikeudenkäyntiin ja siksi peruimme sen, niin eikö se ole jo ihan vähän noloa puhetta ja mainosta asiaa ajaneelle asianajajalle?
Maisa munahaukka on huoraava vosu 🤑
Maisa voitti, Sahra hävisi. Oikeus voitti.
Maisa ei kyllä voittanut yhtään mitään, edestään varmasti vielä löytää...
Ei saanut lähestymiskieltoa, jota hänelle haettiin. Joten voitto tuli.
Uhkailetko? Vihjaatko että Maisan pitäisi varoa?
Kehtaakohan pollari vielä liikkua Maiskukkelin kanssa, sitähän nimittäin saa jo hävetä silmät päästään? On sen verran nolo!!!
Miksi sinä häpeät sinulle täysin vierasta ihmistä? Tule vain ulos kodistasi ihan reippaasti. Ei sinun pidä hävetä mitään.
Maisa on kirjoittanut blogissaan vuonna 2016 kuinka heillä oli nuorempana kavereiden kanssa peli. Valitsivat urheilusivuilta jääkiekkoilijoita ja sitten lähtivät niitä iskemään, joko ensin yhteys somessa tai sitten mentiin heidän kantapaikkaan. Suhteitakin kai syntyi mutta Maisa kertoo että jotkut pettivät häntä cheerleadereiden kanssa ja siksi kosto. Ketähän Maisan kaveripiiriin silloin kuului? Ainakin myöhemmin Seiskakin uutisoi että Maisa kiristi olemattomilla raskauksilla ja joku kaveri oli väärentänyt lääkärintodistuksenkin. Eipä ollut Maisan kaveripiirikään kummonen tuohon aikaan kuten ei itsekään ollut.
Tuosta on ollut lehtijuttuja että jopa varatut jääkiekkoilijat pettivät puolisoitaan cheerleadereiden kanssa. Sen tietää sinkut kiekkoilijat pitivät hauskaa ainakin. Jotkut jääkiekkojoukkueet ovat jopa luopuneet kokonaan noista cheerleadereista.
Eikös nuo cheerleaderit ole pääsääntöisesti blondeja? Nuoria naisia ainakin ovat.
Uusi Suomi elokuussa 2020 otsikko "HIFK lakkauttaa cheerleaderit, onko tanssivien bimbojen aika ohi?"
Jääkiekkoilijat ja ex-kiekkoilijat nyt tunnetusti eivät voi vastustaa noita nuoria blondeja.
Se on varattujen kiekkoilijoiden oma vika. Ei vapaiden blondien.
Maisa on Suomen kaunein nainen❤️
Ihana blondi. Hän saa kenet vaan, hänellä on nytkin kaksi miestä ja kolmas jo kiikarissa.
T. Pappa palvelutalosta.
Maisa on paha ihmisriepu,varsinainen törkyjulkkis,ei voi näköjään elää tavallista elämää,on henkisesti sairas ihminen
Ennen maa repee,kun huora häpee
Kaunis Maisa saa kateellisten verenpaineen nousemaan tappiin.😡
Kaunis Maisa saa kateellisten verenpaineen nouseman tappiin.
T. Pappa palvelutalosta.
Juuri näin. Maisa on kaikkein kaunein.
Sahra joutuu maksamaan Maisalle 1076€ oikeudenkäyntikuluja.
Oikeus voitti taas kerran. ⚖️
Aiva typeriä kiistoja ratkotaan oikeudessa.
Maisan bruttotulot 2400 kuukaudessa. Eihän sillä olisi ollut edes varaa maksaa kulujaan.
Ei se sahra maisalle mitään maksa. Se maksaa ne oikeudenkäyntikulut.
Seli, seli. Sahra hävisi koko jutun.
Muista, kumpi tämän aloitti!
En muista kun en edes tiedä.
Sahra haki lähestymiskieltoa. Ei tullut tuomiota Maisalle.
M:lla on kuitenkin varaa matkustella lomille, ei se mitään halpaa ole, joten miksi avustusta? Onko mies ressukka maksanut (tuleva ex) kaiken, sääli miestä, mutta omaa tyhmyyttähän tuo oli kun lankesi. .....
Älä sääli jatkuvasti jotain. Kyllä varakas mies pärjää ilman sinun sääliäsikin.
