Kokoomus on...

Kokoomus on tyhjäpäiden kultti.

Kapitalismi ei voi uudistaa itseään; se on tuomittu itsetuhoon
2105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olet lukemassa Marxia ensimmäistä kertaa.

Kannattaa lukea toisenkin kerran, silloin pääse syvemmälle kuin klikkiotsikoihin.

Marx ei ollut poliitikkoa vaan taloustieteilijä. Hän teki talousmallin tuotteiden arvosta, joka perustui työn määrään. Kuten kaikki mallit, se on puutteellinen, Marxin ongelma oli pääoman sijoittaminen yhtälöön ja siksi kirjankin nimi on pääoma.

Marxin talousmallin soveltaminen käytäntöön ei ole mahdollista koska se on puutteellinen. Sama pätee kuitenkin kaikkiin malleihin ja monilta osin Marx oli uraa uurtava.

Yleensä Marxin lukijat eivät ota huomioon sitä, että malli perustuu työntekoon. Marx toki puuttuu vapaa-aikaan sosiaalisena oikeutena, mutta ei osannut ennustaa, että kukaan kuvittelisi sen tarkoittavan sitä, ettei tehdä töitä.

Marxin oletuksena oli, että työn määrästä pitävät huolen halu pysyä hengissä, mikä hänen aikanaan olikin asian laita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kokoomus on tyhjäpäiden kultti.

Kapitalismi ei voi uudistaa itseään; se on tuomittu itsetuhoon

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu