Kelakorvauksista jatkuva nalkuttaminen kertoo paljon puhujasta. Hän yrittää saada kuulijat halveksimaan hallituksen päätöksiä, vaikka Kela-korvaus on pienen pieni asia ja siitä on hyötyä ja joissakin tapauksissa ainut mahdollisuus saada hoivaa.
Esimerkiksi uusi kokeilu, yli 65-vuotiaden kela-korvaus, päästä julkisen hinnalla yksityiselle, on suuri parannus palveluihin. Työssäkäyvillä on työpaikkaterveydenhuolto, mutta eläkeläiset ovat riutuneet julkisen jonoissa. Nyt tulee parannus. Se on oikeudenmukainen.
Määrältään Kela-korvausrahaa lisätään noin 110 miljoonaa vuodessa. Se on pieni summa, kun ajattelee hv-alueiden vuoden 2024 tappiota, jotka olivat 1,42 miljardia. Suun soittamisen sijaan olisi tehtävä toimia kustannusten pienentämiseksi.
Yksi hyödyllinen keino olisi yksityisen puolen käytön lisääminen. Esimerkiksi palveluseteli silmälääkäriin tulee paljon halvemmaksi kuin omien lääkäreiden pito.
Ympärivuorokautinen hoiva on yksityisellä 20-30% halvempaa kuin julkisella.
Palvelusetelit, Kela-korvausten hyödyntäminen ja yksityisten palvelujen käyttö alentavat hv-alueen kustannuksia ja parantaa palvelua.
Yksi asia, mistä demarit ovat jaksaneet jankuttaa on alihankintatyövoiman käyttö. Kun aikuisten oikeasti katsotaan tilastoja, niin alihankintatehtävissä on soteväkeä 3600 ammattilaista. Se on vähäinen määrä, kun vertaa julkisen puolen sotehenkilöstöön 226 000 henkeä. Jokainen ymmärtää, että alihankintaväen käyttö, mikä on noin 1% koko väestä, ei ole syy hv-alueen alijäämiin.
SDP:n populismi koskien kela-korvauksia ja alihankintahenkilöstöä on hämäystä, jolla yritetään sumuttaa kuulijoita ja viedä huomio todellisista ongelmista. Höpinää ja populismia.
Sote-lait nuijittiin vuonna 2021 Marinin hallituksen aikana. Silloin säädettiin myös tappioden kattamissääntö, vuoden 2026 loppuun mennessä. Tätä on kovasti moitittu, mutta ei ne tappiot häviää mihinkään määräaikaa pidentämällä. Tarvitaan tekoja. Mitä pidemmälle tekoja siirretään, sitä suurempi on kattamistarve. Siinä voi kamelinselkä oikeasti katketa.
Monet hv-alueet parantavat lentoaan. Vuoden 2025 koko maan hv-alueiden yhteinen tulos ennakoidaan olevan plus 250 miljoonaa. Siis plussaa!!!
Monella alueella tehdään paljon parannuksia, jotka tehoavat. Joillakin alueilla soitetaan vaan poskea. Useat niistä ovat demarivetoisia.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikä ne hv-alueiden tappiot parasta ennen päivämäärää kahdella vuodella siirtämällä vähene. Katettava kasvaa joka vuosi ja lopulta on niin suuri, että edessä on konkurssi. Sama kuin laittaisi jauhelihan päälle uuden parasta ennen lapun kahden viikon päähän.
Erinomainen yhteenveto. Antaa kuvan tapahtuneesta ja olevan tilannekuvan. Vuosi 2021 oli Marinin johtamassa Suomen valtion hallinnossa ja taloudessa kalmanhajuinen.
Taidat olla Terveysjätin edustaja.
Kela selvitti yksityisen lääkärin kelakorvausta ja siihen hukattiin viime vuonna yli 50 miljoonaa.
Yli 1570 euroa kävijää kohden.
570 miljoonan budjetti kannattaa sijoittaa siis paremmin.
Mitä 65-vuotiaisiin tulee, niin hyvä ajatus. Maksukatosta keskustelu on vähentänyt terveysjättien intoa asiaan.
Tulisi kiinnittää huomiota yksityisten ja vuokralääkärien kustannuksiin. Vantaa Kerava hyvinvointialue säästi 10 miljoonaa vähentämällä kolme vuokralääkäriä.
Vähättelet arvostelua.
Poskensoitto alkaa heti, kun tuodaan esille, miten yksityinen palvelu tulee julkiselle kalliiksi.
Jos tuo esille hölmöä yksityisten lääkärien kelatukea, minkä kela on todennut rahan tuhlaukseksi, viedään keskustelu "eikö 65-vuotiaiden palveluiden parantaminen kiinnosta".
Ne ovat kaksi eri asiaa.
65-vuotiaiden palveluiden parantaminen ei ole edennyt. Miksi? Onko syynä se, että oppositio on vaatinut siihen maksukattoa, jotta siitä ei tule kolmatta yksityisten terveysjättien lypsylehmää.
Aiemmat lypsylehmät oli
- vuokralääkäripalvelut
- kela korvauskorotus yksityiselle
Ja onpa sille neljäntenä vanhustenhoito, joka on monessa kunnassa ostopalveluna.