Äläkä ihmettele Maisan avustuksia. Jos ne kuuluvat hänelle, niin et sinä siihen voi vaikuttaa.
Kateellinenkaan ei kannata olla. Sahrakin sai oikeusapua. Mikäli lehtitieto pitää paikkansa.
7:42 voi pappapam pum sinua. Kukaan ei sääli ei kadehdi ihanaa enkeli torppaasi joka esittää varakasta. Oikeasti köyhyysrajan tuloilla elävä ukkojen kustantama lokki.
Emme sääli emme kadehdi vaan nauramme tuota hölmöä. 😁😂😂😂
03:20 tuskin on edes tuonkaan verran bruttotulot. Onko edes missään töissä. Husistakin vähennettiin porukkaa toivottavasti sai kenkää ensimmäisten joukossa.
Sai oikeusapua valtiolta.
Sahra sai myös oikeusapua, joten siinä asiassa tuli tasapeli.
22:03 sahra ei ole esittänytkään varakasta, törppö on. Oikeasti köyhä, ukkojen kustantama lokki.
Näistä kahdesta naisesta Maisa on kauniimpi.👩🏼
Maisa on kaikkein kaunein, kauniimpi kuin Sahra.
T. Pappa palvelutalosta.
Papalla selvästi silmää naiskauneudelle. Pappa on oikeassa👍
Maisa on Suomen kaunein nainen❤️
Papalla on silmää naiskauneudelle.
T. Pappa palvelutalosta.
21:00 vain pappahöppänä on sitä mieltä😁
Pappa on ihana ihminen
17:15 eli sinä pappapampam😁
Kuten myös sinä. Kyllä pappa papan tuntee.👴
11:06 palstalla on vain yksi ja ainoa, oikeasti vanha ukko.😁🤣
Palstalla on useita pappoja. Moni ei vaan tunnusta sitä. Koska tulevat haukutuiksi sinun taholta.
Olen samaa mieltä. Mutta, näyttää siltä, että täällä on yksi pappa joka ei voi sietää tätä ihanaa pappaa. Ilkeä pappa kommentoi hyvin rumasti tätä ihanaa pappaa.
Köyhä ja turvonnut Törppö, yrittää esittää parempaa kuin on! Hahahhahaaa....
Maisa on huomattavasti kauniimpi kuin Sahra.
Maisa on todella kaunis nainen.
❤️👱♀️ Huomattavasti kauniimpi kuin Sahra.
T. Pappa palvelutalosta.
Munahaukka joutaisi vankilaan muutamaksi vuodeksi,oppisi elämään niin kuin normaalit ihmiset,ei taida enää olla aineksia,tuollaiset vosut häkkiin
Jos kaikki eronneet tuomittaisiin vankilaan, niin eipä riittäisi nykyiset vankilat siihen määrään.
Puhumattakaan, että sinne joutuisivat kaikki syrjähyppyjä harrastavat. Varsinkin pikkujoulujen jälkeen voisi olla tungosta.
Maisa on paha ihminen,tapaako poikaansa ollenkaan😩
Sitä ei kerrota sinulle. Se asia kuuluu yksityisyyden piiriin.
Kaunis Maisa
Kaunis Maisa
T. Pappa palvelutalosta.
Pappa on ihana ihminen
Maisa kaunistuu vuosi vuodelta.
T. Poikamies 💖
Maisa kaunistuu vuosi vuodelta💖
T. Pappa palvelutalosta.
Minusta olisi niin ihanaa, kun Maisa tulisi isoine, upeine rintoineen tänne palvelutaloon hoitajaksi. Kaunis Maisa💖
T. Pappa palvelutalosta.
Minulle Maisa on aina kaunis Maisa. Se kaikkein kaunein.
Minulle Maisa on aina kaunis Maisa.
Se kaikkein kaunein.
T. Pappa palvelutalosta.
Kaunis Maisa
Kaunis Maisa
T. Pappa palvelutalosta.
Maisa on todella kaunis.💖
T. Komea ja nuori sinkkumies stadista.
Maisa on todella kaunis.💖
T. Pappa palvelutalosta.
Maisan julkkisura on kohta kestänyt 20 vuotta,Tietääkö kukaan,kauanko jakanut sitä pimperoa?
Kaunis Maisa ❤️ Hullaannutti kauneudellaan rallikuskit, jääkiekkoilijat ja menestyvät miehet sekä kaikki muut me.
Viisas Maisa❤️ Opiskeli lentoemännäksi ja sairaanhoitajaksi.
Lempeä Maisa❤️ Ihana, pullantuoksuinen kotiäiti.
Ette voi väittää, etteikö Maisa on lähellä täydellistä naista. Upea, ihana nainen.
Tuohon ei ole mitään lisättävää.
Maisa on ihana. 💖
Maisa on sairaanhoitaja, kuten kirjoitin. Ei siis lähihoitaja, kuten minuna esiintyvä "palvelutalon pappa" väittää. Olen ihan työelämässä mukana oleva mies.
Kaunis Maisa
Ihana, kaunis Maisa💖 Hän on hullaannuttanut minut ihan hourivaksi papaksi. 😊
Korjaus edelliseen viestiini: Maisa ei olekaan sairaanhoitaja, vaan lähihoitaja. En vaan käsitä mikä ero niissä on. Joku viisaampi voisi kertoa.
Maisa on ihana äiti myös, vaikka onkin etä-äiti.
Hän on edelleen onnellinen aviomiehensä Mikon ja poliisirakkaansa kanssa.
Lopettakaa parjaaminen, olette vaan kateellisia.
T. Pappa palvelutalosta.
Sairaanhoitaja ei vaihda sinun vaippaasi vaan lähihoitaja joutuu sen tekemään.
Lähihoitajan palkka on pienempi kuin sairaanhoitajan eli onko nyt käsitetty niin että lähihoitaja SAA vaihtaa papparaisten vaippoja ja siksi se etu vähennetään palkasta?
Riippuu ihan laitoksesta. Kyllä sairaanhoitajatkin joutuvat vuodeosastolla vaihtamaan vaippoja. Eivät he kaikki istu kansliassa tietokoneen ääressä.
Pappapamilla on taas puurot ja vellit sekaisin. Lähihoitaja on keskiasteen koulutus sairaanhoitaja amk tasoinen. Maisastasi ei ole niin vaativaan opiskeluun.
10:31 sairaanhoitajat eivät vaihda vaippoja vaan lähihoitajat.
Eikö ole hyvä, että joku lähihoitaja hoitaa sinuakin? Se aika voi tulla yllättäenkin, iästä riippumatta.
Olen ollut töissä sairaalan vuodeosastolla ja kyllä siellä sairaanhoitajatkin joutuivat vaihtamaan vaippoja. Ei heille riittänyt töitä koko päiväksi niin, että olisivat istuneet lukkojen takana kansliassa. Osastosihteerit tekivät paperihommia ja jumpparit ym. muita töitä. Siistijät siivosivat ja jakoivat apuna ruokaa.
Kotihoidossa on noin, mutta sairaaloissa ja muissa laitoksissa tilanne on toinen.
11:53 voi olla jossakin takahikiän terveyskeskuksen vuodeosastolla näin.
11:26 menikö puurot ja vellit taas sekaisin? Kysymys oli maisasi koulutuksesta., ei muusta.
Pappapam maisasi ei ole sairaanhoitaja vaan lähihoitaja.
Palstan ainoa pappa olet sinä vaikka yrität muuta esittää😁
Meille muille on ihan sama onko Maisa sairaanhoitaja vai lähihoitaja. Molempia tarvitaan sinunkin hoitamiseen.
Potilaat ja laitokset ovat ihan samanlaisia pääkaupunkiseudulla kuin takahikiällä.
Kokemusta ja tietoa on.
Kyllä Maisa on sairaanhoitaja eikä mikään lähihoitaja. Viisas Maisa❤️ Opiskeli lentoemännäksi ja sairaanhoitajaksi. Pappa yrittää esiintyä minuna, mutta ei tiedä tuota.
Maisa on vuonna 2018 kertonut että opiskelee yhtä aikaa sekä lähihoitajaksi että sairaanhoitajaksi ja vielä samalla suorittaa lukiota. Mutta lähihoitajaksi Maisa on valmistunut. Lisäksi on lentoemännän kurssi käytynä.
Maisa ei ole sairaanhoitaja koulutukseltaan vaan lähihoitaja.
13:39 maisan opiskelut jäi höpinöiksi. Lähihoitajan opinnot sai niukin naukin loppuun mutta opiskelukavereiden piti siinäkin auttaa. Lentoemokurssille pääsi latvalan siivittämänä.
