Johanna Tukiaisen päiväkirjat

Mitä ihmettä - löytyneet hylätystä varastokopista. Huolimattomasti lähdetty Sollentunasta. Ja kirjaa pukkaa ...
21643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Sieltä lähdettiin niin kiireellä, eikä ollut muuttoautoakaan. Tuksu ei keskity sellaisiin käytännön asioihin. - Saa nähdä, putkahtavatko jostain esiin, vai joutuvatko kaatopaikalle ja unholaan. Ruotsissa ne eivät kiinnosta yleisöäkään, kun eivät tunne tätä "Maailmankuulua tähteä", ja pääsoa kansasta ei ymmärrä kieltäkään. - Mielenkiintoista, että joku on kuitenkin ne nähnyt ja niistä raportoinut. Pieni toivo siis elää.

Äänestä
  • Joo oli Tunkvatilla varastokoppero vuokralla. Maksut jäivät rästiin ja varmaan Tuksun aarteita myös Sollentunan vuokra-aduntoon. Ihan syystä, että ei ollut hoitanut pakettiautoa eikä tukija-Veijo rahapulassaan sellaista kustantanut. Joku Tuksun random naistuttu meni hätiin, mutta paskanlaiska Tuksu ei arvatenkin itse laittanut tikkua ristiin.

    Äänestä

Seiskahan voisi ne julkaista jatkokertomukena, ja maksaa Johannalle ja löytäjälle muutaman roposen. Tosin tuskin niistä mitään uuttta informaatiota saadaan, kun kohdehenkilö itse on sitä "kirjaa" ollut julkaiemassa jo vuosikausia, ja ne "Elämää suuremmat tarinat" on jo moneen kertaan luettu lehtien palstoilta ja Tuksun blogeista ym. tarinoista. - Asiasta mahdollisesti kiinnostuneita on myöskin jatkuvasti pienenevä joukko yleisöä ja ns. "näätiä".

Äänestä

Mistä on peräisin ilmoitus, että Tunkeron päiväkirjat olisivat löytyneet varastokopista? En usko että sellaisia dokumentteja on edes olemassa.

Äänestä
  • Taisi olla ainakain alalaudalla., etttä olisi viety ulosoton toimesta kirpputorille. Se tekstinäyte ainakin oli samaa, mitä Jo´anna on aikaisemmin julkaissut.

    Äänestä

Kohta Tuksu raivoaa somessa kun hänen päiväkirjansa on kaapattu...
Uhkailee varmaankin löytäjää väkevällä rikostutkinnalla🤣🤣🤣

Äänestä

Tyhmä toi tyyppi joka ilmoitti julkisuuteen löytäneensä ne.

Äänestä
  • Ketä tuollaisen alkoholisti pilleripään päiväkirjat kiinnostaa ja samaa paskaa voi lukea vanhoista seiskalehden uutisista jos ne jotain kiinnostaa.

    Äänestä

  • Hän on ruotsalainen, eikä voinut tietää, millaisesta persoonallisuudesta on kyse. Halusi vain auttaa palauttamalla päiväkirjat omistajalleen.

    Äänestä

  • Miten hän muuten olisi tavoittanut tuntemattoman henkilön toisessa maassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ketä tuollaisen alkoholisti pilleripään päiväkirjat kiinnostaa ja samaa paskaa voi lukea vanhoista seiskalehden uutisista jos ne jotain kiinnostaa.

    Eihän niitä ole pakko lukea! Kyse oli siitä, että ne pallautuivat melkein kaatopaikalta Tuksulle, joka jätti "omaisuutensa" heitteille vuokravarastoon Solnassa. "Ihmeiden " aika ei ole ohi!

    Äänestä

Voi reppanaa kaikki hukassa.

Äänestä
  • Kaikkea on varastettu. X määrä puhelimia, videokamera (liikennevaloissa seisseestä autosta), vaatteita, läppäri, kultaa ja timantteja (sairaalassa). Viinaa tietysti. Ja lapsi. Jota ei ole varastettu vaan on siirretty turvaan elikkä otettu huostaan sekopääsekakäyttäjän vaikutuspiiristä. Ruotsin kunkulle asiasta kerrottu kuningashuoneen Instassa. Nyt on valitus vetämässä Brysseliin, jssa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei taida edes sijaita. Taas iskeee lahoa puupäätään tiiliseinään kun ei pysty bäkemään totuutta. Mutta kirja on tuloillaan julki justihin ensi maanantaina.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Kaikkea on varastettu. X määrä puhelimia, videokamera (liikennevaloissa seisseestä autosta), vaatteita, läppäri, kultaa ja timantteja (sairaalassa). Viinaa tietysti. Ja lapsi. Jota ei ole varastettu vaan on siirretty turvaan elikkä otettu huostaan sekopääsekakäyttäjän vaikutuspiiristä. Ruotsin kunkulle asiasta kerrottu kuningashuoneen Instassa. Nyt on valitus vetämässä Brysseliin, jssa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei taida edes sijaita. Taas iskeee lahoa puupäätään tiiliseinään kun ei pysty bäkemään totuutta. Mutta kirja on tuloillaan julki justihin ensi maanantaina.

    Mutta päätähteellä on kuitenkin ässä hihassa - kaikkein ylin päättävä elin on Korkeimman sanan neuvosto, ja sieltä hän saa lopulta oikeutta.

    Äänestä

Tuksun elämähän on pelkkää kaaosta.

Äänestä

Harmillista, kun noita päiväkirjoja ei saatu pelastettua niin, että ne olisivat tulleet nettiin sellaisenaan...

Äänestä
  • Mitä niissä päiväkirjoissa olisi ollut, etteikö ne olisi ollut jo kaikkien tiedoissa ja luettavissa mediassa?

    Äänestä

Mikä on nännilipaston kohtalo?
Onko sekin kaapattu kuten päiväkirjatkin?

Äänestä

Kirppikseltähän ne löytyivät.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mitä ihmettä - löytyneet hylätystä varastokopista. Huolimattomasti lähdetty Sollentunasta. Ja kirjaa pukkaa ...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu