Lieskan lehti sanoo että aihe keskustelutti valtuustoa, mikä kuulostaa siltä kuin joku olisi vastustanut kehittämistä? Mikä on tilanne eli kehittääkö ne sitä? Olen n 64 vuotias työtön mies ja haluaisin tutustua kotikaupunkini asioihin.
Kehittääkö ne aseman aluetta nyt kohta?
Anonyymi-ap
19366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Laita itsesi kuntoon firman piikkiin.
Pääset kävelemään
Kävely on mukavaa liikuntaa sopii hyvin n 64 v miehelle
Tekisivät sinne samanlaisen liikenne sumpun kuin joensuussa on...
Olen 50-vuotias mies. Itkettää😭
Höpö höpö
Valtuustossa istuu eräs entinen kovan linjan kommunisti joka on asemaaukion kehittämisen kannalla, mutta kepulipuolueen fasistit tyrmää jo ajatuksena moisen hankkeen.
Noinhan se on ollut iät ja ajat että valtuustossa jyrää se enemmistö mitä on jopa ns voideltu toisiin aatteisiin.
Kevätniemen biojalostamoakin vastustettiin mutta muut tahot runnoi hankkeen läpi.
Valtuustossa istuva yksi ihminen ei voi muuttaa mitään..ei kaksi, ei kolme eikä neljäkään samanmielistä ! Se on sitä demokratiaa että enemmistö päättää.
Sama tyyppi teki mainion aloituksen ,että siirretään se linja-auto pysäkki terkkarin luota sinne asemalle?
Mikähän siinä on, että pysäkki ei voisi olla molemmissa paikoissa? Vanhempi väki olisi mielissään raahustaessaan edempää vastaanotolle.
Pysäkkiin kannattaa laittaa pyörät alle niin sitä tarvittaessa työnnellä sinne tänne, on paljon jännempää kun koskaan ei tiedä missä se pysäkki tänään on.
Pysäkki voi olla terkkarin edessä ja jotta matkustajat pääsevät lämpimään sateesta ja pakkasesta odottamaan ja saavat matkatavaratkin säilytykseen, silloin asema-alue on paras paikka. Junamatkustajille tämä on jo suotu ja nyt toivotaan bussimatkustajille samaa palvelua.
Ketä on nämä keput jotka vastustaa. Kusipäiden nimet esiin.
Onko kepulit hiekkalaatikolla. Kun minä en tykkää sinusta niin minä en leiki sinun kanssa. Fasisteille ei merkitse mitään se mikä on kuntalaisten mielipide ja tahto.
Näin kommunistina kannatan ajatusta että linjautojen pysäkki ja lähtöpaikka olisi asemalla ja sivupysäkki terkkarin edessä. Kun bussi lähtee asemalta se poimisi ensin terkkarin pysäkkeeltä asiakkaat kyytiin. Jopa toveri Stalin tiesi miten organisoidaan ihmisten poimiminen kyydityksiin 1930 luvulla.
Kieltämättä Stalinin toimeenpanemat kyyditykset olivat tehokkaita ja täsmällisiä ja hyvin hoitui kuljetuslogistiikka.
Tosin kaikki kyytiläiset vietiin sorakuopan laidoille ja ammuttiin ......Melko tehokasta oli terveydenhulto jo tuolloin!
Keput vastustaa kaikkea panostusta ihmisten hyvinvointiin ja viihtyvyyteen. Aina välillä ostetaan vaan joku helevetin ledinäyttö mitä kukaan ei tarvii jotta saavat sanoa töllöttäkää sitä
Kepulit puhuu niin totta kuin vain osaavat.
Totuus tulee kepuille täytenä yllätyksenä.
Kepu Lihavaisella ei ollut muuta aloitetta kuin ledinäytön hankinta. Se oli heidän mielestä tärkein parannusehdotus kuntalaisille. Kepulla ole kaikki muumit kotona. 😂
Tupsupipot päässä istuivat valtuuston kokouksessa.