13:33 pappapam maisa on edelleen vain lähihoitaja ja sellaiseksi myös jää. Lentoemon hommistakaan maisasi on turha enää edes haaveilla.
Sinä olet edelleen palstan oikea, aito ikämies pappa. 😁
13:16 Sinun palvelutalossasi ehkä mutta ei muualla. 😊
Ja mitä tulee sairaanhoitajiin, minun palvelutalossani sairaanhoitaja vaihtaa vaipat minulle, ei lähihoitaja.
Toivon niin, että ihana Maisa, sisar hento valkoinen, tulisi vaihtamaan minunkin vaipat.
Kaunis, upearintainen ja niin viisas Maisa❤️
T. Pappa palvelutalosta.
Pääkaupunkiseudun sairaat vanhukset ovat samanlaisia kuin takahikiän sairaat vanhukset.
Hoitajilla on sama koulutus olivatpa he sitten töissä missäpäin Suomea tahansa.
Sairaalat, vanhainkodit, palvelutalot sekä senioritalot ovat kaikkialla samanlaisia.
Ole iloinen, että sinuakin hoitaa joskus joku perushoitaja.😁
Onko Latvalalla myös perushoitajan koulutus takanaan, kun pystyi auttamaan Maisaa hänen opinnoissaan?
Lue tarkemmin. Latvalla on lentoemoopinnot takanaan ja siksi pystyi auttamaan Maisaa lentoemo-opinnoissa.
Tarkoitatko, että Latvalalla on stuertin koulutus?🧑✈️
14:34 pappapampamilla sylttää aivotoiminta nyt toden teolla. Sitä se ikä joillekin tekee, ei ymmärrä edes lukemaansa.
18:03 pappapamm pyydä jotain hoitajaa auttamaan sinua luetun ymmärtämisessä.
Onko tuo sama papparainen joka on ihastunut myös tähän Belorfiin?
Tiedä onko tuo edes mikään papparainen mutta aloitus ainakin vaikuttaa olevan Belorfin fanaattisen fanin tekemä.
Minä sanoisin että aloitus on nuoremman naisen tekemä.
Jos se on papparaisen tytär? Vai onko papparaisella tytärtä? Jos se tytär on joku Maisan kaveri?
Minua huvittaa tuon yhden jankutus papparaisesta. On osunut siinä kyllä ihan hutiin. Mutta, eipä tuo haittaa. Antaa hänen jankuttaa. Se on hänen mielipuuhaansa. Suorastaan ammatti.
14:41 aloitus on ikämiehen tekemä😁
18:01 miksi se sinua häiritsee? Oletko herkkähipiäinen? Sinä jankutat täällä maisasi kauneutta 24/7. Sinä.saat tehdä mitä haluat mutta muut eivät. Voi pappapamm sinua.😁😁
Toiset jankuttaa Maisan kauneudesta ja mutta vain yksi ja ainoa hokee pappapamm.
😁😁
9:52 Vain yksi jankuttaa maisan kauneudesta. 😁 Vanha horisko joka ei itsekään muista enää mitä kirjoittaa.
Sinä (12:59:03) näet ympärilläsi vain vanhoja pappoja ja kirjoitat heistä aina jotain. Siihen on selvät syynsä. Asut ilmiselvästi hoitokodissa, jossa on vain vanhoja pappoja. 😁
Kaunis Maisa
ERITTÄIN, POIKKEUKSELLISEN, HARVINAISEN, ENNENNÄKEMÄTTÖMÄN TAIVAALLISEN kaunis Maisa❤️
T. Pappa palvelutalosta.
Maisan kauneus ärsyttää ja saa kateutta aikaan. Se saa yhden kommentoijan verenpaineen nousemaan tappiin. Oitis alkaa papattelu.
Maisa on niin kaunis, upearintainen💖
Saa papankin "tapin" nousemaan mikä sinänsä on jo ihme vanhalla miehellä.
T. Pappa palvelutalosta.
Kaunis Maisa.
Jokainen järkevä mies ja nainen tunnustaa, että Maisa on kaunis nainen.💖
Jokainen järkevä mies ja nainen tunnustaa, että Maisa on kaunis nainen. 💖
T. Pappa palvelutalosta.
Ihana Maisa
Ihana Maisa, rakastan Maisaa.
