Aiheellista boikotoida kauppakeskus Iso Omena

Anonyymi-ap

Aiheellista boikotoida kauppakeskus Iso Omena

Tammikuussa 2023 Evelina Vormanen menehtyi vartijoiden kiinniottotilanteessa. Oikeuslääkärin laatimassa kuolinsyytodistuksessa kuoleman syyksi määriteltiin epämääräisesti "kiinniottotilanteessa tapahtunut sydämenpysähdys".

Todellinen ja oikea kuolinsyy olisi kuitenkin tullut kirjata: vartijoiden liiallisesta voimankäytöstä johtunut sydämenpysähdys kiinniottotilanteessa. Oikeuslääkärin epätarkka lausunto hyödytti nimenomaan vartijoita, jotka vapautettiin kaikista syytteistä oikeudenkäynnissä.

Meillä on siis pätevä syy boikotoida kauppakeskus Iso Omena, kunnes kuolinsyyksi on kirjattu totuudenmukaisesti vartijoiden liiallinen voimankäyttö ja vastuulliset saavat oikeudenmukaisen rangaistuksen.

Evelina Vormanen oli pyytänyt 30 euron lainaansa takaisin mieheltä, joka ei joko pystynyt tai halunnut maksaa sitä. Sen sijaan mies kutsui vartijat paikalle. Vartijat käskivät Evelinan poistua kauppakeskuksesta, mutta Evelina koki, ettei ollut tehnyt mitään väärää – hänhän ainoastaan pyysi lainaa takaisin.

Lopulta Evelina menehtyi kiinniottotilanteessa vartijoiden liiallisen voimankäytön seurauksena. Tilanteen näkivät sadat ihmiset, joista monet voivat todistaa, että vartijat ylittivät voimankäytön rajat.

Tästä syystä kauppakeskus Iso Omena ansaitsee boikotin, kunnes oikeus voittaa.

4

590

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oikeus voitti jo. Myös poliisin toimesta välillä kohdehenkilöitä menehtyy. Ikävää, mutta älä vastusta.

    • Anonyymi

      Play stupid games - win stupid prizes....

      Elinan kohtalo olkoon oppitunti kaikille niskoittelijoille.

      Vartijoilla ja järjestyksenvalvojilla on laki takanaan - niskoittelijoilla se on edessä!

      • Anonyymi

        Viikonloppukoulutetut apusheriffit vähän innostuivat. Vastus oli sopivan mieto. Oikeusvaltion tuomari toki teki oikean ratkaisun siinä suhteessa, että jos syy-yhteyttä liiallisen voimankäytön ja kuoleman välillä ei voida riittävällä varmuudella osoittaa, on tuomio sen osalta vapauttava.

        Ei se silti sitä poista, että suoritus oli apusheriffeiltä ammattitaidotonta räpellystä. Sillä ylivoimalla asian olisi saanut hoidettua huomattavasti nätimmin ja siistimmin, jos ammattitaitoa olisi ollut edes puolet innokkuudesta.


    • Anonyymi

      "Meillä on siis pätevä syy boikotoida kauppakeskus Iso Omena, kunnes kuolinsyyksi on kirjattu totuudenmukaisesti vartijoiden liiallinen voimankäyttö ja vastuulliset saavat oikeudenmukaisen rangaistuksen."

      Kyseessä on lainvoiminan tuomio, joten homma on taputeltu näiltä osin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      248
      3161
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      19
      1760
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      23
      1453
    4. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      132
      1285
    5. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      104
      1258
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      78
      1228
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1072
    8. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1045
    9. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      972
    10. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      967
    Aihe