Maisa on unelmani, päivieni ainoa sisältö. Mietin Maisaa 24/7.
Kaunis Maisa❤️ Suomen kaunein nainen Maisa❤️
T. Pappa palvelutalosta.
Pikkasen alkaa jo ärsyttää tämän "palvelutalon papan" kommentit. Kaikissa Maiskuukkelia koskevissa ketjuissa jankkaa samaa Maiskuukkelin ihanuutta. Kyllähän sen tietää, että sarkasmiahan ne on, mutta vois jo lopettaa.
Pitää ymmärtää vanhaa höperöä miestä. Elämässä ei ole muuta kuin suomi24 ja maisa.
Varmasti 80 %:a Maisa-keskustelujen viesteistä on tämän Pappa palvelutalosta kirjoituksia. Vastailee itselleen.
Sinuakin pitää ymmärtää ja sinun jankkaamista papparaisesta.
8:11 Palstalla on vain yksi ja ainoa oikea, aito hiukan höperö papparainen.
19:51 Pitää ymmärtää vanhaa höperöä pappaa, joka viimeksi nähnyt alastoman naisen 30 vuotta sitten. Antaa hänen unelmoida maisasta ja maisan rinnoista.
Kaunis Maisa
Kaunis Maisa
T. Pappa palvelutalosta.
Hörkkö ei tykännyt Maisasta ja nyt ei Ylimutkakaan tykkää Maisasta.
Seiskassa tehdään kuten ylhäältä määrätään. Jotkut on suosikkeja ja jotkut toiset ei ole suosikkeja. Ja sitten heidän kohtelu on sen mukaista.
Jutun mukaan Sahra ei ollut tehnyt muuttoilmoitusta vaikka oli muuttanut toiseen asuntoon. Lisäksi tuli vanhaan asuntoon omilla avaimilla.
Mutta ei Ylimutka tuosta Sahraa moittinut vaan moitti Sahran ex-miestä.
Kaunis Maisa❤️ Upea, täydellinen nainen
Kaunis Maisa❤️ Upea, täydellinen nainen.
T. Pappa palvelutalosta.
Maisa on inhottava ämmän kutale,ja rikollinen
Kateellisena örinää.
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa 😀
Moni näköjään kadehtii kaunista Maisaa
Maisa Törppö on tullut tänne itseään kehumaan🤣
Kateellisen puhetta😀 Maisa ei taatusti vaivaudu kehumaan itseään Suomi24:ssa. Hänen ei tarvitse tehdä sitä. Jos nainen on niin kaunis kuin Maisa, niin kyllä sen panevat merkille muutkin. Totta kai se herättää kateutta pientä elämäänsä elävissä ihmisissä.
03:48 pientä elämää on vain siellä sinun palvelutalossa😁😁
Olen kuullut, että nykyään palvelutaloissa vietetään hyvin aktiivista ja sosiaalista elämää.
Parempaa elämää kuin jossain ankeassa betonilähiössä.
Maisan kauneus herättää kateutta.
14:48 olet kuullut? sinähän olet siellä palvelutalossa😁
Täällä Balilla on melkein keskipäivä, kun Suomessa kello on 03:48. Olin viime kuussa San Franciscossa, siellä oli vasta iltapäivä, kun Suomessa oli kello 03:48. Suosittelen sinullekin matkustelua. Se voisi vähän avartaa näkemyksiäsi. Täytyy muuten todeta, että kyllähän se Maisa on kaunis nainen.
Kateellisen örinää. Ah mä nauran: hah ha hah hah!!! Maisan kauneus herättää valtavasti kateutta, mutta mä kateellisille! Hah hah ha!
Nyt kuitenkin kuulit, sillä tieto tulee palvelutalon ulkopuolelta. Kai sinä lukea osaat ja ymmärrät mitä luet?
Kaunis Maisa
On nainen ihan hyvännäköinen, miksi pitää hänellä olla luonne kuitenkin todella järkyttävä ja sen mukana tullut luonteensa.
Mitä pahaa hän on sinulle tehnyt? Jos ei mitään, niin miksi valitat jatkuvasti?
Kysyy höppänä joka jankuttaa maisan kauneutta yötä päivää. Tarvitset terapiaa, touhusi ei ole normaalia.
Eiköhän sinunkin olisi parasta hankkia elämä. Elämässäsi ei ole muuta sisältöä kuin kiukku ja kateus kaunista Maisaa kohtaan.
Sinä jankutat sitä samaa jorinaasi yötä päivää, kun et muuta osaa. Olet todella kateellinen ja kyyninen Maisaa kohtaan. Sekä eritoten niitä kohtaan, jotka eivät yhdy siihen sinun parjauskamppanjaasi. Olisiko sinulla tarvetta terapiaan, että pääsisit tuosta pahan olosi tunteesta pois?
Kaunis Maisa ❤️ Kateellisten haukkuma.
Veit sanat suustani.👍🏻
14:29 voitko kertoa miten voi viedä sanat omasta suusta? Kiinnostaisi tietää.😁 Vastaat itse itsellesi.😁🤡
En vastannut itselleni. Tarkista asia ensin ja väitä sitten. Olen edelleen samaa mieltä kuin
klo 14:24:59.
Kaunis Maisa❤️ Kateellisten haukkuma.
T. Pappa palvelutalosta.
Suomen vanhusten hoidon surulllinen tilanne näkyy täälläkin. Yksi pappa jankuttaa yötä päivää jonkun tyhjänpäiväisen maisan kauneutta. Sääästöleikkurit ovat purreet vanhusten hoitoon.
Virikkeitä ei ole. Papalla jää liikaa aikaa istua netissä jankuttamassa tyhjänpäiväisyyksiä. Surullista.
Nuorison pahaolo näkyy siinä, kun he jankuttavat samaa asiaa viikosta toiseen.
Nuorisolta puuttuu virikkeitä. Nuoriso istuu liikaa netin ääressä ja mollaa siinä samalla vanhuksia. Todella surullista.
Ei palvelutalon pappa oikeasti ole mikään pappa/vanhus. Papat on oikeasti järkeviä, ei ne jankuta koko ajan "Maisa on kaunis", "Maisalle ollaan kateellisia". Tämä ns. pappa on jokin teini-iässä oleva pojan ressukka, jolle silikonirintainen ja överisti kuviaan muokkaava Maisa on hänen mielestään kauniin naisen perikuva.
Kaunis Maisa. Nyt kadehditaan jo kauniin Maisan ihailijoita.
Menehän nyt tekemään ne läksysi. Yläkoulu on hyvä käydä kunnolla läpi, niin on sitten helpompi hakea lukioon tai ammatilliseen koulutukseen. Ja muistahan reippailla ulkona ja harrastaa vaikka jotain liikuntalajia, niin sekin antaa lisäpuhtia koulun käyntiin.
Kiitos neuvoista.
Kateelliset naiset voisivat vähän kohentaa ulkonäköään, ettei heidän tarvitsisi koko ajan kadehtia ja parjata kaunista Maisaa.
Jokos ne läksyt on tehty? Jos on, niin käy ottamassa jotain iltapalaa ja sitten kipi kapi sänkyyn nukkumaan. Huomenna on taas aikainen herätys ja koulupäivä.
Joo joo, äiti.
Läksyt on tehty jo vuosia sitten. Nyt on töiden aika.
10:31 kyllä palstalla maisan kauneutta jankuttava on ihan oikea pappa. Hän on itse sen paljastanut.
Kaunis Maisa ❤️
Et ole Maisa!
Kaunis Maisa.
Joko palvelutalossa on pääsiäistiput laitettu ja mämmiä syödään?
Voisiko papparaiska kertoa?
Minä en tiedä mikä tilanne on palvelutaloissa, mutta miten sinun pääsiäinen sujui siellä ankeassa betonilähiössä?
Koko Suomi syö mämmiä. Lapsekin laittavat mieluusti pääsiäistiput esille.
Kerro sinä miten vietät pääsiäistä, äläkä aina kysele miten muut elävät.
Mitäpä tuota sinulle kertomaan. Näet sen sitten aikanaan, kun joudut itse palvelutaloon.
Kerro sitten se meille muille.
Mistä johtuu, että olet kovin kiinnostunut palvelutalojen toiminnasta?
Oletko kenties laittanut jo hakemukset sinne?
9:01 papparaiskalle tiedoksi että minulla on yli 20 vuotta vielä aikaa ennenkuin tarvii tehdä palvelutaloon hakemusta
Menen sinne mielelläni kun aika on mutta tuskin käytän aikaani jonkin huonomaisen tekotissisen maisan sairaalloiseen jankuttamiseen
Kukaan ei voi etukäteen tietää milloin tulee siihen kuntoon, että tulee hakeutua palvelutaloon. Muisti voi heittää jo nuorempanakin. Silloin joku toinen tekee ne hakemukset esim. sinun puolestasi. Siinä vaiheessa et enää tiedä mitä puhut milloinkin.
Vain silti yksinkertainen mies ottaa Torpan kaltaisen muovibimbon vaimoksi! Atte on entinen jääkiekkoilija ja joo, rikkaasta perheestä mutta ihan täysi ääliö ihmisenä. Antanut itse hälle pakit kun ollut jotain juttua joskus. Ja kertoo jos säätää jonkun somalin kanssa nykyään kertoo sekin, köyhiä ma mujahan ne suurin osa on ja tulleet pakoon Suomeen..mikä meriitti se on jos jo vanhat silarit ja ollut jossain Martina ja hengenpelastajat-ohjelmassa? Taitaa silti somput olla onnellisia kun jonkun suomalaisen pöhöttyneen rahamiehen saa ja pääsee virnuilemaan sen viereen kuvitellen miehen kanssa olevan 'pikkujulkkiksia' yhdessä jossain Porin jäke-matsissa. Myötähäpeää.
Sinun kommenttisi aiheuttaa myötähäpeää.
Vanhat kärttyisät naiset eivät voi sietää sitä, että Maisaa sanotaan kauniiksi. He leimaavat heti sanojat vanhoiksi höperöiksi ukoiksi. Tuota se kateus saa aikaan.
Vanhat kärttyiset papparaiskat ei voi sietää jos hänen idolistaan tekotissisestä maisasta kerrotaan totuuksia. Harhaisuus jankuttaminen ja itsepäisyys kuuluu papparaiskojen maailmaan alkavia ne ovat dementia oireita.
Maisa on Suomen kaunein nainen❤️
Lopettakaa kateelliset ihanan Maisan parjaaminen.
Maisa on onnellisesti aviossa Mikkonsa kanssa. Te keksitte valheita kauniista Maisasta.
T. Pappa palvelutalosta.
Vanhat kärttyisät muorit eivät voi sietää kaunista Maisaa. Harhaisuus, jankuttaminen ja itsepäisyys on heidän tyypillinen vanhuuden (höperyyden) oireensa. Se kohdistuu yleensä kauniita naisia kohtaan. Kuten esim. Maisaa kohtaan.
Ei ne rumat (ukottomat) akat koskaan lopeta kauniiden naisten haukkumista.
Onhan tuo jo nähty moneen otteeseen.
Maisa on Suomen kaunein nainen❤️
T. Pappa palvelutalosta.
10:47 pappapamm onko sinulla kaukoputki millä näet kaikki naiset vai oletko vaan höperöitynyt kun tuollaisii juttelet?
Tuo katkerien rumien (ukottomien) akkojen jatkuva haukkuminen ja räksyttäminen on NÄHTY täällä keskustelupalstalla. Kun lukee heidän kommenttejaan, niin se on näkemistä, ei kuulemista.
Opettele sinä joskus tekstinkäsittelyä. Välimerkit ja muut ovat sinulla vielä ns. hakusessa.
13:49 Voi sinua pappapampam. Minä osaa kyllä kirjoittaa kieliopillisesti oikein, osaan käyttää asettaa pilkut oikeisiin kohtiin jne. Mutta en koe sitä tarpeelliseksi palstalla, jossa yksi vanha mies jauhaa ihanasta ja kauniista Maisastaan 24/7. Sinä saat juuri sellaista tekstiä mitä ansaitset.
Tyhjänpäiväinen, horiseva jankuttaja.
Kaunis Maisa ❤️
Kaunis Maisa❤️
Suomen kaunein nainen❤️
T. Pappa palvelutalosta.
Olen samaa mieltä.
T. Ihan tavallinen nainen
On oikeasti kyllä ilman meikkiä Maisa ruma nainen ja se on kuitenkin totuus.
Maisa on prostitutka
Maisa Torppa on ehdottomasti Suomen kaunein nainen. Tästä on laaja yksimielisyys. Ei epäilystäkään.